Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘miesten välinen seksi’

Josh Lanyonia saa vihdoinkin Telum Saxumilta! Kesti kauan ennen kuin Elisa Kirja sai pantua Kummitustalon tarjolle, mutta tottapuhuen syy ei ollut siinä päässä. Itse olin tehnyt kämmin epubin koodissa, joskaan en tiedä, miten. Validoin epubin neljällä ohjelmalla ja sain kaikilla virheettömän tuloksen, mutta Elisapa löysi omalla validaattorillaan virheen! Siitä näkee millaista hässäköintiä epubin tekeminen voi olla. Sen voi tehdä helposti automaattisilla ohjelmilla, mutta ne tekevät koodista sotkuisen enkä tykkää siitä. Oma vikani. Eihän lukija tiedä, millaista syheröä kirjan koodista löytyy kunhan lukeminen vain sujuu sutjakkaasti. Jostain syyystä koodausohjelmani tekee toisinaan haamukoodia, joka on ärsyttävää koska sitä ei näy missään, validaattori vain väittää että sitä on. Mutta minusta on valtavan hauskaa etsiä virheitä ja korjata ne ja saada homma toimimaan. Aina se ei onnistu, kuten näitten kahden Joshin kirjan kohdalla kävi. Toinen kirja, Kadonneen vainajan arvoitus, tulee varmasti kohta myyntiin sekin.

Joshin kirjat ovat erittäinkin lukemisen arvoisia, ja kuten olen moneen kertaan maininnut, erityisesti naiset rakastavat niitä. Ne ovat viihdettä parhaimmillaan. Kukapa ei haluaisi rentoutua hauskan ja jännittävän, romanttisen tarinan parissa? Joo, tiedän, monia ärsyttää ajatuskin romanttisen tarinan lukemisesta, mutta maailmassa on tarpeeksi ikäviä asioita ilmankin että niistä pitäisi lukea silloin kun haluaa nousta arjen yläpuolelle edes hetkeksi. Mitä romantiikka sitäpaitsi on? Se on parhautta, ihmistenvälisiä suhteita, suuria tunteita, helliä tai rajuja, intohimoa, mustasukkaisuutta, juuri sitä kaikkea mikä virkistää mieltä ja panee vauhtia sydämeen. Se ei ole paha juttu ollenkaan. Mutta Telum Saxumin kirjat eivät toki ole kaikki romansseja, tulossa on scifiä ja zombeja ja saattaa olla että jopa ihmissusia — neuvotteluja käydään koko ajan.

Sydämestä ajatukseni hyppäsivät terveyteen yleensäkin, ja siitä muistin, että syöpälääkäri soitti viimeinkin eilen. Juttelimme hyvä tovin tilanteestani ja tulevaisuudennäkymistä. Lääkäri sanoi, että kaikki näyttää niin hyvältä, että seurantatarkastus tehdään vasta joskus alkukesällä. Ei jatkuvaa verikokeissa ja Tyksissä laukkaamista ainakaan puoleen vuoteen. Ihan kuin olisin päässyt koulusta kesälomalle tai jotain! Saan olla ihan rauhassa. Mahtava tunne. No, tottapuhuen arvaan että tiedossa on sairaalareissu keväänkorvalla; kasvaimethan kasvavat koko ajan ja alkavat muodostaa ascitesta. Mutta enpä tuota sure ainakaan etukäteen. Juuri nyt oloni on hyvä ja elämäni tuntuu kaikin puolin elämisen arvoiselta.

Read Full Post »

Sain tänään viimeinkin Tyksistä virallisen selostuksen viimeisimmän TT-kuvan tuloksista. Soitin sairaalaan alkuviikosta kun mitään ei kuulunut sieltä päin, ja hoitsu luki koneeltaan, että sekä emboliat että kasvaimet ovat hävinneet. Ehdin jo arvella että ihme on tapahtunut. Erikoislääkärin selostus kertookin sitten aivan muuta. Keuhkot ovat kyllä puhtaat, ei suurentuneita imusomukkeita eikä embolioita, mutta vatsaontelossa on edelleen kasvaimia, tosin ne ovat selvästi pienentyneet eikä uusia ole tullut, eikä näy ascitesta. Eli siis syöpä muhii edelleen kaikessa hiljaisuudessa. Saa nähdä, kuinka kauan kestää ennen kuin se taas riehahtaa räväkämpään kasvuun. Lisänä muihin tauteihini kuvassa näkyy, että lannerangassani on skolioosia ja degeneratiivisia / osteoporoottisia muutoksia, aika pahojakin. Ei ihme, että selkäni on kipeä kuin mikä. Selkälihakset ovat jumissa siksi että ne koettavat kaikin voimin suojella rankaa romahtamiselta. Munuaisissa on kystia ja perna on kasvattanut lisäpernan; molemmat ilmiöt ovat vaarattomia. Vieläpähän mitä, sanoisi äitivainaja jos eläisi.

