Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘bdsm’

Katoileva vainajakin pääsi vihdoinkin myyntiin. Jostain syystä sen koodiin ilmestyi haamu, joka hidasti sen julkituloa. Nyt se kuitenkin on kaiken kansan saatavilla ja hauska ja viihdyttävä tarina onkin. Seuraavaksi Telum Saxumilta tulee toisenlaisia kirjoja, ensinnäkin scifiä. Sen jälkeen Kainuun murteella kerrottua historiallista tarinaa. Suomennan parhaillaan nuortenkirjaa, jossa on jopa kauhuelementtejä. Ties mihin sfääreihin tästä vielä kapuan ammatillisissa ambitioissani, niin eläkemuori kuin olenkin.

Muoriudesta mieleeni nousi eilinen päivä. Kävin nimittäin lähisiskon tyyräämänä Tyksissä hakemassa vihdoinkin kostuttimen cpap-laitteeseeni. Ehkä siitä on apua nenäverenvuodon ehkäisyssä. Yhden yön kokemuksen jälkeen voin todeta, että en huomaa mitään eroa. Ehkä mitään eroa ei huomaakaan, systeemi vain toimii kaikessa hiljaisuudessa omia aikojaan. Saa nähdä.

Eilen onnistuin pudottamaan älyllisen kännykkäni jäiselle pihalle, ja siitä särkyi näytön lasi. Tai näytön suojana oleva lasi. En saa selvää, kummassa hiuksenhienot halkeamat ovat. Liekö tuolla väliäkään; vaurio ei haittaa millään lailla, ainakaan vielä. Varmaankin sitten haittaa jos koko hoito alkaa levitä käsiin. Enpä tuota jaksa murehtia.

Hiukan on pakkastakin, ei kuitenkaan edes kymmentä astetta. Skypetin eilen siperialaisen ystäväni kanssa, joka kertoi pakkasen olevan laskemassa hänen kotikulmillaan 35 asteeseen. On niitä nähty täälläkin, sellaisia pakkasia, ja varmaan nähdään vastaisuudessakin.

Read Full Post »

Ihmettelin kovasti aamulla, miksi en olisi millään jaksanut nousta sängystä. Aikani venyttyäni ja ihmeteltyäni muistin, että kävin eilen Tyksissä TT-kuvauksessa, taas kerran. Kuvauksen vaatima varjoaine se aiheutti aamuväsymykseni, mikäs muukaan. Olisi pitänyt muistaa juoda enemmän vettä kuvauksen jälkeen. Lähisisko tyyräsi minut Tyksiin, pahimpaan ruuhka-aikaan. Menomatkalla panin merkille, miten päivä on jo jatkunut. Kello oli neljä eikä ollut vielä lainkaan pimeää, harmaan sumuista vain. Ennen joulua neljältä oli ollut jo pitkään säkkipimeää. Kevättä kohti mennään siis hyvää vauhtia ja enimmäkseen hilpein mielin.

Elän toivossa, että kuvaus oli vihonviimeinen. Tämäkin oli minusta ihan turha; paljonko pyhittää nähdä kasvainten kasvaneen kun ei niille kuitenkaan voi tehdä mitään? No jaa, onhan se jännää nähdä, mitä sisuskaluissani on tapahtunut sitten viime kuvan, joka otettiin aika äskettäin. Odottelen nyt lääkärin soittoa, en yhtään jännittyneenä.

Mistä tuli mieleeni, että otattelin lähisiskolle paluumatkalla, mahtaako minussa olla jotain vikaa kun minulla ei ole mitään tunteita syöpää kohtaan. Se vain on mutta silti on aivan kuin sitä ei olisikaan. Totta puhuen minusta on kiinnostavaa seurata, miten se etenee, mitä sille tehdään ja millaista ylipäätään on olla syöpäläinen. Nyt kun en ole saanut sytostaatteja viikkokausiin, pääni alkaa pikkuhiljaa selvitä. Saa nähdä, toipuvatko aivoni enää myrkkyjen aiheuttamasta tuhosta. Se ei huolestuta kauheasti, pärjään kyllä tälläkin vähällä joka vielä on jäljellä. Toki monet asiat olisivat helpompia jos nuppi pelaisi nykimättä, mutta kannattaneeko tuota surra sellaista, mitä ei ole? Tekemisistäni selviää vähemmälläkin pähkäilemisellä.

