Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for tammikuu 2015

Armoa vai ei

Heräsin tänä aamuna silmissäni kuva vanhasta taulusta, jossa oli lasin taakse asetettuna hopealla mustalle taustalle maalattu mietelause: JOKA AAMU ARMO UUS. Se riippui ennen tuvan kuin tuvan seinällä, joskin useimmiten kangaspalalle ommeltuna. Koska näky kummastutti minua, annoin ajatusteni kiertää aiheessa aamumeditaationi aikana.

Suhtaudun uskontoihin liittyviin ilmiöihin erityisen varauksellisesti. Tämä kyseinen uskonnollinen viisaus kuitenkin on niitä, jotka ovat syöpyneet jonnekin aivojen syvyyksiin aikana, jolloin olin lapsi ja siis kyvytön puolustautumaan ympäristön jatkuvaa, hienovaraista hivutusta vastaan. Oma kotini tosin ei ollut erityisen uskonnollinen, eikä meillä tuota taulua ollutkaan. Kylän toinen toistaan hurskaammissa pirteissä se kyllä oli esillä.

Entä mitä meditaationi sitten sanoi aiheesta?

Olen elämäni aikana päätynyt ymmärrykseen, että vain ihminen itse voi armahtaa itsensä; mikään hänen ulkopuoleltaan tuleva ilmiö tai elementti ei voi tehdä sitä hänelle. Se on minulle selviö. Siihen käsitykseen lause sopii täydellisen hyvin: ihmisen pitää ymmärtää, että hän voi armahtaa itsensä joka aamu uudestaan. Hänen ei tarvitse jäädä kahlaamaan eilisten tekemisten muistoissa (ikäviä ne kumminkin ovat), eikä murehtia, mitä pahuutta ehkä saa kontolleen huomenissa. Ihmisen pitää siis muistaa joka aamu uudestaan, että vain hän itse voi antaa armon itselleen. Se ei koskaan lopu eikä mene pilalle, eikä sen saamiseksi tarvitse tehdä muuta kuin muistaa sen olemassaolo. Eikä sen saamista säätele yksikään toinen ihminen, jumala tai muu olento oikkujensa mukaan. Vain ihminen itse voi sen tehdä. Mutta siinä onkin suurin vaikeus. Kukaan ei voi olla sinulle niin julma ja armoton kuin sinä itse. Ja miksi? Se on osa ihmisenä olemisen taakkaa.

Tuollaisia ajatellessani — taikka eihän sitä oikeastaan ajattele kun meditoi, kuvat vain muodostuvat sisäavaruudessa — ymmärsin, miksi Kaikkeus nosti juuri tämän asian mieleeni. Siinä näytti taas kyntensä synkronismi, Kaikkeuden mahtava työkalu. Olen nimittäin viime aikoina uppoutunut muistelemaan asioita, joitten muistaminen ei ole ollut millään lailla mukavaa, enkä ole muistanut armahtaa itseäni. Nyt muistan tehdä sen taas. Ihmistä voimaannuttaa kummasti kun saa tipautettua mielensä päältä kiven tai pari.

Read Full Post »

Olen viime aikoina miettinyt, miksi olen alkanut tuntea lähdön enteitä. En osaa tarkemmin kuvailla tunnetta, se on vain ikään kuin hiljainen paine jossain sisällä ja käskee itsepintaisesti järjestämään asiat kuntoon ennen lähtöä. Kaikki paperiasiat ja lakijutut ja silleen. Ei silti että minulla olisi mitään lakijuttuja työn alla, tuli vain mieleeni. Jokaisella on jotain keskeneräistä, jota ei haluaisi jättää jälkeenjääväistensä niskoille. Kyllä te tiedätte. Tulin jutelleeksi asiasta sisareni kanssa, ja hänpä tiesi oitis kertoa, että syksyllä kuolleen vanhimman veljemme leski oli hautajaistilaisuudessa kertonut veljemme ilmeisesti tienneen lähtönsä olevan lähellä, sillä hän oli järjestellyt asiansa kuntoon juuri sopivasti.

Koska Kaikkeus on sellainen kuin on, ja synkronismi on luonnonlaki, huomasin, että Areenassa esitettiin dokumenttia ikävystymisestä. Ja mitäkö sillä on tekemistä lähtöenteitten kanssa (joita jokaisella tämän ikäisellä ihmisellä on; ikätoverit alkavat kupsahdella ja kuolleensanomia siis tulee tämän tästä)?

Ikävystyminen tappaa. Ja panee tappamaan. Maapallolla on miljoonia ihmisiä, varsinkin nuoria, ja varsinkin nuoria miehiä, joilla ei ole mitään tekemistä. Eli he ikävystyvät. Eli he tekevät mitä vain hullutusta saadakseen jotain piristystä ankeuteensa. Dokumentissa näytettiin esimerkkinä Lontoon mellakoita. Voi että mellakoitsijat näyttivät onnellisilta juoksennellessaan ympäriinsä rikkomassa paikkoja! Mellakkapoliiseilla näytti olevan vähintäänkin yhtä hauskaa.

