Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kirjallisuus’

Einon äidin tarina on nyt julkaistu! Jenni – selkosen tytär on iki-ihana kertomus menneisyydestä Koillismaan selkosilla. Nämä kaksi kirjaa, Eino ja Jenni, muodostavat sydäntälämmittävän ja -riipaisevan kokonaisuuden. Molemmat ovat varsinaisia ”page turnereita”, joita ei voi laskea käsistään ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu. Koillismaan murre soljuu niissä mehevänä, ja ihmishahmot ovat hyvin eläviä survoutuessaan historian suurten tapahtumien akanvirroissa. Edes kaukaiset korpikylät eivät saaneet olla rauhassa maailman menolta. Lukekaa ja nauttikaa hyvästä kerronnasta!

Read Full Post »

Minulla on ilo ilmoittaa, että Telum Saxum on julkaissut uuden kirjan, ja aivan ihanan! Ei puhettakaan seksistä, ei homo- eikä heterosellaisesta, mutta silti tarina imaisee vastustamattomasti mukaansa. Kirja on Pietu Orikiven Eino – selkosen poika. Koillismaan suurten selkosten väki elää siinä väkevästi, vaikka onkin enimmäkseen vähäväkistä väkeä, sitä ei käyne kieltäminen. Koillismaan lavea murre elää tekstissä upeasti – se on minunkin ominta puheenparttani kaukaa lapsuudesta.

Useimmat teistä blogini lukijoista varmasti tietävät, kuka Pietu on, ja tietävät hänen aina rakastaneen tarinointia ja kuunnelleen korva tarkkana jutustelua aina kun ihmisiä kokoontui muistelemaan menneitä ja javeksimaan elämänmenoa. Einon tarinastakin löytyy kaikuja niistä turinointituokioista.

Read Full Post »

Tärkeintä on olla levollinen. Kohkaaminen on turhaa, sillä aivan kaikki Kaikkeudessa on pelkkää harhaa.

Tällainen ajatus nosti minut tänä aamuna ylös unen kaivosta. Ajatus on totta, ja kaunis. Maailmankaikkeudessa ei ole mitään muuta kuin energiaa, värähtelyä, ja kaikki näkemämme on juuri sitä mitä on, harhaa. Itsemme luomaa. Miksi moinen ajatus herätti minut tänä aamuna, sitä en tiedä. Ihmisen päävärkki on kumma, se toimii ihan itse silloinkin kun ihmisriepu nukkuu täysin tietämättömänä maailman menosta.

Ajatus sai minut päättämään, että osallistun ensi kuussa Na-No-Wri-Moon, eli kirjoitan vähintään 50 000 sanan pituisen tekstin marraskuun aikana. Kirjoitan muistelmani. Nyt on aika tehdä se. Innoittiko Marian malja minut ajattelemaan muistelmia? Ei suinkaan, ajatus on ollut mielessäni pitkään, en vain ole löytänyt sopivaa hetkeä enkä tyyliä. Kuuntelin hiljakkoin äänikirjana Paul Austerin Mielen maisemissa, jossa hän muistelee nuoruuttaan. Hänen tyylinään on kertoa muistumansa sinälle, itselleen. Minulla välähti: siinä on tyyli, jota olen tavoitellut. Minunkin pitää kertoa kaikki muistamani itselleni, ei kellekään muulle. Se luo tarinaan tiettyä intiimiyttä, se antaa rohkeutta kaivautua syvimmälle oman mieleni maisemiin.

