Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Gemzar’

Näin eilen illalla tähdenlennon, perseidin, nythän onkin niitten aika. Tähdenlennoissa ole mitään kummallista eikä mainitsemisen arvoista, normaalisti, mutta en ole nähnyt koskaan ennen niin suuren ja niin kirkkaan oranssin värisen tähden putoavan. Perseidi se tietysti oli, bolidi, mutta joskus on mukava herkistellä taivaankannen ilmiöitten ääressä ja miettiä, mikä alus sieltä putosi, heh.

Edellisviikolla minulla oli mieluisa ja harvinainen vieras, Kajaanin-sisko, joka tuli ja meni melkein kuin tähdenlento hänkin. Voi sitä puheen määrää! Välillä meitä oli kolme lätisemässä kun lähisiskokin ehti mukaan. Sellainen sisarusten keskeinen rauhallinen jutustelu on yksi ikääntyvän naisen elämän suurista ihanuuksista. Meillä riittää puhuttavaa koska tapaamme harvoin. WhatsApit ja Facebookit sun muut sometukset eivät tyydytä pitemmän päälle. Juttujemme aiheet kiertelivät muinaisuudesta tulevaisuuteen rentoina ja hauskoina ja joskus surullisina silloin kun muisteltiin ikäviä asioita. Niitäkin mahtuu pitkään elämään. Sairauksia, kuolemia, kummallisia tapauksia, kaikenlaista, hyvät asiat kuitenkin päällimmäisinä. Kävelimme paljon, jaksamisemme mukaan, touhusimme kaikenlaista, innostuimme näpertämään koruja ja shoppailimme, kiersimme kirpputoreja ja nauroimme paljon. Vieraan lähtö pudotti minut moneksi päiväksi autioon tyhjyyteen, joka tuntui kummalliselta, olenhan tottunut elelemään yksin omassa kolossani kuin mikäkin tupajumi.

Vieraanjälkeinen tyhjyys on toki jo hellittänyt ja arkeni lähtenyt menemään omalla painollaan. Olenkin todennut eläväni nytky-elämää. Enimmäkseenhän ihmiset elävät sitku- ja mutkuelämää. Minä en sitkuile enkä mutkuile. Juttelin aiheesta lähisiskon kanssa pari päivää sitten ja totesin, että minulla ei edes ole minkäänlaista elämänsuunnitelmaa. Hänellä on, hyvinkin tarkka. Minä vain elän päivän kerrallaan, puuhailen mitä puuhailen ja nukun paljon. Voi miten ihanasti nukunkin! Sängystä ylös pääseminen aamuisin on pitkällinen prosessi, en millään malttaisi herätä. Kohtahan minun ei tarvitsekaan.

Kesälomakausi on näkynyt kustantamoni toiminnassa, nimittäin kirjailijaneuvottelut olivat viikkokausia jumissa, ja vasta nyt on taas alkanut tapahtua sillä rintamalla. Taiteilijalta on tulossa kansi Ravista sokeripuuta -kirjaan. Odotan ihanan jännityksen vallassa, millainen se on. Ko. taitelijalla on hämmästyttävä tyylitaju, joten olen varma että kannesta tulee upea. Itse käännän vimmattua vauhtia Bilal’s Breadia ja editoin muita käännöksiä ja — mutta eipäs mennä asioitten edelle.

Terveysrintamalta mainittakoon, että sain viime viikolla viimeisen Gemzar-tehosteen, ja ensi viikolla on vuorossa lopputarkastus eli TT-kuvaus. Mielenkiintoista. Leikkaushaavan arpeen on revennyt tyrä josta tunkee ohutsuolta, mutta se ei haittaa elämääni millään lailla. Elän jännittäviä, kiinnostavia ja antoisia aikoja. Syksykin on tulollaan, lempivuodenaikani. Pihlajanmarjat ovat jo aika punaisia.

Kyllä tämä tästä.