Syöpäni on siis nyt, niin, en oikein osaa sanoa, missä vaiheessa. Se ei ole remissiossa, oikeastaan. Taxol potki sitä reippaasti persuksille, mutta koska hoito jouduttiin jättämään neuropatian takia kesken, kasvaimet alkavat ilman muuta kasvaa. Mikäpä niitä estäisi? En kuitenkaan ole huolissani, tämä nyt vain sattuu olemaan minun elämääni. Elämää, jossa on runsaasti mukavia asioita, ja saan koko ajan tehdä juuri niitä asioita, joita rakastan eniten. Elämässä pitää olla intohimoja, ja niitä minulla on runsain määrin.

Mistä tuli mieleeni, että sain vihdoinkin Josh Lanyonin suostumaan siihen, että saan julkaista Telum Saxumissa kaksi hänelle jo aikoja sitten suomentamaani kirjaa, nimittäin Kadonneen vainajan arvoituksen ja Kummitustalon. Elisa Kirja vain ei näytä saavan niitä pantua tarjolle. Mietinkin, että pitäisikö tässä pystyttää oma nettikauppa? Taitaa olla liian työlästä. Josh on m/m-romanssigenren terävintä kärkeä; hänen kirjojaan on käännetty yhdeksälle kielelle. Voisi sanoa, että hän on lajinsa Nora Roberts, ja samat ihmiset rakastavatkin molempien kirjoja. Ne ovat jännittäviä, romanttisia ja — mikä tärkeintä — hyvin kerrottuja tarinoita.

Ai niin, minulla oli taas verenvuotoa nenästä, niin reipasta, että lähisisko tyyräsi minut Tyksiin yhteispäivystykseen. Hassua kyllä, vuoto väheni pelkäksi tihkumiseksi kun pääsimme sairaalaan. Lääkäri sitten totesi, että suonta ei kannata polttaa enää, koska se kumminkin ratkeaa taas. Hän tyrehdytti vuodon aderanaliinilla ja länttäsi päälle Spongostania. Sain ohjeen hakea lisää sitä lisää apteekista ja paikkailla itse. Kävinkin tänään Prisman-reissulla apteekissa ja kysyin farmaseutilta, löytyisikö jotain ainetta, muuta kuin adrenaliinia, jolla vuotoa voisi tyrehdyttää. Ei, sanoi viehko neitonen, anna valua vaan niin kauan kuin valuu ja laita sitten Spongostania. No, hän ei tiedä, millä lailla verta tulee silloin kun sitä alkaa tulla. Vuotaisin kuiviin ennen kuin se lakkaisi. Näissä jutuissa pitää toimia sormituntumalla. Jännää nähdä, milloin hana aukeaa seuraavan kerran.

Tämä postaus vaikuttaa ruikutukselta, mutta ei ole. Kunhan vain kerron, miten homma tautirintamalla etenee.

Read Full Post »

Ihmettelin kovasti aamulla, miksi en olisi millään jaksanut nousta sängystä. Aikani venyttyäni ja ihmeteltyäni muistin, että kävin eilen Tyksissä TT-kuvauksessa, taas kerran. Kuvauksen vaatima varjoaine se aiheutti aamuväsymykseni, mikäs muukaan. Olisi pitänyt muistaa juoda enemmän vettä kuvauksen jälkeen. Lähisisko tyyräsi minut Tyksiin, pahimpaan ruuhka-aikaan. Menomatkalla panin merkille, miten päivä on jo jatkunut. Kello oli neljä eikä ollut vielä lainkaan pimeää, harmaan sumuista vain. Ennen joulua neljältä oli ollut jo pitkään säkkipimeää. Kevättä kohti mennään siis hyvää vauhtia ja enimmäkseen hilpein mielin.

