Olipahan hurja myrsky! Se raivosi yöllä aiheuttaen kummallisia painajaisunia, sen lisäksi, että vaivuin läpinäkyvän unen tilaan, en kuitenkaan vapaaehtoisesti. Muistelen hämärästi huutaneeni niitä painumaan tiehensä. Mitä niitä? En tiedä. Mitään en nähnyt enkä ketään; en kuullutkaan muuta kuin oman karjuntani ja sen surisevan äänen, joka edeltää läpinäkyvään unitilaan vaipumista.
Kaikenkaikkiaan siis sekava yö. Olen varma, että se johtui myrskystä, joka rymisteli, ulvoi ja paukutti kaikkea irtonaista kuin mikäkin raivopää. Siinä oli energiaa, totisesti.
Aamupäivälläkin myrsky vielä puhalsi melkoisella voimalla. Kävelylenkki oli pakko navigoida kulkemaan suojanpuolta. Pururadalle nousevan mäen viereen oli kaatunut valtava kuusi. Onneksi poispäin siinä ihan vieressä seisovasta talosta. Teki mieli mennä kaivelemaan paljastunutta juurakkoa. Sieltä voisi löytyä vaikka mitä jännää, kuten jalokiviä. Mutta arvioin puuhan liian vaaralliseksi semmoisella säällä.
Joulu alkaa olla ohi. Onneksi. En ole jouluihminen, enää. Lapset tekevät joulun. Sinkkutaloudelle siitä ei ole mitään iloa. No, ehkä senverran, että sen ohi mentyä voi uskoa kevään olevan taas tulollaan. Jahka talvikin ensin tulisi.
