Asetuin näppiksen ääreen lievässä kortisonihuumassa. Sain nimittäin eilen sytostaatteja, taas kerran. Onneksi se oli jo viides eli toiseksi viimeinen satsi. Oloni on hilpeä. Toivottavasti tänään ei tarvitse tehdä mitään tärkeitä päätöksiä, sillä niitten kanssa voi käydä huonosti. Kortisonihumala ei ole hyvä silloin kun on pidettävä jalat tiukasti maassa. En valita. Ilman kortisonia oksentaisin koko ajan pää vessanpöntössä. Kuulemma.
Turkuun meno oli vaihteeksi vaivalloista. Bussi nimittäin otti ja lirautti öljynsä tielle kesken kaiken. Ihan uusi auto, sanoi kuski päätään raapien. Onneksi kohdalla osui olemaan pysäkki, ja parinkymmenen minuutin kuluttua tuli bussi, joka sekin meni Tyksin kautta, joten ehdin minuutilleen sinne minne pitikin. Herttaiset hoitajat tosin vakuuttelivat, että sytkyjä saamaan tullessaan ei voi myöhästyä, toisin kuin lääkäreitten puheille mennessään.
Kuten joka kerta, paikalla oli nytkin mitä hienoimpia ”kollegoita”. Saan aina valtavasti vertaistukea jutustellessani heidän kanssaan. Kaikilla tällä kertaa paikalla olleilla oli ties kuinka mones uusinta päällä, mutta kukaan ei valittanut eikä voivotellut kohtaloaan. Aina löytyy uusi iskemätön elikkä kokeilematon myrkky, ja taas porskutetaan eteenpäin muutama kuukausi, jotkut jopa vuosia. Yksikin rouva kertoi, että hänellä tauti uusi ensimmäisen kerran vasta neljän vuoden jälkeen, ja toinen siinä vieressä kertoi saaneensa sen vuoden välein, ja hänellä oli nyt menossa neljäs kerta. He olivat tavanneet ensimmäisellä kerrallaan, ja vertailivat nyt kokemuksiaan melkoisen huvittuneina. Jokaisen tauti tuntuu olevan tiukasti omanlaisensa. Hyvä niin. Ovathan ihmisetkin omanlaisiaan.
Noin muuten nautin suunnattomasti, koko persiellä kuten kotiseudullani oli tapana luonnehtia asiain tilaa, Telum Saxumin pyörittämisestä. Neuvottelen kirjailijoitten ja heidän agenttiensa kanssa, joskin USAn itsenäisyyspäivä hiukan hidasti tiimellystä. Pitäähän heikäläistenkin saada ottaa rennosti edes kerran vuodessa. Parasta aikaa syntyy myös aivan suloinen kansi kirjaan, jonka tekstiä editoin eilen samalla kun sytostaatit tippuivat suoniini jumalaisen infuusioporttini kautta. Kun hoitsu kumartui puoleeni ja pyysi minua paljastamaan sen, minua nauratti sillä mieleeni nousi muisto kaukaisesta lapsuuden aikaisesta seurapirtistä hetki, kun harras väki jyrähti laulamaan ”avaja porttis ovesi”. Tosin jatko ”käy Herraas vastaan nöyrästi” ei sovi pirtaani, enhän ymmärrä, miksi ihmisen pitäisi nöyristellä herransa edessä, on se sitten taivaallista tai maallista lajia. Toki syöpää voisi halutessaan luonnehtia vaikka herraksi, mutta en kuulu sillä lailla ajatteleviin. Portti toimi niin kuin pitikin, ja saatoi paneutua työntekoon, tiputusta kun kesti lähemmäs kuusi tuntia. IPad on mahtava kapine, ja olen hyvin kiitollinen että ostin simmillisen mallin erään taannoisen kortisonihuuman innoittama.
Jotta työ ei kävisi yksitoikkoiseksi, suomennan paraikaa myös Sitkas Vitin sadomasokistista Under Her Domain -kirjaa. Ruoska heilukoon! Mistä tulikin mieleeni, että luin hiljakkoin Chris Kylen kirjan American Sniper — USAn vaarallisimman tarkka-ampujan omaelämänkerta. Täytyy tunnustaa, että kulmakarvani singahtivat tuon tuostakin tukanrajaan sitä lukiessani. Ettäkö mistä syystä? Lukekaa se itse niin kenties arvaatte. Pidin kyllä kirjasta, se on kurkistus periamerikkalaisen punaniskan arvomaailmaan (Jumala, isänmaa, perhe) ja sen toteuttamiseen osoittaen paneutumista, joka on monelle käsittämätön. Kyle oli SEAL, ja erottuaan väestä hän perusti yrityksen ja opetti tarkka-ampujataitoja ja lisäksi auttoi veteraaneja vapaaehtoistyönä. Se maksoi hänen henkensä, sillä muuan postraumaattisesta oireyhtymästä kärsivä autettava ampui hänet. Muuten, kirjassa suomalaista hivelee makeasti se, että Kyle ampuu pisimmän laukauksensa, n. 1 900 m, .338 Lapua -tarkkuuskiväärillä. Salaisuus piilee patruunassa. Kirjasta on tehty elokuvakin, ei hassumpi.
Äh, taisin juuttua höpisemään joutavia. Työt eivät edisty sillä lailla. Tosin niitten ei tarvitsekaan edistyä. Kupletin juonihan onkin vain ja ainoastaan oma viihtymiseni. Siinä on elämänlaatua nokko eli kylliksi. Pankaa paremmaksi jos pystytte.
Palin Zon 