Viimeinen kirjoitus

Tämä on Palin Zon -blogin viimeinen kirjoitus.

Paula nukkui pois 17.7.2017 pitkään sairastettuaan, kuten blogia seurattuanne hyvin tiedättekin. Yksi Paulan toiveista oli, että viimeisen julkaisun tekee hänen siskonsa ja poikansa. Tämä on siis yhteistä käsialaamme.

Me kirjoittajat, kuten kaikki muutkin Paulan läheiset ja ystävät, ovat surusta pois tolaltaan. Ei itse kuoleman vuoksi, koska se vapautti Paulan parantumattoman sairauden ikeestä. Paula itsekään ei kuolemaa pelännyt lainkaan, ja hänen tyyni ilmeensä heti maallisen majansa taakse jätettyään viestitti meille, että hänellä on nyt taas kaikki hyvin. Surumme johtuu kaipauksesta; siitä ettei hän olekaan vain matkoilla joilta hän pian palaa. Siitä, ette emme voikaan taas soitella ja käydä yhdessä syömässä. Siitä, että emme enää voikaan käydä villejä keskusteluja mistä tahansa maan ja taivaan väliltä (ja usein niiden ulkopuoleltakin).

Tapahtuneesta on niin vähän aikaa että tunteemme lienevät väistämättömiä. Suonette siis anteeksi arvoisat blogin lukijat, että tämä kirjoitus ei ole kovin pitkä. Paulasta kirjoittaminen tuntuu toisaalta hyvältä, mutta toisaalta vielä hyvin raskaalta. Uskon että muistelemisesta tulee helpompaa meillekin ajan kanssa. Tulevat vielä ne päivät jolloin voimme ilman kivun vihlaisuja miettiä kaikenlaisten omituisten asioiden äärellä, että mitähän se Paula tästäkin tuumaisi.

Muutaman päällimmäisenä mielessä olevan asian kuitenkin haluamme sanoa: Sen lisäksi että Paula oli läheisemme, hän oli hyvin erityinen ihminen, joka erakkoluonteestaan huolimatta teki lähtemättömän vaikutuksen hyvin monen ihmisen ajatusmaailmaan ja elämään tavalla tai toisella. Paula ei edes ollut varsinaisesti erakko, hän vain eli hyvin vahvasti omassa mielikuvituksessaan ja lähes kirjaimellisesti muissa maailmoissa. Siinä ei tietenkään jäänyt niin paljon aikaa tai mielenkiintoa pitää muille seuraa, kuin mitä ehkä pidettäisi tavallisena. Paula oli kuitenkin aina rehellisesti oma itsensä, joten tuskin kukaan hänet tunteva häneltä odottikaan mitään järin tavanomaista.

Paula usein sanoi pitävänsä itseään vähän itsekkäänä milloin mistäkin syystä. Tosiasiassa hänen itsekkyytensä oli vain tervettä omista asioistaan huolehtimista. Silloin kun piti esimerkiksi auttaa, neuvoa tai rohkaista muista ihmisiä, ei itsekkyydestä taatusti näkynyt häivähdystäkään. Paula oli ihmisille aina kiltti ja kohtelias. Usein myös hyvin suorapuheinen, mutta tavalla joka herätti lopulta enemmän kunnioitusta ja ajattelun aihetta kuin muunlaisia tunteita; pilke silmäkulmassa.

Toivomme, kuten Paulakin toivoisi, että jokainen muistelee häntä omalla tavallaan. Yksin tai yhdessä muitten kanssa, olipa se sitten esimerkiksi riehakkaasti yhdessä juhlien tai hiljaa yksin meditoiden. Pääasia että se tapahtuu kullekin luontevimmalla tavalla.

Paulan muistolle

Elämää ja mysteereitä kunnioittaen,

Pirkko ja Kalle

 

Hyvää matkaa rakas äitini

Nyt olet saapunut sinne
Oudoille maille
missä rauhassa saat vaeltaa
Loputtomissa metsissä
ja soilla silmänkantamattomilla

Tai voit oikaista vartesi
sammaleen pehmeään kehtoon
Ja kuunnella mehiläisten pehmeää surinaa
Milloin vain mielesi halajaa

Tietäen että aina uusi seikkailu
Odottaa seuraavan kukkulan takana

KM, 17.7.2017

Read Full Post »

Ihmisten ilmoilla

Tänään koin aikamoisen järkytyksen kun lähisisko käytti minua kaupassa. Nimittäin en ole lainkaan tajunnut, kuinka huonossa kunnossa olen. Kolmenkymmenen neliön yksiössä ei tarvitse ottaa montaakaan askelta päivän mittaan, joten todellinen kunto jää huomaamatta. En ole yli viikkoon astunut ulos parveketta kauemmaksi, etupäässä olen vain makailut selälläni sängyssä, osan ajasta tiputuksessa. Ei siinä kunto totisesti pääse ainakaan kohoamaan. Nyt kävimme ensin lihakaupassa ja sitten lähimmässä S-marketissa, kilometrin päässä. Ei matka mitään, autollahan se kuljettiin, mutta marketissa käveleminen oli tuskaisaa. Vaikka se ei olekaan edes kovin suuri, jouduin tarrautumaan ostoskärryn reunaan enimmän aikaa. Hädin tuskin jaksoin siirtää jalkaa toisen eteen. Yksin ei reissusta olisi tullutkaan mitään.

En ymmärrä, missä olisin ilman lähisiskoani. Hän jaksaa hyysätä minua, paitsi käyttämällä kaupassa myös niinkin epämiellyttävässä asiassa kuin askitespullon tyhjentämisessä. Itse nimittäin en kertakaikkiaan pysty siihen, se yökkäyttää niin kauheasti. En käsitä, miksi. Toisaalta kyllä vähän kaikki yökkäyttää. Voisi, luulla että sellainen kuiva yökkäily ei haittaa mitään, mutta se tekee himskatin kipeää vatsassa. Lähisisko auttoi vaihtamaan fentanyylilaastaritkin, nyt oli vaihtopäivä. Yökkäily johtuu juuri niistä, mutta minkäs teet. Vaihtoehtona ovat karmeat kivut. Nappailen pahoinvointiin Primperania joka tuntuukin auttavan, mutta ei täysin.

No, riittää valitus. Oikeastaan minulle kuuluu ihan hyvää sikäli, että oloni on huomattavasti parantunut viime viikosta. Tiputus auttoi, ja varmaan fentanyyliin siirtymisestäkin oli hyötyä eikä pelkästään haittaa. Hiukan minua uhkaa masentaa ajatus, että tehtäväni tästä lähin on pysytellä hengissä. Minulta ei odoteta mitään muuta. Suomi ei hyväksy eutanasiaa, mikä on hyvä asia, mutta itselleni hyväksyisin sen. Mahdollisimman nopea ja siisti lopetus olisi juuri nyt parasta mitä toivoa voisin. Mutta minulle on luvassa vain jatkuvasti lisääntyvä määrä kipulääkkeitä, sinne asti että, no, en tiedä, missä vaiheessa määrät ovat niin suuria että armo alkaa käydä oikeudesta. Vähemmästäkin voisi synkistyä, mutta en suostu antamaan periksi. Katsotaan tämä loppuun asti. Voihan olla että saan tulpan tai keuhkokuumeen tai jotain. Nyt olisi ainakin keuhkokuumeen synnylle otollinen sää. Hyisen kolea tuuli puhaltelee kuin Siperiassa ikään. Itse asiassa Siperiassa on nyt kuulemma oikein lämmin ja kesäinen sää.

Read Full Post »