Elän toivossa, että kuvaus oli vihonviimeinen. Tämäkin oli minusta ihan turha; paljonko pyhittää nähdä kasvainten kasvaneen kun ei niille kuitenkaan voi tehdä mitään? No jaa, onhan se jännää nähdä, mitä sisuskaluissani on tapahtunut sitten viime kuvan, joka otettiin aika äskettäin. Odottelen nyt lääkärin soittoa, en yhtään jännittyneenä.

Mistä tuli mieleeni, että otattelin lähisiskolle paluumatkalla, mahtaako minussa olla jotain vikaa kun minulla ei ole mitään tunteita syöpää kohtaan. Se vain on mutta silti on aivan kuin sitä ei olisikaan. Totta puhuen minusta on kiinnostavaa seurata, miten se etenee, mitä sille tehdään ja millaista ylipäätään on olla syöpäläinen. Nyt kun en ole saanut sytostaatteja viikkokausiin, pääni alkaa pikkuhiljaa selvitä. Saa nähdä, toipuvatko aivoni enää myrkkyjen aiheuttamasta tuhosta. Se ei huolestuta kauheasti, pärjään kyllä tälläkin vähällä joka vielä on jäljellä. Toki monet asiat olisivat helpompia jos nuppi pelaisi nykimättä, mutta kannattaneeko tuota surra sellaista, mitä ei ole? Tekemisistäni selviää vähemmälläkin pähkäilemisellä.

Tiukka pakkanen on muuttunut vesikeliksi. Lumet sulavat pois hyvää vauhtia. Pitäisi lähteä ulos, mutta lamaannuttava uupumukseni ei osoita leppymisen merkkejä. En taida jaksaa raahata lihojani ulos tänään. Lukkoliike ilmoitti jo aikoja sitten, että tilaamani lisäavain on haettavissa, mutta se taitaa jäädä tältä päivältä hakematta. Eihän sillä ole kiirettä. Jääkaappi on täytetty, kävimme lähisiskon kanssa Itäharjun Prismassa palaillessamme Tyksistä. Siispä ei ole pelkoa nälkäkuolemastakaan vaikka läsisin koko loppuviikon punkan pohjalla. Tai paremminkin poutapilven päällä — makuukseni on juuri niin suloisen pehmoinen.

Nukkumisesta muistin uniapneakoneeni. Koska se kuivattaa nenän limakalvoja, hankin A- ja E-vitamiinipitoisen nenäsuihkeen apteekista ja sen lisäksi vielä nenänhuuhtelukannun. Tuntuu hassulta touhuta niin hartaasti tuulenhalkaisijansa kanssa, mutta minkäs teet. En halua uutta tolkutonta verenvuotoa nenästä. Onhan minulla sitäpaitsi aikaa näperrellä nokkani kimpussa. Mitään tähdellisempää minulla ei olekaan juuri nyt työn alla. En ole saanut vielä vastausta kirjailijalta, jonka kirjan olen suunnitellut julkaisevani seuraavaksi. Ai niin, Ranneliikkeessä kiinnostuttiin kirjoistani kun kerroin niistä, ja lähetin sinne arvostelijankappaleet. Mielenkiintoista nähdä, mitä kommentteja sieltäpäin kuuluu.

Kirjoista puheen ollen, Pitkä matka kotiin on noussut toiseksi heti BDSM-kirjan jälkeen myyntiluvuissa. Mahtavaa! Se on viihdyttävä kirja, ja sitähän juuri tavoittelen, että julkaisemani kirjat antavat nimen omaan viihtyisiä hetkiä lukijoilleen.

