Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for huhtikuu 2016

kummitustalo_small
Huomasin, että Josh on pannut Kummitustalon jakeluun ilmaiseksi Smashwordsiin. Kirja ei toki ole kauhean kallis muuallakaan, esim. Amerikan Kindlessä se on 1,23 $ ja Englannin Kindlessä 0,99 £. Kirja on hauska, romanttinen, siinä on mausteeksi ripaus haamuja (tai sitten ei), mutta varoituksen sana niille, joita karmaisee ajatus miesseksistä: päähenkilöt ovat miehiä. Ja tekevät sitä niin. Päästyään niin pitkälle.

Varsinkin naiset maailmalla rakastavat m/m-romansseja — kukapa nainen ei nauttisi saadessaan lukea samassa tarinassa miehistä ja tunteista? Imuroikaa hyvät ystävät tämä kirja niin kauan kuin se on saatavissa ilmaiseksi — aika ei kulu hukkaan kun sitä lukee. Saattaapa olla että mieli jopa kevenee ainakin siksi ajaksi, jonka lukeminen kestää. Mikä ei ole kauhean pitkä aika, sillä kirja ei ole paksu, noin 25 000 sanaa (e-kirjojen pituutta on vaikea ilmaista sivumäärinä, koska jokainen laite, jolla niitä lukee, jakaa sivut omalla tavallaan).

Siirränpä nyt ajatukseni kuumasta miesseksistä gynekologisten syöpien hoitohuoneeseen, eli Tyksin T-talon sytostaattipuolelle. Meillä naisilla tosiaan on siellä oma huone, oikein viihtyisä, ja kun olin siellä eilen, huone oli koristeltu iloisesti serpentiineillä ja ilmapalloilla, ja simaakin oli tarjolla. Hoitajat olivat pahoillaan kun keittiö ei ollut suostunut lähettämään meille munkkeja, tippaleivistä puhumattakaan. Sipsejä kyllä oli ja keksejä monta sorttia. Infuusioporttini ei suostunutkaan toimimaan, ja hoitsujen piti kutsua paikalle päivystävä anestesialääkäri, nuori mies (ne ovat kaikki nykyään niin nuoria, lääkärit), joka paineli ja vatkutti porttia ja sai kuin saikin sen vetämään. Ilmeisesti laskimossa oleva letku oli jotenkin mutkalla. Helpotus oli suuri. Olisi ollut kamalaa jos niin uusi portti olisi jouduttu poistamaan. Käsivarsistani on vaikea löytää suonta kanyylille.

Nyt olen siis kortisonipilvessä ja odottelen sen haihtumista ja sivuoireitten alkamista. Sain nyt kortisonin lisäksi pelkän karboplatiinin, ja normaalisti kyllä pärjään sen kanssa. Gemzar-tehosteen saan viikon päästä, ja se tietää taas näköhäiriöitä yms. hauskaa. Tukkani ei ole vielä irronnut, mutta se on vain ajan kysymys. Enpä tuota sure. Nykyinen harmahtava säkkärä ei ole lainkaan minun tyyliseni. Kollegat hoitohuoneessa kertoivat, että hoitojen loputtua heille oli kasvanut takaisin oma alkuperäinen tukka. Joka sitten taas irtosi kun tauti uusi. Niinpä niin. Sellaista se on.

Poikani ajoi eilen Hesasta kyläilemään, ja jutustelimme taas kaiken maailman asioista. Meillä on samanlainen elämänfilosofia, mikä helpottaa selviytymistämme sairauteni kanssa. Emme kumpikaan sure sellaista, missä ei ole mitään suremista. Juttelimme paljon myös pelaamisesta. Rakastamme sitä molemmat. Olemme sillä(kin) tavalla omituisia.

Hauskaa Vappua! Jep, se on ylioppilaitten ja työläisten juhla, mutta minähän olen ylioppilas. Ja Walpurgisnacht, vapunaattoyö, on yksi mahtavimmin maagisista öistä vuodenkierrossa. Käyttäkää sitä hyväksenne!

