Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘e-kirjat’ Category

Soitto Tyksistä sai minut huokaisemaan syvään helpotuksesta. Desmoidilleni on päätetty olla tekemättä mitään. Sitä vain tarkkaillaan, harvakseltaan. Saan olla aivan rauhassa tammikuuhun asti. Vasta sitten on aika mennä sekä syöpä- että kasvaintarkastukseen. Olin jo ehtinyt kehitellä mielessäni melko epämiellyttäviä kuvia uudesta leikkauksesta, joka tuottaisi taas huonosti parantuvan haavan. Minulle soittaneen lääkärin mukaan desmoidin poistaminen merkitsisi sitä, että osa vatsalihasta poistettaisiin ja korvattaisiin tyräverkolla. Koska kasvain on täysin ennustamaton, voin vain toivoa että ehdin kuolla ennen kuin se tappaa minut. No, vitsi vitsinä.

Olen alkanut varovaisesti pidentää kävelylenkkejäni. Käveleminen on erinomaisen hyvä keino sekä tappaa aikaa että kohottaa kuntoa. Vaikka ei minun hidas paarustamiseni taida nostaa sitä kovin korkealle. Kunhan edes hiukan. Olen siinä tilassa, että sängystä ylös nouseminen aamuisin tekee tiukkaa. En kerta kaikkiaan saa impulssia, joka nostaisi minut ylös. Makaan siinä pohjuspuillani puolihorteessa, torkahdan välillä ja näen omituisia unia, havahdun hetkeksi ja vaivun taas tuonpuoleisiin maailmoihin. Tosin yön pitkien tuntien aikana ehdin nousta monta kertaa vessareissulle, joten ehkä aamun veltostelu johtuukin siitä. Vaan minkäs sille tekee? Kun luonto kutsuu, kutsuun on vastattava vikkelästi. Pääsee vähemmällä pyykinpesulla.

Ilmojakin piisaa. Marraskuu menossa näin pitkällä ja aurinko paistaa kuin hullu. Pakkasista ei ole tietoakaan, eikä siis lumestakaan. Pysyköönkin liukkaus poissa vielä kauan, jotta pääsen kävelyilleni!

Muuten, luin pitkästä aikaa pari kirjaa, joista pidin todella paljon. Yhdysvaltojen syvään etelään sijoittuvassa Mississipissä päähenkilö, Wiley, on köyhä yksinhuoltajaisä, homo, joka kasvattaa huumelasta. Sellaista, jonka vanhemmat ovat käyttäneet huumeita odotusaikana. Sen takia Wiley on täysin huumekielteinen. Lapsi on kuuro ja muutenkin vammainen mutta älykäs ja fiksu pikkupoika. Wiley kehittelee suhdetta pesunkestävään jenkkiin, Jackiin, joten kulttuuriset erot tulevat kiinnostavasti esiin. Jackilla on myös huumehistoriaa, joka hiertää pahasti pariskunnan välejä. Kerronta on loistavaa, ja mikä parasta, kirjoissa ei esitetä yhden yhtäkään seksiaktia, mutta silti pääparin suhteesta ei jää kertomatta mitään. Sitä minä sanoisin hyväksi kerronnaksi. On taito osata kertoa tapahtumista kuvailematta niitä suoraan. Ennen se osattiin. Nykylukijat kuulemma vaativat kiintiönainteja kirjoihin, oli genre mikä hyvänsä, joten kirjoittajat vain vastaavat kysyntään, parhaansa mukaan. Mutta genitaalien käsittelyn tarkka kuvailu ei välttämättä tee tarinasta hyvää. (Käsityön innoittamiseen tarvittavat tarinat ovat tietysti asia erikseen.) Kirjat ovat Nick Wilgusin Shaking the Sugar Tree ja sen jatko-osa Stones in the Road. Tapahtumat sijoittuvat Tupelon kaupungin tienoille, Elviksen kotikaupungin, kuten kaikki ainakin kypsään ikään ehtineet ihmiset tietävät, joten kirjojen kielessä on kutkuttavasti etelävaltiolaisia puheenparsia. Ah, olisipa ihanaa suomentaa kirjat, mutta niitten kieli taitaisi ylittää kykyni juuri niiden etelävaltiolaisuuksien takia.

