Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Arkisto maaliskuu, 2007

Taas ollaan perjantaissa, tätä vallitsevaa ajanlaskua. Monen muun maapallolaisen mielestä ei olla perjantaissa eikä varsinkaan vuodessa 2007. Mistä näemme miten vähään kannattaa tukeutua yhtään mihinkään vakaaseen instituutioon. Ihmiskunta käsittelee aikaa aika raa’asti. Pilkkoo, sitoo, venyttää, ajaa sinne tänne, mutta ei aika silti millään lailla muutu eikä mene minnekään.

Ohhoo, olenpas minä filosofinen tänä aamuna. Heräsin [...]

Lue kokonaan »

Viikonloppuni on ollut työteliäs. Nyt on syytä olla tyytyväinen, sillä olen saanut tehtyä paljon siitä mitä tehdä pitää. Tyytymättömyyttäkin tunnen, sillä en ole ehtinyt hoitaa terveyttäni sen vertaa että olisin raahannut raatoni metsään kuljeksimaan. Juuri nyt sataa vettä, päivemmällä oli läpitunkematon lumimyrsky. Maaliskuulla toki sopiikin olla lumimyrsky, ja sen pauhatessa oli kovin kodikasta istua näppiksen [...]

Lue kokonaan »

Ei hassumpi viikonloppu. Lauantaina kirjailija Kotkavuori kävi tekemässä kannen Left Hand Path -kirjaansa. Kirja on vihdoinkin pääsemässä painoon; teksti on kunnossa, kansi valmis, ja vain kaiken yhteen kasaaminen puuttuu enää. Kirjaa onkin jo kyselty, sitäkin, eikä ihme.
Tänään, sunnuntaina, tein pitkästä aikaa retken kallioille. Lumet ovat hävinneet aika hyvin muualta, mutta metsän suojassa olevat polut olivat [...]

Lue kokonaan »

Viimeöinen uneni:Elän yhteisössä, jossa miehet olivat alistaneet naiset täysin valtaansa, orjan asemaan. Orjiakin tosin oli tavallisten naisten lisäksi. Miehet ovat öykkäreitä, lähes lukutaidottomia juntteja, jotka ovat kieltäneet naisilta kaiken sellaisen, mistä naiset tavallisesti nauttivat, kuten neulomisen. Unen päähenkilö on orjanainen, jonka kasvoissa on huonosti parantuneen pahan palovamman jäljet. Unessa orjanainen kuokkii peltoa apunaan nuori [...]

Lue kokonaan »

Huilailua

Tänä aamuna heräsin kuin tikka ennen seitsemää. Sähköpostien läpikäyminen kuitenkin uuvutti minut takaisin vuoteelleni, jolle kallistuin viellä noin viideksi tunniksi. Vasta puolilta päivin tunsin itseni tarpeeksi kovoneeksi pysymäänkin ylhäällä. Onneksi olen ihminen, joka voi kaikella hyvän omantunnon tuomalla levollisuudella huilata silloin kun on tarpeellista huilata. Tämänpäiväisen kunnollisen huilauksen jälkeen olen jaksanut tehdä töitä ihan [...]

Lue kokonaan »

Nyt sitä taas saa: Tahto ja toiveet tuli painosta! Uusi kansi on kaunis, mustavalkoisen eleetön, jotenkin viileän oloinen. Siitä ei juuuri voi arvata, miten tunteet leiskuvat itse kirjan kirjeissä. Paketoin heti postiin vietäviksi painoksen loppumisesta aiheutuneet rästitilaukset. Sellainen on aina hauskaa! Tiedän, että kirjapaketin saaja ilahtuu, ainakin itse ilahdun kun tilaamani kirja kopsahtaa postiluukusta. Tai [...]

Lue kokonaan »

Älyttömän vauhdikas päivä – sinkoilua sinne tänne kirjapakettien kanssa. Uutena kauppana Turun Sammakko-kirjakauppa myy nyt Voimasanan pelottavia kirjoja. Mielenkiintoista nähdä, miten ne löytävät siellä ostajia.Autoa lastatessani pysähdyin äkkiä nuuskimaan ilmaa. Selvä kevään tuoksu! Mahtavaa! Aina kannattaa luottaa siihen, että maailma tietää oman järjestyksensä. Talven selkä taittuu kun sen aika on.

Lue kokonaan »

Viimeöinen kuunpimennys ei mennyt huomaamatta ohitseni. Seurasin sitä tunti tunnilta. Koskettava kokemus. Sellainen antaa perspektiiviä maapallon päällä asuvalle olennolle. Maapallo on pieni pallo suuressa tilassa. On siellä muitakin pieniä palloja. Ja suuria. Ja vielä suurempia. Ja ihminen on niin pieni ja hauras olento sen pikkuisen pallon päällä. Kuitenkin se ihmisolento hyvin usein luulee, että juuri [...]

Lue kokonaan »

Taas kerran verinäytteitä antamassa paikallisessa terveyskeskuksessa. Minua huvitti suuresti kun tallustin tiensivua kohti terveyskeskusta gallonan pissapänikkä kassissa hölskyen. Diabeettinen ihminen joutuu sellaistakin elintoiminnan tuotetta kuljettamaan näytille aina silloin tällöin. Onneksi minun ei tarvitse tienata leipääni pissanäytteitä tutkimalla. Vaikka tipalla se oli. Suunnittelin nimittäin jossain hyvin kaukaisessa nuoruuden vaiheessa pyrkiväni labra-apulaiskouluun. Onneksi järki voitti ja valitsin [...]

Lue kokonaan »

Kuukausi vaihtui. Merkittävä havainto. Olen siis aivan ajan hermolla. Muuten kyllä hieman hervoton. Naurusta. Lueskelin aamiaiseni seuraksi Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjaa, joka tarttui eilen käteeni kirjastossa. Vaarallista lukea sellaista verbaalista ilotulitusta samalla kuin syö. Äkkinäinen, täysin ennakoimaton naurunpuuska ajoi leivänmurusia henkitorveeni. Tukehtuminen oli lähellä. Mikä lähtö se olisikaan ollut! Nauruun kuoleminen, nimittäin. Suomen kauhein [...]

Lue kokonaan »