Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Telum Saxum’

Minulla on ilo ilmoittaa, että Telum Saxum on julkaissut uuden kirjan, ja aivan ihanan! Ei puhettakaan seksistä, ei homo- eikä heterosellaisesta, mutta silti tarina imaisee vastustamattomasti mukaansa. Kirja on Pietu Orikiven Eino – selkosen poika. Koillismaan suurten selkosten väki elää siinä väkevästi, vaikka onkin enimmäkseen vähäväkistä väkeä, sitä ei käyne kieltäminen. Koillismaan lavea murre elää tekstissä upeasti – se on minunkin ominta puheenparttani kaukaa lapsuudesta.

Useimmat teistä blogini lukijoista varmasti tietävät, kuka Pietu on, ja tietävät hänen aina rakastaneen tarinointia ja kuunnelleen korva tarkkana jutustelua aina kun ihmisiä kokoontui muistelemaan menneitä ja javeksimaan elämänmenoa. Einon tarinastakin löytyy kaikuja niistä turinointituokioista.

Read Full Post »

Seisoin aamuyöllä parvekkeella silmieni edessä taianomainen näky, Jupiter, suunnaton kaasuplaneetta aurinkokuntamme puolimaista. Hupeneva kuukin oli siinä, lähellä tuota suurta planeettaa, mutta muuten taivas oli harmaan udun peitossa eikä tähtiä näkynyt. Jupiteria katsellessani muistin asian, jonka olin unohtanut aivan täysin: olen nähnyt Jupiterin kuut! Muistin, miten katselin niitä monta monituista vuotta sitten kiikareilla aivan täristyksissäni kun ajattelin, että tosiaan saatoin katsella Jupiterin kuita. Ne olivat pikkuruisia valopilkkuja, kuin kipinöitä Jupiterin lähellä. Siinä oli jotain melkein kuin ylimaallista kun ajattelin avaruuden laajuutta. Valtavan suuri planeetta ja sen kuut! Ihmissydän pakahtuu ajatellessaan että on saanut nähdä ne omin silmin. Miten olin saattanutkin unohtaa sen! Miksi ihmeessä en ole hankkinut kiikareita? Miten olen voinut hyytyä niin pahasti että en ole edes ajatellut tähtien tuijottelua, jota harrastin ennen niin mielelläni? Ilman muuta minun pitää hankkia kiikarit. Pitääpä ruveta tutkimaan, millainen olisi hyvä. Toisaalta, mikä minua estäisi hankkimasta kaukoputkea? No, no, ei kannata heittäytyä ihan hervottomaksi. Mihin minä tarvitsisin kaukoputkea? Näillä tienoilla on niin paljon valosaastetta, että vakavasti otettava tähtiharrastus ei onnistu autottomalta ihmiseltä. Parveketarkkailuun riittää kiikarit. Niillä näkee ihan riittävän hyvin sekä tähtiä, planeettoja että naapureita. Naapureista puheen olen, minähän asun melkein Tuorlan tähtitornin naapurissa, jos niin kuin tähtientuijotteluhimo iskisi tosissaan.

Jupiterin aiheuttaman ilontunteen lisäksi minulla on muutakin syytä iloita, olen nimittäin saanut viimeinkin Kaje Harperin liittymään Telum Saxumin kirjailijoitten joukkoon. Hän on yksi LGBTQ-genren huippukirjoittajista, samaa luokkaa kuin Josh Lanyon, Z. A. Maxfield ja Nick Wilgus. Telum Saxum julkaisee kohtapuoliin ensimmäisen osan Kajen upeasta Hidden Wolves -sarjasta; kirjan suomenkielinen nimi on Liian suuri riski. Kehittelen siihen parhaillaan kansikuvaa, työ, joka tuntuu epätoivoiselta. En totisesti ole mikään taiteilija, minulta puuttuu kaikkinainen piirtämis- ja sommittelukyky, värisilmästä puhumattakaan, ja silti minun täytyy tehdä kansikuva toisensa jälkeen. Tämän kirjan kanssa olen oikeasti huolissani, kannesta kun pitää tulla superhyvä. Muitakin kansikuvia on työn alla, ja kaiken lisäksi käännän maailmanloppukirjaa. Tekemistä siis riittää! Ilmassakin on jo kevättä, joten mikä tässä ollessa.

