Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘tapaus’ Category

Sataa. Vettä. Se siitä lumesta. Eilen sitä vielä oli, ja jäätä kaduilla. Kävin eilen Turussa kaupunkiluistelemassa. Kadut olivat suht. käveltäviä, mutta siellä täällä lurkki salakavalia liukkaita kohtia. Syy kaupunkireissuuni oli hammaslääkärillä käynti. Viime kesänä ennen leikkausta kiireessä pantu väliaikainen paikka korvattiin nyt varsinaisella. Alkoi jo olla aika. Hyvin se väliaikainen hoiteli hommansa, ei siinä mitään. Tukka pystyssä kuuntelin laskun loppusummaa. 107 euroa yhdestä paikasta. Ja summasta oli jo vähennetty Kelan korvaukset. Onneksi ei enää tarvitse vaivata hammaslääkärikuntaa. Arvelen, että ruokasalinkalustoni kestää loppuelämäni.

Piipahdin illansuussa lähisiskon luona kylässä jutustelemassa. Nautin sellaisesta sisarellisesta ajatustenvaihdosta. Puheenaiheemme vaihtelevat suuresti alkaen suvun jäsenten kohkaamisista ja yltäen aina taivaallisiin ja tuonpuoleisiin ilmiöihin asti. Jopa politiikkaan. Nimittäin taivastelimme yhteen ääneen valtiovallan ottaa-antaa-pottaa-kantaa-systeemiä eläkeläisten asumistukiasian käsittelyssä. Aikamoista mulkkeeraamista se vaikuttaa olevan. Jännä nähdä, kenen laariin lopulta sataa ja kenen ei. Tai, no, kyllähän sen tietää, että niiltä joilla ei ole, otetaan loputkin pois. Sanotaanhan niin Sanassakin. Tärkeintä eivät olekaan suuret tulot vaan pienet menot. Pyöritä siinä sitten valtakunnan taloutta. Eipä se paljoa pyöri jos ei ole millä pyörittää. En valita, totta puhuen. Minulla on kaikki hyvin.

Read Full Post »

Lähetin tänään Ann Somervillelle Jerna-sarjan kolmannen kirjan suomennokseni. Sen nimeksi tulee Halut ja tarpeet. Valmiiksisaamisen tunne on mahtava, taas kerran. Kun oikein mietin, olen kyllä saanut paljonkin valmista aikaan kirja- ja käännösrintamalla viime aikoina. Monta suomennosta, kaksi omaa kirjaa, mitä vielä. Laiska töitään latelee ja niin poispäin. Pikkuhiljaa näpertämällä saa aikaan kummasti valmista. Annilta tulikin heti vastaus, ja hän kysyi, olenko saanut paljon hyvää palautetta käännöksistäni. Enpä tosiaan, vain pari. Mutta käännös on hyvä jos lukijalla ei ole siitä mitään sanottavaa. Niin se menee.

En kuitekaan ole ollut mitenkään hyvässä iskussa aikoihin, sattuneesta syystä. Siitä huolimatta olen pärjäillyt oikein mukavasti. Salaisuus on siinä, että minulla ei ole mitään velvollisuuksia oman ihanan itseni ulkopuolella. Se etu on sinkkuudesta. Ja jälkikasvun aikuisuudesta. Ja sisaravusta. Toivoakseni voin korvata sen joskus.

Kuulin ilahduttavan uutisen, että minun on mahdollista saada tunnukset Celiaan eli sokeitten äänikirjastoon. Enää ei tarvitse olla sokea että saa ne. Kun ei jaksa muuta kuin maata sängyllä silmät kiinni, on mukava kuunnella äänikirjaa. Aika ei käy niin pitkäksi sillä lailla. Minulla on tänään treffit kirjastotädin kanssa asian tiimoilta. Pitäkää peukkuja!

Luin hiljakkoin Henning Mankellin syöpäkirjan Juoksuhiekkaa. Hänellä on keuhkosyöpä. Kirja oli mukava luettava, ei kai muunlaista voi odottaakaan sen tasoiselta kirjailijalta. Ajattelen itsekin kirjoittaa syöpäkirjan. Munasarjasyöpäkirjan. Itse asiassa sitä on pyydetty minulta. Ans kattoo. Tuskin siitä mitään tulee. Hmm, vaikuttaa siltä kuin olisin nakkaamassa kirvestä kaivoon ennen kuin olen edes aloittanut. Mietin vain, mitä kiinnostavaa voisin kertoa syövästäni. Voisin kyllä keroa heti tässä, millä tavalla autan sytostaatteja nujertamaan syöpäsolut:

