Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kääntäminen’

Opettelen taas olemaan itsekseni, sillä viime lauantaista asti atimoimassa ollut Kajaanin-sisko on jo palannut omaan kauniiseen kotiinsa. Meillä oli kerrassaan mukavaa, höpötimme kaiken maailman asioista niin että vieraampi ei olisi saanut sanansijaa siinä puheentuiskeessa. Puhuminen ei puhumalla lopu, se tuli taas todistettua. Lapsuuden muistoista ja lapsista saa eniten juttua aikaan. Tulevaisuutta emme juuri suunnitelleet, se ei tuntunut tärkeältä. Hiukan minulla oli paha mieli kun en enää pysty olemaan kunnollinen emäntä vieraalleni, mutta hän oli omatoiminen ja osasi lähteä ulos kävelylle ja rymyämään kirpputoreilla jos siltä tuntui. Kävimme toki yhdessäkin kävelyllä, mutta liikkumiseni on niin huonoa, että siitä ei ole suurta huvitusta vieraalle. Piipahdimme Aurinkoisessa kahvilla, mutta tyrmistyksekseni huomasin että en pystynyt syömään sitä somaa leivosta, jonka sisko halusi tarjota minulle. Minua alkoi oksennuttaa, ja se oli sitten siinä. Pirullista.

Nämä blogipostaukseni alkavat olla pelkkää ruikutusta ja marinaa, mutta sellainen ihmisluonto on. Ken härjillä kyntää, se härjistä puhuu… Tilanteeni on sikäli hyvä, että lääkitykseni on ajan tasalla kipujen suhteen. Voin valita aivan vapaasti, kuuntelenko kipuja vai makaanko pilleritokkurassa. Aloin kokeeksi suomentaa ihmissusikirjan jatko-osaa, mutta kovin hitaasti se käy. Harmi, sillä kirja on hyvä. No, jokaisella jää jotain kesken täältä lähtiessään. Ei, en ole lähdössä minnekään.

Read Full Post »

Seisoin aamuyöllä parvekkeella silmieni edessä taianomainen näky, Jupiter, suunnaton kaasuplaneetta aurinkokuntamme puolimaista. Hupeneva kuukin oli siinä, lähellä tuota suurta planeettaa, mutta muuten taivas oli harmaan udun peitossa eikä tähtiä näkynyt. Jupiteria katsellessani muistin asian, jonka olin unohtanut aivan täysin: olen nähnyt Jupiterin kuut! Muistin, miten katselin niitä monta monituista vuotta sitten kiikareilla aivan täristyksissäni kun ajattelin, että tosiaan saatoin katsella Jupiterin kuita. Ne olivat pikkuruisia valopilkkuja, kuin kipinöitä Jupiterin lähellä. Siinä oli jotain melkein kuin ylimaallista kun ajattelin avaruuden laajuutta. Valtavan suuri planeetta ja sen kuut! Ihmissydän pakahtuu ajatellessaan että on saanut nähdä ne omin silmin. Miten olin saattanutkin unohtaa sen! Miksi ihmeessä en ole hankkinut kiikareita? Miten olen voinut hyytyä niin pahasti että en ole edes ajatellut tähtien tuijottelua, jota harrastin ennen niin mielelläni? Ilman muuta minun pitää hankkia kiikarit. Pitääpä ruveta tutkimaan, millainen olisi hyvä. Toisaalta, mikä minua estäisi hankkimasta kaukoputkea? No, no, ei kannata heittäytyä ihan hervottomaksi. Mihin minä tarvitsisin kaukoputkea? Näillä tienoilla on niin paljon valosaastetta, että vakavasti otettava tähtiharrastus ei onnistu autottomalta ihmiseltä. Parveketarkkailuun riittää kiikarit. Niillä näkee ihan riittävän hyvin sekä tähtiä, planeettoja että naapureita. Naapureista puheen olen, minähän asun melkein Tuorlan tähtitornin naapurissa, jos niin kuin tähtientuijotteluhimo iskisi tosissaan.