Read Full Post »

Tänään minusta tuli taas kalju. Tukka, jota ehti kasvaa reilun sentin mittaiseksi, alkoi alkuviikosta irtoilla. Tänä aamuna kyllästyin lopullisesti kaikkialla leijaileviin irrallisiin karvatupsuihin. Otin siis kotiparturivempaimen esiin ja klanitin kuuppani. Nyt sitä peittää millin sänki, jossa on täyskaljuja laikkuja siellä täällä. Ei mitenkään silmiähivelevä näky. Pitänee ajella kuokalla loputkin nahkakaljuksi. Päänahka vain on arka kuin silmäterä, joten ihan vielä sitä ei huoli ruveta kuokkimaan.

Ensi viikolla saan viimeisen satsin sytostaatteja, joten edessä on vielä muutama rankka viikko. Ihan hirvittää ajatella sitä. Viimeksi saamani myrkky, Taxotere, on saatanallista ainetta. Toisin ajoin hoito tuntuu pahemmalta kuin tauti. Ankara tauti vaatiikin ankarat lääkkeet. Niitten ansiosta olen jo saanut esimakua terveydestä. Tarkoitan, että olen hetkittäin tuntenut olevani kerrassaan hyvässä kunnossa, henkisesti, joskin ruumiin puoli on ollut huteranpuoleinen. Onneksi voin sairastaa kaikessa rauhassa.

Ai niin, minua ilahdutti suuresti kun huomasin, että kirjani ovat alkaneet löytää lukijoita muuallakin kuin Smashwordsissa. Ainakin Kobo, iBook, Apple, Barnes&Noble ja jopa Scribd ovat myyneet niitä. Ei mitenkään hirveästi mutta kuitenkin. Tai, no, ilmaisia on mennyt satoja. Applen aivan kauheana bannaama Taming Brad on ylivoimainen suosikki ympäri maailman. Ihmiset tykkäävät väkivaltaisesta seksistä. Tai sitten kansikuva on vastustamaton.

Read Full Post »

Ann Somerville kirjoittaa kauniita sanoja käännöstyöstäni sivustossaan. Kopioin sen tähän piristääkseni itseäni:

The wonderful Paula Merensuo has completed her massive undertaking of love, and made available in Finnish, Needful, the final book in the Remastering Jerna series.

Download free from Smashwords here.

Every so often I am approached out of the blue by someone wanting to translate my books for another market (usually French). I’m never interested because I have nothing to judge their work by and I don’t want to lose control or copyright. I never had any issues like that with Paula. For her, this was a task she undertook purely for the benefit of Finnish lovers of m/m books, and with no thought of recompense at all. From all the feedback I’ve seen or had, her translations have been of the highest calibre, and it’s a pleasure to have these books available to the Finns, without any concerns about quality.

Thank you, Paula.

Read Full Post »

needful_suom_small

Uusin suomennokseni on nyt saatavissa, ja se on vieläpä ilmainen! Sen saa imuroida ainakin täältä. Jernan tarina pääsee nyt loppuunsa, ja on ihan hyvää aikusviihdettä, varsinkin sellaisille lukijoille, jotka uskaltavat tarttua hiukan rankempaan tekstiin. Teemoina on sellaisia juttuja kuin sadomasokismi, homoseksuaalinen rakkaus ja rakkaus ylipäänsä. Kenellä on oikeus rakastaa ja ketä, ja kenen ehdoilla?

Read Full Post »

Lähetin tänään Ann Somervillelle Jerna-sarjan kolmannen kirjan suomennokseni. Sen nimeksi tulee Halut ja tarpeet. Valmiiksisaamisen tunne on mahtava, taas kerran. Kun oikein mietin, olen kyllä saanut paljonkin valmista aikaan kirja- ja käännösrintamalla viime aikoina. Monta suomennosta, kaksi omaa kirjaa, mitä vielä. Laiska töitään latelee ja niin poispäin. Pikkuhiljaa näpertämällä saa aikaan kummasti valmista. Annilta tulikin heti vastaus, ja hän kysyi, olenko saanut paljon hyvää palautetta käännöksistäni. Enpä tosiaan, vain pari. Mutta käännös on hyvä jos lukijalla ei ole siitä mitään sanottavaa. Niin se menee.

En kuitekaan ole ollut mitenkään hyvässä iskussa aikoihin, sattuneesta syystä. Siitä huolimatta olen pärjäillyt oikein mukavasti. Salaisuus on siinä, että minulla ei ole mitään velvollisuuksia oman ihanan itseni ulkopuolella. Se etu on sinkkuudesta. Ja jälkikasvun aikuisuudesta. Ja sisaravusta. Toivoakseni voin korvata sen joskus.

