Oikein antoisa lauantai – sain jonkin kohtauksen ja tein melkein suursiivouksen. Tahtoo sanoa, että kävin lattiat läpi juuriharjan kanssa, muun muassa. Erinomaista liikuntaa. Suosittelen. Tulee lätkäistyä useampi kärpänen samalla vaivalla. Siis lattiat puhtaiksi ja lihakset vetreiksi. Joskin ne ovat tällä hetkellä kangistumaan päin. Lihakset siis. Noin muuten tein tavallisia lauantaiaskareita, eli pesin pyykkiä, leivoin, kaikkea [...]
Arkisto elokuu, 2009
Harjanheilutusta ja hirvimagiaa
Posted in kotityöt, luomistyöt on 2009/08/22 | Jätä kommentti »
Luomista ja muuta puuhailua
Posted in työ on 2009/08/19 | Jätä kommentti »
Työ tuppaa häiritsemään harrastuksia, kuten blogin päivittämistä. Kaikenlainen hässäköinti pitkin päivää imaisee mehut niin tarkkaan, etten illemmalla enää jaksa paneutua mihinkään niin tarpeettomaan kuin blogeiluun. Mutta ei hätää, mieluummin touhuan sitä sun tätä töissä kuin harrastelen höpöjuttuja kotosalla.
Tässä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista sitten viime postaukseni. Oli mm. Taiteiden yö, jonka yhteydessä pidimme Suomi-Venäjä-Seuran toimistossa [...]
Ongelmankorjuuta
Posted in tietotekniikkaa, työ, ufologia on 2009/08/10 | Jätä kommentti »
Ensimmäinen työpäivä pitkästä aikaa on takana. Voi että oli hauskaa lähteä aamulla töihin kuin ihminen ainakin! Ja päivä meni salamannopeasti. Oli hauska tavata vanhat tutut toimistolla ja palautella mieleen viisumiasioita. Olin jo unohtanut melkein kaiken. No, ei se vaikea homma ole, vaatii vain tarkkuutta.
Kotiin palattuani olin väsähtänyt ja mieli vääntyi väkisinkin ankeutta kohti, sillä [...]
Eläimellistä menoa ja patsastelua
Posted in luontoretkeilyä, taidetta on 2009/08/08 | Jätä kommentti »
Oikein mukava lauantai. Vietin tuntikausia pururadan metsässä poimimassa vattuja ja mustikoita ja muuten vain haahuilemassa. Vattupuskissa kuhki toinenkin muori, mutta marjoja riittää tänä syksynä useammallekin. Poimittuani pikku ämpärini täyteen asetuin mietiskelemään kallioille. Sattumoisin tulin asettuneeksi kusiaispesän kohdalle, mistä seurauksena jouduin poistumaan melkoisen äkkinäisesti Tuonpuoleisista Sfääreistä, juuri ehdittyäni vaipua niihin… Sattuuhan sitä. Kusiaiset ovat pieniä, läpikuultavia, [...]
Vatutusta ja kitinää
Posted in tapaus, työ on 2009/08/05 | Jätä kommentti »
Lähimetsän vattupensaikot ovat mahtavassa kunnossa! Metsää raivattiin jonkin verran avarammaksi menneenä kesänä, ja ainakin metsävadelmat ovat siitä hyötyneet. Vatut ovat peukalonpään kokoisia ja ihmeellisen toukattomia. Söin itseni tärviölle ja viimeistelin rappiotilani mustikoilla, jotka nekin ovat tänä kesänä suuria ja runsaslukuisia. Ah, kesä herkkuineen! Punaherukkapuskankin löysin, mutta siinä oli vain muutama marja. Oli. Nekin menivät kummasti [...]
Suunnitelmia…
Posted in luontoretkeilyä, työ on 2009/08/04 | Jätä kommentti »
Käväisin työvoimatoimistossa kysymässä, onko todella niin, että saan tehdä tänä vuonna töitä vain kolme kuukautta, jonka kakun olen jo lusinut ja saan siis pyöritellä peukaloitani loppuvuoden. Vaiko kävisikö kenties sittenkin armo oikeudesta ja saisin tehdä edes jotakin? Asianomaisen virkailijan naama valahti murheellisiin kurttuihin, mutta hän lupasi ottaa asiasta selvää asianomaiselta virkailijalta. Siis muulta kuin itseltään. [...]
Autiomaankaipuuta
Posted in Pietari, matkailu, taivastelua, tietotekniikkaa on 2009/08/02 | Jätä kommentti »
Ukonilmoja on pidellyt… En siis ole uskaltanut pitää tänään tietsikkaa päällä kuin ajoittain. Sen verran sentään, että sain edistettyä käännöspuuhani yhdellä luvulla. Tosin aika lyhyellä. Mutta kumminkin. On se aina eteenpäin.
Noin muuten olen tässä joutessani selvitellyt tulollaan olevan ulkomaanreissuni yksityiskohtia, sillä seurauksella, että päätin siirtää sen syyskuun puolelle. Silloin on jo kesäsesonki ohi, eikä hellekään [...]