Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘munasarjasyöpä’ Category

Viime kerralla kerroin kaljuuntuneeni toisen kerran. Nyt voin ilokseni kertoa, että uusi tukkani on saavuttanut jo sentin pituuden. Lantavassa maaperässä se kasvaa nopeasti. Ties kuinka pitkäksi ehtii ennen kuin taas irtoaa. Mutta eipäs maalata piruja seinälle.

Sain viimeiseksi sytostaattieräksi onneksi pelkkää karboplatiinia, ja selvisin siitä kaikella kunnialla. Kohtalaisen ajan kuluttua viimeisestä latingista kävin TT-kuvauksessa. Sillä katsottiin, olivatko hoidot tehonneet. Kyllä olivat. Munasarjasyövästä ei näkynyt kuvissa jälkeäkään. Mutta jotain uutta näkyi: vatsan alueelta löytyi pinnanalainen kudospaksuuntuma. Siitä otettiin biopsia viikkoja sitten. Kun kävin Tyksin haavapolilla näyttämässä haavaani, ihmettelin siinä ritsillä matessani, miksi biopsiasta ei ole kuulunut tuloksia. Paikalla ollut lääkäri, plastiikkakirurgi muuten, viehättävä nuori nainen, armahti minut ja katsoi koneelta, että biopsian mukaan kyseessä ei ole mitään syöpääni liittyvää, vaan kasvain, joka ei ole pahanlaatuinen. Nimenkin hän sanoi mutta unohdin tietysti sen heti. Vasta tänään, kun selostus biopsiasta oli tullut Omakantaan, sain selville ilmestyksen nimen: desmoidi kasvain. Aloin heti tutkia sitä netistä. Hiukan ällistyin kun luin, että desmoidi on erittäin harvinainen kasvain, jota maailmanlaajuisesti löytyy 1-2 ihmiseltä puolesta miljoonasta. Mistä huupsetista minä olen onnistunut saamaan sen? Se saattaa olla myös perinnöllinen, mutta tietääkseni kenelläkään suvussa ei ole ollut sitä. Se saattaa olla pahakin, sillä se saattaa kasvaa nopeasti ja tunkeutua lähellään oleviin tärkeisiin elimiin, joista sitä ei sitten saakaan leikattua pois.

Haavapolilla kävin näyttämässä haavaani, joka osoittautui viimeinkin parantuneeksi. Kestikin miltei päivälleen viisi kuukautta ennen kuin se umpeutui lopullisesti. Kaikenlaista sille ehdittiinkin tehdä, tunkea Sorbact-nauhaa, huuhdella, ilmastaa ja mitä kaikkea. Vasta haavapolin hoitaja tiesi tepsivän keinon: hän kastoi Sorbactin hunajaan ja vasta sitten tunki sen haavaan. Hoitoa jatkettiin hänen ohjeittensa mukaan terveyskeskuksessa. Koska paikalliseen terveyskeskukseen ei saanut aikoja joka toiseksi päiväksi niin kuin haavahoitaja määräsi, vaan vain joka neljänneksi, haava sai parantua rauhassa eikä sitä revitty esiin liian usein. Varmaan sekin auttoi paranemista. Hunajan kanssa jäljellä olleet kolme avointa kohtaa umpeutuivat kolmessa viikossa, jonka jälkeen kävin siis näyttämässä tilannetta haavapolilla ja sain kuulla että haava on kiinni ja pysyy. Helpotuksen tunteeni on ääretön. Avohaava ja kesähelle on yhdistelmä, joka raastaa hermoja, uskokaa pois.

Nyt sitten odottelen tarkempaa tietoa, mitä Tyksin korkeastioppineet päättävät tehdä desmoidille kasvaimelleni. En tiedä, pitäisikö minun kauhistella vai ihastella kun olen saanut peräti kaksi harvinaista tautia tavallisten perussairauksieni päälle. Ei munasarjasyöpäkään ole kovin yleinen. Parempi lie nauraa vaan. Noin yleensä ottaen alan olla melko hyvässä kunnossa joskin väsähtänyt, mutta arvelen, että se on vain laiskuutta.

Read Full Post »

Eilen kävin Tyksissä saamassa kolmannen latingin sytostaatteja. Ensin kävin lääkärin puheilla, joka oli tällä kertaa miespuolinen. Hän tutki ensin kopeloimalla ja sitten ultraamalla, olivatko sytkyt purreet. Olivat, onneksi, kasvain on pienentynyt reilut kaksi senttiä eikä askitesta näy vatsaontelossa. Leikkaus on siis seuraavaksi vuorossa. Kutsu tulee kuulemma parin viikon sisällä, ja varsinainen operaatio on sitten juhannuksen alla. Kysyin lääkäriltä, kuinka paljon suolia aiotaan poistaa, mutta eihän hän tietenkään osannut sanoa sitä vielä. Hän kertoi, että nykyään pyritään leikkelemään suolia sillä silmällä, että avannetta ei tarvitsisi tehdä. Saapa nähdä. Syöpä on tartuttanut vatsapeitteeni sigmasuoleen, joten ainakin sitä joudutaan pätkäisemään. Pitänee varautua henkisesti avanteeseen. Onhan sellainen vaikka kuinka monella ja hyvin pärjäävät.

