Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for maaliskuu 2016

Olen nyt lukenut Omakannasta selostuksen TT-kuvista ja jutellut puhelimessa lääkärin kanssa. Alan siis olla selvillä syöpäni tilasta. Minulla on pari isompaa etäpesäkettä ja niitten lisäksi sekä ryyhelmää että levymäistä kasvustoa pitkin sisäelimiä. Tämä laji leviää hilseilemällä ja muodostaa hassuja kuvioita mennessään. Keuhkoni ovat kunnossa, mutta välikarsinassa on suurentuneita imusolmukkeita. Maksa on suurentunut ja lilluu nesteessä. Desmoidista ei kuulunut mitään. Sitä ei mainita selostuksessa, eikä lääkäri saanut konettaan auki niin että olisi nähnyt kuvat. (Hän ei ollut se, joka oli tutkinut ne.) Otan jutun niin, että desmoidi ei ole muuttunut millään lailla koska kerran ei pistänyt tutkijan silmään kuvasta. Ei se ole ainakaan suurentunut. Onneksi. Ja kyllähän sekin tokenee sytostaateilla, joita alan saada pääsiäisen jälkeen.

Olen oikein hyvilläni kun lähisiskon operaatio meni hyvin ja hän on jo kotona toipumassa hyvää vauhtia. Näen jo sieluni silmin miten kuljemme kohta yhdessä mukavilla kävelylenkeillä. Suunnittelen kävelysauvojen hankkimistakin. Taitaa jäädä suunnitteluasteelle. Olkapääni ei pidä niistä jos oikein muistan.

Olen tässä miettinyt kirjaprojektia. Olen julkaissut e-kirjana blogini viiden vuoden ajalta, ja nyt mietin, miksipä en liittäisi entiset nuorna kirjoittamani päiväkirjat sen alkuun ja viimeisimmät blogipostaukseni sen loppuun. Silloin kirja muodostaisi jonkinmoisen kokonaisuuden tästä nimenomaisesta naisenelämästä. Jälkipolvista voisi olla hauskaa lukea sitä. En tiedä. Täytyy katsoa, jaksanko naputella monta paksua kirjaa käsinkirjoitettua tekstiä sähköiseen muotoon. Kun ei tiedä, onko tässä enää aikaakaan kovin suurelle projektille.

Read Full Post »

Kobovastusta

Kevätpäiväntasauksen voimallinen päivä, eilinen, tuli ja meni melkein huomaamatta. Ajattelin eilen, että edellisvuonna sain juuri kevätpäiväntasausta edeltävänä päivänä tietää syövästäni. Onkologi sanoi silloin, että tauti hyvin todennäköisesti uusii kahden vuoden sisällä. No, siihen ei mennyt vuottakaan. Vuoden 2013 kevätpäiväntasauksen yönä näin unen, jonka nyt ymmärrän varoittaneen minua alkavasta vakavasta sairaudesta. Silloin en sitä ymmärtänyt. Ja jos olisinkin, mitä olisin voinut sille tehdä?

En ole edes muistanut koko unta, mutta törmäsin siihen kun etsin blogistani tietoa, milloin ostin Kobo Touchini, joka on nyt täysin kuollut. Se ehti toimia vajaat kolme vuotta. Olen tilannut uuden Kobon, tällä kertaa Glon, ja lukenut sen jälkeen netistä, että se on niin huono että sitä ei missään rakkaudessa kannata hankkia. Nyt minä sitten ihmettelen huuli pyöreänä, miten tässä näin kävi.

Eipä tässä kannata ihmetellä. Palautan kapineen sinne mistä tilasinkin, ja alan etsiä jotain toista merkkiä. Itse asiassa en edes tarvitsisi uutta lukulaitetta, onhan minulla Letto ja tabletti, ja älykännylläkin pystyn lukemaan e-kirjoja. Letto on veltto ja liian herkkä, se hyppää yhtäkkiä milloin millekin sivulle tai valikkoon, ja tabletilla on paha lukea sängyssä selällään. Kännykällä se kyllä käy, mutta silmäni eivät oikein pidä siitä. Siinä syitä uuden Kobon hankintaan. Nimittäin Koboni on – oli – todella mukava pitää kädessä, kevyt, jämäkkä, oikein hyvä. Paitsi että alle kolmen vuoden elinikä on aivan liian lyhyt. Kyllä sen olisi pitänyt kestää ainakin viisi vuotta. Sitä ei voi edes korjauttaa. Kobon huolto ei korjaa sellaisia laitteita, joissa ei ole takuuta jäljellä. Muutenkin se on huolloksi käsittämättömän huono.

