Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘älykännykkä’

Viikko mennä huristaa kauheaa vauhtia, on menossa on tiistaissa. Olen virkeä ja toipunut viikonvaihteen tapahtumista. Nimittäin perjantaina ja lauantaina luonani oli poikani, ja lauantaina lisäksi yhteinen ystävämme Eeli, joka tuli hänkin varta vasten Hesasta tapaamaan minua. Pelkäsin etukäteen etten jaksa seurustella, mutta meillä olikin niin mahtavaa että en lainkaan huomannut väsymistä! Puheenaiheemme kiertelivät lähestyvän kuolemani nostattamista filosofisten kysymysten syvyyksistä tähtitaivaan korkeuksiin, ihan kirjaimellisesti, sillä Eeli oli vaihtanut pääaineensa biologian tähtitieteeseen ja nauttii nyt ensimmäisestä alaan kuuluvasta työpaikastaan. Miten ihmeellisen ihanaa! Olen itsekin rakastanut lapsesta asti tähtitiedettä, mutta ymmärsin jo pienenä että en pärjäisi sen kanssa huonolla matikkapäälläni, siihen aikaan ei ollut vielä tietokoneita, joilla tähtitieteilijät laskeva surauttavat tuosta vain kaiken sen, jonka he joutuivat ennen tekemään käsin. Mutta oli suuri ilo kuunnella kun Eeli kertoi työstään ja opinnoistaan. Aivan hehkuin kun kuuntelin näiden kahden nuoren ihmisen jutustelua. Tai suht. nuoren, kuten totesimme nauraen. Edustamme kaikki kolme juuri sitä ikäpolvea, suht. nuorta. Kaiken huipuksi poikani ilahdutti äitinsä melkein ekstaasiin kertomalla ryhtyneensä panostamaan vanhaan harrastukseensa, josta en tässä kerro sen enempää, totean vain, että äidinsydäntä tyydytti aivan sairaasti nähdä, kuinka hyvää pojalle on tehnyt vanhan harrastuksen elvyttäminen ja laajentaminen.

Sunnuntain vietinkin sitten aika tarkkaan punkan pohjalla. Nukuin kuin tukki, heräsin piipahtamaan vessassa ja nappaamassa lääkkeet ja upposin taas takaisin niin syvään uneen että ei äärtä ei määrää. Muutaman kerran soi puhelin, enkä yhtään muista, mitä mahdoin höpistä luuriin, puoliunessa kun olin.

Lepopäivä oli totisesti tarpeen, ja maanantaina olinkin sitten taas iskussa, niin sanoakseni. Aamupäivällä kävi kotisairaalan sairaanhoitaja vaihtamassa dreenin siteen, ja lähisisko käytti minua kaupassa ja apteekissa, ja jaksoin kaiken ihan hyvin. Siinä kauppaan ajaessamme tuli puheeksi, että Kajaanin-sisko joutuu kyselemään lähisiskolta minun voinnistani, koska itse kuulemma kuitenkin vastaan aina vain että voin hyvin. Mitä muutakaan voisin vastata? Minähän voin hyvin, olosuhteet huomioon ottaen. Tietysti olen heikko ja enimmäkseen tokkurainen lääkkeistä, mutta kokonaisuudessaan voin hyvin. Hyvin usein minulla on hetkiä, joina tunnen tunnen oloni erityisen hyväksi, suorastaan autuaaksi. Olen tasapainossa kohtaloni kanssa. Elän hetken kerrallaan ja nautin elämästäni. Lopun lähestyessä ei tarvitse suuria asioita eikä laajakantoisia suunnitelmia. Sitä haluaa vain olla, kaikessa rauhassa.

Ai niin, totesin aamulla, että älykännykästäni on alkanut äly hiipua. Kapine ei herättänytkään minua aamukahdeksalta niin kuin piti. Heräsin vartin yli kahdeksan ja kun otin kännykän käteeni ihmetelläkseni sen touhuja, se alkoi soitella herätysmusiikkia, jota en saanut millään sammutettua; piti sulkea virta koko kapineesta. Kun käynnistin se taas, siihen tuli kymmenkunta WhatsApp-viestiä, joitten olisi pitänyt tulla edellispäivänä. En siis suinkaan ole jättänyt vastaamatta ilkeyttäni vaan vain koska en ole saanut viestejä. Pitäneekö nakata vesilintua koko vehkeellä?

