Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘syvällistä ajattelua’ Category

Palaillessani tänään pitkältä mielenterveyttä edistävältä kävelyltä, johon olin yhdistänyt myös kirpputorilla penkomista (mikä olisikaan parempi keino harhauttaa ajatukset pois ikävistä asioista kuin tarpeettomien tavaroitten hypistely?) minua lähestyi vanhempi herrasmies, mallia papparainen. Aikansa jahkailtuaan hän sai kertoneeksi, että lähistöllä on ikäihmisten kerho, jossa saa kahdet kahvit ja päivällisen kohtuulliseen hintaan, viitenä päivänä viikossa. Mielialani, jonka olin juuri saanut nostettua melkein hyväksi, jysähti taas alas. Näytänkö minä tosiaan jo niin vanhalta, että minun katsotaan sopivan ikäihmisten joukkoon? (Tiedän kyllä että näytän, mutta siltikin….) Kiittelin tiedosta ja jatkoin matkaani. Kävellessäni en voinut estää mieleeni nousemasta kuvaa itsestäni niitten kerholaisten joukossa, ja se kuva oli niin hullunkurinen, että nauroin ääneen itsekseni. Jos minun pitäisi viettää viisi päivää viikossa ikäihmisten joukossa, joku kajahtaisi lopullisesti. Luultavasti minä. Tai, mikä on todennäköisempää, ne mummit ja vaarit alkaisivat tapella keskenään. Minulla on sellainen vaikutus ihmisiin, en tiedä, miksi. Oli miten oli, minua masentaa ajatus, että minun pitäisi liittyä ikäihmisten kerhoon. En oikein usko, että niissä harrastetaan sellaisia asioita, jotka kiinnostavat minua. Ikäihmiset ovat enimmäkseen ahdasmielisiä marisijoita.

Noin muuten, olen oikein tyytyväinen tasavertaisen avioliittolain toteutumisesta Suomessa. Olemme 20. valtio, joka katsoo ihmisarvon kuuluvan kaikille. Ihmisarvoon kuuluu oikeus olla oma itsensä, riippumatta sukupuolielimistä, samoin kuin oikeus rakastaa ja olla rakastettu, edelleen em. elimistä riippumatta. Epäilemättä monissa hurskaissa piireissä on viime aikoina harrastettu polvirukouksia ja etsitty omantunnon pohjalta syntejä, joista lain läpimeno on varmaankin johtunut. Kusipäät meillä on aina keskellämme.

Mistä tuli mieleeni, että luin hiljakkoin Alan Weismanin kirjan Maailma täynnä meitä. Se oli erittäinkin silmiä aukova teos. En minä ainakaan ole tiennyt, kuinka pahassa jamassa maapallo on jo nyt väestöräjähdyksen vuoksi. Kirjan luettuani päädyin käsitykseen, että ellei maapallo itse täräytä liikoja asukkaita pinnaltaan, me ihmiset emme siihen pysty. Lupaavia esimerkkejä on, esim. Iran Khomeinin jälkeen (vähän aikaa, nyt tilanne on pahenemassa taas) ja Kiina. Melkein ainoa yleisesti tepsivä keino olisi tyttöjen kouluttaminen, mutta tiedämme kyllä, miksi se ei onnistu niissä maissa, jossa sitä tarvittaisiin kaikkein eniten. Hyytävän esimerkin kirja kertoo eräästä Afrikan valtiosta, jossa lapsikuolleisuus on valtava nälänhädän vuoksi. Kirjassa haastatellaan kyseisen maan erästä kyläpäällikköä, jolla on  neljä vaimoa mutta vain 17 lasta enää elossa, muut ovat kuolleet nälkään. Yksi neljästä vaimosta ilmaisi selvin sanoin syyn, jonka takia väestönkasvua ei pystytä hillitsemään maapallolla ennen kuin on liian myöhäistä. Hän sanoi, että jos ruokaa olisi enemmän, se ei auttaisi, sillä miehet alkaisivat kilpailla vaimojen lukumäärällä ja vaimot lasten lukumäärällä. Karmea kuva, eikä vain? Ja niin tosi monessa, monessa maassa. Elämme todella mielenkiintoisia aikoja, ja itsekin saatan hyvinkin ehtiä näkemään, miten tilanne kehittyy, sillä 10 miljardin ihmisen raja saavutetaan tällä menolla jo omana elinaikanani. Jännää nähdä, mitä kaikkea ehtii tapahtua.  Lukekaa hyvät ihmiset se kirja niin pääsette itsekin jännäämään.

Read Full Post »