Näen mielessäni ruumiini sisäpuolen. Se on täynnä himmeää valoa, jota puhkovat kirkkaat valonsäteet. Se on kuin hämärä vinttihuone heti pärekaton alla, ja katossa on reikiä, joista valo pääsee työntämään keihäitään hämärään, hiukan pölyiseen tilaan. Siellä lentelee pieniä olentoja, joilla on yllään kullanvärinen mekko ja selässä pienet siivet. Ne ovat sytostaattikeijuja. Ne pöristelevät ympäriinsä etsien syöpäsoluja, ja kun ne löytävät sellaisen, ne ottavat sen syliinsä ja kantavat lähimpään valonsäteeseen, joka tempaisee solun mukaansa ja vie sellaiseen paikkaan Kaikkeuden uumenissa, jossa se saa elää ja kasvaa kaikessa rauhassa. Kaikki näyttää itse asiassa aika hauskalta. Jotkin solut ovat niin suuria, että tarvitaan kaksi ja joskus kolmekin pikku pöristelijää kantamaan sitä. Syöpäsolut ovat aivottomia ja haluavat vain kasvaa ja jakaantua kuin villityt, mutta sytkykeijut ovat väsymättömiä, ja niitä tulee aina uusia sitä mukaa kuin käyn saamassa hoitoa. Niillä on myös hyvä huumorintaju, ja ne laukovat toisilleen vitsejä työskennellessään. Ne eivät vihaa syöpäsoluja vaan haluavat vain auttaa ne pois parempaan paikkaan ennen kuin kirurgi kaivautuu suolistooni puukkoineen ja tonkeineen. Vihalla ei ylipäätään voiteta mitään, uskon minä. Mietin vain, että olisi hauska jos ne pikku pöristelijät veisivät samalla vaivalla pois parikymmentä kiloa rasvasolujakin. Minulla on vaivanani kauhea syötätys, vaihteeksi. Niitä tulee ja menee. Kunhan selviän tästä kaikesta, rupean taas vesipaastolle. Se tekisi hyvää nytkin.

Olen jo tottunut aika hyvin kaljuuteeni. En edes muista sitä muulloin kun silloin kun päänahkani kutisee ja joudun raapimaan sitä. Se on arka kuin silmäterä ja aika rupinenkin. Sängen seassa on kaljuakin kaljumpia läikkiä. Näytän varmaan pelottavalta, mutta naamioidun lippalakilla. Ostin uuden Paraisten Tokmannilta. Siinä on hauen kuva otsassa. Sopii hyvin habitukseeni.

Read Full Post »

Palaillessani tänään pitkältä mielenterveyttä edistävältä kävelyltä, johon olin yhdistänyt myös kirpputorilla penkomista (mikä olisikaan parempi keino harhauttaa ajatukset pois ikävistä asioista kuin tarpeettomien tavaroitten hypistely?) minua lähestyi vanhempi herrasmies, mallia papparainen. Aikansa jahkailtuaan hän sai kertoneeksi, että lähistöllä on ikäihmisten kerho, jossa saa kahdet kahvit ja päivällisen kohtuulliseen hintaan, viitenä päivänä viikossa. Mielialani, jonka olin juuri saanut nostettua melkein hyväksi, jysähti taas alas. Näytänkö minä tosiaan jo niin vanhalta, että minun katsotaan sopivan ikäihmisten joukkoon? (Tiedän kyllä että näytän, mutta siltikin….) Kiittelin tiedosta ja jatkoin matkaani. Kävellessäni en voinut estää mieleeni nousemasta kuvaa itsestäni niitten kerholaisten joukossa, ja se kuva oli niin hullunkurinen, että nauroin ääneen itsekseni. Jos minun pitäisi viettää viisi päivää viikossa ikäihmisten joukossa, joku kajahtaisi lopullisesti. Luultavasti minä. Tai, mikä on todennäköisempää, ne mummit ja vaarit alkaisivat tapella keskenään. Minulla on sellainen vaikutus ihmisiin, en tiedä, miksi. Oli miten oli, minua masentaa ajatus, että minun pitäisi liittyä ikäihmisten kerhoon. En oikein usko, että niissä harrastetaan sellaisia asioita, jotka kiinnostavat minua. Ikäihmiset ovat enimmäkseen ahdasmielisiä marisijoita.

Noin muuten, olen oikein tyytyväinen tasavertaisen avioliittolain toteutumisesta Suomessa. Olemme 20. valtio, joka katsoo ihmisarvon kuuluvan kaikille. Ihmisarvoon kuuluu oikeus olla oma itsensä, riippumatta sukupuolielimistä, samoin kuin oikeus rakastaa ja olla rakastettu, edelleen em. elimistä riippumatta. Epäilemättä monissa hurskaissa piireissä on viime aikoina harrastettu polvirukouksia ja etsitty omantunnon pohjalta syntejä, joista lain läpimeno on varmaankin johtunut. Kusipäät meillä on aina keskellämme.