Read Full Post »

Tyksistä soitettiin ja ilmoitettiin, että huomiseksi määrätty sytostaattien tiputus on peruutettu. Jokin veriarvoistani on huono, liian matala. Aika nopeaa toimintaa, sillä kävin labrassa vasta tänä aamuna, vieläpä lähimmän terveyskeskuksen labrassa. Verinäytteet sinkoilevat huiman nopeasti kaupunkien välillä. Meni korvieni ohi, mistä arvosta on kysymys. Olen kyllä ihmetellytkin, miksi olen ollut viime aikoina huonossa hapessa, niin sanoakseni. Saamani Carbo-Gemzar-yhdistelmä kuulemma tuppaa laskemaan kyseistä veriarvoa, mikä se sitten liekin. Odotan nyt lääkärin soittavan ja kertovan, mitä asialle tehdään. Tai voihan olla että sytkyhoitsu soittaa kunhan lääkäri on päättänyt, miten homma etenee. Liekö tuolla väliä kuka soittaa kunhan vain asia selviää?

Tämä on aika jännää. Tarkoitan että hoitoni on edennyt vakaasti kuin juna, ilman pahempia komplikaatioita. Olenko nyt astunut ankarammalle taistelukentälle? En millään ehtisi kummitella tautien kanssa kun minulla on yritys pyöritettävänä. No, se kyllä pyörii ihan itse, ja minä vain huvittelen sen kanssa. Kukaan ei joudu puille paljaille vaikka homma heilahtaisi kiville ja minä itse krematorioon.

Olen neuvotellut kirjailijoitten agenttien kanssa ja nyt agentit neuvottelevat kirjailijoitten kanssa. Minua hykerryttää ajatus, että tuolla jossain maailmalla on ihmisiä, jotka pähkäilevät tarjousteni kanssa. Että olenko luotettava ja vakavastiotettava kustantaja, ja niin poispäin. Itse asiassa minulla on jo kaksi kirjaa valmiina julkaistavaksi, mutta toisen kanssa tapahtui pieni kämmi, siitä nimittäin yllättäen puuttuukin yksi luku. En ole itse kääntänyt sitä, mutta käännös on ollut minulla ainakin kymmenen vuotta, joten olisihan minulla ollut aikaa tarkistaa se. Tietenkin voi kysyä, ihan oikeutetusti, miksi en käännä itse puuttuvaa lukua. Hyvä kysymys… Ehkä selviytyisin siitä, mutta teksti on sata vuotta vanhaa ruotsia, eikä minulla edes ole ruotsin sanakirjaa. Ruotsi kun ei ole lempikielieni joukossa, ikävä kyllä. Nuivuuteni juuret ovat ruotsin pakkoluvussa. Onneksi minulla on kääntäjä tiedossa tekstinpätkälle, mutta näin kesälomakaudella homma ottaa aikansa. Eipä tässä ole mikään kiire. Hiljaa hyvä tulee, tiedättehän. Julkaisen molemmat kirjat yhtä aikaa sitten kun puuttuva palanen on saatu loksautettua kohdalleen.

Ai niin, parasta aikaa on menossa Smashwordsin kesäkampanja, ja minunkin kirjani ovat siinä mukana. Ehdottomasti suosituimmat näyttävät olevan His Master’s Hand ja High Caves of Um Na Sha. Tuskin ne kiinnnostavat suomalaisia, mutta voin suositella kevyeksi kesälukemiseksi blogikirjaani Kirjoituksia elämästä ja mysteereistä. Luen sitä itsekin toisinaan kun tarvitsen virkistystä elikkä hyvä naurut. Se on vielä pari viikkoa ilmainen, niin että siitä vaan lataamaan ja nauttimaan koko persiellä. Kirjan kannen piirsi nuori kroatialainen ystäväni Kristijan, ja se symboloi oivaltavasti jutusteluni rönsyilyä ja kieppumista sinne tänne kaiken maailman aiheissa.

