Aamu näytti hauskan yllätyksen: yöllä oli satanut lunta ja maa oli valkoinen! Katoilla oli lumikerros ja puutkin olivat saaneet lunta oksilleen niin että näkymä parvekkeeltani oli utuisen lempeä, sillä aurinkoa ei näkynyt pilvien takaa. Nyt illansuussa, kun kirjoitan tätä, lumet ovat jo sulaneet pois, pilvet vain sinnittelevät taivaan peittona ja satelevat hiljaksiin alas tihkuna. Lumi toi kosteutta kulonruskeille nurmikoille, jotka varmasti ponnauttavat kohta esiin kaiken ihanan uuden vihreytensä.
Kävin eilen Tyksissä onkologin vastaanotolla, lähisiskon kyyditsemänä. Syöpämarkkeri oli noussut kahdessa viikossa reippaasti, se on nyt 1500 ja nousee tietysti koko ajan lisää. Mitään uutta lääkärillä ei ollut tarjota. Hän sanoi, että normaalisti tässä vaiheessa pitäisi alkaa napsia Tamofenia. Kieltäydyin jyrkästi. En kaipaa enää yhtään enempää vaihdevuosioireita, joita siitä seuraisi. Sitäpaitsi Tamofen aiheuttaa veritulppia, ja niitähän minulla on jo ennestään. Ilmeisesti parasta aikaakin keuhkoissani on tuoreita embolioita, hengitykseni on käynyt niin vaikeaksi. Parin viikon takaisessa TT-kuvassa niitä ei näkynyt, mutta silloin minulla ei ollutkaan tällaista hengenahdistusta kuin nyt. Pystyin vetämään keuhkot täyteen, nyt en. Mutta ei hätää, Fragmin sulattelee emboliat pois pikkuhiljaa. Lääkäri ehdotti palliatiivisen hoidon polia, mikä oli minusta hyvä ajatus. Tänään sitten tulikin tekstiviestinä ilmoitus varatusta ajasta, joka on reilun viikon päästä. Silloin kuulen, mitä hauskuutta minulle on tarjolla lopun lähestyessä.
Loppuhan tässä lähestyy, mutta se ei ole uutinen, olen tiennyt sen siitä asti kun sytostaattihoito jouduttiin lopettamaan kesken neuropatian vuoksi. Mikään ei siis ole muuttunut, mutta toki tilanne on konkretisoitumassa kovaa vauhtia. Peijaisten pitäminen etukäteen oli hyvä juttu. Tietysti saatan elää vielä vaikka kuinka kauan, ellei veritulppa onnistu junttautumaan johonkin sopivaan paikkaan ja pudottamaan muorin lennosta, niin sanoakseni. Se olisikin hyvä. Äkkikuolema olisi ihana. Sitä tuskin saan, olen nimittäin alkanut nähdä sisäisissä silmissäni näyn, että makaan sairaalasängyssä. Yleensä sellainen näky toteutuu. Eihän se tarkoita että se olisi viimeinen makaus. Saattaahan se tarkoittaa satunnaista sairaalareissuakin. Mutta olen valmis lähtemään tästä ajan ja paikan jatkumosta.