Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for heinäkuu 2014

Tämä päivä, heinäkuun viimeinen, oli se päivä, jona sain uuden, nopeamman netin. Hermoilin hiukan pelätessäni, että en osaa viritellä sitä toimimaan. Turhaa hermoilua! Homma hoitui käytännöllisesti katsoen itsestään. Minun tarvitsi vain purkaa entiset viritelmät pois ja kytkeä uusi wlan-modeemi. Verkko löytyi heti ja alkoi toimia kuin vanhan junan klosetti. Toivottavasti toimii jatkossakin. Nyt nettini on kymmenen kertaa nopeampi kuin entinen. Vain kymmenen kertaa – ehkä vaihdan sen vieläkin nopeampaa sitten joskus.

Noin muuten olen viettänyt leppoisaa torstaipäivää. Aamupäivän raju ukkonen inspiroi kodinhoidollisia ambitioitani, nimittäin sain pestyä parvekkeeni kunnolla. Vettä tuli taivaasta niin paljon ja sopivasta suunnasta, että minun oli ihan pakko heittää pois päältäni nekin vähät rytkyt, joilla ylläpidän säädyllisyyttäni kotioloissa tappajahelteen aikana, siepata juuriharja ja käydä toimeen. Tovin heiluttuani sekä parveke että minä olimme säihkyvän puhtaita. Parvekkeen peseminen sujuukin parhaiten sateella. Silloin alapuolen naapuri ei joudu valittamaan, että pesuvesi valuu hänen niskaansa.

Ukkosen ja sateen mentyä ohi tallustin kirjastoon, lähimpääni, jossa nyt istun naputtelemassa tätä hengentuotetta. Tarkoitukseni on kirjoittaa Shannonin tarinan toista osaa, mutta siinä samalla ehdin hyvin päivittää blogia, pelata erilaisia pelejä ja seurustella nettituttavien kanssa. Tai tuttavaksi pyrkivien. Niitä on enemmän kuin perille päässeitä, niin sanoakseni. Monet ovat kutsutut mutta harvat valitut.

Olen aika toivoton kirjoittajaksi. En osaa keksiä yhtään mitään. Ennen niin rajaton mielikuvitukseni on huonossa jamassa. Kai se tekee kuolemaa ellei olekin jo avun ulottumattomissa. Siitä huolimatta kirjoitan. En voi sille mitään. Päässäni – tai missä lie – myllertää kokonaisia maailmoita, ihmisiä, omituisia olentoja, jotka tahtovat tulla ikuistetuiksi sanoilla… Shannonissa on uusi nainen, joka sekoittaa pakkaa, mutta se ei ole hän, joka vaatii minua kertomaan, vaan Ykkönen. Hän katsoo minua pääni sisäavaruuksista lempeän vaativasti. Hänen osansa on kova, mutta hän ei valita... Ei minun tarvitsekaan keksiä mitään. Astun vain sekaan ja alan kertoa, mitä näen ja kuulen. Jos tarinastani ei tule hyvä, se ei ole sen vika, vaan kertojantaitoni. Ehkä en osaa kuvailla juuri oikeilla sanoilla näkemääni? Ehkä käsitinkin väärin, mitä näin? Mutta niin se menee, aina. En ole ainoa, joka ihmettelee luovuuden mutkaisia polkuja.

Read Full Post »

On aivan mahdollista, että tästä päivästä tulee hyvä. Kello on kahdeksan, aamulla, ja pystyn istumaan vielä vähän aikaa parvekkeellani ennen kuin aurinko pääsee paistamaan suoraan tähän. Parvekkeeni antaa etelään, mikä tekee mahdottomaksi oleilla sillä aamuyhdeksän ja iltakuuden välisenä aikana, ainakin näin tappajahelteen aikana.

Viime yö oli kuumin tälle kesälle, lämpötila ei laskenut koko yönä siedettäviin lukemiin. Totta puhuen siedin lukeman kyllä ihan hyvin, kumma kyllä. Toistaiseksi helle ei ole saanut nitistettyä minua. Saa nähdä miten käy jos se tästä vielä kuumenee. Vaatteissa kun ei ole enää vähentämisen varaa. Paras asuyhdistelmä kotona on pelkät rintaliivit, ja ulkosalla kuljen ns. kommandona. Ilman pitää päästä kiertämään.

Helteestä puheen ollen, onneksi tuossa aivan lähellä on kirjasto. Ilmastoitu, kesäaikaan rauhallinen, ja hyvin nopealla wlanilla varustettu. Istuskelen siellä tuntikausia iPadini kanssa. Tekstiä ei välttämättä synny mitenkään mainittavasti – usein vain pelaan ja lueskelen. Heroes of Warcraft on hauska korttipeli, jota pelataan joko oikeita ihmisiä tai tietokonetta vastaan. Ja samaan aikaan War of Nations pelaa itse itseään taustalla. Ja aina voi pelata vaikka pasianssia. Pelaaminen pitää eläkeläisen aivot notkeina. Kuulemma.