Read Full Post »

eli pienkustamoni on syntynyt, voisi sanoa että viimeisillä hetkillä ennen kuin krematorion luukku kolahtaa. Kolahtaako se? Hmm, enpä tiedä. Oli miten oli, Telum Saxum on olemassa, kotisivukin pystyssä joskin vielä vaiheessa, ja neuvotteluja käydään kiivaasti kirjailijoitten ja heidän agenttiensa kanssa. Käydään… siis minä käyn. Pitäkää peukkuja! Oikeuksia kyllä saa, se ei ole ongelma eikä mikään, mutta välirahat voivat olla melleviä.

Aika on kiitänyt viime aikoina sellaista vauhtia, että tapahtumia ei ole millään ehtinyt hakata kiveen eli kirjoittaa blogiin säilyväksi ikiajat, tai ainakin niin kauan kuin netti on olemassa. Juhannuskin tuli ja meni ja oli sään suhteen merkillisen leppoisa, Suomen juhannukseksi. Ennen sitä sain Gemzar-tehosteen ja vieraitakin kävi, Kajaanin-sisko nuoremman tyttärensä kanssa. Niin harvinaiset ja rakkaat vieraat ovat elämän suuria nautintoja. Heidän vierailunsa oli lyhyt mutta antoisa. Puhuimme niin että kieltä pakotti, joskin oma ääneni oli ja on yhä melko kadoksissa, sytkyjen takia kai. Aina voi toki kuunnella kun toiset puhuvat. Virkistyin suuresti harvinaisesta sosiaalisesta tapauksesta. Normaalisti voi kulua päiviä kun en sano ainuttakaan sanaa.

Äänen katoamisen lisäksi toisessa korvassani on tunne kuin jokin yrittäisi tulla sieltä ulos mutta ei millään mahdu, siis kuin jokin painaisi korvakäytävän seinämiä, jokin lämmin mutta näkymätön. Lähisiskoni ehdotti, että se voisi olla jokin hyönteinen tai sen semmoinen, joka on työntäytynyt korvaani. Vaan ei ole, jostain muusta on kysymys. Mistäpä muusta kuin sytostaateista. Ne aiheuttavat merkillisiä oireita.

Tautien tullessa taas mieleeni merkitsen muistiin, että viimeisimmän keuhkoröntgenkuvani selostuksessa kerrotaan osan keuhkoistani romahtaneen ja rintarangassani näkyvän selkärankareuman aiheuttamia muutoksia. Että silleen. Saa nähdä, mikä tauti vielä löytyy. Onneksi minulla ei ole aikaa murehtia vaivojani, Telum Saxum pitää minut rullaamassa niin että olen kuin mikäkin Duracel-pupu, tosin ilman rumpua.

Jos joku ihmettelee, miksi firmallani on niin kummallinen nimi, sen tarina palautuu kauas muinaiseen fantasiamaailmaani Malanzariin. Siellä on majatalo, jonka nimi on Särkynyt keihäs, ja sen kyltissä on lohjenneen, obsidiaanista tehdyn keihäänkärjen kuva. Pala lohkesi kun keihäs osui erään minotaurin kylkeen, mistä tapauksesta seurasi kaunis rakkaustarina, jonka seurauksena syntyi majataloa isännöivä ruma mutta sydämellinen mies.

Äh, ajatukseni harhailevat taas missä milloinkin. Takaisin ruotuun, hus! No, itse asiassa minulle ei kuulu hirveämpiä. Minulle saa tarjota käsikirjoituksia, mutta niissä pitää olla munaa. Totta puhuen työstän juuri erästä public domain -klassikkoa (munatonta mutta traagista). Aion julkaista niitäkin, ne kun ovat ilmaisia. Ymmärrän kyllä rahan arvon vaikka en mammonasta niin kauheasti piittaakaan. Saa sitä olla, se helpottaa kummasti elämää yleensä ja varsinkin harrastuksia.