Jupiterin aiheuttaman ilontunteen lisäksi minulla on muutakin syytä iloita, olen nimittäin saanut viimeinkin Kaje Harperin liittymään Telum Saxumin kirjailijoitten joukkoon. Hän on yksi LGBTQ-genren huippukirjoittajista, samaa luokkaa kuin Josh Lanyon, Z. A. Maxfield ja Nick Wilgus. Telum Saxum julkaisee kohtapuoliin ensimmäisen osan Kajen upeasta Hidden Wolves -sarjasta; kirjan suomenkielinen nimi on Liian suuri riski. Kehittelen siihen parhaillaan kansikuvaa, työ, joka tuntuu epätoivoiselta. En totisesti ole mikään taiteilija, minulta puuttuu kaikkinainen piirtämis- ja sommittelukyky, värisilmästä puhumattakaan, ja silti minun täytyy tehdä kansikuva toisensa jälkeen. Tämän kirjan kanssa olen oikeasti huolissani, kannesta kun pitää tulla superhyvä. Muitakin kansikuvia on työn alla, ja kaiken lisäksi käännän maailmanloppukirjaa. Tekemistä siis riittää! Ilmassakin on jo kevättä, joten mikä tässä ollessa.

Read Full Post »

Katoileva vainajakin pääsi vihdoinkin myyntiin. Jostain syystä sen koodiin ilmestyi haamu, joka hidasti sen julkituloa. Nyt se kuitenkin on kaiken kansan saatavilla ja hauska ja viihdyttävä tarina onkin. Seuraavaksi Telum Saxumilta tulee toisenlaisia kirjoja, ensinnäkin scifiä. Sen jälkeen Kainuun murteella kerrottua historiallista tarinaa. Suomennan parhaillaan nuortenkirjaa, jossa on jopa kauhuelementtejä. Ties mihin sfääreihin tästä vielä kapuan ammatillisissa ambitioissani, niin eläkemuori kuin olenkin.

Muoriudesta mieleeni nousi eilinen päivä. Kävin nimittäin lähisiskon tyyräämänä Tyksissä hakemassa vihdoinkin kostuttimen cpap-laitteeseeni. Ehkä siitä on apua nenäverenvuodon ehkäisyssä. Yhden yön kokemuksen jälkeen voin todeta, että en huomaa mitään eroa. Ehkä mitään eroa ei huomaakaan, systeemi vain toimii kaikessa hiljaisuudessa omia aikojaan. Saa nähdä.

Eilen onnistuin pudottamaan älyllisen kännykkäni jäiselle pihalle, ja siitä särkyi näytön lasi. Tai näytön suojana oleva lasi. En saa selvää, kummassa hiuksenhienot halkeamat ovat. Liekö tuolla väliäkään; vaurio ei haittaa millään lailla, ainakaan vielä. Varmaankin sitten haittaa jos koko hoito alkaa levitä käsiin. Enpä tuota jaksa murehtia.

Hiukan on pakkastakin, ei kuitenkaan edes kymmentä astetta. Skypetin eilen siperialaisen ystäväni kanssa, joka kertoi pakkasen olevan laskemassa hänen kotikulmillaan 35 asteeseen. On niitä nähty täälläkin, sellaisia pakkasia, ja varmaan nähdään vastaisuudessakin.

Read Full Post »

Sain tänään viimeinkin Tyksistä virallisen selostuksen viimeisimmän TT-kuvan tuloksista. Soitin sairaalaan alkuviikosta kun mitään ei kuulunut sieltä päin, ja hoitsu luki koneeltaan, että sekä emboliat että kasvaimet ovat hävinneet. Ehdin jo arvella että ihme on tapahtunut. Erikoislääkärin selostus kertookin sitten aivan muuta. Keuhkot ovat kyllä puhtaat, ei suurentuneita imusomukkeita eikä embolioita, mutta vatsaontelossa on edelleen kasvaimia, tosin ne ovat selvästi pienentyneet eikä uusia ole tullut, eikä näy ascitesta. Eli siis syöpä muhii edelleen kaikessa hiljaisuudessa. Saa nähdä, kuinka kauan kestää ennen kuin se taas riehahtaa räväkämpään kasvuun. Lisänä muihin tauteihini kuvassa näkyy, että lannerangassani on skolioosia ja degeneratiivisia / osteoporoottisia muutoksia, aika pahojakin. Ei ihme, että selkäni on kipeä kuin mikä. Selkälihakset ovat jumissa siksi että ne koettavat kaikin voimin suojella rankaa romahtamiselta. Munuaisissa on kystia ja perna on kasvattanut lisäpernan; molemmat ilmiöt ovat vaarattomia. Vieläpähän mitä, sanoisi äitivainaja jos eläisi.

Syöpäni on siis nyt, niin, en oikein osaa sanoa, missä vaiheessa. Se ei ole remissiossa, oikeastaan. Taxol potki sitä reippaasti persuksille, mutta koska hoito jouduttiin jättämään neuropatian takia kesken, kasvaimet alkavat ilman muuta kasvaa. Mikäpä niitä estäisi? En kuitenkaan ole huolissani, tämä nyt vain sattuu olemaan minun elämääni. Elämää, jossa on runsaasti mukavia asioita, ja saan koko ajan tehdä juuri niitä asioita, joita rakastan eniten. Elämässä pitää olla intohimoja, ja niitä minulla on runsain määrin.