Read Full Post »

Tämä kesä on ollut kohdallani yksi laiskimmista, naismuistiin (joka kantaa kauemmaksi kuin miesmuisti, jonka kantomatka on tutkimuksen mukaan noin 3 kuukautta). Ainoan rivakampaa toimintaa vaatineen puuhan suoritin kirvesvarressa sisareni huvilalla Kajaanin korvessa. Nappisuoritus se olikin, näin itse sanoen. Että minä rakastan kirveenheilutusta! Varsinkin ulkoilmassa, ja erityisen varsinkin sääskettömässä ulkoilmassa. Mosquito Killeriä haukutaan turhakkeeksi, mutta se toimii. Jokainen, joka on koskaan joutunut ulkoilmaan kesäaikaan vähänkin pohjoisempana, tietää tarkalleen, mitä tarkoitan. Täällä etelän maalikylissä ei pahemmin sääsket haittaa. Tai no, juu, toissailtana löysin illalla sänkyyn kömmittyäni tavattoman suuren sääsken kyljestäni imemässä tarmokkaasti mahaansa täyteen. Otus oli vainaa ennen kuin ehti kunnolla aloittaakaan viimeistä ateriaansa. Vallitsevan tappajahelteen takia pidän parvekkeen ovea auki öisin, ja tokihan luonto vetää normaalin, terveen sääsken lihapadan ääreen vaikka viidenteen kerrokseen, korkeammallekin.

Laiskuuteni on kyllä aivan sopivaa, näin eläkeläiselle. Alan pikkuhiljaa tottua siihen, vaikka koville se on ottanut. En ihmettele ollenkaan, että moni heittää henkensä heti eläkkeelle jäätyään. Toisaalta vanhemman ikäpolven — joita eläkeläiset yleensä ovat — suomalaiset tietävät, että tuleen ei pidä jäädä makaamaan. Pitää vaan rynnistää eteenpäin ja vyöryttää — Hupsista. Melkein pääsi mopo käsistä. Laiskottelun lomassa olen kirjoittanut Shannonin tarinan toista osaa, ja suomennellut muuatta mielenkiintoista, kirjaa (mitä, sitä ei sovi paljastaa, sillä suomennan sitä omaksi ilokseni kirjailijalta lupaa kysymättä).

Remontti on edistynyt sen verran, että keittiössäni on nyt kaunis laminaattilattia. Paljon muuta siellä ei olekaan. Kalusteet ovat luvassa elokuun puolella. Tällä menolla se on tuossa reilun viikon päässä, se elokuun puoli. Kuunvaihteessa on tiedossa muutakin hauskaa kuin keittiön kalusteet, nimittäin uusi nettiyhteys. Vaihdan palveluntarjoajaa, sillä DNA ei pysty tarjoamaan 1 megaa nopeampaa yhteyttä. Olen itse asiassa ollut tyhmä kun en ole ymmärtänyt edes ihmetellä, miksi nettini on hidas. Se kun on ollut riittävän nopea tähän asti, hiukan tökkivä kyllä ajoittain. Vasta kun alalla kauan työskennellyt sisareni väitti, että niin hitaita nettiyhteyksiä ei ole olemassakaan, aloin tutkia asiaa. Sonera tarjosi valokuituyhteyttä, joka on moninverroin nopeampi ja huomattavasti halvempi, joten mitä tässä muuta kuin vaihtoon vaan. Hiukan harmittaa, sillä DNA on ollut luotettava ja tarjonnut apua heti jos on ollut avun tarvetta, mikä toiminta on hieman hakusessa Soneralla, kuulemma. Ongelmia on ollut hyvin harvoin, mitä nyt taloyhtiön serveri on joskus kuupsahtanut. Vaan ei auta, pakko vaihtaa jotta pystyn hoitelemaan kunnolla yhä vain laajemmaksi kehittyvää suhdeverkkoani netissä.

Suhteista puheenollen, vanhana muorinhaasiana olen huomannut olevani suosittu tietyissä paritusportaaleissa. Saan jatkuvasti viestejä huijariporukokilta, jotka ovat kehitelleet keinoja, joilla saisi yksinäisiltä mummeleilta tiristettyä rahaa. Sinisilmäisinkin muori häätyy epäluuloiseksi kun samanlaisia viestejä alkaa tulla solkenaan. Skypessä meikäläisiä vainoavat Afganistanissa palvelevat amerikkalaiset kenraalit, ja paritusportaaleissa kahden sievän pikkutytön yksinhuoltajaisät, joilla on itsellään takana kurja lapsuus. Toinen innokkaasti seuraani havitteleva ryhmä muodostuu nuorista miehistä, hyvin nuorista, alle kolmekymppisistä, jotka vonkuvat seksin perään. Kai sitä onkin helpommin saatavissa epätoivoisilta mummoilta kuin nykytytöiltä, joilla on omat mielipiteensä sopivan miesseuran suhteen. Kolmas ryhmä ovat itäeurooppalaiset noin nelikymppiset miehet, jotka tekisivät mitä tahansa – ihan mitä tahansa — päästäkseen elämään rikkaan maan rikkaan naisen siivellä, iällä niin väliä. No, monet heistä ovat ihan hyvän näköisiä.

Onko kumma, että monet parhaimmista ystävistäni miesrintamalla ovat homoja? Heidän kanssaan jutellessaan tuntee itsensä ihmiseksi eikä lypsykoneeksi.

Read Full Post »