Kävin eilen saamassa tämän viikon annoksen Taxolia, lähisisko jaksoi kuskata minua, vaikka aikani oli siirretty pikaisella varoitusajalla aamutuimaan. Aikaisemmin viikolla sain Tyksistä kutsun keuhkopolille. Ilmeisesti minua sittenkin tutkitaan uniapnean vuoksi, vaikka Omakantaan ehti jo tulla tieto, että sitä ei tehdä. Suuressa sairaalassa ei tieto leviä niin kuin maalaisjärjellä olettaisi, eikä vasen käsi tiedä mitä oikea tekee. Mutta hätiä mitiä, onhan minulla aikaa hypätä Tyksissä. Jos lähisisko ei ehdi tai jaksa kuskata niin bussit kulkevat sutjakkaasti. Fölibussit tarjoavat seniorikansalaiselle halpaa kyytiä. Jos jalat eivät enää kanna, Kelataksejakin on, tavallisista puhumattakaan. Jos joku on levollinen niin minä. Joka suhteessa, ja ilman unien muistutustakin.

Editoin parhaillani Pitkä matka kotiin -kirjaa. Se käy hitaasti, sytostaatti hidastaa aivotoimintaa, jos kohta eilen saamani kortisoni antaakin valheellisen tunteen pirteydestä. Valheellisen sikäli, että kaiken alla piileksii pohjaton väsymys, jonka kortisoni pystyy naamioimaan vain muutamaksi tunniksi.
pmk_pienin

Kevin Quinn on menettänyt työpaikkansa poliisina jouduttuaan pahaan kolariin, jossa hän sai merkillisen kyvyn nähdä asioita koskettamalla esineitä. Hän on tarjonnut apuaan poliisille kadonneitten etsimisessä mutta lopettanut sen, koska häntä on pilkattu ja syytetty huijariksi sekä lehdistön että entisten kollegojensa taholta. Kun teini-ikäisiä poikia alkaa kadota jälkiä jättämättä hänen entisellä kotiseudullaan, hänet kuitenkin saadaan houkutelluksi paikalle auttamaan tutkimuksissa.

Connor Dougal on osastonsa nuorin etsivä, joten hänen tehtäväkseen annetaan huolehtia Kevinistä tutkimusten aikana. Connorillakin on syynsä pitää kaikenkarvaisia selvänäkijöitä huijareina ja onnenonkijoina, eikä häntä huvittaisi olla missään tekemisissä Kevinin kaltaisen tyypin kanssa. Kevin kuitenkin osoittautuu aidoksi. Hän huomaa esimerkiksi pystyvänsä osallistumaan Connorin uniin ja saa selville, että Connorin rakkaimman ystävän katoamisella jäljettömiin kymmenen vuotta sitten on yhä vaikutusta tapahtumien kulkuun.

Nuorten miesten välinen suhde kehkeytyy hitaasti samalla kun Kevin saa selville uutta tietoa poikia vaanivasta pedofiilista.

Read Full Post »

Näin eilen illalla tähdenlennon, perseidin, nythän onkin niitten aika. Tähdenlennoissa ole mitään kummallista eikä mainitsemisen arvoista, normaalisti, mutta en ole nähnyt koskaan ennen niin suuren ja niin kirkkaan oranssin värisen tähden putoavan. Perseidi se tietysti oli, bolidi, mutta joskus on mukava herkistellä taivaankannen ilmiöitten ääressä ja miettiä, mikä alus sieltä putosi, heh.

Edellisviikolla minulla oli mieluisa ja harvinainen vieras, Kajaanin-sisko, joka tuli ja meni melkein kuin tähdenlento hänkin. Voi sitä puheen määrää! Välillä meitä oli kolme lätisemässä kun lähisiskokin ehti mukaan. Sellainen sisarusten keskeinen rauhallinen jutustelu on yksi ikääntyvän naisen elämän suurista ihanuuksista. Meillä riittää puhuttavaa koska tapaamme harvoin. WhatsApit ja Facebookit sun muut sometukset eivät tyydytä pitemmän päälle. Juttujemme aiheet kiertelivät muinaisuudesta tulevaisuuteen rentoina ja hauskoina ja joskus surullisina silloin kun muisteltiin ikäviä asioita. Niitäkin mahtuu pitkään elämään. Sairauksia, kuolemia, kummallisia tapauksia, kaikenlaista, hyvät asiat kuitenkin päällimmäisinä. Kävelimme paljon, jaksamisemme mukaan, touhusimme kaikenlaista, innostuimme näpertämään koruja ja shoppailimme, kiersimme kirpputoreja ja nauroimme paljon. Vieraan lähtö pudotti minut moneksi päiväksi autioon tyhjyyteen, joka tuntui kummalliselta, olenhan tottunut elelemään yksin omassa kolossani kuin mikäkin tupajumi.