Read Full Post »

Josh Lanyonia saa vihdoinkin Telum Saxumilta! Kesti kauan ennen kuin Elisa Kirja sai pantua Kummitustalon tarjolle, mutta tottapuhuen syy ei ollut siinä päässä. Itse olin tehnyt kämmin epubin koodissa, joskaan en tiedä, miten. Validoin epubin neljällä ohjelmalla ja sain kaikilla virheettömän tuloksen, mutta Elisapa löysi omalla validaattorillaan virheen! Siitä näkee millaista hässäköintiä epubin tekeminen voi olla. Sen voi tehdä helposti automaattisilla ohjelmilla, mutta ne tekevät koodista sotkuisen enkä tykkää siitä. Oma vikani. Eihän lukija tiedä, millaista syheröä kirjan koodista löytyy kunhan lukeminen vain sujuu sutjakkaasti. Jostain syyystä koodausohjelmani tekee toisinaan haamukoodia, joka on ärsyttävää koska sitä ei näy missään, validaattori vain väittää että sitä on. Mutta minusta on valtavan hauskaa etsiä virheitä ja korjata ne ja saada homma toimimaan. Aina se ei onnistu, kuten näitten kahden Joshin kirjan kohdalla kävi. Toinen kirja, Kadonneen vainajan arvoitus, tulee varmasti kohta myyntiin sekin.

Joshin kirjat ovat erittäinkin lukemisen arvoisia, ja kuten olen moneen kertaan maininnut, erityisesti naiset rakastavat niitä. Ne ovat viihdettä parhaimmillaan. Kukapa ei haluaisi rentoutua hauskan ja jännittävän, romanttisen tarinan parissa? Joo, tiedän, monia ärsyttää ajatuskin romanttisen tarinan lukemisesta, mutta maailmassa on tarpeeksi ikäviä asioita ilmankin että niistä pitäisi lukea silloin kun haluaa nousta arjen yläpuolelle edes hetkeksi. Mitä romantiikka sitäpaitsi on? Se on parhautta, ihmistenvälisiä suhteita, suuria tunteita, helliä tai rajuja, intohimoa, mustasukkaisuutta, juuri sitä kaikkea mikä virkistää mieltä ja panee vauhtia sydämeen. Se ei ole paha juttu ollenkaan. Mutta Telum Saxumin kirjat eivät toki ole kaikki romansseja, tulossa on scifiä ja zombeja ja saattaa olla että jopa ihmissusia — neuvotteluja käydään koko ajan.

Sydämestä ajatukseni hyppäsivät terveyteen yleensäkin, ja siitä muistin, että syöpälääkäri soitti viimeinkin eilen. Juttelimme hyvä tovin tilanteestani ja tulevaisuudennäkymistä. Lääkäri sanoi, että kaikki näyttää niin hyvältä, että seurantatarkastus tehdään vasta joskus alkukesällä. Ei jatkuvaa verikokeissa ja Tyksissä laukkaamista ainakaan puoleen vuoteen. Ihan kuin olisin päässyt koulusta kesälomalle tai jotain! Saan olla ihan rauhassa. Mahtava tunne. No, tottapuhuen arvaan että tiedossa on sairaalareissu keväänkorvalla; kasvaimethan kasvavat koko ajan ja alkavat muodostaa ascitesta. Mutta enpä tuota sure ainakaan etukäteen. Juuri nyt oloni on hyvä ja elämäni tuntuu kaikin puolin elämisen arvoiselta.