Lääkärin käsittelyn jälkeen tallustin tunnelia pitkin U-talosta T-taloon saamaan sytostaatit. Olisin saanut kyydinkin, mutta liikunta tekee hyvää, eikä minulla ollut kiirettä. Lonkka pani vastaan, joten kulkuni oli melkoista hankkarointia, mutta pääsin hyvissä ajoin perille tuttuun huoneeseen. Oli hauska nähdä parikin tuttua ihmistä edelliseltä kerralta. Kanyylille löytyi suoni edellistä kertaa helpommin, ja myrkky pääsi tippumaan sinne minne pitikin. Kahden eri aineen tippuminen vei kuutisen tuntia. Tällä kertaa en päässyt sänkyyn, mutta nojatuoli oli mukava; sitä saattoi säätää vaikka mihin asentoon. Ristiselkä ehti silti väsyä istumiseen. Huoneessa hässäköitiinkin nyt hiukan, yksi potilaista sai allergisen kohtauksen, joten tarvittiin lääkäriä. Onneksi potilas toipui nopeasti kohtauksesta. Toistakin lääkäriä tarvittiin, nimittäin anestesialääkärin piti käydä laittamassa kanyyli vanhukselle, jonka suonet olivat niin hauraita ja pieniä että hoitajat eivät onnistuneet löytämään neulalle paikkaa. Ilmeisesti nukutuslääkäreillä on spesiaalikykyjä suonten löytämisessä. Vanhus oli vanha, reilusti yli kahdeksankymmentä. Ajattelin, että en kyllä ehdi sinne asti. Minulla ei riitä sisuksia leikeltäväksi niin pitkäksi aikaa. En kysynyt, mutta oli selvää, että vanhus oli jo menon kelkassa. Askiteksen valtavaksi paisuttama maha mutta muuten hauras pyörätuolipotilas.

Sisareni kuskasi minua taas, kiitos siitä, ja kun hän haki minut hoidon jälkeen, menimme Skanssiin apteekkiin ja syömään. Tankkasimme hartaasti Raxissa. Vaikka valikoimat ovat siellä nykyään jo aika rajoittuneet, siellä saa kyllä mahansa täyteen oikein hyvin. Syötyämme poikkesin dna:n liikkeessä ja ostin iPad Air2:n, jossa on paikka sim-kortille. Päätin, että en enää koskaan mene Tyksiin ilman mahdollisuutta lukea sähköpostini. Entisessä iPadissasi ei ole simmille paikkaa. Kortisonihuumaa lie syyttäminen siitä, että ostin kaikkein kalleimman ja parhaimman version, eli siinä on niin paljon muistia kuin olla voi. Ostin samalla myös prepaid-simmin. Voi olla että se ei ole hyvä; minun pitää ehkä hankkia parempi Soneralta. Minulla oli varaa ostaa niin kallis laite, sillä tämän viikon maanantaina tapahtui ihme: sain kirjastoapurahan, jota en muistanut edes hakeneeni. Summa on ihan mukava, ja sen tarkoitus on auttaa iäkästä kirjailijaa/kääntää. Sellainenhan minä olen, joten raha osui juuri sopivaan kohtaan. Kiitosta vaan siitä!

Tänään minulla on vielä päällä kortisonihuumaus. Jaksoin jopa tehdä ihan kohtuullisen lenkinkin. Kumma kyllä edes lonkkaani ei särkenyt niin kuin vielä eilen. Liekö sekin kortisonin ansiota. Saa nähdä, millaiset kivut iskevät tällä kertaa. Viime kerralla ne olivat aika pahat, eivätkä särkylääkkeeni oikein jaksaneet auttaa. Nyt sain vahvempia, joten ei tässä hätää. Olen kuullut suoraan hevosen suusta, että kolmas kerta voi hyvinkin olla helpompi kuin edelliset. On siinä kyllä logiikkaa: ovathan myrkyt jo syöneet pois hyvä joukon etäpesäkkeitä. Taikka sitten sytkykeijut ovat kantaneet syöpäsoluja pois kiitettävällä ahkeruudella. Nythän niitä on pörräämässä sisälläni taas veres pataljoona ellei peräti divisioona.