Read Full Post »

Aamu toi yllätyksen: maa oli valkoisena lumesta! Uusi lumi vanhan surma, sanotaan, mutta vanhaa ei kyllä ollut surmattavaksi. Heräsin yöllä jyrähtelyyn ja ajattelin että mahtavaa, kevään ensimmäinen ukonilma! Mutta lumimyrskystä en saanut havaintoa, koska en viitsinyt nousta ihailemaan salamointia, joka olikin melkoista räiskettä.

Eilen tein pitkän sunnuntaikävelylenkin ensimmäisen kerran niin pitkään aikaan etten muistakaan. Nautin suuresti ihanasta ilmasta ja tarmokkaasta ja monipuolisesta linnunlaulusta. Ojassa näkyi jo monta möykkyä sammakonkutua. Toivottavasti se ei paleltunut lumentulon takia. Ei kai sentään. Tuntui suorastaan kevyeltä askeltaa pitkin teitä. Kymmenen litraa askitesta valutettuna mahasta tietysti kevensi painoani kymmenellä kilolla. Kyllä se jo tuntuu jalannousussa. Tänään ei sitten olekaan menemistä liukkaaseen sohjoon.

Poikani tuomista peleistä asensin eilen ensimmäisen koneelleni, nimittäin Fallout III:n. Hiukan piti temppuilla ennen kuin Windows 10 suostui yhteistyöhön, mutta lopulta sain homman toimimaan. Ihana peli! Taitavat jäädä lähiaikoina monet muut tekemiset tekemättä pelaamisen tuiskeessa.

Olen saanut suomennettua kirjan, joka minulla oli työn alla, ja nyt mietin, mitä tekisin sen kanssa. Olisi hienoa saada se julkaistua, mutta tuskin saan ketään edes lukemaan sitä. M/M-romanssit ovat tuntemattomia Suomen kirjallisessa kentässä. Mietin puolitosissani, pitäisikö minun itse perustaa kustantamo niitä varten. Ajatus ei ole lainkaan niin mahdoton kuin miltä kuulostaa. Rahaa sellainen ei tuottaisi, mutta hupia kyllä runsain määrin. Voisi sitä hullumminkin täyttää viimeiset päivänsä. Mitähän kirjaa alkaisin kääntää seuraavaksi? Valinnanvaraa on.

Read Full Post »

Saavutimme lähisiskon kanssa merkittävän virstanpylvään toipumisemme tiellä. Nimittäin kävelimme lähimpään Heseen hampurilaiselle. Teko ei kuulosta kummoiseltakaan, mutta vielä viikko sitten emme kumpikaan olisi kyenneet siihen. Tuntui kerrassaan juhlalliselta istua haukkailemassa mehevää, rasvaista ja niin edelleen einestä. Minulla ei ole minkäänlaista ruokahalua, ja suussani tuntuu epämiellyttävä metallinen maku, mutta jostain syystä teki mieli hampurilaista. Söin suuresti nauttien. Minun on kerrankin lupa syödä ihan mitä vain. Paljonko siitä on iloa kun mikään ei maistu miltään? Mutta en valita. Hampurilainen maistui hyvältä sentään.

Gemzar on aikamoista myrkkyä. Se saa aikaan merkillisiä näköhäiriöitä. Viime yönä mm. sellaisen, että ajattelin hetken jo kajahtaneeni lopullisesti. Makasin yöllä sängyssäni silmät kiinni kuunnellen tabletilla Celian äänikirjaa, Stockmannin myymäläetsivän muistelmia, erittäin mainiota teosta. Oli pimeää, taivas oli pilvessä koska satoi. Silloin tajusin yhtäkkiä, että näen käteni! Enkä vain käteni, vaan sen luutkin, kuin röntgenkuvassa. Avasin silmäni ja näky katosi. Oli pimeää, en nähnyt mitään. Suljin silmäni, ja näin taas käteni luineen päivineen. Vääntelin käsiäni ja taivuttelin sormiani kauan aikaa, ihmeissäni ja hiukan peloissanikin. En ole koskaan kuullutkaan moisesta asiasta, mutta ymmärrän, että sen täytyy johtua Gemzarista. Näkeminenhän tapahtuu aivoissa, ja ilmeisesti myrkky vaikuttaa keskushermostoon sen lisäksi että muuttaa syöpäsolujen dna:n.

