Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘mysteeri’

Koin tänä aamuna aamumeditaationi aikana järkytyksen, joka ei hevin unohdu. Kerron sen kaikelle kansalle, jotta en itse unohtaisi sitä. Oikeastaan se olisi vain hyvä unohtaa, mutta koska en tiedä, mitä se tarkoitti tai mistä johtui, parasta kirjoittaa se ylös ja paneutua siihen syvemmin myöhemmin. Oikeastaan minulla on juuri työn alla uusi kirja, tarkoitan että aloin kääntää uutta kirjaa saatuani edellisen, ihmissusista kertovan, suomennettua. En millään malttaisi naputella mitään älyttämiä meditointijuttuja nyt, mutta koska muistini kantomatka alkaa olla lyhyt, lienee parasta ryhtyä toimeen.

Tänä aamuna aioin pitkästä aikaa tehdä oikein kunnollisen matkan tuonpuoleiseen, taikka siis sisäavaruuteeni. Jostain syystä en ole pitkiin aikoihin päässyt kovin pitkille matkoille, enkä ole onnistunut kunnolla edes irtoamaan ruumiistani, en spontaanisti enkä tahdolla. Siksi alkoi olla aika tehdä kunnon matka, käydä tapaamassa rakkaita olentoja, selvittelemässä syvimpiä sisälmyksiäni ja katsomassa, mistä kiikastaa jos mistään.

Kävin siis läpi normaalit kuvioni ja löysin itseni pian afrikkalaiselta savannilta, jossa sijaitsee sisäänkäynti paikkaan, josta yleensä lähden matkoilleni. Savanni on kuuma ja tuoksuu auringossa kuivuneelle heinälle ja leijonille. Tavallisesti iso urosleijona tulee tervehtimään minua, niin nytkin, ja ratsastin sen selässä lempipaikkani sisäänkäynnille.

Se on ihana paikka, sinne laskeudutaan marmoriportaita ja heti portaitten alapäässä on suihkulähde, joka esittää leijonaa. Suihkulähteestä vasemmalle on ruusutiheikkö, johon tavallisesti paistaa aurinko niin että ilma on täynnä suloista ruusuntuoksua. Ruusujen takana kohoaa musta basalttiseinämä, jossa olevan luolan kautta pääsen parannussaliin, ja jossa tapaan myös erään mahtavimmista olennoista joita yleensä tunnen. Olen kyllä vienyt joitakin ystäviäni portaita alas niin että he ovat ”nähneet” paikan ja tietävät, että se muodostuu suurimmaksi osaksi lempeästi kumpuilevasta nurmikentästä, jolla kulkee polkuja eri paikkoihin. Siellä on kohtia, joista pääsee Yliseen kiipeämällä puuhun tai Aliseen sukeltamalla lähteeseen, tai jos menee metsän läpi, pääsee rantaan ja voi sukeltaa mereen ja leikkiä delfiinien kanssa ja niin poispäin. Se on siis keskeinen paikka, josta pääsee hyvin monenlaisiin paikkoihin.

Nyt seuraa se järkytys. Hyppäsin leijonan selästä ja laskeuduin portaat. Laskeutuessani alemmaksi en alkanutkaan tuntea ruusujen tuoksua niin kuin tavallisesti, enkä kuullut veden solinaa suihkulähteestä. Kun pääsin alimmalle portaalle, minut kohtasi järkyttävä näky: koko paikka oli hävitetty! Kaikki maa oli poistettu niin että jäljellä oli vain rikkinäistä, tummaa kiveä. Aivan kuin suuret maansiirtokoneet olisivat kauhoneet kaiken pois peruskalliota myöten. Näky oli kammottava ja lohduton. En ymmärrä, mitä siellä on tapahtunut. En ymmärrä, mitä minulle on tapahtunut. Kaikki tuohan on minun sisälläni. Vai onko sittenkään? Mistä minä oikeastaan tiedän, missä universumissa olen silloin kun olen siinä paikassa? Ehkä se on oikeasti olemassa jossakin, ja nyt se on hävitetty? En tiedä.
Kaipa olen seonnut lopullisesti. Sekoamisen ajatuskaan ei lohduta minua yhtään. Mitä apua siitä olisi? No, sekopäisen ihmisen sentään voi lääkitä niin, että häntä ei mikään murhe enää vaivaa. Ihan vielä en ole niin pitkällä, vaikka en tiedäkään, miten voisin auttaa sitä maailmaa kun en tiedä, miten auttaisin edes itseäni.

Read Full Post »