Read Full Post »

Vaikuttaa siltä että saan aikaiseksi väkertää näitä postauksia vain sairaalatoimintapäivien tienoilla. Tarkoitan että silloin kun käyn Tyksissä. Tänäänkin kävin, sain hoitosarjan neljännen kerran ensimmäisen osan sytostaatit eli carboplatiinin ja gemsitabiinin ja tietysti kortisonin ja runsaasti suolavettä suoraan suoniini ihanan laskimoportin kautta. Nyt on taas tullut uutta tietoa portin käytöstä, nimittäin siihen ei enää ruiskuteta lopuksi hepariinia kuten ennen, pelkkää keittosuolaliuosta vain. Se on helpotus, hepariini on myrkkyä jos mikä. Myrkkyjen annon lisäksi huolehtivaiset hoitajat tyyräsivät minut päivystävän lääkärin puheille, sillä kainalooni on ilmestynyt paise ja vatsastakin pullistuu esiin kuplamainen muodostelma. Itse en olisi älynnyt vaivata lääkärikuntaa niin vähäpätöisillä asioilla. Nuori ja kaikin puolin viehko naislääkäri (erikoistumassa oleva, kuiskasi hoitaja kunnioittavaan sävyyn) määräsi paiseelle antibioottikuurin, mutta kupla ei innoittanut häntä esittämään mitään erityisiä toimenpiteitä. Se tutkitaan tarkemmin ultran kanssa loppukesällä sytostaattikuurin jälkeisessä lopputarkastuksessa, sanoi hän.

Sytkyt ovat purreet hyvin, labratulosten mukaan syöpämarkkeri CA12-5 on laskenut roimasti niin että se on nyt 34. Koska syövän alin raja-arvo on 35, olen virallisesti syövätön. Eikö olekin mahtavaa? Olen terve kuin pukki, ja jos minulla mitä kremppaa on, se johtuu hoidosta, ei taudista. Eli jos vain kestän hoidot, elää repatan vielä ties kuinka kauan. Elämäni tuntuu valtavan hyvältä huolimatta Gemzarin aiheuttamista flunssan kaltaisista oireista. Kollegat sytkyhuoneessa kertoivat kärsineensä samanlaisista oireista sen kanssa. Tällä kertaa kaikilla paikalla olevilla kohtalotovereilla oli moneen kertaan uusineen syövän hoito menossa. Kuka sai minkäkin kemococktailin suoniinsa. Munasarjasyöpä on ovela pirulainen, kaikille ei tepsi sama sytky-yhdistelmä, mutta onneksi myrkyissä löytyy. Luulin että saan toruja hoitajilta kun en suostunut ottamaan Avastinia, mutta mitä vielä, kaikki tukivat päätöstäni ja lääkärini lailla totesivat, että ”voithan aina aloittaa sen sitten joskus jos siltä tuntuu”.

Minulla ei toki ole mitään elämistä vastaan, sillä olen perustamassa taas yritystä täynnä intoa. Luulisi että olisin jo saanut tarpeekseni yrittämisestä, varsinkin kun ajattelee, kuinka edellisen kanssa kävi. Itse asiassa sen kanssa kävi hyvin kun ottaa kaiken huomioon. Leipäni on pudonnut monet kerrat, mutta aina voipuoli ylöspäin. Tutkiessani yrittämistä eläkeläisenä olen todennut, että se ei ole lainkaan niin hankalaa kuin olen luullut. Äärettömän pikkuisen yrityksen pyörittäjä selviää nykyään aika vähällä byrokratialla. Joten tutkin edelleen asiaa ja voi olla, että minulla on kohta taas pienkustantamo, joka tuottaa hassuja kirjoja, joita juuri kukaan ei lue. Villahousun ydin onkin omassa viihtyisyydessäni. Jos kerran nautin valtavasti kääntämisestä, tekstien tuottamisesta ja e-kirjojen tekemisestä, miksi en hemmottelisi itseäni tekemällä niitä niin että luu näkyy? Ehdin kyllä kuollakin, mutta sitä ennen tekisin mielelläni vielä jotain kivaa. Ja sitähän kirjojen kanssa pelaantuminen on. Vaikka ne olisivatkin vain sähköisessä muodossa. E-kirjojen kanssa ei tarvitse tapella painatuksen, varastoimisen eikä postittamisen kanssa.