Näky haihtui vähitellen. Saa nähdä, palaako se ensi yönä. Muutenkin näen koko ajan silmissäni kerrassaan kummallisia kuvioita, hyvin kauniita, esimerkiksi hienostuneitten viivojen muodostamia neliöitä, tai etäisesti joltain elävältä oliolta näyttäviä soikioita, jotka näyttävät liikkuvan lukemattomilla pienillä värekarvoilla. En osaa edes kuvailla niitä tarkasti, ne ovat aivan erilaisia kuin mikään, mitä olen kuunaan nähnyt. Ja kaikki vain harhaa.

Täytyy taas kerran todeta, että ihminen on kumma värkki.

Read Full Post »

Nimittäin olin Tyksissä viime keskiviikosta eiliseen eli sunnuntaihin asti. Keskiviikkona menin naisten syöpäpolille näyttämään lääkärille pullistunutta mahaani. Se oli jo niin pinkeä, että en pystynyt pukemaan sukkia enkä kenkiä, polkaisin vai reinot jalkaan ja laahustin tohvelijalassa bussille. Onneksi pysäkki on ihan Tyksin nurkalla; minun tarvitsi vain hilautua mäki ylös etuovelle. Se etuovi kun on kolmannen kerroksen korkeudessa, siitä mäki. Lääkäri vilkaisi mahani tilaa ultralla ja lähetti saman tien osastolle. Osastolla sitten nuori mieslääkäri puhkaisi reiän kylkeeni ja ujutti siitä sisään dreenin, ja niin alkoi neste virrata ulos kovalla paineella. Heti alkuun valutettiin neljä litraa tutkimustarkoituksiin, kuulemma, ja loput sitten litra kerrallaan. Liian nopeasti ei saanut tyhjentää etteivät elektrolyytit mene sekaisin. Porttiini laitettiin tippa ja niin meni nestettä sisään yhtä letkua pitkin ja tuli ulos toista. Askitesta valutettiin yhteensä kymmenkunta litraa.

Dreenin laitto oli aikamoinen toimenpide. Ensin lääkäri puudutti ihoa ja leikkasi siihen sitten reiän. Hyvä niin, eikä tuntunut miltään. Mutta sitten hän otti dreenin, joka oli mehupillin näköinen vihreä muoviletku, ja alkoi työntää sitä vatsanpeitteitten läpi. Siellä syvemmällä ei tietenkään ollut mitään puudutustusta. Ensimmäisen kalvon poksahdettua lääkäri totesi että ”rouvahan onkin sitkeää lajia”. Rouva näki tähtiä ja planeettoja siinä vaiheessa. ”Vielä yksi kalvo”, sanoi lääkäri ja työnsi ja työnsi totisella tarmolla. Tähdet ja planeetat peittyivät pimeyteen. Sitten: poks! Vatsakalvo antoi periksi. Helpotus oli suunaton.

Helpotus tosiaan oli suunnaton kun nestepaine alkoi vähentyä vatsaontelossa. En ollut moneen päivään kyennyt hengittämään kunnolla, syömisestä tai muusta sellaisesta puhumattakaan. Elämä kirkastui kummasti. Torstaina sain sitten tehosteen Gemzaria, joka minun olisi pitänyt saada keskiviikkona ellei askitesjuttu olisi pitänyt ensin hoitaa alta pois. Torstai oli sikälikin hyvä päivä, että poikani tuli varta vasten Helsingistä katsomaan äitimimuoriaan. Mahtavaa! Arvelin hänelle että tämä on nyt sitten tätä, pullistun kuin kevätsammakko ja taas isketään hana kylkeen ja tyhjennetään, ja sitä jatkuu hamaan krematorioon asti. Ajatus tuntui hiukan alakuloiselta, ja pojan lähdettyä koinkin eräänlaisen valaistumisen että ei helvetissä, ei tämä nyt ihan niin mene. Sytostaatit alkavat purra ja askiteksen tulo loppuu, kuten edelliselläkin kerralla. En ole vielä lähelläkään perälautaa tässä sontakärryssä, jota elämäksikin sanotaan. Sain siis takaisin normaalin myönteisen elämänasenteeni, josta on suurta etua varsinkin kun makaa sairaalassa.

