Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘terveys’ Category

Sataa. Vettä. Se siitä lumesta. Eilen sitä vielä oli, ja jäätä kaduilla. Kävin eilen Turussa kaupunkiluistelemassa. Kadut olivat suht. käveltäviä, mutta siellä täällä lurkki salakavalia liukkaita kohtia. Syy kaupunkireissuuni oli hammaslääkärillä käynti. Viime kesänä ennen leikkausta kiireessä pantu väliaikainen paikka korvattiin nyt varsinaisella. Alkoi jo olla aika. Hyvin se väliaikainen hoiteli hommansa, ei siinä mitään. Tukka pystyssä kuuntelin laskun loppusummaa. 107 euroa yhdestä paikasta. Ja summasta oli jo vähennetty Kelan korvaukset. Onneksi ei enää tarvitse vaivata hammaslääkärikuntaa. Arvelen, että ruokasalinkalustoni kestää loppuelämäni.

Piipahdin illansuussa lähisiskon luona kylässä jutustelemassa. Nautin sellaisesta sisarellisesta ajatustenvaihdosta. Puheenaiheemme vaihtelevat suuresti alkaen suvun jäsenten kohkaamisista ja yltäen aina taivaallisiin ja tuonpuoleisiin ilmiöihin asti. Jopa politiikkaan. Nimittäin taivastelimme yhteen ääneen valtiovallan ottaa-antaa-pottaa-kantaa-systeemiä eläkeläisten asumistukiasian käsittelyssä. Aikamoista mulkkeeraamista se vaikuttaa olevan. Jännä nähdä, kenen laariin lopulta sataa ja kenen ei. Tai, no, kyllähän sen tietää, että niiltä joilla ei ole, otetaan loputkin pois. Sanotaanhan niin Sanassakin. Tärkeintä eivät olekaan suuret tulot vaan pienet menot. Pyöritä siinä sitten valtakunnan taloutta. Eipä se paljoa pyöri jos ei ole millä pyörittää. En valita, totta puhuen. Minulla on kaikki hyvin.

Read Full Post »

Köpöttelyä

Tänään sain itseeni sen verran puhtia, että kävin aamulla terveyskeskuksen labrassa otattamassa verikokeita. Ne olisi pitänyt otattaa jo toukokuussa, mutta en ole ehtinyt syöpähoitojen vuoksi. On hiukan hassua se, että yksi sairaala ei paljon piittaa siitä mitä toinen tekee. Terveydenhoito ei ole kovinkaan kokonaisvaltaista jos sitä ajattelee maalaisjärjellä. Yhtä vikaa hoidetaan yhdessä sairaalassa ja toista toisessa. No, pääasia että hoidetaan. En valita.

Puhdin saaminen on osoittautunut vaikeaksi viime aikoina. Olen merkillisen väsähtänyt. Voihan olla että desmoidi syö minua sisältäpäin semmoista vauhtia että energiantuotantoni ei ehdi vastata kysyntään, eikä sytostaattikuureistakaan ole vielä kovin pitkää aikaa. Minulla on koko ajan huono omatunto siksi että en urheile ja ulkoile ja kohota kuntoa niin että luu näkyy. Kun en pysty. Rauhallinen köpötteleminen on lähestulkoon enin mihin yllän. Onhan sitä siinäkin.

Köpötteleminen käy mukavasti kun on sopivasti vaatetettu. Uudet talvilenkkarit löytyivät hiljakkoin, ihme kyllä. Kaviomaisiin jalkoihin on tuskaa löytää sopivat kengät. Hankin myös pappamallisen lippalakin, sellaisen, jossa on esiin vedettävä korvien- ja niskansuojus. Voi olla että tulin aloittaneeksi sen kanssa uuden muodin, ainakin olen ollut huomaavinani, että päähinettäni vilkuillaan syrjäsilmin. Varmaan kateuden vuoksi. Olen kutonut uuden kaulahuivinkin. Ja jos talvesta sattuisi tulemaan kylmä, minulla on varalla korvuksellinen karvalakki ja päälyvillahousut. Olen siis täysinvarusteltu talven varalta.

Read Full Post »

Viime kerralla kerroin kaljuuntuneeni toisen kerran. Nyt voin ilokseni kertoa, että uusi tukkani on saavuttanut jo sentin pituuden. Lantavassa maaperässä se kasvaa nopeasti. Ties kuinka pitkäksi ehtii ennen kuin taas irtoaa. Mutta eipäs maalata piruja seinälle.

