Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for Tou 2016

Käväisin Tyksissä saamassa Gemzarin. Siinä ei kauan nokka tuhissut, pullo oli kovin pieni. Koko homma ei kestänyt tuntiakaan.

Kaupunkiin meno oli melkoista hikirallia; helle oli tappolukemissa. Onneksi tuuli sen verran vilpoisesti, että selvisin kaikella kunnialla. Bussi oli kuin paistinuuni siihen asti että kuljettaja ymmärsi avata kattoluukut. Hän näytti jostain lämpimämmästä maasta kotoisin olevalta, joten hän ei varmaan ollut heti ajoon lähtiessään tullut ajatelleeksi, että suomalaiset eivät ehkä ole tottuneet sellaiseen ilmatilaan.

Muuten ei kuulu hirveämpiä. Paitsi että sain verenpainemittarini ja olen mittaillut ahkerasti. Minulla ei ole sen mukaan liikaa verenpainetta. Mitä minä sanoin? Sen puoleen voisin aloittaa Avastinin, mutta se on vielä vaiheessa. Minulla on syvä vastenmielisyys Avastinia kohtaan, en tiedä, miksi. Kuitenkin sanoin tänään Tyksissä että voisin siitä huolimatta kokeilla, koska olen utelias ja minua kiinnostaa nähdä, olisiko siitä iloa. Tilanne on nyt se, että syöpälääkäri soittaa minulle parin viikon päästä ja päättää, onko minun syytä aloittaa Avastin-hoito. Perästä kuuluu.

Sain Kelalta kirjeen, jossa minun kerrottiin menettävän taas puolet asumistuestani, koska olen saanut kahtena peräkkäisenä vuotena Taiken avustuksen. Kelan mielestä se on vuotuinen, eli heidän käsityksensä mukaan saan sen ensi vuonnakin. Enpä usko. Se ei lankea luonnostaan kuin Manulle illallinen, päinvastoin. Sen saa — jos saa — anomuksen perusteella, ja minusta tuntuu, että en ano sitä ensi vuonna. Kenties en ole elossakaan enää silloin. Kuka sen tiennee? Ei kannata anoa avustusta, josta ei varsinaisesti kostu millään lailla. En silti valita, rahani riittävät lopun ikääni. Paremminkin minua huvittaa tuollainen rahan siirtely taskusta toiseen. Yksi instanssi avustaa ja toinen kaapaisee avustuksen omaan taskuunsa. Avustettava sitten ihmettelee huuli pyöreänä.

Olen tässä ruvennut harkitsemaan heittovavan ostamista nyt kun minun ei enää tarvise maksaa kalastuslupaa. Ajatus heittelemisestä tuntuu kumman kiehtovalta. Tuossahan on merenrantaa aivan lähellä. Tuore kala kyllä maistuisi. Sen hinta kaupassa ylittää budjettini, joten siinäkin mielessä heittelyssä olisi järkeä. Pitääpä katsella, mikä vapa- ja kelayhdistelmä olisi hyvä. Uistimista puhumattakaan.

Read Full Post »

Eilen, elikkä maanantaina, kävin Tyksissä tapaamassa lääkäriä ja saamassa sytostaatteja. Meneillään on kolmas satsi myrkkyjä, josta syystä lääkärintarkastus oli paikallaan. Lääkäri ei löytänyt tutkimuksessaan mitään erikoista, mutta hän ehdotti, että voisin lisätä Avastinin myrkkyrepertuaariini. Avastin on bevatsitsubamia, biologista ainetta, joka vaikuttaa kasvainten verisuonitukseen. Samalla se tietysti vaikuttaa terveittenkin elinten verisuoniin. Sitä seikkaa tosin ei juurikaan mainita brosyyreissa. Tutkin nettiä a b, kaiken tietävää, ja totesin, että aine ei ole lainkaan niin vaaratonta ja ihanaa kuin ensikuulemalta luulisi. Se kyllä pidentää hiukan hoitojen välistä aikaa ja elinikää, mutta kyse on muutamista kuukausista. Erään kaksoissokkotutkimuksen mukaan plaseboryhmäläiset eivät eläneet yhtä kauan kuin lääkettä saaneet, mutta heidän elämänlaatunsa oli parempi. Kummako tuo? He eivät kärsineet sivuvaikutuksista, joita on mm. verenpaineen nousu, valtimotukokset, suoliston reikiintyminen, valkuaisvirtsaisuus, verenvuototaipumus, muutamia mainitakseni. Rankka tauti vaatii rankat lääkkeet.

