Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘kirjallisuus’ Category

Tänään minusta tuli taas kalju. Tukka, jota ehti kasvaa reilun sentin mittaiseksi, alkoi alkuviikosta irtoilla. Tänä aamuna kyllästyin lopullisesti kaikkialla leijaileviin irrallisiin karvatupsuihin. Otin siis kotiparturivempaimen esiin ja klanitin kuuppani. Nyt sitä peittää millin sänki, jossa on täyskaljuja laikkuja siellä täällä. Ei mitenkään silmiähivelevä näky. Pitänee ajella kuokalla loputkin nahkakaljuksi. Päänahka vain on arka kuin silmäterä, joten ihan vielä sitä ei huoli ruveta kuokkimaan.

Ensi viikolla saan viimeisen satsin sytostaatteja, joten edessä on vielä muutama rankka viikko. Ihan hirvittää ajatella sitä. Viimeksi saamani myrkky, Taxotere, on saatanallista ainetta. Toisin ajoin hoito tuntuu pahemmalta kuin tauti. Ankara tauti vaatiikin ankarat lääkkeet. Niitten ansiosta olen jo saanut esimakua terveydestä. Tarkoitan, että olen hetkittäin tuntenut olevani kerrassaan hyvässä kunnossa, henkisesti, joskin ruumiin puoli on ollut huteranpuoleinen. Onneksi voin sairastaa kaikessa rauhassa.

Ai niin, minua ilahdutti suuresti kun huomasin, että kirjani ovat alkaneet löytää lukijoita muuallakin kuin Smashwordsissa. Ainakin Kobo, iBook, Apple, Barnes&Noble ja jopa Scribd ovat myyneet niitä. Ei mitenkään hirveästi mutta kuitenkin. Tai, no, ilmaisia on mennyt satoja. Applen aivan kauheana bannaama Taming Brad on ylivoimainen suosikki ympäri maailman. Ihmiset tykkäävät väkivaltaisesta seksistä. Tai sitten kansikuva on vastustamaton.

Read Full Post »

Lähetin tänään Ann Somervillelle Jerna-sarjan kolmannen kirjan suomennokseni. Sen nimeksi tulee Halut ja tarpeet. Valmiiksisaamisen tunne on mahtava, taas kerran. Kun oikein mietin, olen kyllä saanut paljonkin valmista aikaan kirja- ja käännösrintamalla viime aikoina. Monta suomennosta, kaksi omaa kirjaa, mitä vielä. Laiska töitään latelee ja niin poispäin. Pikkuhiljaa näpertämällä saa aikaan kummasti valmista. Annilta tulikin heti vastaus, ja hän kysyi, olenko saanut paljon hyvää palautetta käännöksistäni. Enpä tosiaan, vain pari. Mutta käännös on hyvä jos lukijalla ei ole siitä mitään sanottavaa. Niin se menee.

En kuitekaan ole ollut mitenkään hyvässä iskussa aikoihin, sattuneesta syystä. Siitä huolimatta olen pärjäillyt oikein mukavasti. Salaisuus on siinä, että minulla ei ole mitään velvollisuuksia oman ihanan itseni ulkopuolella. Se etu on sinkkuudesta. Ja jälkikasvun aikuisuudesta. Ja sisaravusta. Toivoakseni voin korvata sen joskus.

Kuulin ilahduttavan uutisen, että minun on mahdollista saada tunnukset Celiaan eli sokeitten äänikirjastoon. Enää ei tarvitse olla sokea että saa ne. Kun ei jaksa muuta kuin maata sängyllä silmät kiinni, on mukava kuunnella äänikirjaa. Aika ei käy niin pitkäksi sillä lailla. Minulla on tänään treffit kirjastotädin kanssa asian tiimoilta. Pitäkää peukkuja!