Sairaalassaoloaikani sujui oikein hyvin kaiken kaikkiaan. Sytostaatti aiheutti näköhäiriöitä ja nosti kuumeen, mutta hei, sairaalassa on hyvä sairastaa. Minulla oli mukanani iPad joten pystyin tekemään töitä eli editoimaan viimeisintä käännöstäni, kaikesta muusta hauskuudesta puhumattakaan. Olen tosi iloinen että investoin simmilliseen tablettiin viime kesän. Raha ei mennyt siinä hukkaan. Kännykällä taas pystyin lukemaan e-kirjoja, joitten lukemiseen sängyssä selällään tabletti on liian raskas.

Huomasin ylätyksekseni, että en oikein sietänyt huonetovereitani. Viereeni osui ensin kaikesta mariseva muori, ja hänen jälkeensä nirppanokkainen, joka jaksoi jatkuvasti valittaa, mm. annosten suuruuttaa ruoka-aikana. Ehkä se oli hänen tapansa selvitä muuten stressaavasta ajasta elämässään. Päätin, että en ota kantaa kenenkään höpinöihin. Vetäisin verhon kiinni väliimme ja se siitä.

Minusta Tyksissä on hyvä olla, henkilökunta on ystävällistä ja asiansa osaavaa, ruoka on hyvää ja kipulääkkeitä saa niin paljon kuin ikinä tarvitsee. Nyt olen taas kotona ja nautin valtavasti oman pikku koloni rauhasta. Poikani oli tuonut tänne kassillisen pelejä, aivan upeita, ja niissä minulla riittää askarta lopuksi ikääni. Toistaiseksi en jaksa juuri muuta kuin maata sängyssä. Onhan sitä siinäkin. Kuuntelen äänikirjoja Celiasta — siunattu kirjastotäti joka kertoi minulle siitä! — ja olen vain. Kuume tekee olon veltoksi ja näkökentästä katoaa tämän tästä suuri osa, mutta eipä minun tarvitse katsellakaan muuta kuin silmäluomiani sisältä päin. Olen varma, että askitesta ei muodostu enää, sillä sen tulo loppui sairaalassa ollessani. Ai niin, olen luonut mielessäni uudenlaiset sytostaattikeijut: nyt niillä on päällään valkoinen labratakki, kädessä myrkkyruisku ja otsalla lamppu, josta tuikahtaa sininen säde, joka osuu syöpäsoluun ja vetäisee keijun solun luo niin että se voi tuikata siihen dna:ta muokkaavaa ainetta. Mahaontelossani käy siis jatkuva sinisten vetosäteitten räiske, zap! Zap!

Read Full Post »

Eilen uusi infuusioporttini sai tulikasteensa, jos niin voi sanoa tässä yhteydessä. Sain nimittäin ensimmäisen satsin sytkyjä, eli Gemzaria ja Carboa ja tietysti kortisonia. Portti on ihana! Ei suonen jahtaamista, vain tuskin tuntuva pisto kun hoitsu yhdisti letkunsa porttiin. Olen äärettömän tyytyväinen. Tämä ensimmäinen kerta kesti tuntikausia, mutta tehostimen saaminen ei kuulemma vie kuin tunnin tai puolitoista. Gemzar nimittäin annetaan kahdessa erässä peräkkäisinä viikkoina, ja sitten on viikko väliä, ja sama rumba alkaa. Saan yhteensä kuusi satsia, mikä väliviikkoineen tietää hyvinkin viiden kuukauden Tyksissä ramppaamista. Ja joka kerta ennen sytkyille menoa pitää käydä labrassa. Joten terveydenhoitorintamalla on ohjelmaa tiedossa pitkälle eteenpäin.