Tiukka pakkanen on muuttunut vesikeliksi. Lumet sulavat pois hyvää vauhtia. Pitäisi lähteä ulos, mutta lamaannuttava uupumukseni ei osoita leppymisen merkkejä. En taida jaksaa raahata lihojani ulos tänään. Lukkoliike ilmoitti jo aikoja sitten, että tilaamani lisäavain on haettavissa, mutta se taitaa jäädä tältä päivältä hakematta. Eihän sillä ole kiirettä. Jääkaappi on täytetty, kävimme lähisiskon kanssa Itäharjun Prismassa palaillessamme Tyksistä. Siispä ei ole pelkoa nälkäkuolemastakaan vaikka läsisin koko loppuviikon punkan pohjalla. Tai paremminkin poutapilven päällä — makuukseni on juuri niin suloisen pehmoinen.

Nukkumisesta muistin uniapneakoneeni. Koska se kuivattaa nenän limakalvoja, hankin A- ja E-vitamiinipitoisen nenäsuihkeen apteekista ja sen lisäksi vielä nenänhuuhtelukannun. Tuntuu hassulta touhuta niin hartaasti tuulenhalkaisijansa kanssa, mutta minkäs teet. En halua uutta tolkutonta verenvuotoa nenästä. Onhan minulla sitäpaitsi aikaa näperrellä nokkani kimpussa. Mitään tähdellisempää minulla ei olekaan juuri nyt työn alla. En ole saanut vielä vastausta kirjailijalta, jonka kirjan olen suunnitellut julkaisevani seuraavaksi. Ai niin, Ranneliikkeessä kiinnostuttiin kirjoistani kun kerroin niistä, ja lähetin sinne arvostelijankappaleet. Mielenkiintoista nähdä, mitä kommentteja sieltäpäin kuuluu.

Kirjoista puheen ollen, Pitkä matka kotiin on noussut toiseksi heti BDSM-kirjan jälkeen myyntiluvuissa. Mahtavaa! Se on viihdyttävä kirja, ja sitähän juuri tavoittelen, että julkaisemani kirjat antavat nimen omaan viihtyisiä hetkiä lukijoilleen.

Read Full Post »


Muuan mies matkustaa ulkomaille kahden viikon lomalle alistuakseen orjaksi dominoivalle, sadistiselle naiselle.

Noiden kahden viikon aikana mies kokee jotain sellaista, josta hän on haaveillut salaa jo kauan. Nainen ei päästä häntä helpolla, eikä hän sitä odotakaan.

Rouhea, eroottinen tarina sadismista, masokismista ja epätavallisista unelmista, jotka saavat täyttymyksensä vain, jos niitä uskaltaa tavoitella.

Tässä näette Telum Saxumin kolmannen julkaisun tällä erää. Mielenkiintoista nähdä, mitä ihmiset pitävät tästä kirjasta. (Kukapa ei pitäisi seksistä, heh.) Minulta on kyselty silloin tällöin, milloin tämä kirja tulee suomeksi, ja tässä se nyt sitten on.

Read Full Post »

Asetuin näppiksen ääreen lievässä kortisonihuumassa. Sain nimittäin eilen sytostaatteja, taas kerran. Onneksi se oli jo viides eli toiseksi viimeinen satsi. Oloni on hilpeä. Toivottavasti tänään ei tarvitse tehdä mitään tärkeitä päätöksiä, sillä niitten kanssa voi käydä huonosti. Kortisonihumala ei ole hyvä silloin kun on pidettävä jalat tiukasti maassa. En valita. Ilman kortisonia oksentaisin koko ajan pää vessanpöntössä. Kuulemma.

Turkuun meno oli vaihteeksi vaivalloista. Bussi nimittäin otti ja lirautti öljynsä tielle kesken kaiken. Ihan uusi auto, sanoi kuski päätään raapien. Onneksi kohdalla osui olemaan pysäkki, ja parinkymmenen minuutin kuluttua tuli bussi, joka sekin meni Tyksin kautta, joten ehdin minuutilleen sinne minne pitikin. Herttaiset hoitajat tosin vakuuttelivat, että sytkyjä saamaan tullessaan ei voi myöhästyä, toisin kuin lääkäreitten puheille mennessään.