Read Full Post »

Tänään alkoi lomaviikon jälkeinen uusi Taxol-tiputussarja. Minun ei tarvitse enää käydä ennen jok’ikistä tiputusta labrassa, vaan vain kerran, silloin kun kolmiviikkoinen jakso alkaa. Helpotus on suuri, vaikka lähimmän terveyskeskuksen labrassa käyminen ei olekaan mikään kauhea ponnistus. On se kuitenkin aina lisävaiva kun pitää muistaa ettei saa unohtaa käydä eikä ainakaan saa unohtaa lähetettä matkasta, ja niin edelleen. Tiputusreissu sujui sutjakkaasti, lähisisko kuskasi ja kotimatkalla poikkesimme Hesessä syömässä oikein rähmärasvaisen hampurilaisen, varsinaisen herkkukaloripommin. Jostain syystä kortisoni aiheuttaa moisia omituisia mielitekoja sen lisäksi että nostattaa nauttijansa hilpeän huumaantuneeseen tilaan. No, ainakin minut. Minun tiedetään heittäytyneen hillittömyyksiin kortisonipilvessä ollessani. Enkä ole ainoa. Sytostaattihuoneessa hoitaja kyseli Fragmin-tilanteestani ja kuultuaan etten ole saanut vielä yhtään piikkiä pöyristyi niin että haki minulle jostain kaksi Klexane-piikkiä, joilla selviän huomiseen. Huomennahan minun pitäisi saada Fragminit apteekista.


Kortisonihuuman lisäksi olen suuresti mielissäni kun lopultakin sain viimeisteltyä sopimukset Z. A. Maxfieldin agentin kanssa. Kiireinen kirjailija ei tuntunut millään löytävän aikaa allekirjoittamiseen, mutta nyt homma vihdoin hoitui. Ihan pian näkee siis päivänvalon, jos niin voi sanoa tässä tapauksessa, oikein mukava m/m-romanssi Perheyksikkö. Se on viihdettä parhaimmillaan, hauska ja seksikäs, ja on siinä jännitystäkin, mutta ei hermojaraastavaa. Seksikohtauksia kirjassa on useitakin, ja koska osapuolet ovat kypsiä, aikuisia miehiä, ne ovat herkullista luettavaa verrattuna tavallisiin, enimmäkseen ikävystyttäviin heteroseksikohtauksiin, joita tungetaan nykyään vähän joka tarinaan. Ja minun on ihan pakko muistuttaa vielä siitä hauskasta tosiseikasta, että erityisesti naiset tuolla suuressa maailmassa rakastavat näitä tällaisia kirjoja. Varmasti niillä on Suomessakin paljon ystäviä minun lisäkseni. Se onkin syy siihen, miksi haluan suomentaa ja julkaista niitä. Suomalaistenkin pitää saada lukea näitä tarinoita omalla kielellään ja viihtyä niitten parissa ilman että heidän tarvitsee yrittää ymmärtää vieraan kielen konnotaatioita ja nyansseja (joita ei ole ihan niin helppo tulkita kuin luulisi). Omalla äidinkielellä lukeminen kulkee ihan eri sfääreissä. Viihtyminen on jumalaista, ja kirjat jos mitkä antavat ihania viihtymisen hetkiä. Aina ei tarvitse lukea ryppyotsaista tiedostavaa korkeakirjallisuutta. Välillä voi ihan hyvin helliä itseään tunteilla ja kauneudella ja kaikella sellaisella.

Logan koetti saada selvää tekstistä. ”En pysty lukemaan tätä.” Hän koetti pitää rasiaa kauempana, mutta antoi toivottomana periksi kun käsien pituus ei riittänyt. ”Saatko sinä tästä selvää?”

Richard otti yöpöydän laatikosta lasit, jotka asetti nenälleen. ”Se menee vanhaksi puolen vuoden sisällä. Haluatko ottaa riskin? En usko että tulen raskaaksi.”

”Käyn testissä puolen vuoden välein. Olen puhdas, mutta sinun ei tarvitse uskoa sitä.” Logan tajusi, että kun kaksi keski-ikäistä miestä tirkisteli kondomipaketin vanhentumispäivää, tilanteessa ei tarkalleen ottaen ollut sitä tiettyä ”ooh, tee se minulle nyt” -tekijää, ja hän nauroi otsa Richardin otsaa vasten. ”Minä taidan tosiaan vetää lukulasisi sumuun, vai mitä?”

Richard lysähti häntä vasten riisuttuaan lasit ja heitettyään ne yöpöydälle. ”Näytän varmasti – ”

”Tosi kuumalta”, Logan kuiskasi ja kosketti huulillaan Richardin huulia. Richard ei vain vastannut suudelmaan, hän antautui. Niin kuin kyllä, olen sinun ja kyllä, sinä voitat ja kyllä, minä alistun. Se oli yksi syistä, joitten takia Logan ei voinut pitää käsiään erossa hänestä. ”Tiedät että haluan sinua. Mitä sanot?”