Ai niin, luin hiljakkoin jumalattoman paksun opuksen nimeltä Sairauksien keisari – syövän elämäkerta, kirjoittanut Siddharta Mukherjee ja suomentanut Kimmo Pietilä (Terra Cognita). Suosittelen jokaiselle ko. taudista kiinnostuneelle ja sen kanssa omakohtaisesti kärvistelevälle. Kirja ei ole helppolukuinen mutta palkitsee lukijansa jos ei muuten niin silmien avaamisella. Syövän menneisyys ei ole kaunis, eikä sen tulevaisuuskaan vaikuta juuri sen paremmalta. Syöpä porskuttaa ympäristömme myrkyttymisen tuella, ja lääketehtaat suoltavat tulemaan vastamyrkkyjä. Siinähän ihmiskunta sitten kärvistelee oman ahneutensa ja lyhytnäköisyytensä pauloissa. Syöpää on ollut yhtä kauan kuin elämää maapallolla, eikä se katoakaan ennen kuin kaikki elämä on kadonnut. Sen kanssa vain pitää oppia elämään. Mitä ei näytä tällä menolla tapahtuvan, päinvastoin. Kenties vasta kuudennen joukkotuhon tapahduttua jäljelle jääneillä on mahdollisuus oppia elämään siedettävällä tavalla rinnatusten syövänkin kanssa.

Kirjoista tuli mieleeni vielä sekin, että ihmeekseni kirjani His Master’s Hands on yllättäen ruvennut menemään taas kaupaksi (välillä on ollut hiljaista sen suhteen). En ymmärrä, miten olen edes osannut kirjoittaa moisen tarinan, se kun käsittelee ns. kotikuria, domestic discipline. Aihe on valtavan suosittu m/m-romanssipiireissä. Luin kirjan uudelleen tukka pystyssä ja silmät kauhistuksesta pyöreinä. Minulla ei ole muuta mustikuvaa sen kirjoittamisesta kuin että ajattelin kokeilla aihetta, koskapa se näytti myyvän hyvin. Mutta olenhan aina sanonutkin, että en kirjoita itse vaan ikään kuin kanavoin tekstejä (kuten kaikki kirjoittajat väittävät). Ajatuskin rakkaan ihmisen (tai kenen tahansa paitsi jos hän pyytää sitä bdsm-mielessä) hakkaamisesta pöyristyttää minua.

Read Full Post »

Käväisin Tyksissä saamassa Gemzarin. Siinä ei kauan nokka tuhissut, pullo oli kovin pieni. Koko homma ei kestänyt tuntiakaan.

Kaupunkiin meno oli melkoista hikirallia; helle oli tappolukemissa. Onneksi tuuli sen verran vilpoisesti, että selvisin kaikella kunnialla. Bussi oli kuin paistinuuni siihen asti että kuljettaja ymmärsi avata kattoluukut. Hän näytti jostain lämpimämmästä maasta kotoisin olevalta, joten hän ei varmaan ollut heti ajoon lähtiessään tullut ajatelleeksi, että suomalaiset eivät ehkä ole tottuneet sellaiseen ilmatilaan.

Muuten ei kuulu hirveämpiä. Paitsi että sain verenpainemittarini ja olen mittaillut ahkerasti. Minulla ei ole sen mukaan liikaa verenpainetta. Mitä minä sanoin? Sen puoleen voisin aloittaa Avastinin, mutta se on vielä vaiheessa. Minulla on syvä vastenmielisyys Avastinia kohtaan, en tiedä, miksi. Kuitenkin sanoin tänään Tyksissä että voisin siitä huolimatta kokeilla, koska olen utelias ja minua kiinnostaa nähdä, olisiko siitä iloa. Tilanne on nyt se, että syöpälääkäri soittaa minulle parin viikon päästä ja päättää, onko minun syytä aloittaa Avastin-hoito. Perästä kuuluu.

