Tänäkin aamuna venyin sängyssä puolille päivin. Oikeastaan horrostin – olin vaipuneena lucid dream -tilaan. Ruumiini siis venyi sängyllä mutta minä itse käväisin aika kaukana tapaamassa – enpä kerrokaan, ketä. Tai tarkoitukseni oli tavata eräs henkilö, mutta löysinkin itseni maantieltä ja ehdin nähdä hänestä vain vilahduksen kun hän ajoi ohi. Mutta ei hätää, tapasin samalla reissulla erään toisen henkilön, aivan yllättäen ja ilman tarkoitusta, ja siis mitä mieluisimmin. Saattaa kuulostaa hämärältä häröilyltä tämä tämmöinen, mutta ihmeellisiä ovat ihmismielen tiet, tai sielun, tai miten itse kukin haluaa asian ajatella ja mielessään hahmottaa. Lucid dream -matkailussa parasta on se, että se on aivan samanlaista kuin todellinen elämä, paitsi että pystyy liikkumaan välittämättä mistään sellaisista pikkujutuista kuin seinät tai välimatkat.
Julia Zamjatina
Kävin eilen Salossa kulttuuritalo Kivassa, jossa oli esiintymässä Petroskoista Suomen kiertueella oleva Karjala Filharmonia. Homma oli SVS:n järjestämä, ja meillä oli yhteiskuljetus ja kaikki. Tapahtumassa myytiin myös satukirjaani, ja se menikin kaupaksi ihan mukavasti. Kirjoittelin taas nimmareita ja olin Suurta Taiteilijaa, heh. Tapasin myös Rafael Saifulinin, jonka tekemä on läpyskässäni esiintyvä hevonen. Hän oli niin hurmaava valkotukkainen siperialainen kuin ikinä (tai jostain sieltä päin kumminkin). Olen aina luullut häntä ikivanhaksi, mutta hän onkin nuorempi kuin minä. No, siis ikivanha… Konsertti oli mahtava; orkesteri soitti alun pienoisen haparoinnin jälkeen loistavasti, ja toisella puoliajalla pääsi ääneen sopraano Julia Zamjatina. Hänen äänensä oli valtavan ihana, puhdas, täyteläinen – salin akustiikka ei tahtonut riittää sen volyymille. Kauniskasvoinen, upeaääninen nuori nainen, mutta pulskahko. Jos hän pudottaisi parikymmentä kiloa, hän peittoaisi mennen tullen esimerkiksi Anna Nebtrenkon. Tuli mieleen nuori Karita Mattila, mutta Julialla on kyllä parempi ääni. No, hän on vielä nuori – mihin ehtiikään jos elää saa. Orkesteria johti Marius Stravinski, hänkin jo nimeä maailmalla saanut nuorimies. Ja hauskaa reissussa oli tietysti myös tavata tuttuja ihmisiä. Kokonaisuudessaan tosimukava ilta.
Yksi kauniista sisaristani piipahti kylässä kahvipullien kanssa ja panimme maailman asiat järjestykseen. Opettelin samalla käyttämään uutta kameraani eli pakotin hänet malliksi luvaten retusoida lopputuloksesta pois kaiken silmää loukkaavan. Hänen silmäänsä, siis. Minusta hänen kasvoissaan ei ole mitään vikaa. Ainakaan mitään sellaista, jota ei saisi pois PSP:llä. Siivoanhan minä omastakin naamastani syylät pois ennen kuin laitan kuvani näytille. Joku roti sentään…