Luin hiljakkoin Henning Mankellin syöpäkirjan Juoksuhiekkaa. Hänellä on keuhkosyöpä. Kirja oli mukava luettava, ei kai muunlaista voi odottaakaan sen tasoiselta kirjailijalta. Ajattelen itsekin kirjoittaa syöpäkirjan. Munasarjasyöpäkirjan. Itse asiassa sitä on pyydetty minulta. Ans kattoo. Tuskin siitä mitään tulee. Hmm, vaikuttaa siltä kuin olisin nakkaamassa kirvestä kaivoon ennen kuin olen edes aloittanut. Mietin vain, mitä kiinnostavaa voisin kertoa syövästäni. Voisin kyllä keroa heti tässä, millä tavalla autan sytostaatteja nujertamaan syöpäsolut:

Näen mielessäni ruumiini sisäpuolen. Se on täynnä himmeää valoa, jota puhkovat kirkkaat valonsäteet. Se on kuin hämärä vinttihuone heti pärekaton alla, ja katossa on reikiä, joista valo pääsee työntämään keihäitään hämärään, hiukan pölyiseen tilaan. Siellä lentelee pieniä olentoja, joilla on yllään kullanvärinen mekko ja selässä pienet siivet. Ne ovat sytostaattikeijuja. Ne pöristelevät ympäriinsä etsien syöpäsoluja, ja kun ne löytävät sellaisen, ne ottavat sen syliinsä ja kantavat lähimpään valonsäteeseen, joka tempaisee solun mukaansa ja vie sellaiseen paikkaan Kaikkeuden uumenissa, jossa se saa elää ja kasvaa kaikessa rauhassa. Kaikki näyttää itse asiassa aika hauskalta. Jotkin solut ovat niin suuria, että tarvitaan kaksi ja joskus kolmekin pikku pöristelijää kantamaan sitä. Syöpäsolut ovat aivottomia ja haluavat vain kasvaa ja jakaantua kuin villityt, mutta sytkykeijut ovat väsymättömiä, ja niitä tulee aina uusia sitä mukaa kuin käyn saamassa hoitoa. Niillä on myös hyvä huumorintaju, ja ne laukovat toisilleen vitsejä työskennellessään. Ne eivät vihaa syöpäsoluja vaan haluavat vain auttaa ne pois parempaan paikkaan ennen kuin kirurgi kaivautuu suolistooni puukkoineen ja tonkeineen. Vihalla ei ylipäätään voiteta mitään, uskon minä. Mietin vain, että olisi hauska jos ne pikku pöristelijät veisivät samalla vaivalla pois parikymmentä kiloa rasvasolujakin. Minulla on vaivanani kauhea syötätys, vaihteeksi. Niitä tulee ja menee. Kunhan selviän tästä kaikesta, rupean taas vesipaastolle. Se tekisi hyvää nytkin.

Olen jo tottunut aika hyvin kaljuuteeni. En edes muista sitä muulloin kun silloin kun päänahkani kutisee ja joudun raapimaan sitä. Se on arka kuin silmäterä ja aika rupinenkin. Sängen seassa on kaljuakin kaljumpia läikkiä. Näytän varmaan pelottavalta, mutta naamioidun lippalakilla. Ostin uuden Paraisten Tokmannilta. Siinä on hauen kuva otsassa. Sopii hyvin habitukseeni.

Read Full Post »

TTTPS_kansi_pieni

Tämä pikku kirja on osa vapaaehtoisvoimin pyöritettävää turvaseksiprojektia, jonka kautta kirjoittajat yms. luojat jakavat tietoutta hiv/aidsista niille, jotka tietoa eniten tarvitsevat, eli gay-nuorille. Oma osuuteni on suomennoksen tekeminen. Tein myös kannen, tosin vain vaihtamalla alkuperäisen kannen tekstit suomenkielisiksi. Kirjan saa ladata ilmaiseksi ja jaella kavereillekin. Sanaa ei levitetä koskaan liikaa aiheesta; hiv leviää edelleen ja tappaa, ja jos ei heti tapakaan, niin ainakin aiheuttaa kammottavia liitännäissairauksia. Ja kuitenkin virukselta voi välttyä helposti, kunhan vain tietää, miten.

Tarina on kaunistelemattoman suoraa puhetta aiheesta. Hyssyttely ei olekaan viisasta kun kohteena on nuori, jolla on edessään koko elämä — jonka voi tuhota heti ensimmäisellä seksikokemuksellaan, jos on tietämätön ja/tai piittaamaton.