Turhaan tässä marisen. Oma syyni kun en ajoissa tutkinut tilannetta kaikentietävästä netistä. Tai jos tutkinkin – silloin kun Koboni pimeni ensimmäisen kerran – ehdin autuaasti unohtaa koko jutun.

Säätiedotus: keväinen. Pikkupakkasta öisin, päivisin lämpimän puolella. Jos olisi lunta, aamuisin olisi hankikelit.

Ai niin, Kela ilmoitti leikanneensa eläkeläisen asumistukeni puoleen ja nuhteli minua siitä että on itse maksanut minulle helmikuussa liikaa. Maksan ihan mielelläni liiat takaisin. Ylipäätään minulla ei ole valittamista talouteni suhteen. Suuria tuloja ei tarvitse jos ei ole suuria menojakaan. Budjettirintamalla on tärkeintä, että tasapaino säilyy.

Muuten, suomennan parhaillaan ihanaa kirjaa. Välillä minulla on kyyneleet silmissä ja välillä nauran ääneen sen ääressä. Sellainen pitää hyvän kirjan ollakin. En kerro vielä, mikä se on.

Read Full Post »

Päivä lähestyy puolta ja alan olla kohtuullisen hereillä. Eilinen oli tavallaan rankka päivä, mistä seurasi se, että nukuin melkein koko loppupäivän, josta syystä en sitten nukkunut yöllä, joten nyt, uuden päivän lähestyessä puoltaan, olen vasta heräilemässä. Kävin nimittäin eilen Tyksissä TT-kuvauksessa, jossa käytettävä varjoaine ilmeisesti aiheutti tolkuttoman väsymyksen. No, saahan touhussa myös tuhdin annoksen säteilyä, mutta ei kai se sentään väsytä. Oli miten oli, kuvaus on tehty, ja nyt odottelen taas kuulumisia. Oletan, että lääkärikunta haluaa kuvasta nähdä desmoidini tilan, syöpähän on jo todettu uusineeksi, joten ei sen takia olisi tarvittu kuvata. Aika jännää. Tarkoitan, että on mielenkiintoista nähdä (tai kuulla, en kai minä näe niitä kuvia koskaan) miten desmoidi on kehittynyt, sen pikku pirulaisen tempuista kun ei koskaan tiedä. Tai niin olen päätellyt netissä olevista artikkeleista.

Mitähän kivaa sitä keksisi tehdä tänään?

Read Full Post »

Minut herätti yöpuulta kännykän räväkkä pärinä. (Olen asentanut siihen tarkoituksella vanhanaikaisen soittoäänen juuri siksi, että se havahduttaisi minut siitä unesta, missä milloinkin mahdan olla.) Soittaja oli pirteä Kelan täti, joka halusi lisätietoja eläkkeensaajan asumistukea varten. (Mitä minä sanoin!) Ensin hän halusi yhden lisäpaperin, sitten toisen, ja annahan olla, kolmannenkin tarve ilmeni siinä jutustellessa. Kyseessä oli vanhempieni kuolemaan ja kotitilan myymiseen liittyvät asiakirjat. Kaikki monisivuisia dokumentteja, jotka kyllä löysin mapistani, yhtä lukuunottamatta, jota ei ole olemassakaan, nimittäin jakotodistusta, koska tilaahan ei jaettu.