Mistä tuli mieleeni, että luin hiljakkoin Alan Weismanin kirjan Maailma täynnä meitä. Se oli erittäinkin silmiä aukova teos. En minä ainakaan ole tiennyt, kuinka pahassa jamassa maapallo on jo nyt väestöräjähdyksen vuoksi. Kirjan luettuani päädyin käsitykseen, että ellei maapallo itse täräytä liikoja asukkaita pinnaltaan, me ihmiset emme siihen pysty. Lupaavia esimerkkejä on, esim. Iran Khomeinin jälkeen (vähän aikaa, nyt tilanne on pahenemassa taas) ja Kiina. Melkein ainoa yleisesti tepsivä keino olisi tyttöjen kouluttaminen, mutta tiedämme kyllä, miksi se ei onnistu niissä maissa, jossa sitä tarvittaisiin kaikkein eniten. Hyytävän esimerkin kirja kertoo eräästä Afrikan valtiosta, jossa lapsikuolleisuus on valtava nälänhädän vuoksi. Kirjassa haastatellaan kyseisen maan erästä kyläpäällikköä, jolla on  neljä vaimoa mutta vain 17 lasta enää elossa, muut ovat kuolleet nälkään. Yksi neljästä vaimosta ilmaisi selvin sanoin syyn, jonka takia väestönkasvua ei pystytä hillitsemään maapallolla ennen kuin on liian myöhäistä. Hän sanoi, että jos ruokaa olisi enemmän, se ei auttaisi, sillä miehet alkaisivat kilpailla vaimojen lukumäärällä ja vaimot lasten lukumäärällä. Karmea kuva, eikä vain? Ja niin tosi monessa, monessa maassa. Elämme todella mielenkiintoisia aikoja, ja itsekin saatan hyvinkin ehtiä näkemään, miten tilanne kehittyy, sillä 10 miljardin ihmisen raja saavutetaan tällä menolla jo omana elinaikanani. Jännää nähdä, mitä kaikkea ehtii tapahtua.  Lukekaa hyvät ihmiset se kirja niin pääsette itsekin jännäämään.

Read Full Post »

Kirveenputoamisia

Kolmatta kuukautta kestäneen odottelun jälkeen sain vihdoin, viime perjantaina, tiedon eläkkeelle pääsystäni. Olen nyt virallisesti eläkeläinen. En enää työtön luuseri, vaan kunnianarvoisa seniorikansalainen.

Ettäkö miltä nyt tuntuu?

Hel-ve-tin pahalta.

Ihan totta. Alan vähitellen ymmärtää, miksi ihmiset tuppaavat kuolla kupsahtamaan pian jäätyään eläkkeelle. Tilanne tuntuu jotenkin niin järkyttävältä. Että tässäkö tämä nyt sitten oli? Seuraavaksi rakoaa maa ja houkuttaa poveensa. Jos siis tykkää heittäytyä runolliseksi. Ei kyllä pahemmin runosuoni syki tässä tilanteessa.

Jotta en ihan nykertyisi synkkyyteen, laadin heti pelastautumissuunnitelman. Kerron siitä joskus myöhemmin. Heti saatuani suunnitelman tehtyä soi puhelin, ja kuulin ikäviä uutisia eräältä entiseltä työtoveriltani. Seuraavaksi tuli sähköposti, jossa oli mielenkiintoinen tarjous. Niin että tunnelmani ovat tänään kiikahdelleet maan mullasta taivaan korkeuksiin.

Mielenkiintoista nähdä, mitä tästä kaikesta vielä tulee.

Read Full Post »

jerna_suom_pieni

Suomennnokseni Remastering Jerna -kirjasta on nyt virallisesti julkaistu, ja sen saa ladata täältä. Ilmaiseksi! Ilahduin suuresti kun näin, että kirjailija oli lisännyt kääntäjän nimen kanteen – sellainen tapa ei ole vielä yleistynyt.

Kirja ei ole mikään lastenkirja, eikä sovi kaikille aikuisillekaan. Siinä on hyvin aitoja bdsm-sessiokuvauksia – kirjailija tietää, mistä puhuu. Rakkauden eri muodot, tuska ja seksi yhdistyvät tarinassa kauniisti ja koskettavasti.

Utrion Seuraneidistä vielä peräkaneettia sen verran, että kirja petrasi loppua kohti kuin sika juoksuaan, ja tarjosi loppujen lopuksi nautittavan lukukokemuksen. En sitä toki epäillytkään; paremminkin epäilin omaa kykyäni ylipäätään nauttia lukemisesta.

Read Full Post »

Sain tänään oikein hauskan meilin henkilöltä, joka oli ostanut tästä blogista tekemäni kirjan Kirjoituksia elämästä ja mysteereistä. Näin hän kirjoittaa:

”—blogikirjasi on niin mielenkiintoinen että se koukutti minut
kolmeksi tunniksi eilen illalla ja olin nyrjäyttää leukani kun niin
alkoi nukuttamaan enkä malttanut laittaa IPadia kiinni. Leuat jäi
linkkuun hetkeksi haukotuksesta, kun uni painoi silmiä. Olen nyt
lukenut 2006 -vuoden, kun olit elämäsi kunnossa 55-vuotiaana. Voi
miten tekstisi on soljuvaa, mielenkiintoista ja älykästä— ”

Olipa mukavaa lukea tuollainen arvio. Toivottavasti hän pitää muistakin vuosista. Kirjailijanurani onkin lähtenyt käyntiin sutjakkaasti. En ymmärrä, keitä kirjani oikestaan kiinnostavat, mutta kyllä niitä näköjään lataillaan jo, vaikken ole suuremmin niitä mainostanutkaan.

Read Full Post »