Erona entiseen on se, että nyt minun ei tarvitse ottaa kortisonipillereitä kahtena peräkkäisenä sytkyjenjälkeisenä aamuna, niin kuin aikaisemmin. Uusi hoitotapa, kuulemma. On nimittäin todettu, kansainvälisesti peräti, että lisäkortisonista ei ole hyötyä tässä tapauksessa. Hyvä! Olen ihan tarpeeksi kortisonihuumassa näinkin.

Hoitaja kertoi Gemzarin sivuoireista, eivätkä ne ole läheskään niin pahoja kuin netissä väitetään. Esimerkiksi tukka ei irtoa kokonaan, mutta voi ohentua. Saa nähdä. Myöskään pahoinvoinnin ei pitäisi olla tavallista pahempaa. En ole kärsinyt siitä oikeastaan lainkaan tähän mennessä. Pitää ihan puuta koputtaa. En toki ole taikauskoinen, mutta varmuus on paras, heh.

Nukuin yöni äärettömän hyvin. En herännyt kertaakaan koko yönä, joten nukuin reilut kahdeksan tuntia putkeen. Siitä oli seurauksena se, että rakko oli herätessäni ylitsevuotavainen. Vessaan päin meni pian märkä jälki elikkä tipparivi. Voitte varmaan kuvitella tapauksen ilman että menen tarkempiin yksityiskohtiin. Tällä menolla minun varmaan pitää luopua alastomana nukkumisesta ja suuvita ahteri yöksi. Eli pitää pikkareita ja jotain rättiä taikka sidettä. Rahanmenoa… onneksi minulla on sitä lajia riittävästi, vaikka lisäeläkkeestäni vei puolet se kun Kela leikkasi asumistukeni puoleen. Vaan ei hätää. Mitä minä olisin niin paljolla rahalla tehnytkään? Minulla kun on jo kaikkea.

Read Full Post »

Tänään minulle asennettiin infuusioportti Tyksissä, tarkemmin sanottuna T-talossa. Kiinnostava operaatio! Se tehtiin paikallispuudutuksessa, mikä ei suinkaan estänyt joitakin kohtia toiminnasta tuntumasta, ei pahasti mutta makeasti kumminkin. Esimerkiksi se kun leikkaavan lääkärin suonivaijeri tökkäsi yhtäkkiä oikeanpuolimmaiseen nielurisaani, sisäkautta tietysti, koska kapine oli laskimossa. Hätkähdyttävä yllätys. Myös ompeluvaiheessa tunsin neulan oikeinkin hyvin kun lääkäri työnsi sen syvälle saadakseen portin ankkuroitua paikalleen. Totesimme kuin yhdestä suusta, että emme suinkaan halua kapineen lähtevän ajelehtimaan herraties mihin olemukseni uumenissa. Ei sitä vaaraa toki olisi ollut muutenkaan, mutta nauru auttaa kummasti kiperässä tilanteessa. Menin paikalle kahdeksaksi ja puolilta päivin olin jo kotona, joten sutjakkaasti se sujui. Saa nähdä, joko porttia voi käyttää kun menen tällä viikolla saamaan ensimmäiset sytostaatit. Kuulin, että jos haavanseutu on kovin mustelmainen, portin liian aikainen käyttö saattaa aiheuttaa tulehduksen.

T-sairaala on varsinainen labyrintti. En olisi ainakaan kovin helposti löytänyt syöpäpolilta leikkausosastolle. Onneksi hoitaja saatteli minut mennen tullen. Operaation jälkeen otettiin vielä röntgenkuva keuhkoista. Sitten sain lähteä. Odotellessani sain kuulla taas monenlaisia tarinoita, jotkut niistä hyvinkin traagisia. En ole niitä ihmisiä, jotka helposti antautuvat puheisiin ventovieraitten kanssa, mutta syöpäosastolla kukkii hurtti huumori, joka saa ujommankin laskemaan lehden käsistään ja yhtymään jutusteluun. Siinä samalla tulee saaneeksi — ja antaneeksi — äärettömän arvokasta vertaistukea.

YouTubessa näyttää olevan muutama video k.o. leikkauksesta. En suosittele katsomaan.

