Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘askites’

Olin taas vaihteeksi Tyksissä, tällä kertaa neljä päivää. Vatsaani asennettiin uusi dreeni, toivottavasti se pysyy jämäkämmin tällä kertaa. Vietin osastolla useamman päivä, koska vatsaonteloon piti ehtiä kerääntyä riittävästi askitesta jotta uuden dreenin saattoi turvallisesti asentaa paikoilleen. Mikäpä minun oli ollessa, hyvänä pidettiin ja hoidettiin mitä ystävällisimmin ottein.

Tuntuu oikein mukavalta olla taas kotona, mutta huomaan joka kerta käyneeni entistä heikommaksi sairaalareissun jälkeen. Liekö tuo mikään kumma. Mieleni on siis kaikin puolin oikein hyvä. Kirjamyyntilaskelma osoitti taas ihan mukavia lukemia, ja se ilahduttaa aina. Voi olla että en jaksa suomentaa enää yhtään kirjaa, kirjoittamisesta puhumattakaan, mutta enpä tuota sure. Olen ehtinyt tehdä elämässäni niin paljon hauskaa, että siinä riittää muistelemista loppuiäkseni (älköön se olko enää kovin pitkä).

Read Full Post »

Tein taas sairaalareissun, tällä kertaa tosin vain kolmen päivän pituisen. Vatsaontelostani laskettiin askitesta reilut 10 litraa. Kummasti keveni olo! Kymmenen litraa vettä painaa kymmenen kiloa. Sellaisen raahaaminen mahalihasten varassa käy työstä, uskokaa pois. Oikeanpuolimmaisessa keuhkossani olevaa nestettä ei poistettu vielä, seuraavalla kerralla sitten. Arvelen mahaontelon täyttyvän tyhjennyskuntoon parissa viikossa. Silloin luvassa on myös mahadreenin asennus. Minusta tulee jonkinlainen kyborg-ihminen kun tyhjennysletkunpätkää sojottaa sieltä täältä, ja minullahan on se siunattu porttikin asennettuna. Siitä oli taas kerran suurta iloa! Hoitsun ei tarvinnut kaivella käsivarsista paikkaa kanyylille, sen kun vain pisti neulan porttiin ja siinä se. Ihana keksintö. Säästää tuskanhikeä sekä potilaalta että hoitajalta.

Tällä kertaa mahadreeninkin asennus kävi aivan huomaamatta. En tuntenut muuta kuin pienen piston kun lääkäri pani puudustusainetta. Edellisellä kerralla lääkärin piti työntää letkua hartiavoimin ennen kuin se meni läpi ties mistä kalvosta, nyt ei ollut puhettakaan mistään sellaisesta. Lääkäreissä on eroja. Täytyy kyllä sanoa, että kohdalleni on osunut etupäässä niitä hyviä.

Minun ei tarvinnut mennä palliatiiviselle polille niin kuin oli suunniteltu, vaan se tuli luokseni sairaalahuoneeseeni kahden lääkärin, sairaanhoitajan ja kolmen opiskelijan voimin. Juttelimme hyvinkin tunnin, lääkitykseni tarkistettiin ja sain paljon tietoja resursseista ja avusta, joita on saatavissani tilani edetessä. Tuli tunne, että olen hyvissä käsissä. Minulla on nyt Oxycodon pysyvänä lääkkeenä, ja tarvittaessa täydennän sitä Oxynormilla. Kivut — pahenemaan päin — pysyvät sillä lailla kurissa, ainakin uskon niin. Tokkuraiseksi lääkkeet tekevät kyllä oloni, mutta on mukavampi leijua autereisessa puolihorteessa kuin vääntelehtiä kivusta. Kokeilkaa itse jos ette usko. Hiukan huolestuttaa, pystynkö enää suomentamaan, mutta jos en niin ei se ole koko maailma. Tuosta tuli mieleeni, että nyt on ihan hiljattain kuollut kaksi Suomen huippusuomentajista, nimittäin Ilona Nykyri ja Liisa Ryömä, en tiedä tarkemmin mihin tauteihin, mutta todennäköisesti syöpään.

En ole vielä täysin vapaa askiteksen valutuksesta, sillä dreenin poistaminen jätti tietenkin jälkeensä reiän, josta nestettä valuu koko ajan. Sitä keräämässä minulla on avannepussi, jota joudunkin tyhjentelemään aika usein. Hyvä niin. Parempihan on että neste valuu ulos eikä jää pullistamaan mahareppanaani. Joku roti senkin kärsimyksen kanssa.

Read Full Post »

Telum Saxum on julkaissut taas kirjan, tällä kertaa nuortenkirjan, jota voin suositella myös aikuisille. Kirjassa seksi ei mene satunnaista viatonta halailua ja pussailua pitemmälle, mutta muutama aika raaka väkivaltainen kohtaus siinä on. Nick Wilgus on armoitettu kertoja, eikä tätäkään kirjaa voi jättää kesken ennen kuin on päässyt loppuun asti.

Viisitoistavuotiaat koulupojat Billy Gunn ja Rory Wilder palaavat viikonlopun telttaretkeltä vain huomatakseen, että mystillinen vitsaus on iskenyt Port Mossiin, heidän pieneen mississippiläiseen kotikaupunkiinsa. Kysymys tapahtuneen syystä on vasta alkua – varsinkin kun kuolleet kieltäytyvät pysymästä kuolleina. Ensimmäiseksi Billyn ja Roryn täytyy ottaa selvää, mitä on tapahtunut. Mutta se ei käykään tuosta vain. Ei riitä että kuolleet eivät pysy kuolleina, vaan omituinen myrsky uhkaa hukuttaa kaupungin, ja talvikin on uhkaavan lähellä. Valtavia aluksia ilmestyy taivaalle tuoden mukanaan muukalaisia, joitten teknologia yltää ennennäkemättömälle tasolle. Jäätyään ilman sähköä ja muita nykyaikaisia mukavuuksia Billyn ja Roryn täytyy keksiä keino miten selvitä kammottavien zombien, korkealle kehittyneitten vieraitten elämänmuotojen ja apokalyptisten myrskyjen seassa ja samalla selvitellä keskinäistä suhdettaan mielettömäksi muuttuneessa maailmassa.

Terveysrintamalla odottelen kuolemaa, joka toivottavasti ei ole enää kaukana. Mahani on paisuksissa kuin kevätsammakolla, ja liikun hyvin varovaisesti jotta en törmäisi mihinkään terävään nurkkaan, se kun voisi saada mätisäkin räjähtämään. Yritin kyllä saada apua tilaani, ja sitä luvattiinkin antaa ensi viikolla, eli askites dreneerattaisiin pois. Harmittaa kun edes yritin, jotenkin arvasinkin, että siitä ei ole hyötyä. Joskus sitä vain väsyy huonoon oloon. No, minun pitää kypsyä ymmärtämään, että avunsaantijonossa ovat etusijalla ne, joilla on toivoa parantua. Kuolevilla ei ole niin väliä, hehän kuolevat kuitenkin. Niin onkin oikein. En ole koskaan tuntenut itseäni mitenkään erityisen tärkeäksi, eikä ole pelkoa että ehtisin sinne asti. Avun etsiminen aiheutti ihmisille paljon turhaa työtä ja edestakaisin soittelua, turhaa sikälikin, että minullahan on joka tapauksessa ensi viikolla aika palliatiiviselle polille ja keuhkojen tyhjennykseen. Seuraavalla kerralla ymmärrän pitää mölyt mahassani, niin sanoakseni.

Read Full Post »