Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘homo’

Sain tänään viimeinkin Tyksistä virallisen selostuksen viimeisimmän TT-kuvan tuloksista. Soitin sairaalaan alkuviikosta kun mitään ei kuulunut sieltä päin, ja hoitsu luki koneeltaan, että sekä emboliat että kasvaimet ovat hävinneet. Ehdin jo arvella että ihme on tapahtunut. Erikoislääkärin selostus kertookin sitten aivan muuta. Keuhkot ovat kyllä puhtaat, ei suurentuneita imusomukkeita eikä embolioita, mutta vatsaontelossa on edelleen kasvaimia, tosin ne ovat selvästi pienentyneet eikä uusia ole tullut, eikä näy ascitesta. Eli siis syöpä muhii edelleen kaikessa hiljaisuudessa. Saa nähdä, kuinka kauan kestää ennen kuin se taas riehahtaa räväkämpään kasvuun. Lisänä muihin tauteihini kuvassa näkyy, että lannerangassani on skolioosia ja degeneratiivisia / osteoporoottisia muutoksia, aika pahojakin. Ei ihme, että selkäni on kipeä kuin mikä. Selkälihakset ovat jumissa siksi että ne koettavat kaikin voimin suojella rankaa romahtamiselta. Munuaisissa on kystia ja perna on kasvattanut lisäpernan; molemmat ilmiöt ovat vaarattomia. Vieläpähän mitä, sanoisi äitivainaja jos eläisi.

Syöpäni on siis nyt, niin, en oikein osaa sanoa, missä vaiheessa. Se ei ole remissiossa, oikeastaan. Taxol potki sitä reippaasti persuksille, mutta koska hoito jouduttiin jättämään neuropatian takia kesken, kasvaimet alkavat ilman muuta kasvaa. Mikäpä niitä estäisi? En kuitenkaan ole huolissani, tämä nyt vain sattuu olemaan minun elämääni. Elämää, jossa on runsaasti mukavia asioita, ja saan koko ajan tehdä juuri niitä asioita, joita rakastan eniten. Elämässä pitää olla intohimoja, ja niitä minulla on runsain määrin.

Mistä tuli mieleeni, että sain vihdoinkin Josh Lanyonin suostumaan siihen, että saan julkaista Telum Saxumissa kaksi hänelle jo aikoja sitten suomentamaani kirjaa, nimittäin Kadonneen vainajan arvoituksen ja Kummitustalon. Elisa Kirja vain ei näytä saavan niitä pantua tarjolle. Mietinkin, että pitäisikö tässä pystyttää oma nettikauppa? Taitaa olla liian työlästä. Josh on m/m-romanssigenren terävintä kärkeä; hänen kirjojaan on käännetty yhdeksälle kielelle. Voisi sanoa, että hän on lajinsa Nora Roberts, ja samat ihmiset rakastavatkin molempien kirjoja. Ne ovat jännittäviä, romanttisia ja — mikä tärkeintä — hyvin kerrottuja tarinoita.

Ai niin, minulla oli taas verenvuotoa nenästä, niin reipasta, että lähisisko tyyräsi minut Tyksiin yhteispäivystykseen. Hassua kyllä, vuoto väheni pelkäksi tihkumiseksi kun pääsimme sairaalaan. Lääkäri sitten totesi, että suonta ei kannata polttaa enää, koska se kumminkin ratkeaa taas. Hän tyrehdytti vuodon aderanaliinilla ja länttäsi päälle Spongostania. Sain ohjeen hakea lisää sitä lisää apteekista ja paikkailla itse. Kävinkin tänään Prisman-reissulla apteekissa ja kysyin farmaseutilta, löytyisikö jotain ainetta, muuta kuin adrenaliinia, jolla vuotoa voisi tyrehdyttää. Ei, sanoi viehko neitonen, anna valua vaan niin kauan kuin valuu ja laita sitten Spongostania. No, hän ei tiedä, millä lailla verta tulee silloin kun sitä alkaa tulla. Vuotaisin kuiviin ennen kuin se lakkaisi. Näissä jutuissa pitää toimia sormituntumalla. Jännää nähdä, milloin hana aukeaa seuraavan kerran.

Tämä postaus vaikuttaa ruikutukselta, mutta ei ole. Kunhan vain kerron, miten homma tautirintamalla etenee.