Sytostaattihuoneessa hoitaja mittasi verenpaineeni ja totesimme sen olevan koholla, kumma kyllä. Sehän estää Avastinin antamisen. En ole lainkaan varma että minulla on korkea verenpaine (kun olin tyhjennettävänä askiteksesta verenpaineeni oli aivan normaali ainakin osatolla maatessani). Tilasin kuitenkin netistä mittarin pystyäkseni mittaamaan paineet heti herättyäni. Minulla ei ole mitään halua ryhtyä napsimaan verenpainelääkkeitä kaiken huipuksi. Siihenhän tässä mennään kuitenkin jos aloitan Avastinin ja jos se nostaa verenpainetta. Ajattelin alustavasti, että jos Avastin pystyy saamaan kasvaimet niin kituliaiksi että ne ehkä peräti kuolevat, ne eivät tuota enää askitesta. Sehän olisi hienoa. Mutta vaikuttaa siltä, että ikävät seuraukset aineesta ovat pahemmat kuin hyöty.

Mietin asiaa.

Read Full Post »

Varma kesän merkki

Tervapääskyt saapuivat tänään! Ehdin jo ihmetellä, miksi niitä ei näy. Yleensä ne ovat tulleet näihin aikoihin toukokuuta. Koska tervapääsky elää kaksikymmentä vuotta, minulla on syytä olettaa, että olen nähnyt juuri nuo samat linnut jo monta kertaa ennenkin.

Nyt on siis kesä.

Read Full Post »

Olen viime aikoina mietiskellyt paljon ja hartaasti itsen rakastamisen käsitettä. Suomalainen, varsinkin vanhemman polven edustaja, ei helposti taivu edes mainitsemaan sellaista imelää sanaa kuin rakkaus, ja itseen yhdistettynä se vasta vaikeaa onkin. Mutta olen joutunut nyt sellaiseen vaiheeseen elämässäni ja henkisessä kehityksessäni, että aihe on nousut esiin ja vaatinut syvempää paneutumista.

Synkronismin ikiaikaisten perinteitten vaatimusten mukaisesti olen pitänyt silmäni ja korvani auki ja haavinnut itselleni tiedonmurusia aiheesta sitä mukaa kuin Kaikkeus on niitä tielleni tiputellut. Tänään sitten törmäsin määritelmään, joka kolahti heti ja jonka ymmärrän ja hyväksyn lainkaan kakistelematta ohjenuorakseni tässä asiassa. Nimittäin luin Bernadette Robertsin kirjan Minuuden tuolle puolen, jossa hän kertoo kokemuksestaan minuutensa häviämisestä mietiskelyn tuloksena. Kirja on erittäin raskaslukuinen ja pyyhkii monessa kohdassa yli hilseen, niin sanoakseni, mutta hän sanoo kirjassa yllättäen näin: Rakkaus ei ole tunne vaan päättäväisyyttä olla vahingoittamatta sen kohdetta.

Siinä se on! Viis minä mistään rakkauksista, mutta silloin kun pidän saatanallisen lujana sen ajatuksen, että en vahingoita itseäni, se riittää. Muuta en tarvitse.

Itsen rakastamista miettiessäni synkronismi toi käsiini myös Anita Moorjanin kirjan Kuolema antoi minulle elämän. Siinä syöpään ”kuollut” nainen kertoo mitä koki tuonpuoleisessa ennen kuin päätti palata elävien kirjoihin tietäen, että hänen syöpänsä paranisi. Kuten paranikin muutamassa päivässä. Ihmeparantumisiahan nyt sattuu siellä sun täällä, mutta se mikä kirjassa sopi mietiskelyihini oli viesti, jonka Anita toi palatessaan takaisin kuolleista: rakasta itseäsi ja elä pelotta. Hyvään elämään ei tarvita mitään muuta. Ei uskontoja, ei filosofioita, käskyjä, kieltoja, mitään. Hän uskoi sairastuneensa, koska oli koko ikänsä elänyt kaikenlaisten pelkojen vallassa eikä taatusti rakastanut itseään. No, en selosta tässä tarinaa sen pitemmälle, totean vain, että itsen rakastaminen on kuulkaa melkoinen juttu. Kokeilkaa vaikka itse jos ette usko.

No entä miksi minulla on syöpä? Pelossa elämisen vuoksiko? Enhän minä pelkää mitään enkä ketään. No en, nykyään, enkä kymmeniin vuosiin. Mutta koko lapsuuteni ja suurimman osan nuoruuttani elin hirvittävien, raatelevien pelkojen vallassa. Siihen aikaan vanhemmat ihmiset pitivät kunnia-asianaan pelotella lapsia, ja väkivallan uhka oli koko ajan todellinen. Erittäin moni koulumatkanikin kansakouluaikana oli piilottelua metsissä päästäkseni pakoon isoja poikia, arvatkaa miksi. Olihan se aika kauheaa kun nyt ajattelen sitä. Mutta en usko että syöpäni johtuisi mistään sellaisesta. Minusta se nyt vain on Kaikkeuden huumorintajua; se antaa minulle tilaisuuden omakohtaisesti kokea, miltä tuntuu sairastaa syöpää. Onhan se aikamoinen kokemus, ja petraa kuin sika juoksuaan.