Read Full Post »

Sain tänään viimeinkin Tyksistä virallisen selostuksen viimeisimmän TT-kuvan tuloksista. Soitin sairaalaan alkuviikosta kun mitään ei kuulunut sieltä päin, ja hoitsu luki koneeltaan, että sekä emboliat että kasvaimet ovat hävinneet. Ehdin jo arvella että ihme on tapahtunut. Erikoislääkärin selostus kertookin sitten aivan muuta. Keuhkot ovat kyllä puhtaat, ei suurentuneita imusomukkeita eikä embolioita, mutta vatsaontelossa on edelleen kasvaimia, tosin ne ovat selvästi pienentyneet eikä uusia ole tullut, eikä näy ascitesta. Eli siis syöpä muhii edelleen kaikessa hiljaisuudessa. Saa nähdä, kuinka kauan kestää ennen kuin se taas riehahtaa räväkämpään kasvuun. Lisänä muihin tauteihini kuvassa näkyy, että lannerangassani on skolioosia ja degeneratiivisia / osteoporoottisia muutoksia, aika pahojakin. Ei ihme, että selkäni on kipeä kuin mikä. Selkälihakset ovat jumissa siksi että ne koettavat kaikin voimin suojella rankaa romahtamiselta. Munuaisissa on kystia ja perna on kasvattanut lisäpernan; molemmat ilmiöt ovat vaarattomia. Vieläpähän mitä, sanoisi äitivainaja jos eläisi.

Syöpäni on siis nyt, niin, en oikein osaa sanoa, missä vaiheessa. Se ei ole remissiossa, oikeastaan. Taxol potki sitä reippaasti persuksille, mutta koska hoito jouduttiin jättämään neuropatian takia kesken, kasvaimet alkavat ilman muuta kasvaa. Mikäpä niitä estäisi? En kuitenkaan ole huolissani, tämä nyt vain sattuu olemaan minun elämääni. Elämää, jossa on runsaasti mukavia asioita, ja saan koko ajan tehdä juuri niitä asioita, joita rakastan eniten. Elämässä pitää olla intohimoja, ja niitä minulla on runsain määrin.

Mistä tuli mieleeni, että sain vihdoinkin Josh Lanyonin suostumaan siihen, että saan julkaista Telum Saxumissa kaksi hänelle jo aikoja sitten suomentamaani kirjaa, nimittäin Kadonneen vainajan arvoituksen ja Kummitustalon. Elisa Kirja vain ei näytä saavan niitä pantua tarjolle. Mietinkin, että pitäisikö tässä pystyttää oma nettikauppa? Taitaa olla liian työlästä. Josh on m/m-romanssigenren terävintä kärkeä; hänen kirjojaan on käännetty yhdeksälle kielelle. Voisi sanoa, että hän on lajinsa Nora Roberts, ja samat ihmiset rakastavatkin molempien kirjoja. Ne ovat jännittäviä, romanttisia ja — mikä tärkeintä — hyvin kerrottuja tarinoita.

Ai niin, minulla oli taas verenvuotoa nenästä, niin reipasta, että lähisisko tyyräsi minut Tyksiin yhteispäivystykseen. Hassua kyllä, vuoto väheni pelkäksi tihkumiseksi kun pääsimme sairaalaan. Lääkäri sitten totesi, että suonta ei kannata polttaa enää, koska se kumminkin ratkeaa taas. Hän tyrehdytti vuodon aderanaliinilla ja länttäsi päälle Spongostania. Sain ohjeen hakea lisää sitä lisää apteekista ja paikkailla itse. Kävinkin tänään Prisman-reissulla apteekissa ja kysyin farmaseutilta, löytyisikö jotain ainetta, muuta kuin adrenaliinia, jolla vuotoa voisi tyrehdyttää. Ei, sanoi viehko neitonen, anna valua vaan niin kauan kuin valuu ja laita sitten Spongostania. No, hän ei tiedä, millä lailla verta tulee silloin kun sitä alkaa tulla. Vuotaisin kuiviin ennen kuin se lakkaisi. Näissä jutuissa pitää toimia sormituntumalla. Jännää nähdä, milloin hana aukeaa seuraavan kerran.