Sain viimeiseksi sytostaattieräksi onneksi pelkkää karboplatiinia, ja selvisin siitä kaikella kunnialla. Kohtalaisen ajan kuluttua viimeisestä latingista kävin TT-kuvauksessa. Sillä katsottiin, olivatko hoidot tehonneet. Kyllä olivat. Munasarjasyövästä ei näkynyt kuvissa jälkeäkään. Mutta jotain uutta näkyi: vatsan alueelta löytyi pinnanalainen kudospaksuuntuma. Siitä otettiin biopsia viikkoja sitten. Kun kävin Tyksin haavapolilla näyttämässä haavaani, ihmettelin siinä ritsillä matessani, miksi biopsiasta ei ole kuulunut tuloksia. Paikalla ollut lääkäri, plastiikkakirurgi muuten, viehättävä nuori nainen, armahti minut ja katsoi koneelta, että biopsian mukaan kyseessä ei ole mitään syöpääni liittyvää, vaan kasvain, joka ei ole pahanlaatuinen. Nimenkin hän sanoi mutta unohdin tietysti sen heti. Vasta tänään, kun selostus biopsiasta oli tullut Omakantaan, sain selville ilmestyksen nimen: desmoidi kasvain. Aloin heti tutkia sitä netistä. Hiukan ällistyin kun luin, että desmoidi on erittäin harvinainen kasvain, jota maailmanlaajuisesti löytyy 1-2 ihmiseltä puolesta miljoonasta. Mistä huupsetista minä olen onnistunut saamaan sen? Se saattaa olla myös perinnöllinen, mutta tietääkseni kenelläkään suvussa ei ole ollut sitä. Se saattaa olla pahakin, sillä se saattaa kasvaa nopeasti ja tunkeutua lähellään oleviin tärkeisiin elimiin, joista sitä ei sitten saakaan leikattua pois.

Haavapolilla kävin näyttämässä haavaani, joka osoittautui viimeinkin parantuneeksi. Kestikin miltei päivälleen viisi kuukautta ennen kuin se umpeutui lopullisesti. Kaikenlaista sille ehdittiinkin tehdä, tunkea Sorbact-nauhaa, huuhdella, ilmastaa ja mitä kaikkea. Vasta haavapolin hoitaja tiesi tepsivän keinon: hän kastoi Sorbactin hunajaan ja vasta sitten tunki sen haavaan. Hoitoa jatkettiin hänen ohjeittensa mukaan terveyskeskuksessa. Koska paikalliseen terveyskeskukseen ei saanut aikoja joka toiseksi päiväksi niin kuin haavahoitaja määräsi, vaan vain joka neljänneksi, haava sai parantua rauhassa eikä sitä revitty esiin liian usein. Varmaan sekin auttoi paranemista. Hunajan kanssa jäljellä olleet kolme avointa kohtaa umpeutuivat kolmessa viikossa, jonka jälkeen kävin siis näyttämässä tilannetta haavapolilla ja sain kuulla että haava on kiinni ja pysyy. Helpotuksen tunteeni on ääretön. Avohaava ja kesähelle on yhdistelmä, joka raastaa hermoja, uskokaa pois.

Nyt sitten odottelen tarkempaa tietoa, mitä Tyksin korkeastioppineet päättävät tehdä desmoidille kasvaimelleni. En tiedä, pitäisikö minun kauhistella vai ihastella kun olen saanut peräti kaksi harvinaista tautia tavallisten perussairauksieni päälle. Ei munasarjasyöpäkään ole kovin yleinen. Parempi lie nauraa vaan. Noin yleensä ottaen alan olla melko hyvässä kunnossa joskin väsähtänyt, mutta arvelen, että se on vain laiskuutta.

Read Full Post »

Tänään minusta tuli taas kalju. Tukka, jota ehti kasvaa reilun sentin mittaiseksi, alkoi alkuviikosta irtoilla. Tänä aamuna kyllästyin lopullisesti kaikkialla leijaileviin irrallisiin karvatupsuihin. Otin siis kotiparturivempaimen esiin ja klanitin kuuppani. Nyt sitä peittää millin sänki, jossa on täyskaljuja laikkuja siellä täällä. Ei mitenkään silmiähivelevä näky. Pitänee ajella kuokalla loputkin nahkakaljuksi. Päänahka vain on arka kuin silmäterä, joten ihan vielä sitä ei huoli ruveta kuokkimaan.