Read Full Post »

Katoileva vainajakin pääsi vihdoinkin myyntiin. Jostain syystä sen koodiin ilmestyi haamu, joka hidasti sen julkituloa. Nyt se kuitenkin on kaiken kansan saatavilla ja hauska ja viihdyttävä tarina onkin. Seuraavaksi Telum Saxumilta tulee toisenlaisia kirjoja, ensinnäkin scifiä. Sen jälkeen Kainuun murteella kerrottua historiallista tarinaa. Suomennan parhaillaan nuortenkirjaa, jossa on jopa kauhuelementtejä. Ties mihin sfääreihin tästä vielä kapuan ammatillisissa ambitioissani, niin eläkemuori kuin olenkin.

Muoriudesta mieleeni nousi eilinen päivä. Kävin nimittäin lähisiskon tyyräämänä Tyksissä hakemassa vihdoinkin kostuttimen cpap-laitteeseeni. Ehkä siitä on apua nenäverenvuodon ehkäisyssä. Yhden yön kokemuksen jälkeen voin todeta, että en huomaa mitään eroa. Ehkä mitään eroa ei huomaakaan, systeemi vain toimii kaikessa hiljaisuudessa omia aikojaan. Saa nähdä.

Eilen onnistuin pudottamaan älyllisen kännykkäni jäiselle pihalle, ja siitä särkyi näytön lasi. Tai näytön suojana oleva lasi. En saa selvää, kummassa hiuksenhienot halkeamat ovat. Liekö tuolla väliäkään; vaurio ei haittaa millään lailla, ainakaan vielä. Varmaankin sitten haittaa jos koko hoito alkaa levitä käsiin. Enpä tuota jaksa murehtia.

Hiukan on pakkastakin, ei kuitenkaan edes kymmentä astetta. Skypetin eilen siperialaisen ystäväni kanssa, joka kertoi pakkasen olevan laskemassa hänen kotikulmillaan 35 asteeseen. On niitä nähty täälläkin, sellaisia pakkasia, ja varmaan nähdään vastaisuudessakin.

Read Full Post »

Minut herätti yöpuulta kännykän räväkkä pärinä. (Olen asentanut siihen tarkoituksella vanhanaikaisen soittoäänen juuri siksi, että se havahduttaisi minut siitä unesta, missä milloinkin mahdan olla.) Soittaja oli pirteä Kelan täti, joka halusi lisätietoja eläkkeensaajan asumistukea varten. (Mitä minä sanoin!) Ensin hän halusi yhden lisäpaperin, sitten toisen, ja annahan olla, kolmannenkin tarve ilmeni siinä jutustellessa. Kyseessä oli vanhempieni kuolemaan ja kotitilan myymiseen liittyvät asiakirjat. Kaikki monisivuisia dokumentteja, jotka kyllä löysin mapistani, yhtä lukuunottamatta, jota ei ole olemassakaan, nimittäin jakotodistusta, koska tilaahan ei jaettu.

Päiväni onkin mennyt siihen, että olen koettanut saada papereista kopiot. Yllättäen melkein tuliterä CanoScan 210 -skannerini kieltäytyi toimimasta, ja aikani tutkittuani ja surffailtuani netissä minulle selvisi ikävä tosiasia, että syy löytyy Windows10-käyttiksestä. Se ei pelaa yhteen skannerini kanssa. Siihen löytyy kyllä ratkaisu, mutta se vaatisi syvällisempää tietotekniikan hallitsemista kuin minulla on. Joten tartuin uuten kännykkääni ja aloin kuvata sivuja sillä. Hoituihan homma niinkin, joskin oli tuskastuttava. Nyt Kela on saanut kuvat dokumenteista, ja jos ne eivät kelpaa, perästä kuuluu. Sitä ei tarvitse epäillä. Pikkurahoista pidetään huolta, isoilla niin väliä. Joku roti sentään.

Pakkaan siis skannerin pois pöydältä. No, vapautuihan siinä sentään pöytätilaa. Pitää ruveta tutkimaan, mikä skanneri toimisi W10:n kanssa. Toisaalta, mahdanko enää tarvitakaan sellaista? Aioin kyllä skannata muutamia vanhoja kirjoja ja muuttaa tekstitiedostoiksi, mutta tiedä häntä, viitsinkö enää. Tekemistä kun näyttää olevan ihan riittävästi muutenkin. Kun vain jaksaisi venyä kaikkeen mielenkiintoiseen.