Read Full Post »

Joulu lähestyy, ja sataa lunta. Mahtavaa! Joulussa parasta on se, että se on kohta ohi. Olen oikein hyvin varustautunut sen varalta. Aloitin vesipaaston, joten jouluni sujuu rattoisasti. Ainakaan ei tarvitse miettiä ruokapuolta. Pöydänkulmalla on niin korkea kirjapino, että luettavan puutekaan ei pääse yllättämään. Vanha ystäväni Liskomies käväisi kylässä kauniin naisensa kanssa, ja he toivat joulutähden. Täytyy myöntää, että se on kaunis. Pari korttiakin olen saanut. Toinen niistä tuli velivainajan perheeltä, ja sain sitä kautta melkein kuin terveiset Wanhalta herralta itseltään, hän nimittäin ei ehtinyt oppia nykyistä sukunimeäni, vaan hänen korteissaan oli aina väärä nimi. Ilmeisesti se nimi on ylöskirjoitettu joulukorttilistaan, joten nyt kun sain kortin, siinä oli se väärä nimi. Tai onhan se puoliksi oikein sentään.

Read Full Post »

Palaillessani tänään pitkältä mielenterveyttä edistävältä kävelyltä, johon olin yhdistänyt myös kirpputorilla penkomista (mikä olisikaan parempi keino harhauttaa ajatukset pois ikävistä asioista kuin tarpeettomien tavaroitten hypistely?) minua lähestyi vanhempi herrasmies, mallia papparainen. Aikansa jahkailtuaan hän sai kertoneeksi, että lähistöllä on ikäihmisten kerho, jossa saa kahdet kahvit ja päivällisen kohtuulliseen hintaan, viitenä päivänä viikossa. Mielialani, jonka olin juuri saanut nostettua melkein hyväksi, jysähti taas alas. Näytänkö minä tosiaan jo niin vanhalta, että minun katsotaan sopivan ikäihmisten joukkoon? (Tiedän kyllä että näytän, mutta siltikin….) Kiittelin tiedosta ja jatkoin matkaani. Kävellessäni en voinut estää mieleeni nousemasta kuvaa itsestäni niitten kerholaisten joukossa, ja se kuva oli niin hullunkurinen, että nauroin ääneen itsekseni. Jos minun pitäisi viettää viisi päivää viikossa ikäihmisten joukossa, joku kajahtaisi lopullisesti. Luultavasti minä. Tai, mikä on todennäköisempää, ne mummit ja vaarit alkaisivat tapella keskenään. Minulla on sellainen vaikutus ihmisiin, en tiedä, miksi. Oli miten oli, minua masentaa ajatus, että minun pitäisi liittyä ikäihmisten kerhoon. En oikein usko, että niissä harrastetaan sellaisia asioita, jotka kiinnostavat minua. Ikäihmiset ovat enimmäkseen ahdasmielisiä marisijoita.

Noin muuten, olen oikein tyytyväinen tasavertaisen avioliittolain toteutumisesta Suomessa. Olemme 20. valtio, joka katsoo ihmisarvon kuuluvan kaikille. Ihmisarvoon kuuluu oikeus olla oma itsensä, riippumatta sukupuolielimistä, samoin kuin oikeus rakastaa ja olla rakastettu, edelleen em. elimistä riippumatta. Epäilemättä monissa hurskaissa piireissä on viime aikoina harrastettu polvirukouksia ja etsitty omantunnon pohjalta syntejä, joista lain läpimeno on varmaankin johtunut. Kusipäät meillä on aina keskellämme.

