Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Arkisto joulukuu, 2008

Joulu on ohitse! Onneksi. Nyt ollaan menossa hyvää vauhtia kohti kevättä. Ei silti että tämän talven pimein aika olisi kauheasti rasittanut. Sutjakkaasti se meni, melkein huomaamatta.
Itse asiassa koko joulunseutu meni asuinkulmillani melko huomaamattomasti. Aattoiltana tosin tarkkailin parvekkeeltani käsin neljän humalaisen joulupukin hoipertelevaa kulkua. Ja Tapanina katselin, kun yhtä talon rollaattorivaareista lastattiin ambulanssiin. Saattoi pappaa [...]

Lue kokonaan »

Eilen, vuoden lyhyimpänä päivänä, ilmassa oli raskasta, tummaa energiaa. Kuin taivaanrannassa kumpuileva ukkosrintama se valmistautui räväyttämään voimallisia salamoita tulevaan vuoteen. Sellaisia tuntemuksia minulla on aina talvipäivänseisauksen aikoihin. Nyt olemme jo menossa valoisampia aikoja kohti. Maapallo pyörii avaruudessa omia aikojaan, ja me ihmiset kihisemme sen pinnalla kuin mitkäkin loiset, pahojamme tehden ja kaikinpuolin kurittomasti.
Yksi kolmesta [...]

Lue kokonaan »

Tapasin eilen pitkästä aikaa poikani ja perilliseni. Hän tuli oikein kylään; sain jopa tilaisuuden tarjota ruokaa. Edellisestä tapaamisestamme on todellakin vierähtänyt lähes puoli vuotta. No, eihän se nyt niin kauhean pitkä aika ole. Sitä paitsi ymmärrän hyvin, että asemani äitinä vaatii tilan antamista aikuiselle lapselle.
Katselin lähes hämmentyneenä tuota kookasta, leveäharteista, rauhallisesti sanailevaa miestä – onko [...]

Lue kokonaan »

Meseilin eilenillalla pitkästä aikaa Tapio Kotkavuori -vainajan kanssa, varsin hyväntuulisessa hengessä. Hän antoi mm. linkin taannoin Turussa pidetyn salaliittoteorialuennon taltiointiin. Mielenkiintoinen esitys. Sopii vilkaista, jos on kiinnostunut tietämään, miten helposti ihmiset saa tekemään mitä tahansa ja uskomaan mihin tahansa. Noin muuten hän arveli, asiaa tiedustellessani, että minun ei ole sopivaa eikä suotavaa julkaista blogissani niitä [...]

Lue kokonaan »

Sunnuntaikävelylläni törmäsin pelkkään kylpypyyhkeeseen pukeutuneeseen (iältään) kypsähköön naiseen, joka oli tulossa rannasta päin.
– Essunkaanssää meres? minä kysyin heti kun sain leukani liikkumaan. Ilma nimittäin oli niin kolea kuin olla voi joulukuun puolessavälissä vaikka ei ole luntakaan maassa. – Juu, meresmää, heläytti nainen aurinkoisesti. – Härreguud sentäs ja munt niimpal palelee! järkytyin minä. (Siitä järkytyksestä [...]

Lue kokonaan »

Piipahdin Turussa, pääkirjastossa. Melkoinen paikka. En olekaan aikaisemmin tutustunut siihen pintapuolista vilkaisua enempää. Nyt kohnin hartaasti ja kauan hyllyjen väleissä. Niin paljon kirjoja! Lehtiä! Musiikkia! Ihmisiä! Jäljitin vastaanottovirkailijoille suunnattua venäjänkurssikirjaa, jonka löysinkin, tosin en aivan omin neuvoineni. Eksyin nimittäin ensin lastenosastolle, josta löysin muuten vain mielenkiintoisia kielikirjoja. Esimerkiksi hurmaavia kuvakirjoja, joitten voimin naapurin lapsia opetetaan [...]

Lue kokonaan »

91. Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati marssittiin tänä vuonna Turussa. Minulla oli ilo ja kunnia osallistua siihen. Kannoin Maanpuolustusnaisten paikallisosaston lippua, ja meitä oli yhteensä kolme, sillä mukana olivat tietysti myös meidän valtakunnallinen ja piirikunnallinen lippumme. (Pientä jännitystä aiheutti se, että juuri ne liput olivat teillä tietymättömillä. Löytyivät sentään viime hetkellä.)

Kokemus oli mahtava! Isänmaataan voi palvella [...]

Lue kokonaan »

Lusmuilua

Kävin työkkärissä saamassa myötätuntoa. Siinä kaikki. Onhan sekin tietysti jotain. Sitä ei pidä ollenkaan väheksyä. Noin muuten päiväni on mennyt ihan hänekseen. Mitään tähdellistä en ole saanut aikaan.
Entä mitä venäläisen sukellusveneen freonitapaukselle kuuluu? Joutessani otin siitä selvää. Vaikuttaa siltä, että matruusi, joka tunnusti syyllistyneensä hirmutekoon, on joutunut olosuhteitten uhriksi. Vai miten sen nyt sanoisi [...]

Lue kokonaan »

Ostoksilla

Aah, olen astunut Nykyaikaan! Ostin mp3-soittimen. En mitään hienoa iPodia vaan Sansan. Siinäkin on vääntöä ja vimpaimia ihan tarpeeksi tarkoituksiani ajatellen ja muistiakin 4 gigaa, ei siis ihan heti lopu. Tähän investointiin (joka ei ollut rahallisesti suuri) minut ajoi Walkmanin kuulokkeitten johto, joka murtui poikki, vuosia uskollisesti palveltuaan. Käänneltyäni piuhaa tovin käsissäni ja asiaa päässäni [...]

Lue kokonaan »