Miehiä, naisia, lintuja, seksiä

Palailin juuri jokalauantaiselta kirjastoreissultani. Tykkään oikaista kirkonmäen metsikön kautta. Se on mäki, kuten arvata saattaa, ja yhtyy kevyen liikenteen väylään jyrkkänä, ovelasti tiheään metsään piiloutuvana penkkana. Jalkani lipesi männynneulasilla siinä jyrkimmässä kohdassa, ja jouduin tekemään muutaman rivakan kevätjuhlaliikkeen säilyttääkseni tasapainoni. Samaan aikaan alhaalla pyörätiellä ajeli hiljaksiin moottoroitu pyörätuoli, ohjaimissaan kypsässä keski-iässä oleva mieshenkilö. Toisinaan pitelemätön mielikuvitukseni kehitti heti skenaarion, jossa en saanutkaan tasapainoani kuriin vaan lennähdin suoraan pahaa-aavistamattoman invalidin päälle. Mielikuva isohkosta naisesta rysähtämässä kenties hyvinkin haurasluisen pyörätuolimiehen päälle oli kuitenkin niin kauhea, että peruutin kuvan ja loin paremman: äkkiarvaamatta metsästä lennähtää naisihminen, mutta läjähtääkin pyörätuolin eteen. Tapahtuu väistämätön törmäys, kuuluu murtuvien kylkiluitten rutinaa, pyörätuoli kaatuu ja kuuluu mahdollisesti lisää luitten rutinaa, ehkä paukahteluakin. Ei tämäkään mielikuva tuntunut oikein hyvältä, joten pyyhin sen kiireesti pois ja kehittelin tapahtumien kulun sellaiseksi, että kaikessa rauhassa tietään etenevän pyörätuolin taakse tömähtää äkkiä jotain päästäen pudotessaan samantapaisen äänen kuin sopivasti kostunut sementtisäkki pudotessaan tarpeeksi korkealta. Pyörätuolimies kääntää menopelinsä nähdäkseen mikä sinne putosi ja havaitsee naisihmisen makaavan siinä levällään kasseineen kaikkineen. Kohta mies jo lähettääkin kiitollisen ajatuksen yläilmoihin siitä hyvästä että vältti jäämästä niin kamalan kohtalon kouriin – tai tässä tapauksessa alle. Tässä kohdassa mielikuvitukseni lennon katkaisi hirmuinen rähinä – räkättirastaspariskunta hääti pois toista räkättipariskuntaa kaikella asian vaatimalla metelillä ja ryskeellä. Olin helpottunut, sillä jos mielikuvitukseni pääsee oikein tosissaan irti, se saattaa johtaa aina vain pahempiin kuviin.

Kävin siis kirjastossa, ja muutenkin lauantaini on noudattanut normaalia kaavaa. Heräsin aikaisin 14 tunnin unien jälkeen, suorittelin kaikenlaisia kodinhoidollisia toimenpiteitä, ja lähdin liikenteeseen. En ole juurikaan päivittänyt tätä blogia viime aikoina, enkä kirjoitellut paljon muutakaan. Suostuin nimittäin ottamaan keikkahomman elektroniikkanäpertelyn puolella, ja se on pitänyt minut melko väsähtäneessä tilassa (siksi pitkät unet… ). Merkillistä se kyllä on, että niin vähän ponnistelua vaativa työ voi olla niin väsyttävää… Ehkä tarkan homman vaatima keskittyminen on syyllinen. On kyllä ollut tavallaan hauskaa irrottautua välillä näppiksen äärestä teollisuuden pariin. Olen nyt tehnyt keikkaa kaksi viikkoa, eikä loppupäätä vielä edes näy. Ei se silti paha juttu ole; kirjalliset työtkin luistavat paremmin kun tekee välillä jotain muuta. Jos siis vain ehtisi kirjoittamaan. Käännöstyöni, Lords of the Left Hand Path, viivästyy tällä menolla. Eipä sillä kyllä olekaan kiinteää kalmansiimaa uhkaamassa.