Vieraanjälkeinen tyhjyys on toki jo hellittänyt ja arkeni lähtenyt menemään omalla painollaan. Olenkin todennut eläväni nytky-elämää. Enimmäkseenhän ihmiset elävät sitku- ja mutkuelämää. Minä en sitkuile enkä mutkuile. Juttelin aiheesta lähisiskon kanssa pari päivää sitten ja totesin, että minulla ei edes ole minkäänlaista elämänsuunnitelmaa. Hänellä on, hyvinkin tarkka. Minä vain elän päivän kerrallaan, puuhailen mitä puuhailen ja nukun paljon. Voi miten ihanasti nukunkin! Sängystä ylös pääseminen aamuisin on pitkällinen prosessi, en millään malttaisi herätä. Kohtahan minun ei tarvitsekaan.

Kesälomakausi on näkynyt kustantamoni toiminnassa, nimittäin kirjailijaneuvottelut olivat viikkokausia jumissa, ja vasta nyt on taas alkanut tapahtua sillä rintamalla. Taiteilijalta on tulossa kansi Ravista sokeripuuta -kirjaan. Odotan ihanan jännityksen vallassa, millainen se on. Ko. taitelijalla on hämmästyttävä tyylitaju, joten olen varma että kannesta tulee upea. Itse käännän vimmattua vauhtia Bilal’s Breadia ja editoin muita käännöksiä ja — mutta eipäs mennä asioitten edelle.

Terveysrintamalta mainittakoon, että sain viime viikolla viimeisen Gemzar-tehosteen, ja ensi viikolla on vuorossa lopputarkastus eli TT-kuvaus. Mielenkiintoista. Leikkaushaavan arpeen on revennyt tyrä josta tunkee ohutsuolta, mutta se ei haittaa elämääni millään lailla. Elän jännittäviä, kiinnostavia ja antoisia aikoja. Syksykin on tulollaan, lempivuodenaikani. Pihlajanmarjat ovat jo aika punaisia.

Kyllä tämä tästä.

Read Full Post »

Hieno päivä

Tämä päivä on ollut hyvä aamusta alkaen. Sain itseni kammettua tietsikalle jo yhdeksältä, ja siellä olikin odottamassa viesti, että yksi käymistäni neuvotteluista on ratkennut onnellisesti. Kirjailija ilmoitti agenttinsa kautta, että tarjoamani sopimus kelpaa hänelle. Kirjailija on Nick Wilgus ja kirja on Shaking the Sugar Tree. Se on liikuttava, naurattava, hassu ja vakava kirja, kaikkea yhtä aikaa. Lähetin heti meilin ihmiselle, jonka uskon pystyvän tekemään siihen kannen paremmin kuin kukaan muu. Pitäkää peukkuja että hän suostuu!

Muutakin hauskaa tapahtui jo ennen puoltapäivää, posti nimittäin toi Kylmäluoman uudistila -kirjan, jonka ilmestymistä olen odotellut hartaasti. En ole vielä ehtinyt lukea sitä mutta sen verran selasin heti käsiin saatuani että näin, että se on kauniisti taitettu ja kaikin puolin mielenkiintoista tekstiä. Asetun kohta lukemaan sitä kunnolla.

Sataa tihuuttaa mutta tuskin huomasin sitä kun piipahdin kirjastossa. Tai mitään piipahdin, lontostin kuin lamainen lehmä, mutta kuitenkin. Kun mieli kuplii iloa, sitä ei huomaa kremppoja eikä mitään. Ihmisen mieli on ihmeellinen. Siitä kannattaa pitää hyvää huolta niin on keveämpi kantaa ajan taakkaa.

