Huomasin, että Josh on pannut Kummitustalon jakeluun ilmaiseksi Smashwordsiin. Kirja ei toki ole kauhean kallis muuallakaan, esim. Amerikan Kindlessä se on 1,23 $ ja Englannin Kindlessä 0,99 £. Kirja on hauska, romanttinen, siinä on mausteeksi ripaus haamuja (tai sitten ei), mutta varoituksen sana niille, joita karmaisee ajatus miesseksistä: päähenkilöt ovat miehiä. Ja tekevät sitä niin. Päästyään niin pitkälle.
Varsinkin naiset maailmalla rakastavat m/m-romansseja — kukapa nainen ei nauttisi saadessaan lukea samassa tarinassa miehistä ja tunteista? Imuroikaa hyvät ystävät tämä kirja niin kauan kuin se on saatavissa ilmaiseksi — aika ei kulu hukkaan kun sitä lukee. Saattaapa olla että mieli jopa kevenee ainakin siksi ajaksi, jonka lukeminen kestää. Mikä ei ole kauhean pitkä aika, sillä kirja ei ole paksu, noin 25 000 sanaa (e-kirjojen pituutta on vaikea ilmaista sivumäärinä, koska jokainen laite, jolla niitä lukee, jakaa sivut omalla tavallaan).
Siirränpä nyt ajatukseni kuumasta miesseksistä gynekologisten syöpien hoitohuoneeseen, eli Tyksin T-talon sytostaattipuolelle. Meillä naisilla tosiaan on siellä oma huone, oikein viihtyisä, ja kun olin siellä eilen, huone oli koristeltu iloisesti serpentiineillä ja ilmapalloilla, ja simaakin oli tarjolla. Hoitajat olivat pahoillaan kun keittiö ei ollut suostunut lähettämään meille munkkeja, tippaleivistä puhumattakaan. Sipsejä kyllä oli ja keksejä monta sorttia. Infuusioporttini ei suostunutkaan toimimaan, ja hoitsujen piti kutsua paikalle päivystävä anestesialääkäri, nuori mies (ne ovat kaikki nykyään niin nuoria, lääkärit), joka paineli ja vatkutti porttia ja sai kuin saikin sen vetämään. Ilmeisesti laskimossa oleva letku oli jotenkin mutkalla. Helpotus oli suuri. Olisi ollut kamalaa jos niin uusi portti olisi jouduttu poistamaan. Käsivarsistani on vaikea löytää suonta kanyylille.
Nyt olen siis kortisonipilvessä ja odottelen sen haihtumista ja sivuoireitten alkamista. Sain nyt kortisonin lisäksi pelkän karboplatiinin, ja normaalisti kyllä pärjään sen kanssa. Gemzar-tehosteen saan viikon päästä, ja se tietää taas näköhäiriöitä yms. hauskaa. Tukkani ei ole vielä irronnut, mutta se on vain ajan kysymys. Enpä tuota sure. Nykyinen harmahtava säkkärä ei ole lainkaan minun tyyliseni. Kollegat hoitohuoneessa kertoivat, että hoitojen loputtua heille oli kasvanut takaisin oma alkuperäinen tukka. Joka sitten taas irtosi kun tauti uusi. Niinpä niin. Sellaista se on.
Poikani ajoi eilen Hesasta kyläilemään, ja jutustelimme taas kaiken maailman asioista. Meillä on samanlainen elämänfilosofia, mikä helpottaa selviytymistämme sairauteni kanssa. Emme kumpikaan sure sellaista, missä ei ole mitään suremista. Juttelimme paljon myös pelaamisesta. Rakastamme sitä molemmat. Olemme sillä(kin) tavalla omituisia.
Hauskaa Vappua! Jep, se on ylioppilaitten ja työläisten juhla, mutta minähän olen ylioppilas. Ja Walpurgisnacht, vapunaattoyö, on yksi mahtavimmin maagisista öistä vuodenkierrossa. Käyttäkää sitä hyväksenne!
Vastaa