Read Full Post »

Kömpiessäni vuoteeltani lähellä päiväsydäntä totesin, että ulkona tuiskuttaa niin ihanasti kuin suinkin voi helmikuussa lounaisrannikon tuntumassa. Näky oli jollain lailla viihdyttävä. Toi mieleen lapsuuden lumituiskut. Hyinen tuuli puhalsi lunta vaakatasossa vielä parvekkeeni korkeudella. Netistä näin, että pakkanen kävi yöllä -15 asteessa, mutta nyt mittari on nippa nappa nollan yläpuolella. Niin että ilmoja piisaa, ja tämän lajin, siis lämpimän, on luvattu jatkuvan viikon verran. Ken elää, se näkee.

Lentävän lumen näkeminen virkisti niin, että innostuin siivoamaan pikku kämppäni. Alkoi olla aikakin. Kumma miten sitä saakin leviteltyä vähäisen omaisuutensa niin huolettomasti ympäri elintilaansa. Minun kohdallani kyse on kylläkin enimmäkseen kirjoista, joita on enemmän ja vähemmän vinoina pinoina jokaisella vaakasuoralla pinnalla, joka huushollista löytyy. No, näkymä siistiytyy ihmeesti jo sillä että oikoo kirjakasat suoriksi.

Noin muuten olen suurella hartaudella ja tuskanhiki otsalla opetellut käyttämään uuden uutukaista älykännykkääni. Periaatteet alkavat jo olla selvillä, mutta en usko että opin koskaan sen kaikkia kujeita. Kyllähän minulle riittääkin, että osaan soittaa, vastata puheluun ja lähettää tekstiviestejä. Jopa whatsapp on tullut tutuksi. Imuroin myös heti äänentallennusohjelman, ja olen jo tehnyt sillä muistiinpanoja denisova-kirjaani varten. Aina kun mieleeni juolahtaa jotain, sieppaan kännykän ja sanelen muistiin ideani. Sitten lähetän sen itselleni. Kuviakin osaan jo ottaa ja lähettää sinne sun tänne. Selfieitäni katsellessani ymmärsin lopultakin, että olen vanha. Siis en vanha-vanha, mutta kuitenkin 65-vuotias. Tarkoitan, että näytän ikäiseltäni. Tai ehkä kyse on vain siitä, että myönnän sen itselleni. Peilissäni en näytä niin vanhalta. Siitä näkee, miten helppo ihmisen on pettää itseään ja nähdä peilissä vain se, minkä uskoo näkevänsä.

Rakas ja kovassa käytössä ollut koboni kämähti taas. Se on tehnyt saman ennenkin mutta herännyt henkiin entistä ehompana; siihen esim. ilmestyi ihan itsekseen wi-fi. Nyt en tiedä, onko ylösnousemus sille enää mahdollinen. En saa siihen mitään yhteyttä. Taannoin hankkimani Letto-lukulaite ei ole yhtä mieluisa, se on jotenkin veltto, kun taas kobo on jämäkkä kalu. Harkitsen uuden hankkimista. Toisaalta se ei ehkä ole tarpeellista, sillä pystyn lukemaan uudella kännykälläkin e-kirjoja ihan yhtä hyvin, näyttöruutu vain on pienempi. Ja tietysti myös iPadilla, mutta se on turhan painava jos haluaa lukea sängyssä selällään. Ja minähän haluan lukea sängyssä selälläni.

Tuli tässä mieleeni, että piipahdin eilen kirjastossa ja luin jostain tiedelehdestä mielenkiintoisen artikkelin lihavuuden vaikutuksestä aivotoimintaan. Joka vaikutus on huonontava (pitihän se arvata). Eli pääni tökkiminen ei ehkä johdukaan sytostaateista ja Klexanesta vaan uljaasta ulkomuodostani. Toisaalla samassa lehdessä, ellen väärin muista, kerrottiin, että kun tietyn geenin poistaa hiireltä, se laihtuu, kun taas verrokit vain lihovat lihomistaan. Lihavuus on geeneissä. No, siinä ei ole mitään uutta. Kunpa ihmisillekin kehitettäisiin vastaava lihavuusgeenin poisto. No, tuskin kyse on yhdestä geenistä. Siltikin ajatus on mielenkiintoinen.