Ensi viikolla saan viimeisen satsin sytostaatteja, joten edessä on vielä muutama rankka viikko. Ihan hirvittää ajatella sitä. Viimeksi saamani myrkky, Taxotere, on saatanallista ainetta. Toisin ajoin hoito tuntuu pahemmalta kuin tauti. Ankara tauti vaatiikin ankarat lääkkeet. Niitten ansiosta olen jo saanut esimakua terveydestä. Tarkoitan, että olen hetkittäin tuntenut olevani kerrassaan hyvässä kunnossa, henkisesti, joskin ruumiin puoli on ollut huteranpuoleinen. Onneksi voin sairastaa kaikessa rauhassa.

Ai niin, minua ilahdutti suuresti kun huomasin, että kirjani ovat alkaneet löytää lukijoita muuallakin kuin Smashwordsissa. Ainakin Kobo, iBook, Apple, Barnes&Noble ja jopa Scribd ovat myyneet niitä. Ei mitenkään hirveästi mutta kuitenkin. Tai, no, ilmaisia on mennyt satoja. Applen aivan kauheana bannaama Taming Brad on ylivoimainen suosikki ympäri maailman. Ihmiset tykkäävät väkivaltaisesta seksistä. Tai sitten kansikuva on vastustamaton.

Read Full Post »

Tänään on elokuun 14. päivä, ja istun Turun pääkirjastossa. Merkittävä tapaus, ja tunnen melkein lapsekasta iloa sen takia. En nimittäin ole käynyt Turussa kuukausiin, muuten kuin Tyksissä. Kävin siellä tänäänkin, itse, koska lähisisko ei ehtinyt kuskaamaan minua. Hän on ajeluttanut minua ihmeteltävän hartaasti, mistä ymmärrän olla valtavan kiitollinen. Olen sen ansiosta välttänyt bussien tautipesäkkeet yms. sytostaattien vallassa kulkevan ihmisen vaaranpaikat. Mutta tänä aamuna nousin bussiin. Minun täytyy otattaa verikokeet Tyksin labrassa, sillä olen mukana munasarjasyöpätutkimuksessa, jota varten tarvitaan verikokeita, joita ei oteta minua lähimmässä labrassa. Ensi maanantaina on vuorossa lääkärintarkastus ja sytostaatit, jos veriarvot ovat hyvät. Leikkauksen jälkeen olen jo saanut yhden satsin sytkyjä, tosin vain karboplatiinia, sillä paklitakseli aiheutti neuropatiaa. Ilmeisesti kivutkin johtuivat siitä, sillä pelkästä karboplatiinista ei ole tullut niitä lainkaan.

Hoitoni edistyy siis niin kuin pitääkin. Minut leikattiin 11.6. mutta sytostaatit aloitettiin vasta kolmisen viikkoa sitten, sillä leikkaushaava ei tahtonut millään parantua. Se ei ole aivan ummessa vieläkään, mutta hoitoa on pakko jatkaa, muuten tauti riehahtaa taas valloilleen. Koko kesä on mennyt sairastamiseen, vaikka toisaalta olen enimmäkseen ollut ihan hyvässä kunnossa. Olen pystynyt jo kulkemaan jonkin verran metsässäkin, ainakin syömässä mustikoita ja metsävadelmia, jotka ovatkin erityisen meheviä tänä kesänä. Ensimmäiset mustikat kyllä aiheuttivat järkytyksen, ne maistuivat niin pahalta. Suussani on koko ajan paha maku, joka saattaa johtua Klexanesta, jota joudun pistämään itseeni kahdesti päivässä puolen vuoden ajan. Kaiken muun hauskuuden lisäksi keuhkoistani nimittäin löytyi veritulppia leikkausreissulla. Mustikoitten maku onneksi parani sitä mukaa kuin nakkelin niitä suuhuni.

Hyvä kuntoni on tietysti suhteellinen käsite. Jaksamiseni on vaihtelevaista, ja päiviä on niin hyviä kuin huonojakin. Mutta niinhän on terveelläkin ihmisellä. Eniten minua murehduttaa aivojeni tila. Olen aivan selvästi taantunut ja menettänyt ajattelukykyäni. Jos en ihan täysin niin ainakin melko paljon. Ajatteleminen ei suju ja hämmennyn hyvin helposti ja ajatukset sotkeutuvat lillukanvarsiin ja olen usein aivan pökerryksissä kun yritän sevitellä jotain vähänkin hankalampaa asiaa. Mietin, että tältäköhän alzheimerpotilaasta tuntuu alkuaikoina? Ihan kuin olisin eksyksissä omassa päässäni. Onneksi asun yksin, joten minun ei tarvitse sentään murehtia pilaavani toisten elämää omilla sotkuillani.