Read Full Post »

nimittäin infuusioporttiini. Tänään alkoi taas myrkkykuuri. Saan nyt paklitakselia kolmena peräkkäisenä viikkona, sitten seuraa viikon tauko ja rumba alkaa uudestaan jatkuakseen herraties kuinka kauan. Siinähän sitä sitten tanssaa sen kuin kykenee. Mielenkiintoista nähdä, irtoaako tukka, juilivatko luut ja iskeekö neuropatia. Muistelen kokeneeni niitä kaikkia viimeksi kun sain paklitakselia. Enpä tuota sure. Rankka tauti vaatii rankat hoidot. Vaikka en kyllä oikeastaan tunne itseäni sairaaksi, siis henkisessä mielessä. Raato oirehtii sen minkä oirehtii, mutta mieleni on sitä mieltä että piruako tässä sairastamaan, on parempaakin tekemistä. Ai niin, kuulin että desmoidini on kutistunut kolmesenttisestä alle puolitoistasenttiseksi. Hieno homma. Desmoidi on täysin ennustamaton, joten sen kutistuminen sopii ottaa vastaan laulaen ja tanssien.

Mistä tuli mieleeni, että ilahduin suuresti kun Nick Wilgus pani Ravista sokeripuuta -kirjan kannen Facebookiin, ja yllättävän monet pitivät kuvasta ja kommentoivat sitä myönteisesti. Nick itse sanoi, että kannen henkilöt muistuttavat suuresti mielikuvia, joita hänellä oli heistä kirjoittaessaan kirjaa. Mahtavaa! Sattuipa hyvin. Tai sitten se ei ollut pelkkää sattumaa, sillä kyllähän minä sain mielikuvat henkilöistä lukiessani ja kääntäessäni kirjaa, ja etsin sitten sen mukaiset kuvat Shutterstockista. Onneksi löytyi melko tarkkaan mielikuviani vastaavat mallit. Kannenteko on loputon urakka — joka ikiseen opukseen pitää kehitellä kansi — ja se on tuskallista täysin epätaiteelliselle ihmiselle.


Tämän kannen tekemisessä oli vaikeutena se, että päähenkilöt ovat tavallista vanhempia, sellaisia neliviitosia kumpikin. Varsinkin takana olevaa miestä oli vaikea löytää. Kokeilin monta erilaista miestä — käytyäni läpi tuhansia kuvia — ennen kuin löysin sopivan kompromissin kypsää ikää ja viriliteettiä. Äijät näyttävät ehkä hiukan liian nuorilta, mutta eivät sentään parikymppisiltä. Liian vanhat eivät käyneet. Keitä kiinnostaa lukea ylikypsien papparaisten kiihkeästä rakkauselämästä? Ehkä samanikäisiä mummeleita? Elän toivossa että kuolen ennen kuin joudun niin pitkälle.

Read Full Post »

Soitto Tyksistä sai minut huokaisemaan syvään helpotuksesta. Desmoidilleni on päätetty olla tekemättä mitään. Sitä vain tarkkaillaan, harvakseltaan. Saan olla aivan rauhassa tammikuuhun asti. Vasta sitten on aika mennä sekä syöpä- että kasvaintarkastukseen. Olin jo ehtinyt kehitellä mielessäni melko epämiellyttäviä kuvia uudesta leikkauksesta, joka tuottaisi taas huonosti parantuvan haavan. Minulle soittaneen lääkärin mukaan desmoidin poistaminen merkitsisi sitä, että osa vatsalihasta poistettaisiin ja korvattaisiin tyräverkolla. Koska kasvain on täysin ennustamaton, voin vain toivoa että ehdin kuolla ennen kuin se tappaa minut. No, vitsi vitsinä.

Olen alkanut varovaisesti pidentää kävelylenkkejäni. Käveleminen on erinomaisen hyvä keino sekä tappaa aikaa että kohottaa kuntoa. Vaikka ei minun hidas paarustamiseni taida nostaa sitä kovin korkealle. Kunhan edes hiukan. Olen siinä tilassa, että sängystä ylös nouseminen aamuisin tekee tiukkaa. En kerta kaikkiaan saa impulssia, joka nostaisi minut ylös. Makaan siinä pohjuspuillani puolihorteessa, torkahdan välillä ja näen omituisia unia, havahdun hetkeksi ja vaivun taas tuonpuoleisiin maailmoihin. Tosin yön pitkien tuntien aikana ehdin nousta monta kertaa vessareissulle, joten ehkä aamun veltostelu johtuukin siitä. Vaan minkäs sille tekee? Kun luonto kutsuu, kutsuun on vastattava vikkelästi. Pääsee vähemmällä pyykinpesulla.

