Valvottuani aamupuolelle yötä miellyttävissä askareissa nukuin sitten ohi säädyllisen ylösnousuajan, enkä herättyänikään pitänyt kiirettä. Sängyssä venyminen on niin ihanaa, että pitäisin sitä varmaankin syntinä, jos olisin uskovainen. Päivä ei jaksanut tänäänkään valjeta yritystä enempää. Tallustelin apteekkiin ja kirjastoon harmaan sumun läpi kuin mikäkin haamu haamujen joukossa. Nettisäässä lupailtiin ankaraa lumimyrskyä yöksi. Paljon mahdollista että sellainen tuleekin, koska huomenna on tarkoitukseni mennä bussilla Saloon Karjala Filharmonian konserttiin, ja yleensä kehno ajokeli iskee silloin kun pitää mennä jonnekin kauas. En harmittele mahdollista kelin huonoutta – sehän tekee reissusta vain jännittävämmän.
Muuten on päiväni mennyt käännöshommissa. Venäjänkielinen sotamuistelus lähestyy loppuaan, viimeinen luku on työn alla. Se onkin pisin koko kirjassa, ja sikäli mielenkiintoinen, että puna-armeija lähestyy siinä Kannasta. Kenties kirjoittaja olikin juuri niitä ”isopäisiä kirgiisejä”, joita omat sotilaamme ampuivat joukoittain lakoon? Tosin hän ei ollut kirgiisi vaan kazakki, mutta eipä tavallinen suomalainen heitä erota toisistaan.
Tänään tapahtui merkillinen asia: minulle kerrottiin peräti kahdesta työpaikasta, joihin minut haluttaisiin – ilmaista työtä tekemään. Siis työkkärin maksamana harjoittelijana. Tilanne on huvittava, joskin karmealla tavalla: minut haluttaisiin töihin, koska olen hyvä, mutta en ilmeisesti kuitenkaan niin hyvä, että osaamisestani haluttaisiin maksaa säädyllistä palkkaa… Suomeen on jo kehittynyt orjatyövoimapooli, josta on hyvä kalastaa kitulias sintti hommiin kun tarvetta ilmenee. En minä itseni vuoksi sitä taivastele, vaan niitten nuorten, joitten pitäisi päästä elämän laitaan kiinni.