Kuten joka kerta, paikalla oli nytkin mitä hienoimpia ”kollegoita”. Saan aina valtavasti vertaistukea jutustellessani heidän kanssaan. Kaikilla tällä kertaa paikalla olleilla oli ties kuinka mones uusinta päällä, mutta kukaan ei valittanut eikä voivotellut kohtaloaan. Aina löytyy uusi iskemätön elikkä kokeilematon myrkky, ja taas porskutetaan eteenpäin muutama kuukausi, jotkut jopa vuosia. Yksikin rouva kertoi, että hänellä tauti uusi ensimmäisen kerran vasta neljän vuoden jälkeen, ja toinen siinä vieressä kertoi saaneensa sen vuoden välein, ja hänellä oli nyt menossa neljäs kerta. He olivat tavanneet ensimmäisellä kerrallaan, ja vertailivat nyt kokemuksiaan melkoisen huvittuneina. Jokaisen tauti tuntuu olevan tiukasti omanlaisensa. Hyvä niin. Ovathan ihmisetkin omanlaisiaan.

Noin muuten nautin suunnattomasti, koko persiellä kuten kotiseudullani oli tapana luonnehtia asiain tilaa, Telum Saxumin pyörittämisestä. Neuvottelen kirjailijoitten ja heidän agenttiensa kanssa, joskin USAn itsenäisyyspäivä hiukan hidasti tiimellystä. Pitäähän heikäläistenkin saada ottaa rennosti edes kerran vuodessa. Parasta aikaa syntyy myös aivan suloinen kansi kirjaan, jonka tekstiä editoin eilen samalla kun sytostaatit tippuivat suoniini jumalaisen infuusioporttini kautta. Kun hoitsu kumartui puoleeni ja pyysi minua paljastamaan sen, minua nauratti sillä mieleeni nousi muisto kaukaisesta lapsuuden aikaisesta seurapirtistä hetki, kun harras väki jyrähti laulamaan ”avaja porttis ovesi”. Tosin jatko ”käy Herraas vastaan nöyrästi” ei sovi pirtaani, enhän ymmärrä, miksi ihmisen pitäisi nöyristellä herransa edessä, on se sitten taivaallista tai maallista lajia. Toki syöpää voisi halutessaan luonnehtia vaikka herraksi, mutta en kuulu sillä lailla ajatteleviin. Portti toimi niin kuin pitikin, ja saatoi paneutua työntekoon, tiputusta kun kesti lähemmäs kuusi tuntia. IPad on mahtava kapine, ja olen hyvin kiitollinen että ostin simmillisen mallin erään taannoisen kortisonihuuman innoittama.

Jotta työ ei kävisi yksitoikkoiseksi, suomennan paraikaa myös Sitkas Vitin sadomasokistista Under Her Domain -kirjaa. Ruoska heilukoon! Mistä tulikin mieleeni, että luin hiljakkoin Chris Kylen kirjan American Sniper — USAn vaarallisimman tarkka-ampujan omaelämänkerta. Täytyy tunnustaa, että kulmakarvani singahtivat tuon tuostakin tukanrajaan sitä lukiessani. Ettäkö mistä syystä? Lukekaa se itse niin kenties arvaatte. Pidin kyllä kirjasta, se on kurkistus periamerikkalaisen punaniskan arvomaailmaan (Jumala, isänmaa, perhe) ja sen toteuttamiseen osoittaen paneutumista, joka on monelle käsittämätön. Kyle oli SEAL, ja erottuaan väestä hän perusti yrityksen ja opetti tarkka-ampujataitoja ja lisäksi auttoi veteraaneja vapaaehtoistyönä. Se maksoi hänen henkensä, sillä muuan postraumaattisesta oireyhtymästä kärsivä autettava ampui hänet. Muuten, kirjassa suomalaista hivelee makeasti se, että Kyle ampuu pisimmän laukauksensa, n. 1 900 m, .338 Lapua -tarkkuuskiväärillä. Salaisuus piilee patruunassa. Kirjasta on tehty elokuvakin, ei hassumpi.

Äh, taisin juuttua höpisemään joutavia. Työt eivät edisty sillä lailla. Tosin niitten ei tarvitsekaan edistyä. Kupletin juonihan onkin vain ja ainoastaan oma viihtymiseni. Siinä on elämänlaatua nokko eli kylliksi. Pankaa paremmaksi jos pystytte.