Ilmojakin piisaa. Marraskuu menossa näin pitkällä ja aurinko paistaa kuin hullu. Pakkasista ei ole tietoakaan, eikä siis lumestakaan. Pysyköönkin liukkaus poissa vielä kauan, jotta pääsen kävelyilleni!

Muuten, luin pitkästä aikaa pari kirjaa, joista pidin todella paljon. Yhdysvaltojen syvään etelään sijoittuvassa Mississipissä päähenkilö, Wiley, on köyhä yksinhuoltajaisä, homo, joka kasvattaa huumelasta. Sellaista, jonka vanhemmat ovat käyttäneet huumeita odotusaikana. Sen takia Wiley on täysin huumekielteinen. Lapsi on kuuro ja muutenkin vammainen mutta älykäs ja fiksu pikkupoika. Wiley kehittelee suhdetta pesunkestävään jenkkiin, Jackiin, joten kulttuuriset erot tulevat kiinnostavasti esiin. Jackilla on myös huumehistoriaa, joka hiertää pahasti pariskunnan välejä. Kerronta on loistavaa, ja mikä parasta, kirjoissa ei esitetä yhden yhtäkään seksiaktia, mutta silti pääparin suhteesta ei jää kertomatta mitään. Sitä minä sanoisin hyväksi kerronnaksi. On taito osata kertoa tapahtumista kuvailematta niitä suoraan. Ennen se osattiin. Nykylukijat kuulemma vaativat kiintiönainteja kirjoihin, oli genre mikä hyvänsä, joten kirjoittajat vain vastaavat kysyntään, parhaansa mukaan. Mutta genitaalien käsittelyn tarkka kuvailu ei välttämättä tee tarinasta hyvää. (Käsityön innoittamiseen tarvittavat tarinat ovat tietysti asia erikseen.) Kirjat ovat Nick Wilgusin Shaking the Sugar Tree ja sen jatko-osa Stones in the Road. Tapahtumat sijoittuvat Tupelon kaupungin tienoille, Elviksen kotikaupungin, kuten kaikki ainakin kypsään ikään ehtineet ihmiset tietävät, joten kirjojen kielessä on kutkuttavasti etelävaltiolaisia puheenparsia. Ah, olisipa ihanaa suomentaa kirjat, mutta niitten kieli taitaisi ylittää kykyni juuri niiden etelävaltiolaisuuksien takia.

Read Full Post »

TTTPS_kansi_pieni

Tämä pikku kirja on osa vapaaehtoisvoimin pyöritettävää turvaseksiprojektia, jonka kautta kirjoittajat yms. luojat jakavat tietoutta hiv/aidsista niille, jotka tietoa eniten tarvitsevat, eli gay-nuorille. Oma osuuteni on suomennoksen tekeminen. Tein myös kannen, tosin vain vaihtamalla alkuperäisen kannen tekstit suomenkielisiksi. Kirjan saa ladata ilmaiseksi ja jaella kavereillekin. Sanaa ei levitetä koskaan liikaa aiheesta; hiv leviää edelleen ja tappaa, ja jos ei heti tapakaan, niin ainakin aiheuttaa kammottavia liitännäissairauksia. Ja kuitenkin virukselta voi välttyä helposti, kunhan vain tietää, miten.

Tarina on kaunistelemattoman suoraa puhetta aiheesta. Hyssyttely ei olekaan viisasta kun kohteena on nuori, jolla on edessään koko elämä — jonka voi tuhota heti ensimmäisellä seksikokemuksellaan, jos on tietämätön ja/tai piittaamaton.

Read Full Post »

kva_kansi_pieni
Kun romanttinen viikonloppu San Franciscossa menee puihin, ujo nuori taiteilija Perry Foster palaa ennen aikojaan kotiin ja saa huomata, että asiat voivat aina mennä vieläkin huonommin: hän löytää ruumiin kylpyammeestaan. Ruumiin, jolla on yllään hyvin ruma pikkutakki – ja yhtä rumat sukat. Perry ei tunne vainajaa, mutta siitä ei ole suurta lohtua; millä ihmeen ilveellä kuollut tuntematon on päässyt lukittuun huoneistoon eristyneessä Alstonin kartanossa Vermontin Northeast Kingdomin takametsissä? Perry kääntyy apua saadakseen ”pitkän, tumman ja vihamielisen” entisen laivaston erikoisjoukkojen miehen Nick Renon puoleen – mutta onko Reno ihan sitä miltä näyttää?