Tämä postaus vaikuttaa ruikutukselta, mutta ei ole. Kunhan vain kerron, miten homma tautirintamalla etenee.

Read Full Post »

Vuosi vetelee viimeisiään ja ulkona käy aikamoinen pauke ja rätinä. Lapset siellä ammuskelevat rakettejaan. Varmaan seassa on aikuisiakin, mutta ilta on vielä nuori. Varsinainen sota alkaa myöhemmin, puolilta öin. Kauniitahan kaikenmoiset ilotulitteet ovat räjähtäessään, ei siinä mitään, eikä niitten katseleminen omalta parvekkeelta käsin edes maksa mitään.

Olen nyt nukkunut muutaman yön CPAP-laitteen kanssa, ja olen virkistynyt vallan ihmeellisesti. Uniapnea tekee hallaa ihmisrievulle. Se aiheuttaa hivuttavaa uuvutusta, jota ei oikein itsekään huomaa. Ihmettelee vain, miksi on kuin nukkuneen rukous koko ajan. Nukahtelin istualleni kun luin tai tein jotain keskittymistä vaativaa hommaa. Kunpa olisin ymmärtänyt asian jo paljon aikaisemmin. Enhän minä nytkään sitä älynnyt itse, vaan lääkäri Tyksin sydänosastolla arveli olevan viisasta tutkia, johtuuko huono hapetustilanteeni uniapneasta.

Hauska nähdä, mitä vielä kerkiän puuhailla kun alan olla näin hyvässä kunnossa. En ole osannut kuvitellakaan, että yölliset vessareissutkin johtuivat hapenpuutteesta, mutta niin vain on. Uniapneakone on kohtuullisen vaivaton vempain, ja vielä automaattinen. Se ei pidä mitään ääntä. Nenämaski ei haittaa nukkumista yhtään. Aika näyttää, miten laitteen kanssa käy; menetänkö ehkä kokonaan kykyni nukkua ilman sitä.

Puuhailemisesta puheenollen, olen viime aikoina näperrellyt Saatanallisen Raamatun kimpussa. Mieleeni tuli tehdä siitä e-kirja, toki vain itselleni, sillä eihän minulla ole siihen oikeuksia enää, enkä ole ajatellut hankkiakaan. Olen käynyt läpi tekstiä ja korjaillut sitä hiukan. Esimerkiksi Eenokin avainten käännöksestäni löytyi muutama kohta, joka piti selventää. Kyllä se on edelleen hauska kirja, hyvin virkistävä kaiken enkelihuuhailun seassa. Reipas ja rento satanismi tekee ihmiselle hyvää, uskokaa pois.

Kirjoista puheen ollen, olen varovaisesti jaellut muisteluskirjaani lähisuvulle. Minusta on hauska ajatella, että joku saa siitä iloa tai ainakin jonkinlaista huvia. Mitään rietasta tai muuten sopimatonta siinä ei ole, vain selkosen keskellä eläneen hiukan sekopäisen tyttölapsen hajanaisia muisteluksia.

Jos tässä nyt mietin loppumisillaan olevaa vuotta, se meni oikein hyvin ja sutjakkaasti. Enimmäkseen sairastelin koko ajan, ja olin reilun puoli vuotta yhtä soittoa sytostaattikuurilla, aika turhaan. Jos tautini tokenikin välillä sen verran että syöpämarkkeri laski alas, sitä iloa ei kestänyt pitkään. Nyt olen palliatiivisessa hoidossa, joskin ajatus tuntuu hiukan liioitellulta. Ehkä vielä löytyy jokin kokeilematon sytostaatti, joka panee kasvaimet kuriin ja Herran nuhteeseen. Toisaalta ei ole sanottua, suostunko enää ryhtymään myrkkykuurille. Tuntuu että hoito on rankempi kuin tauti, eikä sen tehosta ole takeita.