Sain Kelalta kirjeen, jossa minun kerrottiin menettävän taas puolet asumistuestani, koska olen saanut kahtena peräkkäisenä vuotena Taiken avustuksen. Kelan mielestä se on vuotuinen, eli heidän käsityksensä mukaan saan sen ensi vuonnakin. Enpä usko. Se ei lankea luonnostaan kuin Manulle illallinen, päinvastoin. Sen saa — jos saa — anomuksen perusteella, ja minusta tuntuu, että en ano sitä ensi vuonna. Kenties en ole elossakaan enää silloin. Kuka sen tiennee? Ei kannata anoa avustusta, josta ei varsinaisesti kostu millään lailla. En silti valita, rahani riittävät lopun ikääni. Paremminkin minua huvittaa tuollainen rahan siirtely taskusta toiseen. Yksi instanssi avustaa ja toinen kaapaisee avustuksen omaan taskuunsa. Avustettava sitten ihmettelee huuli pyöreänä.

Olen tässä ruvennut harkitsemaan heittovavan ostamista nyt kun minun ei enää tarvise maksaa kalastuslupaa. Ajatus heittelemisestä tuntuu kumman kiehtovalta. Tuossahan on merenrantaa aivan lähellä. Tuore kala kyllä maistuisi. Sen hinta kaupassa ylittää budjettini, joten siinäkin mielessä heittelyssä olisi järkeä. Pitääpä katsella, mikä vapa- ja kelayhdistelmä olisi hyvä. Uistimista puhumattakaan.

Read Full Post »

Saavutimme lähisiskon kanssa merkittävän virstanpylvään toipumisemme tiellä. Nimittäin kävelimme lähimpään Heseen hampurilaiselle. Teko ei kuulosta kummoiseltakaan, mutta vielä viikko sitten emme kumpikaan olisi kyenneet siihen. Tuntui kerrassaan juhlalliselta istua haukkailemassa mehevää, rasvaista ja niin edelleen einestä. Minulla ei ole minkäänlaista ruokahalua, ja suussani tuntuu epämiellyttävä metallinen maku, mutta jostain syystä teki mieli hampurilaista. Söin suuresti nauttien. Minun on kerrankin lupa syödä ihan mitä vain. Paljonko siitä on iloa kun mikään ei maistu miltään? Mutta en valita. Hampurilainen maistui hyvältä sentään.

Gemzar on aikamoista myrkkyä. Se saa aikaan merkillisiä näköhäiriöitä. Viime yönä mm. sellaisen, että ajattelin hetken jo kajahtaneeni lopullisesti. Makasin yöllä sängyssäni silmät kiinni kuunnellen tabletilla Celian äänikirjaa, Stockmannin myymäläetsivän muistelmia, erittäin mainiota teosta. Oli pimeää, taivas oli pilvessä koska satoi. Silloin tajusin yhtäkkiä, että näen käteni! Enkä vain käteni, vaan sen luutkin, kuin röntgenkuvassa. Avasin silmäni ja näky katosi. Oli pimeää, en nähnyt mitään. Suljin silmäni, ja näin taas käteni luineen päivineen. Vääntelin käsiäni ja taivuttelin sormiani kauan aikaa, ihmeissäni ja hiukan peloissanikin. En ole koskaan kuullutkaan moisesta asiasta, mutta ymmärrän, että sen täytyy johtua Gemzarista. Näkeminenhän tapahtuu aivoissa, ja ilmeisesti myrkky vaikuttaa keskushermostoon sen lisäksi että muuttaa syöpäsolujen dna:n.

Näky haihtui vähitellen. Saa nähdä, palaako se ensi yönä. Muutenkin näen koko ajan silmissäni kerrassaan kummallisia kuvioita, hyvin kauniita, esimerkiksi hienostuneitten viivojen muodostamia neliöitä, tai etäisesti joltain elävältä oliolta näyttäviä soikioita, jotka näyttävät liikkuvan lukemattomilla pienillä värekarvoilla. En osaa edes kuvailla niitä tarkasti, ne ovat aivan erilaisia kuin mikään, mitä olen kuunaan nähnyt. Ja kaikki vain harhaa.

Täytyy taas kerran todeta, että ihminen on kumma värkki.

Read Full Post »