Koska en ole oikein jaksanut tehdä mitään erityisen tähdellistä töitten jälkeen iltaisin, olen huvitellut vastailemalla niihin lukemattomiin toivonrikkaisiin yhteydenottoihin, joita miehet ympäri maapalloa jättävät MySpace-postilaatikkooni. Sanon heitä copy-paste-miehiksi, niin samanlaisia heidän meilinsä ovat. Jostain syystä jokainen heistä pitää ilmeisesti itseään ainutlaatuisena, niin loukkaantuneesti ainakin jotkut suhtautuvat väitteisiini kopioinnista. Taidan olla häijy kun virnuilen heille moisesta ilmiöstä… Oikeastaan kun ajattelen ilmiötä tarkemmin, olen ilmeisesti tullut antaneeksi Katso! -käskyn kuvalla, joka minusta on MySpacessa. Kun on saanut katseen kiinnitettyä, voi viedä katsojaa kuin pässiä narussa, väittävät alan (mustan magian) miehet ja naiset. Vähän siltä vaikuttaakin. Voin vain kuvitella mitä seuraisi jos tekisin sellaista tarkoituksella. Hmm, parasta kun en päästä mielikuvitustani temmeltämään sentään siihen kohtaan. Ihmisiähän me olemme kaikki tarpeinemme ja toiveinemme. Se, jolla niitä on vähiten, on niskan päällä ja sanelee säännöt. Oli miten oli, kun pääsee tavallisen ‘you are such an angel’ -vaiheen yli, noista miehistä saa tiristettyä ulos ihan mielenkiintoisiakin asioita (ja käytännön kielitaito karttuu kiitettävällä ja miellyttävällä tavalla – ei lainkaan pahaksi kääntäjälle). Ammattien kirjo nimittäin on laaja heidän keskuudessaan, ja minähän käytän tilaisuutta hyväkseni ja kyselen heidän toimenkuvistaan ja niin edelleen. Toisin kuin suomalaiset miehet vastaavassa tilanteessa, nämä ulkomaalaiset eivät ole kertaakaan tiedustelleet rintaliivieni kokoa tai karvoitukseni tilaa. Siinä suhteessa kyllä voisin valistaa, että poistan karvat vain ylähuulestani. Muualla saa kasvaa niin tuuheana kuin ikinä. Ja liiveihini mahtuu lokki pesimään, kiitos vain kysymästä. Ehkä koppelokin, jos totta puhutaan…

Mistä tulikin mieleeni taannoin mainitsemani Henry Laasasen kirja Naisten seksuaalinen valta. Sain sen vihdoin luettua, vaikka ylenpalttinen tieteellinen kuivuus hiukan hidasti lukunautintoa. Toisaalta kirja kyllä huvitti minua niin paljon, että se kompensoi pahinta jaarittelua. Ensinnäkin koko kirja henkii naisenpuutteessa kituvan nuoren miehen surkeutta, jota kaaviot ja tilastot eivät onnistu peittämään. Nuorten miesten vaikeus löytää naista ja päinvastoin on ikävä juttu, mutta ei uusi asia. Sekään ajatus, että miehet haluavat naida niin paljon kuin ikinä haluavat ja mitä ja ketä haluavat ilman vastaista vaivaa mutta naisilla inhottavaa kyllä onkin omat käsityksensä asiasta ei totisesti ole uutuus sekään. Uutuutena voisi kyllä pitää kuvion kampeamista tieteeksi markkina-arvoineen ja analyyseineen, ellei kokonaisuus antaisi niin pateettista vaikutelmaa. Jos ei saa naista vaikka tekisi mitä, paljonko siinä lohduttaa koko stoorin veivaaminen rutikuivaksi tiedehöpinäksi? Ehkä se lohduttaakin jotakuta, vaikka minusta voisi olla järkevämpää jatkaa sitkeää kumppanin etsimistä kuin vatkuttaa tilastoja, joitten mukaan naista ei saa, koska niillä mokomilla on taipumus pihtailla jos eivät tykkää tarjokkaasta. Hiukan epäilyttävältä minusta tuntuu kirjassa esitetty väite, että maailmassa ei oikeastaan esiinnykään naiskauppaa. Köyhien maitten naiset vain ovat keksineet oivan tavan tienata rahaa. Tienaavat pikku turkilla ison turkin, kuten vanha viidakon sananlasku sanoo. Erään hyvin tuntemani iäkkäämmän kansannaisen viisaus, että ’miehille kelepovaa kunhan huoku nousee ryysykasasta kun sitä kepillä hämmentää’, panee nauramaan markkina-arvoteorioille. Eikä niin karmeaa turjaketta miestä ole etteikö sille löytyisi joku kananen kainaloon, vaikka sitten mikä muorinhaasia mutta kumminkin. Kaipa silti on ajateltava, että parin löytäminen on ongelma nuorille, joilla luonto kutsuu lisääntymään ja perustamaan perheen, mutta sopivaa puolisoa ei vain löydy. Se ei ole kivaa, ja tunnen kyllä suurta myötätuntoa omaa erityistä ystävää turhaan etsiviä nuoria ihmisiä kohtaan.