Read Full Post »

Tyksistä soitettiin ja ilmoitettiin, että huomiseksi määrätty sytostaattien tiputus on peruutettu. Jokin veriarvoistani on huono, liian matala. Aika nopeaa toimintaa, sillä kävin labrassa vasta tänä aamuna, vieläpä lähimmän terveyskeskuksen labrassa. Verinäytteet sinkoilevat huiman nopeasti kaupunkien välillä. Meni korvieni ohi, mistä arvosta on kysymys. Olen kyllä ihmetellytkin, miksi olen ollut viime aikoina huonossa hapessa, niin sanoakseni. Saamani Carbo-Gemzar-yhdistelmä kuulemma tuppaa laskemaan kyseistä veriarvoa, mikä se sitten liekin. Odotan nyt lääkärin soittavan ja kertovan, mitä asialle tehdään. Tai voihan olla että sytkyhoitsu soittaa kunhan lääkäri on päättänyt, miten homma etenee. Liekö tuolla väliä kuka soittaa kunhan vain asia selviää?

Tämä on aika jännää. Tarkoitan että hoitoni on edennyt vakaasti kuin juna, ilman pahempia komplikaatioita. Olenko nyt astunut ankarammalle taistelukentälle? En millään ehtisi kummitella tautien kanssa kun minulla on yritys pyöritettävänä. No, se kyllä pyörii ihan itse, ja minä vain huvittelen sen kanssa. Kukaan ei joudu puille paljaille vaikka homma heilahtaisi kiville ja minä itse krematorioon.

Olen neuvotellut kirjailijoitten agenttien kanssa ja nyt agentit neuvottelevat kirjailijoitten kanssa. Minua hykerryttää ajatus, että tuolla jossain maailmalla on ihmisiä, jotka pähkäilevät tarjousteni kanssa. Että olenko luotettava ja vakavastiotettava kustantaja, ja niin poispäin. Itse asiassa minulla on jo kaksi kirjaa valmiina julkaistavaksi, mutta toisen kanssa tapahtui pieni kämmi, siitä nimittäin yllättäen puuttuukin yksi luku. En ole itse kääntänyt sitä, mutta käännös on ollut minulla ainakin kymmenen vuotta, joten olisihan minulla ollut aikaa tarkistaa se. Tietenkin voi kysyä, ihan oikeutetusti, miksi en käännä itse puuttuvaa lukua. Hyvä kysymys… Ehkä selviytyisin siitä, mutta teksti on sata vuotta vanhaa ruotsia, eikä minulla edes ole ruotsin sanakirjaa. Ruotsi kun ei ole lempikielieni joukossa, ikävä kyllä. Nuivuuteni juuret ovat ruotsin pakkoluvussa. Onneksi minulla on kääntäjä tiedossa tekstinpätkälle, mutta näin kesälomakaudella homma ottaa aikansa. Eipä tässä ole mikään kiire. Hiljaa hyvä tulee, tiedättehän. Julkaisen molemmat kirjat yhtä aikaa sitten kun puuttuva palanen on saatu loksautettua kohdalleen.

Ai niin, parasta aikaa on menossa Smashwordsin kesäkampanja, ja minunkin kirjani ovat siinä mukana. Ehdottomasti suosituimmat näyttävät olevan His Master’s Hand ja High Caves of Um Na Sha. Tuskin ne kiinnnostavat suomalaisia, mutta voin suositella kevyeksi kesälukemiseksi blogikirjaani Kirjoituksia elämästä ja mysteereistä. Luen sitä itsekin toisinaan kun tarvitsen virkistystä elikkä hyvä naurut. Se on vielä pari viikkoa ilmainen, niin että siitä vaan lataamaan ja nauttimaan koko persiellä. Kirjan kannen piirsi nuori kroatialainen ystäväni Kristijan, ja se symboloi oivaltavasti jutusteluni rönsyilyä ja kieppumista sinne tänne kaiken maailman aiheissa.

