Tallustelin tälle vuodenajalle ylen normaalissa suhjusäässä Giganttiin. Tekosyynä moiselle taivallukselle oli luoda yleissilmäys saatavissa oleviin digikameroihin. Ostamisen tarkoitusta minulla ei varsinaisesti ollut. Ostin kuitenkin Ixus 95:n, koska sain sen kohtalaisen halvalla. Tarkoituksiini se riittää erinomaisen hyvin. Edellyttäen, että opin käyttämään sitä. Investoin myös pikkuruiseen jalustaan, sillä aikomuksenani on tehdä savianimaatioita. Voipi olla pitkässä kuusessa ensimmäisenkin aikaansaaminen, kamera vaikuttaa senverran monimutkaiselta. No, eipä minulla ole kiire mihinkään.
Rahaa olen polttanut muutenkin viime aikoina kaiken järjen nimessä aivan tarpeettomasti. Ostin nimittäin sähköparranajokoneen, tosin hyvin halvan, pitääkseni sillä kurissa karvakasvustoani. Vaikkakin olen sitä mieltä, että luomukarvasto on aivan paikallaan, joku roti silläkin sopii olla. Olen tarkkaillut pitkin syksyä säärikarvojani ja tullut siihen murheelliseen johtopäätökseen, että ne kasvavat maahan asti, jos ei niille välillä näytä närhen värkkejä. Toki voisi ajatella, että kylmissä olosuhteissa ihmisillä pitääkin olla sankka karvapeite, mutta esimerkiksi eskimot ovat järkiään karvattomia, mitä nyt kankeata tukkaa päässä. Perimätietonsa mukaan heidät onkin kuljetettu lentävillä laitteilla jostain paljon eteläisemmästä maasta.
Etsiessäni inspiroivaa musiikkia kirjoitteluni taustalle, löysin kazakstanilaisen dombran. Hurahdin siihen tuskallisen toivottomasti. Etsiskelen sitä nyt itselleni. Netistä luin, että dombraa ovat käyttäneet shamaanit, ja epäilemättä käyttävät vieläkin. Sen ääni onkin hyvin maaginen. Siinä on voimaa, tuttuutta, jotain sanoinkuvaamattomalla tavalla sielua koskettavaa. Minun on saatava dombra ja opeteltava soittamaan sillä. Siinä minulla onkin tekemistä loppuelämäkseni.
