Tänä sunnuntaina mielialani on pysytellyt hieman alavireisenä. Ulkonakaan ei ole jaksanut kirkastua koko päivänä. Kostea, kolea harmaus valkeni vain hiukan päiväsydämeksi, vajoten pian taas takaisin valottomaan ankeuteen. Kampesin itseni sunnuntaikävelylle, tai paremminkin houkuttelin oveluudella, tekosyynä roskiksen vieminen. Sainkin aikaiseksi ihan kohtuullisen lenkin, tosin hitaasti tallustetun, sillä keuhkoni eivät vieläkään ole täydessä iskussa. Mihinpä tässä kiire olisikaan.
Muuten en ole tehnyt mitään mainittavaa. Sentään luin aamulla Turun Sanomat, joka tulee minulle kahden kuukauden viikonloput. Lupasin lähettää kun sitä tarjottiin ilmaiseksi. Muuten en huoli sitä. Tulen aina huonotuuliseksi kun luen sen. Niin nytkin. Joku arvostelija kehui siinä kirjaa, joka antaa ajattelemisen aihetta. Kammoan sellaisia kirjoja. En halua yhtään enempää ajattelemisen aihetta. Minulla on sitä liikaakin.
