Vietin Juhannuksen seudun perinteiseen suomalaiseen tapaan – kirvesvarressa. Suoritin kirveenheilutusta erinomaisen hyvissä tunnelmissa rikkaitten (ei niin rikkaitten, että yhdenkään nopean rahan toivossa sekoilevan hurupään kannattaisi vaivautua) sukulaisten huvilalla, risusavotassa. Mistähän johtunee, että kirveenheiluttaminen on niin hauskaa? Siinä aivot lepäävät mutta ruumis ei. Ainakin käsivarsistani löytyi taas lihaksia, joitten olemassaolon olin unohtanut. Sääkin oli suosiollinen kirvestöille, sillä sateli ja oli sopivan viileää. Nyt onkin sitten tappajahelle, mutta enää se ei haittaa. Istun nimittäin omalla koneella naputtelemassa joutavuuksia, enkä tiedä, milloin pääsen taas kirveen kanssa liikkeelle. Elän jälleennäkemisen toivossa. Niin hyvää kirvestä en ole tavannut koskaan aikaisemmin – terävä kuin käärmeen kieli ja juuri parahultaisen lyhytvartinen. Koolla on väliä, kirveen kanssa.
Kesäpäivänseisauksena tietenkin harrastin Suurta Mustaa Magiaa. Minulla onkin tekeillä erityisen jännittävä asia, mutta en kerro siitä vielä mitään. Tämän kuvan sain hetki sitten juuri sieltä missä taikojani tein, ja näin heti siinä hyvän ennusmerkin magiani onnistumisesta. Elämä ja kuolema käyvät käsi kädessä, eikä toista ole ilman toista. Tämä lintu pujottelee ulottuvuuksien väliin kaunista ja pelottavaa verkkoa. Enempää en sano.