No, leikki leikkinä. Dokumentin mukaan ikävystymisen tappavuus johtuu siitä, että se aiheuttaa stressiä. Jos aivot eivät saa virikkeitä, ne tavallaan nukahtavat, sillä ne eivät välitä samanlaisina toistuvista tapahtumista. Ihminen siis ikävystyy, hänen ajantajunsa vääristyy, sykkeensä kasvaa, kortisolitasonsa kohoaa. Kortisolin kohoaminen taas aiheuttaa stressin, joka on jutun pahis.

Että mitäkö tuolla kaikella on tekemistä kuolleensanomieni kanssa?

Dokumentti antoi minulle ahaa-elämyksen: olen ikävystymässä kuoliaaksi. Mikään viiden aistini tuottama informaationkipenä ei tarjoa uutta aivoilleni. En näe, kuule, haista, maista enkä tunne ihollani mitään sellaista, minkä en olisi kokenut jo niin monta kertaa aikaisemmin, että siinä ei ole mitään uutta.

Kiusallinen juttu. Olen siis hyvää vauhtia painumassa kaiken lihan tietä. Parannuskeino on kyllä olemassa, onneksi. Pitää vain nousta ylös ja mennä ulos maailmaan. Siellä on uutta kaikille aisteille, rajattomasti, yltäkylläisesti, tulvimalla. Ja kaikkein parhaan avun tarjoaa liikkuminen.

Olen miettinyt tässä itse tykönäni mitä sellaista voisin ruveta harrastamaan, mitä en ole koskaan ennen kokeillut, tietenkin ottaen huomioon taloudelliset yms. seikat. Opettelisin mielelläni esim. lentämään helikopteria, mutta… no niin. Edes pienoishelikopterin lennättäminen ei mahdu taloudellisten realiteettieni rajoihin. Onhan maailmassa muutakin. Jonnekin kauemmas matkustaminen olisi hyvä keino, mutta mitä näkisin tai kokisin siellä sellaista, jota en olisi nähnyt ja kokenut tuhannet kerrat aikaisemmin? Kysymyshän on uutuudesta. Asioista, joita aivoni eivät ole koskaan ennen havainneet informaatiotulvassa, jota aistit tunkevat sisään päähäni.

Tässä pitää nyt vetää kovat piippuun eli ottaa synkronismi jyvälle. Eiköhän se kohta nostauta esille tiedon, jota tarvitsen ikävystymisen nujertamiseksi. Itse asiassa olin tänään tanssimassa rivitanssia ensimmäisen kerran pitkän joulu- ja vuodenvaihdetauon jälkeen. Ei niin että siinä olisi ollut sinänsä uutta, mutta porukkaan oli liittynyt uusia ihmisiä, ja opimme uuden tanssin. Niin että ei tässä tarvitse nakata kirvestä kaivoon. Minähän toteutin jo kaksi ikävystymisenpoistokeinoa, eli ulos maailmaan menemisen ja liikkumisen. Tosin kotiin palattuani kärsin niin inhottavasta rytmihäiriökohtauksesta, että minun piti ottaa päiväunet. Vaan ei hätiä mitiä, herättyäni olin kuin uusi.

Noin muuten suomentelen Jerna-sarjan kolmatta osaa, joka on oikein hyvä ja täydentää sarjan niin että irtonaisia juonenpätkiä ei jää roikkumaan tarinaan. Ja sain mielenkiintoisen meilin Josh Lanyonilta; ties vaikka silläkin rintamalla tapahtuisi jotain jännää.

Read Full Post »

TTTPS_kansi_pieni

Tämä pikku kirja on osa vapaaehtoisvoimin pyöritettävää turvaseksiprojektia, jonka kautta kirjoittajat yms. luojat jakavat tietoutta hiv/aidsista niille, jotka tietoa eniten tarvitsevat, eli gay-nuorille. Oma osuuteni on suomennoksen tekeminen. Tein myös kannen, tosin vain vaihtamalla alkuperäisen kannen tekstit suomenkielisiksi. Kirjan saa ladata ilmaiseksi ja jaella kavereillekin. Sanaa ei levitetä koskaan liikaa aiheesta; hiv leviää edelleen ja tappaa, ja jos ei heti tapakaan, niin ainakin aiheuttaa kammottavia liitännäissairauksia. Ja kuitenkin virukselta voi välttyä helposti, kunhan vain tietää, miten.

Tarina on kaunistelemattoman suoraa puhetta aiheesta. Hyssyttely ei olekaan viisasta kun kohteena on nuori, jolla on edessään koko elämä — jonka voi tuhota heti ensimmäisellä seksikokemuksellaan, jos on tietämätön ja/tai piittaamaton.

Read Full Post »