Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘levollisuus’

Tärkeintä on olla levollinen. Kohkaaminen on turhaa, sillä aivan kaikki Kaikkeudessa on pelkkää harhaa.

Tällainen ajatus nosti minut tänä aamuna ylös unen kaivosta. Ajatus on totta, ja kaunis. Maailmankaikkeudessa ei ole mitään muuta kuin energiaa, värähtelyä, ja kaikki näkemämme on juuri sitä mitä on, harhaa. Itsemme luomaa. Miksi moinen ajatus herätti minut tänä aamuna, sitä en tiedä. Ihmisen päävärkki on kumma, se toimii ihan itse silloinkin kun ihmisriepu nukkuu täysin tietämättömänä maailman menosta.

Ajatus sai minut päättämään, että osallistun ensi kuussa Na-No-Wri-Moon, eli kirjoitan vähintään 50 000 sanan pituisen tekstin marraskuun aikana. Kirjoitan muistelmani. Nyt on aika tehdä se. Innoittiko Marian malja minut ajattelemaan muistelmia? Ei suinkaan, ajatus on ollut mielessäni pitkään, en vain ole löytänyt sopivaa hetkeä enkä tyyliä. Kuuntelin hiljakkoin äänikirjana Paul Austerin Mielen maisemissa, jossa hän muistelee nuoruuttaan. Hänen tyylinään on kertoa muistumansa sinälle, itselleen. Minulla välähti: siinä on tyyli, jota olen tavoitellut. Minunkin pitää kertoa kaikki muistamani itselleni, ei kellekään muulle. Se luo tarinaan tiettyä intiimiyttä, se antaa rohkeutta kaivautua syvimmälle oman mieleni maisemiin.

Kävin eilen saamassa tämän viikon annoksen Taxolia, lähisisko jaksoi kuskata minua, vaikka aikani oli siirretty pikaisella varoitusajalla aamutuimaan. Aikaisemmin viikolla sain Tyksistä kutsun keuhkopolille. Ilmeisesti minua sittenkin tutkitaan uniapnean vuoksi, vaikka Omakantaan ehti jo tulla tieto, että sitä ei tehdä. Suuressa sairaalassa ei tieto leviä niin kuin maalaisjärjellä olettaisi, eikä vasen käsi tiedä mitä oikea tekee. Mutta hätiä mitiä, onhan minulla aikaa hypätä Tyksissä. Jos lähisisko ei ehdi tai jaksa kuskata niin bussit kulkevat sutjakkaasti. Fölibussit tarjoavat seniorikansalaiselle halpaa kyytiä. Jos jalat eivät enää kanna, Kelataksejakin on, tavallisista puhumattakaan. Jos joku on levollinen niin minä. Joka suhteessa, ja ilman unien muistutustakin.

Editoin parhaillani Pitkä matka kotiin -kirjaa. Se käy hitaasti, sytostaatti hidastaa aivotoimintaa, jos kohta eilen saamani kortisoni antaakin valheellisen tunteen pirteydestä. Valheellisen sikäli, että kaiken alla piileksii pohjaton väsymys, jonka kortisoni pystyy naamioimaan vain muutamaksi tunniksi.
pmk_pienin

Kevin Quinn on menettänyt työpaikkansa poliisina jouduttuaan pahaan kolariin, jossa hän sai merkillisen kyvyn nähdä asioita koskettamalla esineitä. Hän on tarjonnut apuaan poliisille kadonneitten etsimisessä mutta lopettanut sen, koska häntä on pilkattu ja syytetty huijariksi sekä lehdistön että entisten kollegojensa taholta. Kun teini-ikäisiä poikia alkaa kadota jälkiä jättämättä hänen entisellä kotiseudullaan, hänet kuitenkin saadaan houkutelluksi paikalle auttamaan tutkimuksissa.

Connor Dougal on osastonsa nuorin etsivä, joten hänen tehtäväkseen annetaan huolehtia Kevinistä tutkimusten aikana. Connorillakin on syynsä pitää kaikenkarvaisia selvänäkijöitä huijareina ja onnenonkijoina, eikä häntä huvittaisi olla missään tekemisissä Kevinin kaltaisen tyypin kanssa. Kevin kuitenkin osoittautuu aidoksi. Hän huomaa esimerkiksi pystyvänsä osallistumaan Connorin uniin ja saa selville, että Connorin rakkaimman ystävän katoamisella jäljettömiin kymmenen vuotta sitten on yhä vaikutusta tapahtumien kulkuun.

Nuorten miesten välinen suhde kehkeytyy hitaasti samalla kun Kevin saa selville uutta tietoa poikia vaanivasta pedofiilista.

Read Full Post »