Ai niin, pitää merkitä muistiin että sain Gemzar-tehosteen viime perjantaina. Ihme ja kumma en tunne mitään sivuoireita tällä kertaa. Ei näköhäiriöitä, ei kuumetta. Mahtavaa! Seuraavaksi onkin vuorossa lääkärintarkastus. Pelkään pahoin että askitesta on alkanut taas muodostua, mutta enpä tuosta hermostu. Ainahan voi panettaa dreenin kylkeen ja antaa nesteen valua pois.

Muuten ei kuulu hirveämpiä. Käännän parhaillaan niin jännää kirjaa, että saan jopa itseni kammettua aamuisin ylös sängystä ihmisten aikoihin ihan vain jotta pääsen jatkamaan työtä. Tarinassa etsitään pedofiilia, joka sieppaa niin ovelasti pikkupoikia ettei heistä jää jälkeäkään. Avuksi uhrien löytämiseen on ollut pakko ottaa kolarissa meedionkyvyn saanut entinen poliisi, jonka kykyihin ei kukaan usko. Jep, kirjassa on sitä niin. Homoseksiä.

Read Full Post »

Vappu tuli ja meni ja siitä on ihan pakko kirjoittaa edes jotain muistiin, siis jotta muistaisin että se oli sään puolesta niin hieno etten moista muista kokeneeni. Aaton sää oli jumalainen, ja varsinaisena vappuna oli toistakymmentä astetta lämmintä ja niin suloinen auringonpaiste, että tässä ihan herkistyy kun sitä ajattelee.

Vapunaattona teimme lähisiskon kanssa kerrassaan mittavan, meiksi, kävelylenkin ja kävimme Kaarinan torin reunalla olevassa Naantalin aurinkoisessa leivoskahveilla. Alan vähitellen ymmärtää, mitä hyvää on siinä että alkaa olla iäkäs naisihminen. Sellainen osaa nauttia pikkuruisista asioista, niin kuin nyt vaikka leivoskahveista kauniiina päivänä. Vapunaaton kunniaksi nautimme illemmalla jopa kuohuvaista, puolikuiva Devil’s Rock maistui oikein hyvältä tippaleivän kanssa. Vappu on työläisten ja ylioppilaitten juhla, mikä passasi meillle hyvin, olemmehan molemmat eläkkeellä olevia työläisiä, ja minä olen peräti ylioppilas, uskokoon ken tahtoo.

Myös vapunpäivänä kuljimme yhtä jalkaa ulkona, oli ihan pakko kun sää oli niin sanomattoman epävappumainen. Tallustelimme hiljaksiin penkiltä toiselle. Taisimme pysähtyä myös ainakin yhdelle bussipysäkille. On ollut pakko oppia köpöttelemään hiljaa ja lyhyitä pätkiä kerralla. Istuessamme taas yhdellä penkillä viereemme pysähtyi menevän näköinen auto, jonka kuljettajan puoleisesta etuikkunasta alkoi kuulua painokkaita ja kiukkuisia sanoja. Siskon tyttäret siinä antoivat kuulua mielipiteensä siitä että äitinsä oli jättänyt kännykän kotiin ja siten aiheuttanut heille huolta. Ja taas joimme leivoskahvit ja nautimme suuresti. Niin että tämä vapunseutu on ollut melkein irstailua.

Nyt olenkin sitten sytostaattien takia punkanpohjalla enimmät ajat. Onneksi minulla ei ole mitään erityistä tekemistä, joten voin sairastaa ihan rauhassa. Kuuntelen Celian äänikirjoja siinä samalla. Näköhäiriöt tekevät lukemisen hankalaksi, mutta korvat jaksavat vielä hyvin. Noin kokonaisuutena oloni on kurjahko. Maha sekaisin ja kipeä, on kuvotusta, kolotusta, kaikkea sitä tavallista. Kuumetta ei ole vielä, mutta kyllä sitäkin on luvassa, ainakin kunhan saan Gemzar-tehosteen. Mutta en valita, minähän olen koko ajan paranemaan päin.

Mitähän kirjaa tässä alkaisi kääntää seuraavaksi?

Read Full Post »