Read Full Post »

Vaikuttaa siltä että saan aikaiseksi väkertää näitä postauksia vain sairaalatoimintapäivien tienoilla. Tarkoitan että silloin kun käyn Tyksissä. Tänäänkin kävin, sain hoitosarjan neljännen kerran ensimmäisen osan sytostaatit eli carboplatiinin ja gemsitabiinin ja tietysti kortisonin ja runsaasti suolavettä suoraan suoniini ihanan laskimoportin kautta. Nyt on taas tullut uutta tietoa portin käytöstä, nimittäin siihen ei enää ruiskuteta lopuksi hepariinia kuten ennen, pelkkää keittosuolaliuosta vain. Se on helpotus, hepariini on myrkkyä jos mikä. Myrkkyjen annon lisäksi huolehtivaiset hoitajat tyyräsivät minut päivystävän lääkärin puheille, sillä kainalooni on ilmestynyt paise ja vatsastakin pullistuu esiin kuplamainen muodostelma. Itse en olisi älynnyt vaivata lääkärikuntaa niin vähäpätöisillä asioilla. Nuori ja kaikin puolin viehko naislääkäri (erikoistumassa oleva, kuiskasi hoitaja kunnioittavaan sävyyn) määräsi paiseelle antibioottikuurin, mutta kupla ei innoittanut häntä esittämään mitään erityisiä toimenpiteitä. Se tutkitaan tarkemmin ultran kanssa loppukesällä sytostaattikuurin jälkeisessä lopputarkastuksessa, sanoi hän.

Sytkyt ovat purreet hyvin, labratulosten mukaan syöpämarkkeri CA12-5 on laskenut roimasti niin että se on nyt 34. Koska syövän alin raja-arvo on 35, olen virallisesti syövätön. Eikö olekin mahtavaa? Olen terve kuin pukki, ja jos minulla mitä kremppaa on, se johtuu hoidosta, ei taudista. Eli jos vain kestän hoidot, elää repatan vielä ties kuinka kauan. Elämäni tuntuu valtavan hyvältä huolimatta Gemzarin aiheuttamista flunssan kaltaisista oireista. Kollegat sytkyhuoneessa kertoivat kärsineensä samanlaisista oireista sen kanssa. Tällä kertaa kaikilla paikalla olevilla kohtalotovereilla oli moneen kertaan uusineen syövän hoito menossa. Kuka sai minkäkin kemococktailin suoniinsa. Munasarjasyöpä on ovela pirulainen, kaikille ei tepsi sama sytky-yhdistelmä, mutta onneksi myrkyissä löytyy. Luulin että saan toruja hoitajilta kun en suostunut ottamaan Avastinia, mutta mitä vielä, kaikki tukivat päätöstäni ja lääkärini lailla totesivat, että ”voithan aina aloittaa sen sitten joskus jos siltä tuntuu”.

Minulla ei toki ole mitään elämistä vastaan, sillä olen perustamassa taas yritystä täynnä intoa. Luulisi että olisin jo saanut tarpeekseni yrittämisestä, varsinkin kun ajattelee, kuinka edellisen kanssa kävi. Itse asiassa sen kanssa kävi hyvin kun ottaa kaiken huomioon. Leipäni on pudonnut monet kerrat, mutta aina voipuoli ylöspäin. Tutkiessani yrittämistä eläkeläisenä olen todennut, että se ei ole lainkaan niin hankalaa kuin olen luullut. Äärettömän pikkuisen yrityksen pyörittäjä selviää nykyään aika vähällä byrokratialla. Joten tutkin edelleen asiaa ja voi olla, että minulla on kohta taas pienkustantamo, joka tuottaa hassuja kirjoja, joita juuri kukaan ei lue. Villahousun ydin onkin omassa viihtyisyydessäni. Jos kerran nautin valtavasti kääntämisestä, tekstien tuottamisesta ja e-kirjojen tekemisestä, miksi en hemmottelisi itseäni tekemällä niitä niin että luu näkyy? Ehdin kyllä kuollakin, mutta sitä ennen tekisin mielelläni vielä jotain kivaa. Ja sitähän kirjojen kanssa pelaantuminen on. Vaikka ne olisivatkin vain sähköisessä muodossa. E-kirjojen kanssa ei tarvitse tapella painatuksen, varastoimisen eikä postittamisen kanssa.

