Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘sytostaatit’ Category

Eilen kävin Tyksissä saamassa kolmannen latingin sytostaatteja. Ensin kävin lääkärin puheilla, joka oli tällä kertaa miespuolinen. Hän tutki ensin kopeloimalla ja sitten ultraamalla, olivatko sytkyt purreet. Olivat, onneksi, kasvain on pienentynyt reilut kaksi senttiä eikä askitesta näy vatsaontelossa. Leikkaus on siis seuraavaksi vuorossa. Kutsu tulee kuulemma parin viikon sisällä, ja varsinainen operaatio on sitten juhannuksen alla. Kysyin lääkäriltä, kuinka paljon suolia aiotaan poistaa, mutta eihän hän tietenkään osannut sanoa sitä vielä. Hän kertoi, että nykyään pyritään leikkelemään suolia sillä silmällä, että avannetta ei tarvitsisi tehdä. Saapa nähdä. Syöpä on tartuttanut vatsapeitteeni sigmasuoleen, joten ainakin sitä joudutaan pätkäisemään. Pitänee varautua henkisesti avanteeseen. Onhan sellainen vaikka kuinka monella ja hyvin pärjäävät.

Lääkärin käsittelyn jälkeen tallustin tunnelia pitkin U-talosta T-taloon saamaan sytostaatit. Olisin saanut kyydinkin, mutta liikunta tekee hyvää, eikä minulla ollut kiirettä. Lonkka pani vastaan, joten kulkuni oli melkoista hankkarointia, mutta pääsin hyvissä ajoin perille tuttuun huoneeseen. Oli hauska nähdä parikin tuttua ihmistä edelliseltä kerralta. Kanyylille löytyi suoni edellistä kertaa helpommin, ja myrkky pääsi tippumaan sinne minne pitikin. Kahden eri aineen tippuminen vei kuutisen tuntia. Tällä kertaa en päässyt sänkyyn, mutta nojatuoli oli mukava; sitä saattoi säätää vaikka mihin asentoon. Ristiselkä ehti silti väsyä istumiseen. Huoneessa hässäköitiinkin nyt hiukan, yksi potilaista sai allergisen kohtauksen, joten tarvittiin lääkäriä. Onneksi potilas toipui nopeasti kohtauksesta. Toistakin lääkäriä tarvittiin, nimittäin anestesialääkärin piti käydä laittamassa kanyyli vanhukselle, jonka suonet olivat niin hauraita ja pieniä että hoitajat eivät onnistuneet löytämään neulalle paikkaa. Ilmeisesti nukutuslääkäreillä on spesiaalikykyjä suonten löytämisessä. Vanhus oli vanha, reilusti yli kahdeksankymmentä. Ajattelin, että en kyllä ehdi sinne asti. Minulla ei riitä sisuksia leikeltäväksi niin pitkäksi aikaa. En kysynyt, mutta oli selvää, että vanhus oli jo menon kelkassa. Askiteksen valtavaksi paisuttama maha mutta muuten hauras pyörätuolipotilas.

Sisareni kuskasi minua taas, kiitos siitä, ja kun hän haki minut hoidon jälkeen, menimme Skanssiin apteekkiin ja syömään. Tankkasimme hartaasti Raxissa. Vaikka valikoimat ovat siellä nykyään jo aika rajoittuneet, siellä saa kyllä mahansa täyteen oikein hyvin. Syötyämme poikkesin dna:n liikkeessä ja ostin iPad Air2:n, jossa on paikka sim-kortille. Päätin, että en enää koskaan mene Tyksiin ilman mahdollisuutta lukea sähköpostini. Entisessä iPadissasi ei ole simmille paikkaa. Kortisonihuumaa lie syyttäminen siitä, että ostin kaikkein kalleimman ja parhaimman version, eli siinä on niin paljon muistia kuin olla voi. Ostin samalla myös prepaid-simmin. Voi olla että se ei ole hyvä; minun pitää ehkä hankkia parempi Soneralta. Minulla oli varaa ostaa niin kallis laite, sillä tämän viikon maanantaina tapahtui ihme: sain kirjastoapurahan, jota en muistanut edes hakeneeni. Summa on ihan mukava, ja sen tarkoitus on auttaa iäkästä kirjailijaa/kääntää. Sellainenhan minä olen, joten raha osui juuri sopivaan kohtaan. Kiitosta vaan siitä!