Lukulaitteesta tuli mieleeni, että sellaisen hankkinut törmää pian siihen ikävään faktaan, että sähkökirjat ovat enimmäkseen kalliita, ja joskin ilmaisia löytyy vaikka kuinka paljon, ne ovat niin vanhoja suomennoksia, että lukemisesta tulee paremminkin tuskaisa kuin viihdyttävä kokemus. Hiukan auttaakseni tilannetta laitan tähän linkkejä ilmaisiin e-kirjoihin, samalla muistuttaakseni niistä lukijoitani, jotka ovat ne unohtaneet, ja onhan blogillani sellaisiakin lukijoita, jotka eivät ehkä ole niistä koskaan kuulleetkaan:

Jernan uusi isäntä
Pelit ja seuraukset
Halut ja tarpeet
Outoja tarinoita

Pitää vielä huomauttaa, että kirjat eivät ole mitään lastenkirjoja (viimeisessä tosin on pari tarinaa, jotka sopivat lapsillekin). Seksiä, BDSM:aa, sadomasokismia, mutta myös syvää ja uhrautuvaa rakkautta, hellyyttä, kaikenlaisia tunteita, joita ihmissydämessä myllertää.

Read Full Post »

Tullessani kirjastosta oikaisin pitkästä aikaa kirkonmäen yli. Oli niin ihanaa kulkea metsässä pitkän sisällä kärvistellyn ajan jälkeen, kun lumet olivat sulaneet pois ja oli juuri sopivan lämmintä. Herkistyin niin että poimin kimpun mustikan- ja puolukanvarpuja mukaani. Tuossa ne nyt ovat klaffilipaston päällä maljakossa ja antavat harvinaista eloa muuten melko ankeaan asumukseeni. Mielenkiintoista nähdä, alkavatko varvut aukoa lehtisilmujaan.

Olen astumassa nykyaikaan minäkin: hankin älykännykän. Se ei toimi vielä, en ole vielä saanut simmiä; vanhan kännykkäni kortti ei käy koska on liian suuri, joten odottelen nyt saavani uuden. Hiukan sekoilin liittymien kanssa. Olin ihan vähällä ottaa tarpeisiini liian rajun ja kalliin, mutta onneksi tajusin ajoissa mitä olin tekemässä ja etsin kiireesti kohtuullisemman version. Ainahan voin vaihtaa sen jos en ole tyytyväinen. Toistaiseksi olen vasta lueskellut uuden kalun manuaalia netistä silmät pyöreinä. Siinä samalla olen miettinyt, miksi itselleen on niin vaikea hankkia moista turhaketta. Tarkoitan, että moitin itseäni ankarasti pantuani tilauksen sisään kännykästä: tuhlausta! Älytöntä tuhlausta! Enhän missään nimessä ollut uuden kännyn tarpeessa; lähes antiikkinen nokialaiseni on erinomaisen toimiva. Ehkä hankinnallani on jokin syvempi tarkoitus kosmisessa mielessä. Saa nähdä. Miksi jokaisella ostoksella, jonka tarkoitus on ilahduttaa itseä, pitäisi olla jokin muukin peruste kuin itsensä ilahduttaminen? No, itse asiassa älykännykän tarkoitus ei ole ilahduttaa minua. En tiedä, mikä tarkoitus sillä on, totta puhuen. Minulle tuli vain yhtäkkiä tarve hankkia sellainen. Ehkä minun vain pitää tutustua sellaiseenkin niin kauan kuin vielä ennätän? Tavallinen arkiminä ei aina ymmärrä korkeamman itsen touhuja. Se vie ihmistä kuin pässiä narussa. Siinähän sitten repatat perässä.

Ai niin, suomentamani vanha grimoire Musta Kana joka munii kultaisia munia on nyt saatavissa Elisa-kirjasta e-kirjana. Ei kallis mutta omalla tavallaan hauska se on: ”Musta Kana kertoo maagisten talismaanien ja sormusten tieteestä, nekromantian ja Kabbalan taiteesta, eteeristen ja infernaalisten henkien, keijukaisten, vedenneitojen ja maahisten kutsumisesta, tiedon saamisesta salaisista tieteistä, aarteitten löytämisestä, kaikkien olentojen käskemisen voimasta sekä kaikkien pahojen loitsujen ja noituuden paljastamisesta— ” Mutta ei, se ei ole pelottava vaan itse asiassa jännittävä pikku tarina haavoittuneesta sotilaasta, jonka viisas vanhus vie pyramidiin ja hoitaa terveeksi, ja jolle opettaa ihmeellisiä asioita. Ihan totta, se ”henkii vanhan magian lumoa”.

Read Full Post »