Mistä tuli mieleeni, että luin hiljakkoin Alan Weismanin kirjan Maailma täynnä meitä. Se oli erittäinkin silmiä aukova teos. En minä ainakaan ole tiennyt, kuinka pahassa jamassa maapallo on jo nyt väestöräjähdyksen vuoksi. Kirjan luettuani päädyin käsitykseen, että ellei maapallo itse täräytä liikoja asukkaita pinnaltaan, me ihmiset emme siihen pysty. Lupaavia esimerkkejä on, esim. Iran Khomeinin jälkeen (vähän aikaa, nyt tilanne on pahenemassa taas) ja Kiina. Melkein ainoa yleisesti tepsivä keino olisi tyttöjen kouluttaminen, mutta tiedämme kyllä, miksi se ei onnistu niissä maissa, jossa sitä tarvittaisiin kaikkein eniten. Hyytävän esimerkin kirja kertoo eräästä Afrikan valtiosta, jossa lapsikuolleisuus on valtava nälänhädän vuoksi. Kirjassa haastatellaan kyseisen maan erästä kyläpäällikköä, jolla on  neljä vaimoa mutta vain 17 lasta enää elossa, muut ovat kuolleet nälkään. Yksi neljästä vaimosta ilmaisi selvin sanoin syyn, jonka takia väestönkasvua ei pystytä hillitsemään maapallolla ennen kuin on liian myöhäistä. Hän sanoi, että jos ruokaa olisi enemmän, se ei auttaisi, sillä miehet alkaisivat kilpailla vaimojen lukumäärällä ja vaimot lasten lukumäärällä. Karmea kuva, eikä vain? Ja niin tosi monessa, monessa maassa. Elämme todella mielenkiintoisia aikoja, ja itsekin saatan hyvinkin ehtiä näkemään, miten tilanne kehittyy, sillä 10 miljardin ihmisen raja saavutetaan tällä menolla jo omana elinaikanani. Jännää nähdä, mitä kaikkea ehtii tapahtua.  Lukekaa hyvät ihmiset se kirja niin pääsette itsekin jännäämään.

Read Full Post »

kva_kansi_pieni
Kun romanttinen viikonloppu San Franciscossa menee puihin, ujo nuori taiteilija Perry Foster palaa ennen aikojaan kotiin ja saa huomata, että asiat voivat aina mennä vieläkin huonommin: hän löytää ruumiin kylpyammeestaan. Ruumiin, jolla on yllään hyvin ruma pikkutakki – ja yhtä rumat sukat. Perry ei tunne vainajaa, mutta siitä ei ole suurta lohtua; millä ihmeen ilveellä kuollut tuntematon on päässyt lukittuun huoneistoon eristyneessä Alstonin kartanossa Vermontin Northeast Kingdomin takametsissä? Perry kääntyy apua saadakseen ”pitkän, tumman ja vihamielisen” entisen laivaston erikoisjoukkojen miehen Nick Renon puoleen – mutta onko Reno ihan sitä miltä näyttää?

Eli viimeisin käännökseni on vihdoinkin julkaistu, taikka on se näköjään julkaistu jo elokuussa, mutta kirjailija ei ole vaivautunut kertomaan minulle tapauksesta, kiireinen henkilö kun on. No, parempi myöhään… Ja onhan se iloinen yllätys kun löytää ykskaks käännöksensä nettikirjakaupasta.

Josh Lanyon on erityisen hyvä henkilökuvauksessa; hänen sankarinsa ovat eläviä ihmisiä hyvine ja huonoine puolineen. Tämä tarina on erityisen nautittavan romanttinen, jos niin voi sanoa, ja miksi ei voisi? Ränsistynyt, aavemainen kartano eksentrisine asukkaineen ja mielenkiintoisine historioineen antaa herkullisen taustan nuoren ja naiivin Perryn ja enimmäkseen pahantuulisen ja mammanpoikiin nuivasti suhtautuvan Nick Renon hankalasti kehittyvälle suhteelle.

Read Full Post »

kummitustalo_pieni

En toki ole kirjoittanut tätä kirjaa, suomentanut vain, joskaan suomentaminen ei ole koskaan vain. Kirjan saa ostaa täältä Se on hauska tarina, ryyditettynä ripauksella yliluonnollista toimintaa. Kummitustalo sentään… Josh Lanyon on osaa luoda hyvin eläviä henkilöitä kirjoihinsa. Kirjaa oli nautinnollista suomentaa.

Read Full Post »

Older Posts »