Read Full Post »

Kulunut viikko on ollut matalalentoa sinne tänne, terveysasioissa lähinnä. Labrakäyntejäkin osui kaksi tälle viikolle. Eilen olin Tyksissä luomassa suuntaviivoja hoidolleni yhdessä onkologin ja syöpähoitajan kanssa. Tarkoitan, että minullakin oli sanani sanottavana asiassa. Ainakin minulta kysyttiin mielipiteitä eri asioista. Mikä oli hienoa. Lääkäri sanoi, että tautiani ei voida enää parantaa, mutta sitä voidaan hoitaa. Selkokielellä se tarkoittaa kuolemantuomiota. Kysyinkin, mihin sitten kuolen kun kuolen. Johonkin infektioon, arveli lääkäri, tai keuhkokuumeeseen, tai sitten vain hiivun hiljalleen pois. Vielä on sekin mahdollisuus, että koska kieltäydyn pistämästä itseeni verta ohentavaa Fragminia (joka eroaa Klexanesta sillä, että Kela korvaa sen syöpäpotilaille), saatan myös saada veritulpan ja nyykähtää siihen. Se olisikin armeliasta, arveli syöpähoitsu, ja nauroimme yhdessä täyttä kurkkua. Pidän hänestä kovasti. Hän on lämmin, ymmärtäväinen ja huumorintajuinen mutta asiallinen ihminen. Minulle luvattiin asentaa infuusioportti, koska suoniani on vaikea löytää ja olen hiukan tuskastunut turhaan pistelyyn. Alan saada Gemzar-Carboa sytostaatiksi. Siinä on kuulemma pahoja sivuvaikutuksia, mutta vähemmän kuin toisessa tarjolla olleessa myrkyssä, jonka nimeä en muista. Hoito alkaa ensi viikolla. Mielenkiintoista.

En suinkaan ole kuukahtamassa ihan lähiaikoina (ellen sitten siihen mahdolliseen tulppaan). Voi olla että menee parikin vuotta ennen kuin konstit loppuvat. Elämä tuntuu aika erikoiselta kun sen ääripää alkaa häämöttää ihan konkreettisesti. Poikani soitti ja juttelimme hyvän tovin juuri siitä. Hänen kanssaan voin jutella kuolemastani ilman että hän alkaa nikotella. Ihmeellinen mies! Mietimme yhdessä mm. sitä, mitä voisin vielä haluta ennen lähtöä. Päädyimme tietokonepeleihin, sellaisiin, joita pystyy pelaamaan viimeisillä voimillaankin ja älyn tökkiessä. Hän lupasi käydä pelihyllynsä läpi ja katsoa, sattuisiko hänellä olemaan jokin semmoinen peli.

Viikolla osuin mukavaan juhlahetkeen ihan vahingossa. Käväisin nimittäin lähisiskon luona, jolla sattui olemaan syntymäpäivä, ja kun siinä jutustelimme, paikalle saapui hänen tyttärensä. Tuota pikaa tytär kattoi äidilleen yllätykseksi syntymäpäiväkahvipöydän, ja niin sitten nautimme ihanista leivonnaisista neljän, kolmea eri sukupolvea edustavan naisen kesken. Mukana oli nimittäin sisarentyttären pikkutyttökin. Ja voi että se oli ihanaa! Koin hyvin syvästi kahvittelutuokion tunnelman. Sellainen tuiki tavallinen perhe-elämään kuuluva hetki on minulle harvinaista herkkua ja siksi niin nautinnollinen.

Säätilastakin täytyy toki tehdä maininta jälkipolvia ajatellen: keväinen. Lumet ovat häipyneet, mutta öisin on koleaa. Aamusumut ovat sankkoja. Monenlaista linnunlaulua kuuluu jo. Välillä satelee mutta ei kovin rankasti. Rakeitakin on tullut tällä viikolla.

Ai niin, sain E-painoksen myyntiraportin ja ilahduin suuresti huomatessani, että vanha grimoire Musta Kana on alkanut mennä kaupaksi Elisa-kirjassa. Magia kiinnostaa ihmisiä.

Read Full Post »