Päiväni onkin mennyt siihen, että olen koettanut saada papereista kopiot. Yllättäen melkein tuliterä CanoScan 210 -skannerini kieltäytyi toimimasta, ja aikani tutkittuani ja surffailtuani netissä minulle selvisi ikävä tosiasia, että syy löytyy Windows10-käyttiksestä. Se ei pelaa yhteen skannerini kanssa. Siihen löytyy kyllä ratkaisu, mutta se vaatisi syvällisempää tietotekniikan hallitsemista kuin minulla on. Joten tartuin uuten kännykkääni ja aloin kuvata sivuja sillä. Hoituihan homma niinkin, joskin oli tuskastuttava. Nyt Kela on saanut kuvat dokumenteista, ja jos ne eivät kelpaa, perästä kuuluu. Sitä ei tarvitse epäillä. Pikkurahoista pidetään huolta, isoilla niin väliä. Joku roti sentään.

Pakkaan siis skannerin pois pöydältä. No, vapautuihan siinä sentään pöytätilaa. Pitää ruveta tutkimaan, mikä skanneri toimisi W10:n kanssa. Toisaalta, mahdanko enää tarvitakaan sellaista? Aioin kyllä skannata muutamia vanhoja kirjoja ja muuttaa tekstitiedostoiksi, mutta tiedä häntä, viitsinkö enää. Tekemistä kun näyttää olevan ihan riittävästi muutenkin. Kun vain jaksaisi venyä kaikkeen mielenkiintoiseen.

Read Full Post »

Kävin taas kerran Tykslabissa antamassa verinäytteen. Siinä seuratessani tummahkon nesteen valumista koeputkiin tulin ajatelleeksi ja sanoin ääneenkin, että varmaan ne tutkijat, joita varten minusta tiristetään verta, ovat riemuissaan kun syöpäni uusi näin pian, tai ylipäätään uusi. Ehkä heitä harmitti, kun viimeinen sytostaattikuuri oli tiputettu minuun eikä verinäytteitä enää tulisi. Laboratoriohoitaja järkyttyi puheistani niin, että minun piti pehmitellä lausumaani vakuuttamalla etten ollut moksiskaan uusimisesta, olin tiennyt sen tapahtuvan, onkologihan sanoi sen minulle heti ensimmäisellä tapaamiskerrallamme. Minusta on hienoa ajatella että verestäni ehkä on hyötyä kehiteltäessä taudille hoitokeinoa. Ehkä joku joskus vielä parantuu siksi että vereni on ollut mukana hoitokeinoa etsittäessä. Ehkä joku sinunlaisesi nuori nainen, sanoin, ja tyttö nyökkäili myöntävästi joskin vieläkin hiukan järkyttyneen näköisenä. Minun totisesti pitäisi miettiä tarkemmin mitä päästän suustani.

Oli mukava käydä Turussa. Risteilin samalla reissulla kaupoissa. Tulee käytyä turhan harvoin hypistelemässä mielenkiintoisia esineitä. Se on rentouttavaa eikä tule kalliiksi. Hypistely siis.

Read Full Post »

Lääkäri soitti puoliltapäivin Tyksistä ja ilmoiti syöpäni uusimisen olevan nyt heidänkin mielestään tosiasia. Markkeri oli noussut jo lukemaan 219. Aika huima nousu parissa viikossa. Kohta kärvistelen taas sytostaattien kourissa. En toki ihan heti, kyllä tässä menee vielä muutama viikko. Mielenkiintoista nähdä, mitä tänä keväänä vielä tapahtuu.

Olen huvitellut viime päivinä seuraamalla YouTubesta, kuinka joku nuorimies pelaa Fallout 4-peliä. Mahtava peli, ja kun katsoo kun joku toinen pelaa, ei tarvitse harmitella kun itse ei saa tarpeeksi nopeasti nitistettyä vihollisia. Rahaakin säästyy kun ei tarvitse ostaa peliä. Vaikka mieleni kyllä tekee hankkia se peli, onhan minulla nyt peliohjainkin.

Read Full Post »

Koin tänä aamuna aamumeditaationi aikana järkytyksen, joka ei hevin unohdu. Kerron sen kaikelle kansalle, jotta en itse unohtaisi sitä. Oikeastaan se olisi vain hyvä unohtaa, mutta koska en tiedä, mitä se tarkoitti tai mistä johtui, parasta kirjoittaa se ylös ja paneutua siihen syvemmin myöhemmin. Oikeastaan minulla on juuri työn alla uusi kirja, tarkoitan että aloin kääntää uutta kirjaa saatuani edellisen, ihmissusista kertovan, suomennettua. En millään malttaisi naputella mitään älyttämiä meditointijuttuja nyt, mutta koska muistini kantomatka alkaa olla lyhyt, lienee parasta ryhtyä toimeen.