”Kyllä”, Richard kuiskasi takaisin. ”Kyllä, kyllä, kyllä.”

Read Full Post »

kummitustalo_small
Huomasin, että Josh on pannut Kummitustalon jakeluun ilmaiseksi Smashwordsiin. Kirja ei toki ole kauhean kallis muuallakaan, esim. Amerikan Kindlessä se on 1,23 $ ja Englannin Kindlessä 0,99 £. Kirja on hauska, romanttinen, siinä on mausteeksi ripaus haamuja (tai sitten ei), mutta varoituksen sana niille, joita karmaisee ajatus miesseksistä: päähenkilöt ovat miehiä. Ja tekevät sitä niin. Päästyään niin pitkälle.

Varsinkin naiset maailmalla rakastavat m/m-romansseja — kukapa nainen ei nauttisi saadessaan lukea samassa tarinassa miehistä ja tunteista? Imuroikaa hyvät ystävät tämä kirja niin kauan kuin se on saatavissa ilmaiseksi — aika ei kulu hukkaan kun sitä lukee. Saattaapa olla että mieli jopa kevenee ainakin siksi ajaksi, jonka lukeminen kestää. Mikä ei ole kauhean pitkä aika, sillä kirja ei ole paksu, noin 25 000 sanaa (e-kirjojen pituutta on vaikea ilmaista sivumäärinä, koska jokainen laite, jolla niitä lukee, jakaa sivut omalla tavallaan).

Siirränpä nyt ajatukseni kuumasta miesseksistä gynekologisten syöpien hoitohuoneeseen, eli Tyksin T-talon sytostaattipuolelle. Meillä naisilla tosiaan on siellä oma huone, oikein viihtyisä, ja kun olin siellä eilen, huone oli koristeltu iloisesti serpentiineillä ja ilmapalloilla, ja simaakin oli tarjolla. Hoitajat olivat pahoillaan kun keittiö ei ollut suostunut lähettämään meille munkkeja, tippaleivistä puhumattakaan. Sipsejä kyllä oli ja keksejä monta sorttia. Infuusioporttini ei suostunutkaan toimimaan, ja hoitsujen piti kutsua paikalle päivystävä anestesialääkäri, nuori mies (ne ovat kaikki nykyään niin nuoria, lääkärit), joka paineli ja vatkutti porttia ja sai kuin saikin sen vetämään. Ilmeisesti laskimossa oleva letku oli jotenkin mutkalla. Helpotus oli suuri. Olisi ollut kamalaa jos niin uusi portti olisi jouduttu poistamaan. Käsivarsistani on vaikea löytää suonta kanyylille.

Nyt olen siis kortisonipilvessä ja odottelen sen haihtumista ja sivuoireitten alkamista. Sain nyt kortisonin lisäksi pelkän karboplatiinin, ja normaalisti kyllä pärjään sen kanssa. Gemzar-tehosteen saan viikon päästä, ja se tietää taas näköhäiriöitä yms. hauskaa. Tukkani ei ole vielä irronnut, mutta se on vain ajan kysymys. Enpä tuota sure. Nykyinen harmahtava säkkärä ei ole lainkaan minun tyyliseni. Kollegat hoitohuoneessa kertoivat, että hoitojen loputtua heille oli kasvanut takaisin oma alkuperäinen tukka. Joka sitten taas irtosi kun tauti uusi. Niinpä niin. Sellaista se on.

Poikani ajoi eilen Hesasta kyläilemään, ja jutustelimme taas kaiken maailman asioista. Meillä on samanlainen elämänfilosofia, mikä helpottaa selviytymistämme sairauteni kanssa. Emme kumpikaan sure sellaista, missä ei ole mitään suremista. Juttelimme paljon myös pelaamisesta. Rakastamme sitä molemmat. Olemme sillä(kin) tavalla omituisia.

Hauskaa Vappua! Jep, se on ylioppilaitten ja työläisten juhla, mutta minähän olen ylioppilas. Ja Walpurgisnacht, vapunaattoyö, on yksi mahtavimmin maagisista öistä vuodenkierrossa. Käyttäkää sitä hyväksenne!

Read Full Post »