Ai niin, luin hiljakkoin jumalattoman paksun opuksen nimeltä Sairauksien keisari – syövän elämäkerta, kirjoittanut Siddharta Mukherjee ja suomentanut Kimmo Pietilä (Terra Cognita). Suosittelen jokaiselle ko. taudista kiinnostuneelle ja sen kanssa omakohtaisesti kärvistelevälle. Kirja ei ole helppolukuinen mutta palkitsee lukijansa jos ei muuten niin silmien avaamisella. Syövän menneisyys ei ole kaunis, eikä sen tulevaisuuskaan vaikuta juuri sen paremmalta. Syöpä porskuttaa ympäristömme myrkyttymisen tuella, ja lääketehtaat suoltavat tulemaan vastamyrkkyjä. Siinähän ihmiskunta sitten kärvistelee oman ahneutensa ja lyhytnäköisyytensä pauloissa. Syöpää on ollut yhtä kauan kuin elämää maapallolla, eikä se katoakaan ennen kuin kaikki elämä on kadonnut. Sen kanssa vain pitää oppia elämään. Mitä ei näytä tällä menolla tapahtuvan, päinvastoin. Kenties vasta kuudennen joukkotuhon tapahduttua jäljelle jääneillä on mahdollisuus oppia elämään siedettävällä tavalla rinnatusten syövänkin kanssa.

Kirjoista tuli mieleeni vielä sekin, että ihmeekseni kirjani His Master’s Hands on yllättäen ruvennut menemään taas kaupaksi (välillä on ollut hiljaista sen suhteen). En ymmärrä, miten olen edes osannut kirjoittaa moisen tarinan, se kun käsittelee ns. kotikuria, domestic discipline. Aihe on valtavan suosittu m/m-romanssipiireissä. Luin kirjan uudelleen tukka pystyssä ja silmät kauhistuksesta pyöreinä. Minulla ei ole muuta mustikuvaa sen kirjoittamisesta kuin että ajattelin kokeilla aihetta, koskapa se näytti myyvän hyvin. Mutta olenhan aina sanonutkin, että en kirjoita itse vaan ikään kuin kanavoin tekstejä (kuten kaikki kirjoittajat väittävät). Ajatuskin rakkaan ihmisen (tai kenen tahansa paitsi jos hän pyytää sitä bdsm-mielessä) hakkaamisesta pöyristyttää minua.

Read Full Post »

Kömpiessäni vuoteeltani lähellä päiväsydäntä totesin, että ulkona tuiskuttaa niin ihanasti kuin suinkin voi helmikuussa lounaisrannikon tuntumassa. Näky oli jollain lailla viihdyttävä. Toi mieleen lapsuuden lumituiskut. Hyinen tuuli puhalsi lunta vaakatasossa vielä parvekkeeni korkeudella. Netistä näin, että pakkanen kävi yöllä -15 asteessa, mutta nyt mittari on nippa nappa nollan yläpuolella. Niin että ilmoja piisaa, ja tämän lajin, siis lämpimän, on luvattu jatkuvan viikon verran. Ken elää, se näkee.

Lentävän lumen näkeminen virkisti niin, että innostuin siivoamaan pikku kämppäni. Alkoi olla aikakin. Kumma miten sitä saakin leviteltyä vähäisen omaisuutensa niin huolettomasti ympäri elintilaansa. Minun kohdallani kyse on kylläkin enimmäkseen kirjoista, joita on enemmän ja vähemmän vinoina pinoina jokaisella vaakasuoralla pinnalla, joka huushollista löytyy. No, näkymä siistiytyy ihmeesti jo sillä että oikoo kirjakasat suoriksi.

Noin muuten olen suurella hartaudella ja tuskanhiki otsalla opetellut käyttämään uuden uutukaista älykännykkääni. Periaatteet alkavat jo olla selvillä, mutta en usko että opin koskaan sen kaikkia kujeita. Kyllähän minulle riittääkin, että osaan soittaa, vastata puheluun ja lähettää tekstiviestejä. Jopa whatsapp on tullut tutuksi. Imuroin myös heti äänentallennusohjelman, ja olen jo tehnyt sillä muistiinpanoja denisova-kirjaani varten. Aina kun mieleeni juolahtaa jotain, sieppaan kännykän ja sanelen muistiin ideani. Sitten lähetän sen itselleni. Kuviakin osaan jo ottaa ja lähettää sinne sun tänne. Selfieitäni katsellessani ymmärsin lopultakin, että olen vanha. Siis en vanha-vanha, mutta kuitenkin 65-vuotias. Tarkoitan, että näytän ikäiseltäni. Tai ehkä kyse on vain siitä, että myönnän sen itselleni. Peilissäni en näytä niin vanhalta. Siitä näkee, miten helppo ihmisen on pettää itseään ja nähdä peilissä vain se, minkä uskoo näkevänsä.

