Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for joulukuu 2013

Joulu on nyt parhaalla paikallaan – niin kaukana edessäpäin kuin mahdollista. Sen voi unohtaa taas pitkäksi aikaa. Vaikka siitä ei olekaan suurta vaivaa yksineläjälle, se kuitenkin aiheuttaa ikävän tulpan vuodenkiertoon, ja nostaa alitajunnasta päivätietoisuuteen epämiellyttäviä muistoja. Niitten kanssa tapellessa menee nekin voimat, jotka toistaiseksi tunnistamaton huonovointisuuteni on jättänyt jäljelle. Mutta eihän kaikesta toki voi joulua syyttää. Ja sehän on nyt ohikin, jippii. Kunhan saadaan vielä vuosi vaihtumaan, niin kaikki on mallillaan.

Read Full Post »

Sulattelen tässä pikkuhiljaa silmälääkärin lausuntoa. Osallistuin taannoin diabeetikoille tarkoitettuun silmänpohjakuvaukseen, josta sain siis kuulla tulokset. Diabetes ei ole vaurioittanut silmänpohjiani, ainakaan vielä, mutta muuten olen kenties sokea ennen kuin täältä erkanen. Tai ainakin osittain sokea. Riippuu siitäkin, kuinka vanhaksi elän. Suvussa kiertelee makulaa rappeuttava geeni. Olen tiennyt jo pari vuotta, että vasemmassa silmässäni rappeutuminen on jo hyvässä vauhdissa. Uutta oli tieto, että se on alkanut oikeassakin silmässäni. Paneehan se miettimään, mutta onneksi sentään sokeus ei ole mikään kuolemantuomio. Maailman sivu ovat pärjänneet silmättöminä syntyneetkin. Paljon pahempikin vaivoja on olemassa. Ei niitten ajatteleminen kyllä kauheasti virkistä.

Virkistyksestä puheenollen, alan suomentaa Jernan uuden isännän jatko-osia, joita on kaksi. Ettäkö miksi ihmeessä? Suomentaminen nyt vain on niin hauskaa.

Omakin scifitarinani etenee pikkuhiljaa. Olin taas tänään kirjoittamassa pääkirjastossa Turussa. Siellä on jotenkin niin luovuutta edistävä ilmapiiri. Hiljaisina omiin töihinsä uppoutuneita ihmisiä. Jostain kauempaa kuuluvia elämän ääniä. Teksti siis etenee, mutta kansikuvasta ei ole tietoa. Olen koettanut houkutella piirtämistaitoisia nuoria ystäviäni ryhtymään puuhaan, mutta turhaan. Harmittaa kun en itse osaa piirtää. No, turhapa tuota lienee murehtia. Aina löytyy jokin ratkaisu.

Read Full Post »

tamingbrad_pieniSain tänään tietää, että Taming Brad on joutunut Applen mustalle listalle, eikä sitä siis saa iBooksista. Kirja on liian kovaa kamaa. Saattaa se ollakin, mutta ei sitä ole tarkoitettukaan lastenkamarin iltasaduksi. Itse asiassa se on houkutuspätkä, teaser; sen tarkoitus on herättää ihmisten mielenkiinto tulossa olevaan kirjaan, joka kertoo koko tarinan.

Noustessani tänä aamuna hitaasti ylös unen syvyyksistä, mielessäni oli ajatus: minun ei tarvitse tuntea itseäni tarpeelliseksi. Olin miettinyt edellisenä iltana ihmisen arvoa. Sehän näyttää riippuvan siitä, onko hän tarpeellinen taikka hyödyllinen yhteiskunnan ja yhteisön jäsenenä ja ylipäätään. Aivorassini ilmeisesti kieputteli ajatusta yön aikana ja kiteytti sen muotoon, joka siis oli herätessäni valmiina mielessäni. Mahtavaa. Ei tarvitse murehtia, onko tarpeellinen vai ei. Kunhan vain ymmärtää olla se mikä on. Siinä kaikki.

Read Full Post »