Mistä tuli mieleeni, että sain vihdoinkin Josh Lanyonin suostumaan siihen, että saan julkaista Telum Saxumissa kaksi hänelle jo aikoja sitten suomentamaani kirjaa, nimittäin Kadonneen vainajan arvoituksen ja Kummitustalon. Elisa Kirja vain ei näytä saavan niitä pantua tarjolle. Mietinkin, että pitäisikö tässä pystyttää oma nettikauppa? Taitaa olla liian työlästä. Josh on m/m-romanssigenren terävintä kärkeä; hänen kirjojaan on käännetty yhdeksälle kielelle. Voisi sanoa, että hän on lajinsa Nora Roberts, ja samat ihmiset rakastavatkin molempien kirjoja. Ne ovat jännittäviä, romanttisia ja — mikä tärkeintä — hyvin kerrottuja tarinoita.

Ai niin, minulla oli taas verenvuotoa nenästä, niin reipasta, että lähisisko tyyräsi minut Tyksiin yhteispäivystykseen. Hassua kyllä, vuoto väheni pelkäksi tihkumiseksi kun pääsimme sairaalaan. Lääkäri sitten totesi, että suonta ei kannata polttaa enää, koska se kumminkin ratkeaa taas. Hän tyrehdytti vuodon aderanaliinilla ja länttäsi päälle Spongostania. Sain ohjeen hakea lisää sitä lisää apteekista ja paikkailla itse. Kävinkin tänään Prisman-reissulla apteekissa ja kysyin farmaseutilta, löytyisikö jotain ainetta, muuta kuin adrenaliinia, jolla vuotoa voisi tyrehdyttää. Ei, sanoi viehko neitonen, anna valua vaan niin kauan kuin valuu ja laita sitten Spongostania. No, hän ei tiedä, millä lailla verta tulee silloin kun sitä alkaa tulla. Vuotaisin kuiviin ennen kuin se lakkaisi. Näissä jutuissa pitää toimia sormituntumalla. Jännää nähdä, milloin hana aukeaa seuraavan kerran.

Tämä postaus vaikuttaa ruikutukselta, mutta ei ole. Kunhan vain kerron, miten homma tautirintamalla etenee.

Read Full Post »

Taas on sunnuntai, ja joulunalusviikko alkoi. Viikonloppuja tulee ja menee tiuhaan tahtiin nykyään. Liekö maailman aika tosiaan nopeutunut, vai onko tämä vain ikääntymisen tuoma harha? Varmaankin jälkimmäinen, sillä miten voisikaan lisätä vauhtia sellainen, joka ei ylipäätään liiku minnekään?

Mitähän mahdoin touhuta viikolla? Ainakin editoin muisteluskirjaani ja tein siitä epubin. Kirjalta puuttuu enää vain lukijat. Tuskinpa kovin moni pääsee ikinä näkemään sitä. Ketä se kiinnostaisikaan?

Kirjoista puheenollen, minulla ei ole juuri nyt käännettävänä mitään. Parinkin kirjailijan kanssa on käynnissä neuvottelut, mutta ne käyvät kovin hitaasti. Elän toivossa, että aikani ei lopu kesken muutaman kiinnostavan kirjan suhteen. En oikein voi mennä möläyttämään kirjailijoille, että sopisi pitää kiirettä jotta homma hoituu ennen kuin kustantaja ehtii kupsahtaa. Tuskin sellainen ilmoitus mitenkään edesauttaisi sopimuksen syntymistä. Tällaisissa asioissa minua harmittaa niin vietävästi kun en tiedä, kauanko vielä täällä sätkyttelen. No, eihän kukaan sitä tiedä, noutaja voi tulla milloin vain kenelle vain, mutta siltikin. Kirjani ovat saaneet tähtiä jokainen, enemmän tai vähemmän. Pieni poika sininen ja musta on sekin saanut jo kaksi ääntä, keskiarvona kolme tähteä. Mahtavaa!

