Tämä on Palin Zon -blogin viimeinen kirjoitus.
Paula nukkui pois 17.7.2017 pitkään sairastettuaan, kuten blogia seurattuanne hyvin tiedättekin. Yksi Paulan toiveista oli, että viimeisen julkaisun tekee hänen siskonsa ja poikansa. Tämä on siis yhteistä käsialaamme.
Me kirjoittajat, kuten kaikki muutkin Paulan läheiset ja ystävät, ovat surusta pois tolaltaan. Ei itse kuoleman vuoksi, koska se vapautti Paulan parantumattoman sairauden ikeestä. Paula itsekään ei kuolemaa pelännyt lainkaan, ja hänen tyyni ilmeensä heti maallisen majansa taakse jätettyään viestitti meille, että hänellä on nyt taas kaikki hyvin. Surumme johtuu kaipauksesta; siitä ettei hän olekaan vain matkoilla joilta hän pian palaa. Siitä, ette emme voikaan taas soitella ja käydä yhdessä syömässä. Siitä, että emme enää voikaan käydä villejä keskusteluja mistä tahansa maan ja taivaan väliltä (ja usein niiden ulkopuoleltakin).
Tapahtuneesta on niin vähän aikaa että tunteemme lienevät väistämättömiä. Suonette siis anteeksi arvoisat blogin lukijat, että tämä kirjoitus ei ole kovin pitkä. Paulasta kirjoittaminen tuntuu toisaalta hyvältä, mutta toisaalta vielä hyvin raskaalta. Uskon että muistelemisesta tulee helpompaa meillekin ajan kanssa. Tulevat vielä ne päivät jolloin voimme ilman kivun vihlaisuja miettiä kaikenlaisten omituisten asioiden äärellä, että mitähän se Paula tästäkin tuumaisi.
Muutaman päällimmäisenä mielessä olevan asian kuitenkin haluamme sanoa: Sen lisäksi että Paula oli läheisemme, hän oli hyvin erityinen ihminen, joka erakkoluonteestaan huolimatta teki lähtemättömän vaikutuksen hyvin monen ihmisen ajatusmaailmaan ja elämään tavalla tai toisella. Paula ei edes ollut varsinaisesti erakko, hän vain eli hyvin vahvasti omassa mielikuvituksessaan ja lähes kirjaimellisesti muissa maailmoissa. Siinä ei tietenkään jäänyt niin paljon aikaa tai mielenkiintoa pitää muille seuraa, kuin mitä ehkä pidettäisi tavallisena. Paula oli kuitenkin aina rehellisesti oma itsensä, joten tuskin kukaan hänet tunteva häneltä odottikaan mitään järin tavanomaista.
Paula usein sanoi pitävänsä itseään vähän itsekkäänä milloin mistäkin syystä. Tosiasiassa hänen itsekkyytensä oli vain tervettä omista asioistaan huolehtimista. Silloin kun piti esimerkiksi auttaa, neuvoa tai rohkaista muista ihmisiä, ei itsekkyydestä taatusti näkynyt häivähdystäkään. Paula oli ihmisille aina kiltti ja kohtelias. Usein myös hyvin suorapuheinen, mutta tavalla joka herätti lopulta enemmän kunnioitusta ja ajattelun aihetta kuin muunlaisia tunteita; pilke silmäkulmassa.
Toivomme, kuten Paulakin toivoisi, että jokainen muistelee häntä omalla tavallaan. Yksin tai yhdessä muitten kanssa, olipa se sitten esimerkiksi riehakkaasti yhdessä juhlien tai hiljaa yksin meditoiden. Pääasia että se tapahtuu kullekin luontevimmalla tavalla.
Paulan muistolle
Elämää ja mysteereitä kunnioittaen,
Pirkko ja Kalle
Hyvää matkaa rakas äitini
Nyt olet saapunut sinne
Oudoille maille
missä rauhassa saat vaeltaa
Loputtomissa metsissä
ja soilla silmänkantamattomilla
Tai voit oikaista vartesi
sammaleen pehmeään kehtoon
Ja kuunnella mehiläisten pehmeää surinaa
Milloin vain mielesi halajaa
Tietäen että aina uusi seikkailu
Odottaa seuraavan kukkulan takana
KM, 17.7.2017