Tänään minulla on vielä päällä kortisonihuumaus. Jaksoin jopa tehdä ihan kohtuullisen lenkinkin. Kumma kyllä edes lonkkaani ei särkenyt niin kuin vielä eilen. Liekö sekin kortisonin ansiota. Saa nähdä, millaiset kivut iskevät tällä kertaa. Viime kerralla ne olivat aika pahat, eivätkä särkylääkkeeni oikein jaksaneet auttaa. Nyt sain vahvempia, joten ei tässä hätää. Olen kuullut suoraan hevosen suusta, että kolmas kerta voi hyvinkin olla helpompi kuin edelliset. On siinä kyllä logiikkaa: ovathan myrkyt jo syöneet pois hyvä joukon etäpesäkkeitä. Taikka sitten sytkykeijut ovat kantaneet syöpäsoluja pois kiitettävällä ahkeruudella. Nythän niitä on pörräämässä sisälläni taas veres pataljoona ellei peräti divisioona.

Read Full Post »

Lähetin tänään Ann Somervillelle Jerna-sarjan kolmannen kirjan suomennokseni. Sen nimeksi tulee Halut ja tarpeet. Valmiiksisaamisen tunne on mahtava, taas kerran. Kun oikein mietin, olen kyllä saanut paljonkin valmista aikaan kirja- ja käännösrintamalla viime aikoina. Monta suomennosta, kaksi omaa kirjaa, mitä vielä. Laiska töitään latelee ja niin poispäin. Pikkuhiljaa näpertämällä saa aikaan kummasti valmista. Annilta tulikin heti vastaus, ja hän kysyi, olenko saanut paljon hyvää palautetta käännöksistäni. Enpä tosiaan, vain pari. Mutta käännös on hyvä jos lukijalla ei ole siitä mitään sanottavaa. Niin se menee.

En kuitekaan ole ollut mitenkään hyvässä iskussa aikoihin, sattuneesta syystä. Siitä huolimatta olen pärjäillyt oikein mukavasti. Salaisuus on siinä, että minulla ei ole mitään velvollisuuksia oman ihanan itseni ulkopuolella. Se etu on sinkkuudesta. Ja jälkikasvun aikuisuudesta. Ja sisaravusta. Toivoakseni voin korvata sen joskus.

Kuulin ilahduttavan uutisen, että minun on mahdollista saada tunnukset Celiaan eli sokeitten äänikirjastoon. Enää ei tarvitse olla sokea että saa ne. Kun ei jaksa muuta kuin maata sängyllä silmät kiinni, on mukava kuunnella äänikirjaa. Aika ei käy niin pitkäksi sillä lailla. Minulla on tänään treffit kirjastotädin kanssa asian tiimoilta. Pitäkää peukkuja!

Luin hiljakkoin Henning Mankellin syöpäkirjan Juoksuhiekkaa. Hänellä on keuhkosyöpä. Kirja oli mukava luettava, ei kai muunlaista voi odottaakaan sen tasoiselta kirjailijalta. Ajattelen itsekin kirjoittaa syöpäkirjan. Munasarjasyöpäkirjan. Itse asiassa sitä on pyydetty minulta. Ans kattoo. Tuskin siitä mitään tulee. Hmm, vaikuttaa siltä kuin olisin nakkaamassa kirvestä kaivoon ennen kuin olen edes aloittanut. Mietin vain, mitä kiinnostavaa voisin kertoa syövästäni. Voisin kyllä keroa heti tässä, millä tavalla autan sytostaatteja nujertamaan syöpäsolut:

Näen mielessäni ruumiini sisäpuolen. Se on täynnä himmeää valoa, jota puhkovat kirkkaat valonsäteet. Se on kuin hämärä vinttihuone heti pärekaton alla, ja katossa on reikiä, joista valo pääsee työntämään keihäitään hämärään, hiukan pölyiseen tilaan. Siellä lentelee pieniä olentoja, joilla on yllään kullanvärinen mekko ja selässä pienet siivet. Ne ovat sytostaattikeijuja. Ne pöristelevät ympäriinsä etsien syöpäsoluja, ja kun ne löytävät sellaisen, ne ottavat sen syliinsä ja kantavat lähimpään valonsäteeseen, joka tempaisee solun mukaansa ja vie sellaiseen paikkaan Kaikkeuden uumenissa, jossa se saa elää ja kasvaa kaikessa rauhassa. Kaikki näyttää itse asiassa aika hauskalta. Jotkin solut ovat niin suuria, että tarvitaan kaksi ja joskus kolmekin pikku pöristelijää kantamaan sitä. Syöpäsolut ovat aivottomia ja haluavat vain kasvaa ja jakaantua kuin villityt, mutta sytkykeijut ovat väsymättömiä, ja niitä tulee aina uusia sitä mukaa kuin käyn saamassa hoitoa. Niillä on myös hyvä huumorintaju, ja ne laukovat toisilleen vitsejä työskennellessään. Ne eivät vihaa syöpäsoluja vaan haluavat vain auttaa ne pois parempaan paikkaan ennen kuin kirurgi kaivautuu suolistooni puukkoineen ja tonkeineen. Vihalla ei ylipäätään voiteta mitään, uskon minä. Mietin vain, että olisi hauska jos ne pikku pöristelijät veisivät samalla vaivalla pois parikymmentä kiloa rasvasolujakin. Minulla on vaivanani kauhea syötätys, vaihteeksi. Niitä tulee ja menee. Kunhan selviän tästä kaikesta, rupean taas vesipaastolle. Se tekisi hyvää nytkin.