Onko naisilla seksuaalista valtaa? Tietenkin on ja se onkin niin pelottavaa ja vaarallista, että sen kurissapitämiseksi ja mitätöimiseksi on kehitetty valtavasti sääntöjä ja määräyksiä. Kirkon toimet nousevat ylitse muiden tässäkin asiassa. Jos mikään ei säätelisi ja määräilisi naisten seksuaalisuutta, maailma olisi aivan toisenlainen paikka elää. Jos nainen saisi aivan vapaasti naida ketä haluaa, milloin haluaa ja missä haluaa, sillä voisi olla edullinen vaikutus maailman rauhantilaan, mutta sotateollisuuden osakkeet romahtaisivat aika pian. (En mielelläni puhu seksin harrastamisesta – eikö seksi muka ole muuta kuin harrastamista? Naiminen on minusta hyvä sana, vaikka senkin ovat kirkonmiehet pilanneet. Ajatelkaa vaikka väitettä, että ’Taivaassa ei naida eikä mennä miehelle’. Miehet siis naivat ja naiset vain menevät miehelle. Varmaan lausahdus onkin siivottu sopivammaksi uusimmassa raamatunkäännöksessä.)

Seksuaalikasvatuskin ajelehti tässä mieleen, ja varsinkin aika uusi nuorisolle tarkoitettu opas. En muista sen nimeä, sen vain että se oli koristettu hauskoin piirroskuvin ja oli kerrassaan hurmaavan suorapuheinen. Siinä annettiin mm. neuvoja itsetyydykseen, mikä on ilahduttava edistysaskel alan oppikirjoissa, ainakin kun ajatellaan että vielä aika äskettäin tarjottiin kylmää suihkua ja voimistelua jos mieleen pyrki tulemaan levottomia ajatuksia.

Seksin monimuotoisuuden suhteen mainostan tässä vielä englantilaisen evoluutiobiologi Olivia Judsonin mainiota kirjaa Tohtori Tatjanan seksineuvoja koko luomakunnalle. Siinä hän kertoo leikkimielisesti mutta täysin tieteellisten tutkimusten pohjalta seksin ilmenemismuodoista eri eliölajeilla. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Batemanin periaate: Urospuoliset olennot hyppäävät vieraissa koska se on niillä luonnossa, ja naaraat taas ovat uskollisia samasta syytä. Pätee myös ihmisiin. Mutta: periaate on osoittautunut täysin vääräksi, ja todellisuus onkin päinvastainen. Periaatteeseen uskottiin kuin evankeliumiin kolmekymmentä vuotta, kunnes perinnöllisyystieteen menetelmät kehittyivät siihen pisteeseen, että pystyttiin tekemään isyystestejä. Silloin havaittiin, että naaraat ovatkin pääsääntöisesti ’uskottomia’! Ja miksikö? Koska siitä on etua jälkeläistuotannon kannalta. Sisso. Ihminen on tehnyt kaikkensa estääkseen naaraitaan toteuttamasta luonnon kutsua. Kuinka hyvin siinä on onnistuttu, sen saa jokainen päätellä itse omien kokemustensa pohjalta.

Suosittelen lukemaan molemmat kirjat rinnatusten, siis Naisten seksuaalisen vallan ja Tohtori Tatjanan neuvot. Antaa perspektiiviä asioille. Onneksi en itse taistele enää sillä rintamalla. Vanhenemisesta on iloa siinäkin suhteessa.

Tohtori Tatjana tuli järkyttäneeksi kivenkovaksi tihkistynyttä maailmankuvaani paljastamalla, että joillakin linnuilla on penis. Tämä sinänsä vähäpätöinen huomautus lähes kiskaisi maton jalkojeni alta. Olen tähän asti uskonut siihen oppiin, jonka muinoin kansakoulussa sain, että linnuilla ei ole genitaaleja vaan vain kloaakki, jonka suun lintupari painaa vastatusten kopuloidessaan. (Muistelen seuranneeni kottaraisten touhuja silmä tarkkana mummolan mäellä heti senjälkeen kun opettaja-Martti oli iskostanut tämän tiedon pikku päähäni, kauan sitten.) Joutsenilla on se. Samoin joillakin sorsalinnuilla.

Olen aina tarkastellut huvittuneesti tätä Michelangelon maalausta Ledan ja joutsenen puuhista, mutta tieto joutsenen peniksestä muuttaa käsitystäni kuvan tapahtumista aivan täysin. Panee ajattelemaan, mahtoiko taiteilijalla olla kuinkakin tarkka tieto mallinsa anatomiasta? Enkä enää koskaan katso pullasorsaparven kevättouhuja samoin silmin kuin ennen. Niin ne illuusiot romahtelevat.