Tuntuu mukavalta istua viileässä, avarassa tilassa kirjoittamassa. Kunpa aivoni pelaisivat taas niin että voisin kirjoittaa tarinoitani. Blaze ja Breit ovat uudenlaisessa elämäntilanteessa, ja mieleni tekisi kertoa siitä, mutta juuri nyt en voi. Moni muukin tarina tahtoisi tulla julki, mutta kun ei niin ei. Ja huomenna olisi Pride-marssi, mutta en edes kuvittele että jaksaisin osallistua siihen. Mutta olen vielä hengissä, joten ehdin tehdä vielä kaikenlaista, kunhan hoidot ovat ohi. Minulla ei ole aikomustakaan nakata kirvestä kaivoon. Päinvastoin. Elän toivossa että pääsen ensi kesänä heiluttelemaan kirvestä. Oikeasti.

Read Full Post »

Hammaspaniikki

Päästyäni vihdoin lopettamaan särkypillerien syönnin havahduin ikävään seikkaan, että poskihammastani kolotti. Se aloitteli toissapäivän ja eilen oli jo siinä pisteessä, että aloin huolestua tulevan leikkaukseni vuoksi. Suuri vatsaleikkaus ja tulehtunut hammas ovat paha yhdistelmä. Niinpä soitin Hammas-Pulssiin ja sainkin ajan tälle päivälle, heti aamuvarhaisella, ensin röntgeniin ja sitten hammaslääkärille. Lähisisko kyyditsi minut sinne. En nyt suorastaan tärissyt menomatkalla, mutta olin kyllä mietteissäni kun en yhtään tiennyt, mitä kuvissa näkyisi ja mitä siitä seuraisi.

Röntgenkuvissa ei näkynyt kerrassaan mitään epäilyttävää. Hammaslääkäri sitten varmuuden vuoksi porasi vanhan paikan pois siltä varalta, että sen alla olisi halkeamia. Siellä olikin, mutta onneksi vain pinnallisia. Niitten takia ei tarvinnut ryhtyä juurihoitoon. Sain väliaikaisen paikan, ja varsinainen laitetaan sitten kun syöpähoitoni ovat ohi tältä erää.

Hammaslääkärikokemus oli miellyttävä. En tuntenut vähäisintäkään kipua, edes puudutuspiikin laitto ei tuntunut miltään. Harvinainen kokemus, ainakin minun kohdallani. Nyt olen valtavan huojentunut kun ainakin hammasvaara on ohitettu tältä erää. Leikkaus lähenee, enkä halua, että se siirtyy epämääräiseen tulevaisuuteen.

Read Full Post »

Kesä!

Kesä on vihdoin tullut. Minulle sen merkki ovat tervapääskyt. Kun voin seurata niitten huimaa lentonäytöstä parvekkeeltani, tiedän oikean kesän olevan täällä. Nyt ne ovat täällä.
Kuuntelin yöllä satakielen laulua ja käen kukuntaa. Mahdoinko kuulla käkeä lainkaan viime kesänä? En muista. Nyt kuulin. Ja alhaalla pihalla ovat norjanangervot purskahtaneet kukkaan, niitten valkoiset kukkaryöpyt tuovat mieleen ilotulituksen.

Valvoin yöllä, sillä tuskat ovat alkaneet. Vaikka nakkelen emättiini vahvoja särkylääkkeitä, koko peittoa ne eivät anna kivuille. Ei kai mikään siihen pystykään, ellei sitten jokin opiaatti, mutta niin pitkällä en ole vielä. Ei yöllä valvominen ole sinänsä mikään kauhea juttu, saanpahan nauttia luonnon yötarjonnasta parvekkeelta käsin. Siinä parvekkeella seisoessani tulin ajatelleeksi, mahtavatko vahvat särkylääkkeet olla kovin terveellisiä minulle. Ajatusta seurasi heti toinen: sillä ei ole enää mitään väliä, päiväni ovat jo luetut. Tärkeintä on, että ne päivät olisivat siedettäviä. Tervettä minusta ei tule enää, mutta voin silti koettaa elää mahdollisimman täysillä. Siinä onkin tekemistä joutoajoiksi.

Read Full Post »

Older Posts »