Read Full Post »

eli pienkustamoni on syntynyt, voisi sanoa että viimeisillä hetkillä ennen kuin krematorion luukku kolahtaa. Kolahtaako se? Hmm, enpä tiedä. Oli miten oli, Telum Saxum on olemassa, kotisivukin pystyssä joskin vielä vaiheessa, ja neuvotteluja käydään kiivaasti kirjailijoitten ja heidän agenttiensa kanssa. Käydään… siis minä käyn. Pitäkää peukkuja! Oikeuksia kyllä saa, se ei ole ongelma eikä mikään, mutta välirahat voivat olla melleviä.

Aika on kiitänyt viime aikoina sellaista vauhtia, että tapahtumia ei ole millään ehtinyt hakata kiveen eli kirjoittaa blogiin säilyväksi ikiajat, tai ainakin niin kauan kuin netti on olemassa. Juhannuskin tuli ja meni ja oli sään suhteen merkillisen leppoisa, Suomen juhannukseksi. Ennen sitä sain Gemzar-tehosteen ja vieraitakin kävi, Kajaanin-sisko nuoremman tyttärensä kanssa. Niin harvinaiset ja rakkaat vieraat ovat elämän suuria nautintoja. Heidän vierailunsa oli lyhyt mutta antoisa. Puhuimme niin että kieltä pakotti, joskin oma ääneni oli ja on yhä melko kadoksissa, sytkyjen takia kai. Aina voi toki kuunnella kun toiset puhuvat. Virkistyin suuresti harvinaisesta sosiaalisesta tapauksesta. Normaalisti voi kulua päiviä kun en sano ainuttakaan sanaa.

Äänen katoamisen lisäksi toisessa korvassani on tunne kuin jokin yrittäisi tulla sieltä ulos mutta ei millään mahdu, siis kuin jokin painaisi korvakäytävän seinämiä, jokin lämmin mutta näkymätön. Lähisiskoni ehdotti, että se voisi olla jokin hyönteinen tai sen semmoinen, joka on työntäytynyt korvaani. Vaan ei ole, jostain muusta on kysymys. Mistäpä muusta kuin sytostaateista. Ne aiheuttavat merkillisiä oireita.

Tautien tullessa taas mieleeni merkitsen muistiin, että viimeisimmän keuhkoröntgenkuvani selostuksessa kerrotaan osan keuhkoistani romahtaneen ja rintarangassani näkyvän selkärankareuman aiheuttamia muutoksia. Että silleen. Saa nähdä, mikä tauti vielä löytyy. Onneksi minulla ei ole aikaa murehtia vaivojani, Telum Saxum pitää minut rullaamassa niin että olen kuin mikäkin Duracel-pupu, tosin ilman rumpua.

Jos joku ihmettelee, miksi firmallani on niin kummallinen nimi, sen tarina palautuu kauas muinaiseen fantasiamaailmaani Malanzariin. Siellä on majatalo, jonka nimi on Särkynyt keihäs, ja sen kyltissä on lohjenneen, obsidiaanista tehdyn keihäänkärjen kuva. Pala lohkesi kun keihäs osui erään minotaurin kylkeen, mistä tapauksesta seurasi kaunis rakkaustarina, jonka seurauksena syntyi majataloa isännöivä ruma mutta sydämellinen mies.

Äh, ajatukseni harhailevat taas missä milloinkin. Takaisin ruotuun, hus! No, itse asiassa minulle ei kuulu hirveämpiä. Minulle saa tarjota käsikirjoituksia, mutta niissä pitää olla munaa. Totta puhuen työstän juuri erästä public domain -klassikkoa (munatonta mutta traagista). Aion julkaista niitäkin, ne kun ovat ilmaisia. Ymmärrän kyllä rahan arvon vaikka en mammonasta niin kauheasti piittaakaan. Saa sitä olla, se helpottaa kummasti elämää yleensä ja varsinkin harrastuksia.

Read Full Post »

Older Posts »