Tänä aamuna aioin pitkästä aikaa tehdä oikein kunnollisen matkan tuonpuoleiseen, taikka siis sisäavaruuteeni. Jostain syystä en ole pitkiin aikoihin päässyt kovin pitkille matkoille, enkä ole onnistunut kunnolla edes irtoamaan ruumiistani, en spontaanisti enkä tahdolla. Siksi alkoi olla aika tehdä kunnon matka, käydä tapaamassa rakkaita olentoja, selvittelemässä syvimpiä sisälmyksiäni ja katsomassa, mistä kiikastaa jos mistään.

Kävin siis läpi normaalit kuvioni ja löysin itseni pian afrikkalaiselta savannilta, jossa sijaitsee sisäänkäynti paikkaan, josta yleensä lähden matkoilleni. Savanni on kuuma ja tuoksuu auringossa kuivuneelle heinälle ja leijonille. Tavallisesti iso urosleijona tulee tervehtimään minua, niin nytkin, ja ratsastin sen selässä lempipaikkani sisäänkäynnille.

Se on ihana paikka, sinne laskeudutaan marmoriportaita ja heti portaitten alapäässä on suihkulähde, joka esittää leijonaa. Suihkulähteestä vasemmalle on ruusutiheikkö, johon tavallisesti paistaa aurinko niin että ilma on täynnä suloista ruusuntuoksua. Ruusujen takana kohoaa musta basalttiseinämä, jossa olevan luolan kautta pääsen parannussaliin, ja jossa tapaan myös erään mahtavimmista olennoista joita yleensä tunnen. Olen kyllä vienyt joitakin ystäviäni portaita alas niin että he ovat ”nähneet” paikan ja tietävät, että se muodostuu suurimmaksi osaksi lempeästi kumpuilevasta nurmikentästä, jolla kulkee polkuja eri paikkoihin. Siellä on kohtia, joista pääsee Yliseen kiipeämällä puuhun tai Aliseen sukeltamalla lähteeseen, tai jos menee metsän läpi, pääsee rantaan ja voi sukeltaa mereen ja leikkiä delfiinien kanssa ja niin poispäin. Se on siis keskeinen paikka, josta pääsee hyvin monenlaisiin paikkoihin.

Nyt seuraa se järkytys. Hyppäsin leijonan selästä ja laskeuduin portaat. Laskeutuessani alemmaksi en alkanutkaan tuntea ruusujen tuoksua niin kuin tavallisesti, enkä kuullut veden solinaa suihkulähteestä. Kun pääsin alimmalle portaalle, minut kohtasi järkyttävä näky: koko paikka oli hävitetty! Kaikki maa oli poistettu niin että jäljellä oli vain rikkinäistä, tummaa kiveä. Aivan kuin suuret maansiirtokoneet olisivat kauhoneet kaiken pois peruskalliota myöten. Näky oli kammottava ja lohduton. En ymmärrä, mitä siellä on tapahtunut. En ymmärrä, mitä minulle on tapahtunut. Kaikki tuohan on minun sisälläni. Vai onko sittenkään? Mistä minä oikeastaan tiedän, missä universumissa olen silloin kun olen siinä paikassa? Ehkä se on oikeasti olemassa jossakin, ja nyt se on hävitetty? En tiedä.
Kaipa olen seonnut lopullisesti. Sekoamisen ajatuskaan ei lohduta minua yhtään. Mitä apua siitä olisi? No, sekopäisen ihmisen sentään voi lääkitä niin, että häntä ei mikään murhe enää vaivaa. Ihan vielä en ole niin pitkällä, vaikka en tiedäkään, miten voisin auttaa sitä maailmaa kun en tiedä, miten auttaisin edes itseäni.

Read Full Post »