Olen jo tottunut aika hyvin kaljuuteeni. En edes muista sitä muulloin kun silloin kun päänahkani kutisee ja joudun raapimaan sitä. Se on arka kuin silmäterä ja aika rupinenkin. Sängen seassa on kaljuakin kaljumpia läikkiä. Näytän varmaan pelottavalta, mutta naamioidun lippalakilla. Ostin uuden Paraisten Tokmannilta. Siinä on hauen kuva otsassa. Sopii hyvin habitukseeni.

Read Full Post »

Kolotusta

Tämä päivä on ollut hieman sekava. Nyt on neljäs päivä menossa ensimmäisen sytostaattimällin jälkeen, ja neuropaattiset kivut alkoivat eilen. Onneksi eilen, sillä se oli arkipäivä joten saatoin saada Tyksistä reseptin vahvempaa särkylääkettä varten. Sekään ei poista kipua kokonaan mutta sentään lieventää sen siedettäväksi. Kuulostaa varmaan karmealta kun sanon, että kuulostelen melkein kiinnostuneena kivun ilmenemistä. Repivää hammassäryn kaltaista kolotusta säärissä ja polvissa, salamaniskun kaltaisia keihääniskuja siellä täällä yli koko komeuden, tuntoaistin vääristymistä (en ole kaikin ajoin varma, missä jalkani oikeastaan ovat muuhun raatoon nähden, joten liikkumiseni on paremminkin kompastelua kuin kävelyä).

Olen äärettömän kiitollinen sille, että sentään on olemassa kunnon kipulääkkeitä. Solumyrkyt tappavat syöpäsoluja sisälläni, ja siinä menee lapsiakin pesuveden mukana. Mitähän tästä vielä tuleekaan? Onneksi minun ei tarvitse murehtia mitään. Olen luvannut itselleni, että saan vain olla. Se sujuu minulta oikein hyvin. Hiukan minusta tuntuu vaikealta ottaa vastaan apua esimerkiksi sisareltani, mutta koetan tapautua tunnolleni. Minulla on turvallinen olo kun lähelläni on ihminen, joka osaa ja haluaa auttaa minua. Muuten kaivautuisin kolooni ja mätänisin sinne.

Read Full Post »

Menossa on toinen päivä ensimmäisen sytostaattihoidon jälkeen. Sairaalassa kerrottiin, että sytkyt todennäköisesti aiheuttavat sen, että nivelrikon kivut riehaantuvat. Siltä vaikuttaakin. Nivelissä tuntuu epätavallista kolotusta, varsinkin nilkoissa ja jalkaterissä. Ylipäätään siellä täällä tuikahtaa aina uusi kipukohta yli koko raatoni, kuin pieni salamanisku. Liikkuvaista lajia, ne kipukohdat. Mielenkiintoista. Onneksi voin nakella emättiini särkylääkkeitä. Paljon kammottavampia olivat viime vuonna ensimmäisen pitkän vesipaastoni kuusi kipupäivää, silloinhan en voinut lääkitä tuskia millään lailla.

Tämä homma tuntuu etenevän ihan hyvin. Tilasin aamupäivällä netistä kotiparturilaitteen, jolla voin klanittaa pääni sitten kun on sen aika. Puolilta päivin posti toi Tyksistä kirjeen, palvelusetelin peruukin ostoa varten. Minulle tuli hieman soma olo kun katselin sitä paperia. Viranomainen on varma, että menetän tukkani, ja että tukka on niin tärkeä, että minun pitää saamani tekotukka veronmaksajien kustannuksella. En ole varma, mitä minun pitäisi ajatella siitä. Se tuntuu niin tragikoomiselta. Mutta ymmärrän kyllä, että kaikki naiset eivät ole yhtä pöljiä kuin minä, enkä sano, ettenkö hankkisi sitä peruukkia jos siltä tuntuu. Nyt ei tunnu siltä.

