Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for heinäkuu 2013

Tälle kesälle olen ehtinyt saada jo yhden auringonpistoksen ja kadottaa yhden päivän. En tiedä tarkemmin minkä päivän, mutta koska lauantaina luulin että on perjantai, se karkuun viipertänyt päivä oli kai sitten se. Siis perjantai. Minulla oli peräkkäin kaksi vierasta, nuori ystäväni Siperiasta melkein viikon, ja hänen lähdettyään tuli muuan toinen nuori ystäväni Helsingistä, pariksi päiväksi. Keskustelut molempien kanssa olivat laajoja ja avartavia, monessa mielessä. Jälkimmäisen kanssa lusmuilin rannalla ja sain siellä liikaa aurinkoa. Se oli kyllä sen arvoista. Tänäänkin vietin rannan tuntumassa tuntikausia, en ihan uimarannan kohdalla vaan kauempana puitten alla varjossa. Kesä on niin harvinainen ilmiö että siitä pitää nauttia koko persiellä.

Lusmuilun ja vieraitten kanssa seurustelun lisäksi olen kääntänyt Jernaa, ja sainkin sen tänään tehtyä. Nyt on vuorossa paras osa, eli raakakäännöksen muokkaaminen hyväksi suomeksi.

Noin muuten olen kokenut taas yhden valaistuksen, tällä kertaa erityisen järisyttävän. Sen tarkempaa laatua en kuitenkaan upea tässä erittelemään, se on sen verran raju. Ehkä joskus myöhemmin kerron kaiken minkä nyt salaan. Hmm, missäs laulussa noin sanottiinkaan?

Read Full Post »