Ai niin, soitin viikolla selvänäkijälle, ihan uteliaisuuttani, ja koska kyseinen henkilö sattuu olemaan kotoisin samoilta selkosilta kuin minä ja todennäköisesti sukulainenkin. Hän näki kaikenlaista, ja lopputulokseksi tuli, että sekä Kaikkeus että äitivainajani haluavat minun muuttuvan naisellisemmaksi. Se huvittaa minua valtavasti. Sanoinkin näkijälle, että minulla alkaa olla kiire muuttua jos mielin ehtiä ennen kuin krematorion luukku kolahtaa. Jotenkin minusta tuntuu, että äitivainajani tietää siellä toisella puolella tarkalleen tilani, joten hän tuskin piittaa tippaakaan ulkoisesta habituksestani. Vai mahtaako hän haluta että kustantamoni julkaisisi naisellisempia kirjoja? Sitäkään en oikein usko. Taivaassahan ei raamatun mukaan naida eikä mennä miehelle, joten miksi siellä pohdittaisiin kirjojen henkilöiden sukupuolijakaumaa? Jos äitivainaja edes on taivaassa. Minusta hiukan tuntuu siltä että taivasta ei ole olemassakaan, ainakaan raamatussa selostetun kaltaista. Päätin jo alle kouluikäisenä, että en halua mennä taivaaseen, koska isä ja äiti eivät pääse sinne, enkä halunnut ajatellakaan paikkaa jossa ei olisi äitiä. Lapsen armottomalla selvänäköisyydellä päättelin, että vanhempani eivät olleet tarpeeksi hyviä taivaaseen. Omasta hyvyydestäni minulla ei toki ollut epäilystäkään.

Oli miten oli, minulla on oikein hyvä olo nykyään kun viimeisestä sytostaattitiputuksesta on jo monta viikkoa aikaa. Kuulostelen huolestuneena, kuinka pahasti sytkyt ehtivät vahingoittaa aivojani, ja mahtavatko ne ehtiä enää edes toipua myrkyistä. Pahalta vaikuttaa. Tammikuun alkupuolella menen taas TT-kuvaukseen, ja siinä nähdään, mitä kasvaimet tykkäävät kun niitä ei enää yritetä häätää pois myrkkyjen voimin. Olen kyllä ihmeen terve nyt kun saatanallinen romuskakin on luikkinut sinne mistä tulikin. Enemmän pitäisi liikkua ulkona, mutta kulkuteitten liukkaus pelottaa. En millään haluaisi murtaa luitani. Jäykästi köpöttävä muorinhaasia on altis lentämään nurin. Yhden kerran olenkin jo liukastunut, onneksi kuitenkin selvisin mustelmalla ronkossa.

Minulla on jotenkin niin hyvä mielikin nykyään, tunnen jonkinlaista pinnan alla kuplivaa innostusta. Pidän siitä tunteesta kovasti, vaikka se ei edes kohdistu erityisesti mihinkään, onpahan vain. Ihan kuin tulossa olisi jotain oikein mukavaa.

Mistä tulikin mieleeni, että olen saanut jopa joulupaketin! Ruotsissa asuva pikkusiskoni lähetti yllätyspaketissa kivoja kirjoja, ihanaa suklaata ja hauskan ristipistotyön. Saa nähdä, saanko ikinä ommeltua sitä. Haluan kyllä, se on kaunis.

Read Full Post »

Kävin tänään syöpälääkärin vastaanotolla, sillä, joka siirrettiin viime viikosta flunssan takia täksi viikoksi. Syöpämarkkeri on 14, eli tilanne on hyvä siltä osin. Lääkärin iloinen ilme kyllä synkistyi kun kerroin, että neuropatia on levinnyt toisessa jalassani nilkan yli jo puoleenväliin pohjetta. Taxol aiheuttaa sen, joten en saanut täksi päiväksi määrättyä annostani. Nythän piti alkaa neljäs jakso viikko-Taxolia. Itse asiassa olen nyt palliatiivisessa hoidossa. Kaikki tähän mennessä saamani sytostaatit ovat joko aiheuttaneet pahoja sivuoireita tai osoittautuneet tehottomiksi. Seuraavaksi otetaan TT-kuva, ja jos siinä näkyy jotain ikävää, sytostaattitilannetta mietitään uudestaan. Lääkäri väitti että jotain hoitoa löytyy vieläkin, mitä, sitä hän ei täsmentänyt. Kyllähän sytostaatteja on olemassa pilvin pimein; kai niitä on vielä jokin laji kokeilematta. Avastinia en kuitenkaan huoli, se on varmaa. Tilanteeni syövän osalta on nyt sellainen, että lähtölaskenta on alkanut. Mitäpä tuota kaunistelemaan.