Eli viimeisin käännökseni on vihdoinkin julkaistu, taikka on se näköjään julkaistu jo elokuussa, mutta kirjailija ei ole vaivautunut kertomaan minulle tapauksesta, kiireinen henkilö kun on. No, parempi myöhään… Ja onhan se iloinen yllätys kun löytää ykskaks käännöksensä nettikirjakaupasta.

Josh Lanyon on erityisen hyvä henkilökuvauksessa; hänen sankarinsa ovat eläviä ihmisiä hyvine ja huonoine puolineen. Tämä tarina on erityisen nautittavan romanttinen, jos niin voi sanoa, ja miksi ei voisi? Ränsistynyt, aavemainen kartano eksentrisine asukkaineen ja mielenkiintoisine historioineen antaa herkullisen taustan nuoren ja naiivin Perryn ja enimmäkseen pahantuulisen ja mammanpoikiin nuivasti suhtautuvan Nick Renon hankalasti kehittyvälle suhteelle.

Read Full Post »

Kesä! Tervapääskyt ovat tulleet, ja jumalattoman suuret sääsket. Vastaavia olen nähnyt vain Viipurissa. Toisaalta ison saa helpommin nitistettyä kuin pienen. Ainakin sen huomaa helpommin. Niin että koolla on väliä.

Pikku kämpässäni vallitsee sekasorto, meneillään on salakavalan vesivuodon jälkien korjaaminen. Patterin vesiputki oli ruikkinut kaikessa hiljaisuudessa siivouskomeron ja seinän väliin herraties kuinka kauan. Missään ei näkynyt vihjettäkään meneillään olevasta tihutyöstä. Kahdessa alapuolellani olevassa huoneistossa vesi ehti tulla seinän läpi, mutta asukkaat eivät huomanneet mitään. Kaikkea sitä. Keittiöni on purettu ja kuivaaja pauhaa siellä tarmokkaasti. Keittiön kamat jääkaappia myöten ovat olohuoneessa. Elän jonkinlaista leirielämää romppeitten keskellä. Remontin etenemisen vauhdista päätellen tätä kestää koko kesän.

Minulla on meneillään taas vesipaasto, kolmas päivä. Saa nähdä, kuinka kauan jatkan tällä kertaa. Paastoaminen sinänsä on helppoa, mutta aika tahtoo käydä pitkäksi. Kaikkeen syömiseen liittyvään tuhraantuu yllättävän paljon aikaa. Ja jos ei syö, aikaa riittää tapettavaksi asti. Murhaan sitä mm. flirttailemalla netissä seuranhaluisten miesten kanssa. Niitä riittää, ympäri maailman. Maailmankuva avartuu uusien tuttavuuksien myötä. Tutustuin esimerkiksi mieheen, joka julisti raamatun olevan hänen tärkein kirjansa. Saimme siitä aikaan hauskan debatin.

Viimeistelen juuri viimeisintä käännöstäni. Pääsimme Joshin kanssa yksimielisyyteen kirjan suomenkielisestä nimestä: Katoilevan vainajan arvoitus. Se on tyypillinen lukitun huoneen mysteeri, lisänä ripaus m/m-romanttisia aineksia. Näin ihanalla ilmalla ei vain ole suurta intoa istua koneella editoimassa tekstiä kun voi mennä ulos lusmuilemaan luonnon helmassa. Eihän eläkeläisen toki tarvitsisikaan muuta tehdä kuin lusmuilla.

Read Full Post »

tamingbrad_pieniJulkaisin tänään viidennen e-kirjani, tällä kertaa englanninkielisen, ja hyvin lyhyen, oikeastaan vain novellin. Se on osa kenties joskus syntyvää paksumpaa kirjaa, eräänlainen esittely, tai kokeilu.  Aihe on rankka, homoporno, ja tarina on erittäin ruma ja väkivaltainen. Sitä ladattiin ensimmäisten parin tunnin aikana yli 50 kertaa. Genrellä näyttää olevan menekkiä. Kirjoittaminen oli rankka mutta samalla omituisen vapauttava, lähes katarttinen kokemus. Kirja on ilmainen ja sen voi ladata täältä.

Read Full Post »