Rakas ja kovassa käytössä ollut koboni kämähti taas. Se on tehnyt saman ennenkin mutta herännyt henkiin entistä ehompana; siihen esim. ilmestyi ihan itsekseen wi-fi. Nyt en tiedä, onko ylösnousemus sille enää mahdollinen. En saa siihen mitään yhteyttä. Taannoin hankkimani Letto-lukulaite ei ole yhtä mieluisa, se on jotenkin veltto, kun taas kobo on jämäkkä kalu. Harkitsen uuden hankkimista. Toisaalta se ei ehkä ole tarpeellista, sillä pystyn lukemaan uudella kännykälläkin e-kirjoja ihan yhtä hyvin, näyttöruutu vain on pienempi. Ja tietysti myös iPadilla, mutta se on turhan painava jos haluaa lukea sängyssä selällään. Ja minähän haluan lukea sängyssä selälläni.

Tuli tässä mieleeni, että piipahdin eilen kirjastossa ja luin jostain tiedelehdestä mielenkiintoisen artikkelin lihavuuden vaikutuksestä aivotoimintaan. Joka vaikutus on huonontava (pitihän se arvata). Eli pääni tökkiminen ei ehkä johdukaan sytostaateista ja Klexanesta vaan uljaasta ulkomuodostani. Toisaalla samassa lehdessä, ellen väärin muista, kerrottiin, että kun tietyn geenin poistaa hiireltä, se laihtuu, kun taas verrokit vain lihovat lihomistaan. Lihavuus on geeneissä. No, siinä ei ole mitään uutta. Kunpa ihmisillekin kehitettäisiin vastaava lihavuusgeenin poisto. No, tuskin kyse on yhdestä geenistä. Siltikin ajatus on mielenkiintoinen.

Lukulaitteesta tuli mieleeni, että sellaisen hankkinut törmää pian siihen ikävään faktaan, että sähkökirjat ovat enimmäkseen kalliita, ja joskin ilmaisia löytyy vaikka kuinka paljon, ne ovat niin vanhoja suomennoksia, että lukemisesta tulee paremminkin tuskaisa kuin viihdyttävä kokemus. Hiukan auttaakseni tilannetta laitan tähän linkkejä ilmaisiin e-kirjoihin, samalla muistuttaakseni niistä lukijoitani, jotka ovat ne unohtaneet, ja onhan blogillani sellaisiakin lukijoita, jotka eivät ehkä ole niistä koskaan kuulleetkaan:

Jernan uusi isäntä
Pelit ja seuraukset
Halut ja tarpeet
Outoja tarinoita

Pitää vielä huomauttaa, että kirjat eivät ole mitään lastenkirjoja (viimeisessä tosin on pari tarinaa, jotka sopivat lapsillekin). Seksiä, BDSM:aa, sadomasokismia, mutta myös syvää ja uhrautuvaa rakkautta, hellyyttä, kaikenlaisia tunteita, joita ihmissydämessä myllertää.

Read Full Post »

Ann Somerville kirjoittaa kauniita sanoja käännöstyöstäni sivustossaan. Kopioin sen tähän piristääkseni itseäni:

The wonderful Paula Merensuo has completed her massive undertaking of love, and made available in Finnish, Needful, the final book in the Remastering Jerna series.

Download free from Smashwords here.

Every so often I am approached out of the blue by someone wanting to translate my books for another market (usually French). I’m never interested because I have nothing to judge their work by and I don’t want to lose control or copyright. I never had any issues like that with Paula. For her, this was a task she undertook purely for the benefit of Finnish lovers of m/m books, and with no thought of recompense at all. From all the feedback I’ve seen or had, her translations have been of the highest calibre, and it’s a pleasure to have these books available to the Finns, without any concerns about quality.

Thank you, Paula.

Read Full Post »

Older Posts »