Kuulin ilahduttavan uutisen, että minun on mahdollista saada tunnukset Celiaan eli sokeitten äänikirjastoon. Enää ei tarvitse olla sokea että saa ne. Kun ei jaksa muuta kuin maata sängyllä silmät kiinni, on mukava kuunnella äänikirjaa. Aika ei käy niin pitkäksi sillä lailla. Minulla on tänään treffit kirjastotädin kanssa asian tiimoilta. Pitäkää peukkuja!

Luin hiljakkoin Henning Mankellin syöpäkirjan Juoksuhiekkaa. Hänellä on keuhkosyöpä. Kirja oli mukava luettava, ei kai muunlaista voi odottaakaan sen tasoiselta kirjailijalta. Ajattelen itsekin kirjoittaa syöpäkirjan. Munasarjasyöpäkirjan. Itse asiassa sitä on pyydetty minulta. Ans kattoo. Tuskin siitä mitään tulee. Hmm, vaikuttaa siltä kuin olisin nakkaamassa kirvestä kaivoon ennen kuin olen edes aloittanut. Mietin vain, mitä kiinnostavaa voisin kertoa syövästäni. Voisin kyllä keroa heti tässä, millä tavalla autan sytostaatteja nujertamaan syöpäsolut:

Näen mielessäni ruumiini sisäpuolen. Se on täynnä himmeää valoa, jota puhkovat kirkkaat valonsäteet. Se on kuin hämärä vinttihuone heti pärekaton alla, ja katossa on reikiä, joista valo pääsee työntämään keihäitään hämärään, hiukan pölyiseen tilaan. Siellä lentelee pieniä olentoja, joilla on yllään kullanvärinen mekko ja selässä pienet siivet. Ne ovat sytostaattikeijuja. Ne pöristelevät ympäriinsä etsien syöpäsoluja, ja kun ne löytävät sellaisen, ne ottavat sen syliinsä ja kantavat lähimpään valonsäteeseen, joka tempaisee solun mukaansa ja vie sellaiseen paikkaan Kaikkeuden uumenissa, jossa se saa elää ja kasvaa kaikessa rauhassa. Kaikki näyttää itse asiassa aika hauskalta. Jotkin solut ovat niin suuria, että tarvitaan kaksi ja joskus kolmekin pikku pöristelijää kantamaan sitä. Syöpäsolut ovat aivottomia ja haluavat vain kasvaa ja jakaantua kuin villityt, mutta sytkykeijut ovat väsymättömiä, ja niitä tulee aina uusia sitä mukaa kuin käyn saamassa hoitoa. Niillä on myös hyvä huumorintaju, ja ne laukovat toisilleen vitsejä työskennellessään. Ne eivät vihaa syöpäsoluja vaan haluavat vain auttaa ne pois parempaan paikkaan ennen kuin kirurgi kaivautuu suolistooni puukkoineen ja tonkeineen. Vihalla ei ylipäätään voiteta mitään, uskon minä. Mietin vain, että olisi hauska jos ne pikku pöristelijät veisivät samalla vaivalla pois parikymmentä kiloa rasvasolujakin. Minulla on vaivanani kauhea syötätys, vaihteeksi. Niitä tulee ja menee. Kunhan selviän tästä kaikesta, rupean taas vesipaastolle. Se tekisi hyvää nytkin.

Olen jo tottunut aika hyvin kaljuuteeni. En edes muista sitä muulloin kun silloin kun päänahkani kutisee ja joudun raapimaan sitä. Se on arka kuin silmäterä ja aika rupinenkin. Sängen seassa on kaljuakin kaljumpia läikkiä. Näytän varmaan pelottavalta, mutta naamioidun lippalakilla. Ostin uuden Paraisten Tokmannilta. Siinä on hauen kuva otsassa. Sopii hyvin habitukseeni.

Read Full Post »