Read Full Post »

Lähetin tänään Ann Somervillelle Jerna-sarjan kolmannen kirjan suomennokseni. Sen nimeksi tulee Halut ja tarpeet. Valmiiksisaamisen tunne on mahtava, taas kerran. Kun oikein mietin, olen kyllä saanut paljonkin valmista aikaan kirja- ja käännösrintamalla viime aikoina. Monta suomennosta, kaksi omaa kirjaa, mitä vielä. Laiska töitään latelee ja niin poispäin. Pikkuhiljaa näpertämällä saa aikaan kummasti valmista. Annilta tulikin heti vastaus, ja hän kysyi, olenko saanut paljon hyvää palautetta käännöksistäni. Enpä tosiaan, vain pari. Mutta käännös on hyvä jos lukijalla ei ole siitä mitään sanottavaa. Niin se menee.

En kuitekaan ole ollut mitenkään hyvässä iskussa aikoihin, sattuneesta syystä. Siitä huolimatta olen pärjäillyt oikein mukavasti. Salaisuus on siinä, että minulla ei ole mitään velvollisuuksia oman ihanan itseni ulkopuolella. Se etu on sinkkuudesta. Ja jälkikasvun aikuisuudesta. Ja sisaravusta. Toivoakseni voin korvata sen joskus.

Kuulin ilahduttavan uutisen, että minun on mahdollista saada tunnukset Celiaan eli sokeitten äänikirjastoon. Enää ei tarvitse olla sokea että saa ne. Kun ei jaksa muuta kuin maata sängyllä silmät kiinni, on mukava kuunnella äänikirjaa. Aika ei käy niin pitkäksi sillä lailla. Minulla on tänään treffit kirjastotädin kanssa asian tiimoilta. Pitäkää peukkuja!

Luin hiljakkoin Henning Mankellin syöpäkirjan Juoksuhiekkaa. Hänellä on keuhkosyöpä. Kirja oli mukava luettava, ei kai muunlaista voi odottaakaan sen tasoiselta kirjailijalta. Ajattelen itsekin kirjoittaa syöpäkirjan. Munasarjasyöpäkirjan. Itse asiassa sitä on pyydetty minulta. Ans kattoo. Tuskin siitä mitään tulee. Hmm, vaikuttaa siltä kuin olisin nakkaamassa kirvestä kaivoon ennen kuin olen edes aloittanut. Mietin vain, mitä kiinnostavaa voisin kertoa syövästäni. Voisin kyllä keroa heti tässä, millä tavalla autan sytostaatteja nujertamaan syöpäsolut:

Näen mielessäni ruumiini sisäpuolen. Se on täynnä himmeää valoa, jota puhkovat kirkkaat valonsäteet. Se on kuin hämärä vinttihuone heti pärekaton alla, ja katossa on reikiä, joista valo pääsee työntämään keihäitään hämärään, hiukan pölyiseen tilaan. Siellä lentelee pieniä olentoja, joilla on yllään kullanvärinen mekko ja selässä pienet siivet. Ne ovat sytostaattikeijuja. Ne pöristelevät ympäriinsä etsien syöpäsoluja, ja kun ne löytävät sellaisen, ne ottavat sen syliinsä ja kantavat lähimpään valonsäteeseen, joka tempaisee solun mukaansa ja vie sellaiseen paikkaan Kaikkeuden uumenissa, jossa se saa elää ja kasvaa kaikessa rauhassa. Kaikki näyttää itse asiassa aika hauskalta. Jotkin solut ovat niin suuria, että tarvitaan kaksi ja joskus kolmekin pikku pöristelijää kantamaan sitä. Syöpäsolut ovat aivottomia ja haluavat vain kasvaa ja jakaantua kuin villityt, mutta sytkykeijut ovat väsymättömiä, ja niitä tulee aina uusia sitä mukaa kuin käyn saamassa hoitoa. Niillä on myös hyvä huumorintaju, ja ne laukovat toisilleen vitsejä työskennellessään. Ne eivät vihaa syöpäsoluja vaan haluavat vain auttaa ne pois parempaan paikkaan ennen kuin kirurgi kaivautuu suolistooni puukkoineen ja tonkeineen. Vihalla ei ylipäätään voiteta mitään, uskon minä. Mietin vain, että olisi hauska jos ne pikku pöristelijät veisivät samalla vaivalla pois parikymmentä kiloa rasvasolujakin. Minulla on vaivanani kauhea syötätys, vaihteeksi. Niitä tulee ja menee. Kunhan selviän tästä kaikesta, rupean taas vesipaastolle. Se tekisi hyvää nytkin.

Olen jo tottunut aika hyvin kaljuuteeni. En edes muista sitä muulloin kun silloin kun päänahkani kutisee ja joudun raapimaan sitä. Se on arka kuin silmäterä ja aika rupinenkin. Sängen seassa on kaljuakin kaljumpia läikkiä. Näytän varmaan pelottavalta, mutta naamioidun lippalakilla. Ostin uuden Paraisten Tokmannilta. Siinä on hauen kuva otsassa. Sopii hyvin habitukseeni.

Read Full Post »