Olen kovasti odottanut kuvotusta ja ruokahalun menetystä. Juuri nyt näyttää siltä, että vedän naamaani kaiken, mikä ei ehdi juosta karkuun. En ole pitkiin aikoihin syönyt esim. viljatuotteita, mutta nyt olen näköjään heittänyt senkin rajoituksen miessä huoletonna pois. Mitä välii kun kerran on jo syöpä, heh. Olen mennyt niinkin pitkälle, että olen syönyt pullaa kylmän maidon kanssa. Ihan selvää lohturuokaa kaukaa lapsuudesta, sillä normaalisti pidän nisua melkein pahimpana mitä ihminen voi kitaansa työntää. Hiivaa! Sokeria! Vehnäjauhoja! Voi yhden kerran!

Ilma on ollut hieno tänään. Olin niin virkeä että kävin pikku kävelyllä, eli lähikaupassa. Kevättä on ilmassa jo runsaasti. Aivan mahtavaa!

Read Full Post »

Sain tänään ensimmäisen erän sytostaatteja. Kokemus oli oikein miellyttävä. Sen kun makailin leppoisasti sängyssä ja lueskelin kerrassaan mukavaa m/m-romanssia koboltani, nimittäin Z. A. Maxwellin My Cowboy — Homecoming -kirjaa, joka on kolmas osa hänen upeasta My Cowboy -sarjastaan. Ah, kunpa saisin joskus suomentaa sen! Cowboyt ovat tajuttoman seksikkäitä. Varsinkin gay-cowboyt. Ajatukset, pois tiukoista perseistä ja takaisin hoitoon, senkin muorinhaasia! Siis: sain suoraan suoneen kortisonia, pahoinvoinnin estolääkitystä ja kahta lajia sytostaatteja sekä runsaasti keittosuolaliuosta. Minulle kerrottiin, että nykyään sytkyt eivät oksennuta, ja jos kumminkin sattuisin oksentamaan, se olisi merkki siitä, että lääkitys ei ole kohdallaan. Tukkani lähtee pian, mutta saan maksumääräyksen peruukkiliikkeeseen. Hm. Ajattelin kyllä klanittaa pääni ja esiintyä coolina kaljupäänä. Kesästähän voi tulla vaikka kuinka kuuma. Harmi vain että kalloni muoto on nolohko; minulla ei ole takaraivoa. Toisaalta, mitäpä tuo haitanne? Minullahan on syöpä, herremunjee sentään. Mitä syöpäsairaan tarvitsee välittää siitä, mitä hänestä ajatellaan? Tai ylipäätään kenenkään? Jestas. Filosofia yrittää tunkea mukaan tähän postaukseeen. Huis pois turha viisastelu!

Seuraava hoito on jo kahden viikon päästä. Tilanteeni on paha mutta kenenkään ei tarvitse vielä miettiä hautajaisvaatetusta. (Minulta saisi vähän käytetyn hautajaisjakkupuvun ihan ilmaiseksi, koko suurehko mutta ei hirveän suuri.) Sattuneesta syystä en tarvitse sitä itse. Vaan mistäpä senkin tietää? Voihan joku lähimmäinen jättää lihansa koska vain, hyvinkin ennen minua.

Tällainen huvittuneen sekava ajatusten pörinä johtuu varmaankin kortisonista. Se antaa kuulemma kummasti potkua potilaaseen. Suvun keskuudessa kerrotaan legendana, että eräs rakas ihminen kuurasi koko huvilansa saatuaan ensimmäisen sytkyn kortisoneineen. Huh. Onneksi en itse tunne siivouspaholaisen vaanivan itseäni.

Ajatukseni käännähtivät taas tiukkoihin takamuksiin ja sitä kautta siihen, että olen jo julkaissut englanninkielisen NaNoWriMo-kirjani High Caves of Um Na Sha. Siinä on vain on niin epäkelpo kansikuva, että suunnittelen sen uusimista kunhan saan inspiraation. Taustakuva toimii kyllä suomenkielisessä versiossa, mutta tämä toinen kirja tuntuisi vaativan jotain räväkämpää. Jos jollakulla teistä, rakkaat blogini seuraajat, tulee mieleen ehdotus myyvemmäksi kanneksi, niin kertokaa ihmeessä minullekin. Oikein hyvästä ehdotuksesta saattaisin maksaakin jotain, wink wink.

Read Full Post »