Sain tänään ensimmäisen erän sytostaatteja. Kokemus oli oikein miellyttävä. Sen kun makailin leppoisasti sängyssä ja lueskelin kerrassaan mukavaa m/m-romanssia koboltani, nimittäin Z. A. Maxwellin My Cowboy — Homecoming -kirjaa, joka on kolmas osa hänen upeasta My Cowboy -sarjastaan. Ah, kunpa saisin joskus suomentaa sen! Cowboyt ovat tajuttoman seksikkäitä. Varsinkin gay-cowboyt. Ajatukset, pois tiukoista perseistä ja takaisin hoitoon, senkin muorinhaasia! Siis: sain suoraan suoneen kortisonia, pahoinvoinnin estolääkitystä ja kahta lajia sytostaatteja sekä runsaasti keittosuolaliuosta. Minulle kerrottiin, että nykyään sytkyt eivät oksennuta, ja jos kumminkin sattuisin oksentamaan, se olisi merkki siitä, että lääkitys ei ole kohdallaan. Tukkani lähtee pian, mutta saan maksumääräyksen peruukkiliikkeeseen. Hm. Ajattelin kyllä klanittaa pääni ja esiintyä coolina kaljupäänä. Kesästähän voi tulla vaikka kuinka kuuma. Harmi vain että kalloni muoto on nolohko; minulla ei ole takaraivoa. Toisaalta, mitäpä tuo haitanne? Minullahan on syöpä, herremunjee sentään. Mitä syöpäsairaan tarvitsee välittää siitä, mitä hänestä ajatellaan? Tai ylipäätään kenenkään? Jestas. Filosofia yrittää tunkea mukaan tähän postaukseeen. Huis pois turha viisastelu!

Seuraava hoito on jo kahden viikon päästä. Tilanteeni on paha mutta kenenkään ei tarvitse vielä miettiä hautajaisvaatetusta. (Minulta saisi vähän käytetyn hautajaisjakkupuvun ihan ilmaiseksi, koko suurehko mutta ei hirveän suuri.) Sattuneesta syystä en tarvitse sitä itse. Vaan mistäpä senkin tietää? Voihan joku lähimmäinen jättää lihansa koska vain, hyvinkin ennen minua.

Tällainen huvittuneen sekava ajatusten pörinä johtuu varmaankin kortisonista. Se antaa kuulemma kummasti potkua potilaaseen. Suvun keskuudessa kerrotaan legendana, että eräs rakas ihminen kuurasi koko huvilansa saatuaan ensimmäisen sytkyn kortisoneineen. Huh. Onneksi en itse tunne siivouspaholaisen vaanivan itseäni.

Ajatukseni käännähtivät taas tiukkoihin takamuksiin ja sitä kautta siihen, että olen jo julkaissut englanninkielisen NaNoWriMo-kirjani High Caves of Um Na Sha. Siinä on vain on niin epäkelpo kansikuva, että suunnittelen sen uusimista kunhan saan inspiraation. Taustakuva toimii kyllä suomenkielisessä versiossa, mutta tämä toinen kirja tuntuisi vaativan jotain räväkämpää. Jos jollakulla teistä, rakkaat blogini seuraajat, tulee mieleen ehdotus myyvemmäksi kanneksi, niin kertokaa ihmeessä minullekin. Oikein hyvästä ehdotuksesta saattaisin maksaakin jotain, wink wink.

Read Full Post »

Ilmassa toden totta on kevättä! Tänä aamuna minut herätti ihanista unistani itsepintaisesti toistuva ääni: se oli talitiainen, joka oli asettunut parvekkeeni alla olevaan vaahteraan. Ihan mukava herätys se oli, totta puhuen. Ja lumet sulavat hyvä vauhtia. Pian ovat kävelytietkin siinä mallissa, että meikäläinenkin uskaltautuu kunnon lenkeille. Liukkautta on riittänyt viime aikoina niin että kulkuni on ollut hartaan varovaista. Talven riemuja, sekin. Lunta on yhä sen verran, että vastapäisen koulun lapsukaiset pystyvät hiihtämään urheilutunnillaan. Tunsin kaipuuta suksille kun katselin lasten hiihtämistä. Olen hiihtänyt viimeksi varmaan joskus -80-luvulla. Nyt en edes omista suksia, enkä näillä näkymin aio niitä hankkiakaan. Pelkkä voiteleminen on nykyään niin monimutkaista, että enpä taida viitsiä opetella sitä enää. Jos ei kynttilän hankaaminen suksenpohjiin riitä, olkoon koko touhu. Surullista, toisaalta. Vanhemmiten putoaa auttamatta kehityksen kelkasta jos ei pidä varaansa.

Aloin suomentaa NaNoWriMo-kirjaani, joka on edelleenkin editorini käsiteltävänä. Ei niin että siinä olisi kauheasti virheitä (sanoo hän), mutta hänellä on opintokiireensä, ja hän on auringontarkka. Hyvähän se vain on. Tuntuu hiukan oudolta suomentaa omaa tekstiään. Se on äärettömän vapaata; jos jokin kohta ei tunnu toimivan, voin muuttaa sen vaikka täysin toisenlaiseksi kuin alkutekstissä. Suomennoksesta tulee siis ties kuinka paljon alkuperäisestä poikkeava. Se on aika mahtavaa! Nautin koko persiellä.

Read Full Post »

Older Posts »