Onneksi sentään flunssani alkaa olla parantunut. Eilen tulikin täyteen kaksi viikkoa, joten sen oli aikakin parantua. Antibioottikuuria jatkuu vielä pari päivää. Jos se ei auttanutkaan flunssaan, se sentään paransi kipeän suuni. Yskänlääkkeestäkin tuntui olevan apua. Olen kuin uusi, joskin hiukan huteran oloinen. No, eipä tässä ole tarviskaan maratonia juosta. Ja lähisisko on jaksanut kuskata minua ihan ihmeellisesti, suurkiitos siitä hänelle näin julkisestikin.

Minua ilahduttaa suuresti se, että Telum Saxumin kirjat ovat löytäneet lukijoitaan enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Suomennan vain sellaisia kirjoja joista pidän itse, joten ei kai ole kumma että joku muukin pitää niistä. Ei minun kirjamakuni sentään ole niin eksklusiivinen. Etsiskelen parhaillani seuraavaa kirjaa. Pidän kovasti fantasiasta ja scifistä, ja mietin että voisin mennä niinkin pitkälle että julkaisisin oman scifitarinani Shannonin kaksi ensimmäistä osaa. Nehän ovat saatavissa Smashwordsista, mutta se ei ole kovin hyvä paikka suomenkielisille kirjoille.

Öh, aloin höpistä kirjoista, taas, mutta niinhän sanotaan, että sydämen kyllyydestä suu puhuu. Sydämeni on kyllällään täynnä tarinoita, kirjoja. Minua ilahdutti suuresti kun Kajaanin-sisko kertoi, että hänen mielestään Poika joka näki puitten tanssivan -kirjan päähenkilön päänsisäinen maailma Saaret on niin ihana paikka, että hän vetäytyy sinne kaivatessaan mielenrauhaa. Se onkin ihmeellinen maailma. Kuljeskelen siellä itsekin tämän tästä.

Read Full Post »

pmk_pienin Pitkä matka kotiin on nyt ilmestynyt kaiken kansan saatavaksi. Se on mahdottoman mukava kirja jos on tarkoitus viihtyä muutaman tunnin ajan lukemalla tarinaa, jossa on jännitystä, romantiikkkaa, seksiä ja ripaus mystiikkaa. Mitä muuta ihminen voisikaan kaivata viihtyäkseen? No jaa, varmasti joku voi keksiä monta muutakin viihtymistä edesauttavaa asiaa. Ja hyvä niin, emmehän me ihmiset ole samanlaisia.

Tosiaan toivon, että lukijat löytävät tämän kirjan. Se ei ole edes kallis. Minusta on tärkeää, että e-kirjat eivät ole tolkuttoman kalliita. Tätä kirjaa oli erityisen hauska suomentaa, sillä sen juonessa on käänteitä, jotka onnistuvat yllättämään. Päähenkilöt ovat nuoria, alle kolmekymppisiä, mikä antaa tarinalle oman viehätyksensä. Vaikka tarinassa onkin synkkä juonikuvio pohjalla, se ei ole ahdistava; kirjailija osaa kuljettaa juonta hänelle ominaisella rentoudella. Z. A. Maxfieldin kirjat ovatkin erittäin suosittuja ja rakastettuja, eikä syyttä. Olen ylpeä siitä että onnistuin saamaan häneltä edes nämä kaksi kirjaa julkaistavakseni.

NaNoWriMo-urakkani etenee vakaaseen tahtiin, muisteluksiani on syntynyt jo reilusti yli 17 000 sanaa. Mikäli kaikki menee putkeen, saavutan tavoitteen eli 50 000 sanaa hyvissä ajoin ennen kuun loppua. On aivan ihmeellistä, kuinka paljon asioita nousee mieleen kun oikein paneutuu muistelemaan.

Yllä satoi lunta, ja lumisade jatkuu yhä. Pakkasta on kuusi astetta, ja lumiaurat ja kaikenmoiset muut kolauskoneet jyristävät tarmokkaasti pitkin katuja ja pihoja. Hiukan hirvittää ajatus lähteä ulos. Onkohan siellä kuinkakin liukasta? Saatan joutua lähtemään lähimmälle pakettiautomaatille, sillä odottelen että saisin uuden Koboni. Tilasin sen Verkkokaupasta heti kun kuulin, että sieltä saa taas muitakin Kobon malleja kuin surkean huonoa Glowta. Tilasin karvalakkimallin eli Auran. En tarvitse sen hienompaa kapinetta.

Muuten ei kuulu hirveämpiä. Koetan nauttia talvesta, nyt kun se vihdoin tuli.

Read Full Post »

Older Posts »