Yhdeksi vuoden parhaimmista teoistani osoittautui Telum Saxumin perustaminen. Olen saanut tehdä paljon kaikenlaista hauskaa sen puitteissa, ja uskokaa tai älkää, rahaakin on tullut, joskaan ei vielä läheskään kustannusten verran. Kaikki mitä tekee rakkaudesta koituu vauraudeksi, tavalla tai toisella. Vaurautta on paljon muutakin kuin raha. Minulla on hyvä mieli kaikesta. Uudesta vuodesta tulee jännä, olen siitä varma.

Read Full Post »

Asetuin näppiksen ääreen lievässä kortisonihuumassa. Sain nimittäin eilen sytostaatteja, taas kerran. Onneksi se oli jo viides eli toiseksi viimeinen satsi. Oloni on hilpeä. Toivottavasti tänään ei tarvitse tehdä mitään tärkeitä päätöksiä, sillä niitten kanssa voi käydä huonosti. Kortisonihumala ei ole hyvä silloin kun on pidettävä jalat tiukasti maassa. En valita. Ilman kortisonia oksentaisin koko ajan pää vessanpöntössä. Kuulemma.

Turkuun meno oli vaihteeksi vaivalloista. Bussi nimittäin otti ja lirautti öljynsä tielle kesken kaiken. Ihan uusi auto, sanoi kuski päätään raapien. Onneksi kohdalla osui olemaan pysäkki, ja parinkymmenen minuutin kuluttua tuli bussi, joka sekin meni Tyksin kautta, joten ehdin minuutilleen sinne minne pitikin. Herttaiset hoitajat tosin vakuuttelivat, että sytkyjä saamaan tullessaan ei voi myöhästyä, toisin kuin lääkäreitten puheille mennessään.

Kuten joka kerta, paikalla oli nytkin mitä hienoimpia ”kollegoita”. Saan aina valtavasti vertaistukea jutustellessani heidän kanssaan. Kaikilla tällä kertaa paikalla olleilla oli ties kuinka mones uusinta päällä, mutta kukaan ei valittanut eikä voivotellut kohtaloaan. Aina löytyy uusi iskemätön elikkä kokeilematon myrkky, ja taas porskutetaan eteenpäin muutama kuukausi, jotkut jopa vuosia. Yksikin rouva kertoi, että hänellä tauti uusi ensimmäisen kerran vasta neljän vuoden jälkeen, ja toinen siinä vieressä kertoi saaneensa sen vuoden välein, ja hänellä oli nyt menossa neljäs kerta. He olivat tavanneet ensimmäisellä kerrallaan, ja vertailivat nyt kokemuksiaan melkoisen huvittuneina. Jokaisen tauti tuntuu olevan tiukasti omanlaisensa. Hyvä niin. Ovathan ihmisetkin omanlaisiaan.

Noin muuten nautin suunnattomasti, koko persiellä kuten kotiseudullani oli tapana luonnehtia asiain tilaa, Telum Saxumin pyörittämisestä. Neuvottelen kirjailijoitten ja heidän agenttiensa kanssa, joskin USAn itsenäisyyspäivä hiukan hidasti tiimellystä. Pitäähän heikäläistenkin saada ottaa rennosti edes kerran vuodessa. Parasta aikaa syntyy myös aivan suloinen kansi kirjaan, jonka tekstiä editoin eilen samalla kun sytostaatit tippuivat suoniini jumalaisen infuusioporttini kautta. Kun hoitsu kumartui puoleeni ja pyysi minua paljastamaan sen, minua nauratti sillä mieleeni nousi muisto kaukaisesta lapsuuden aikaisesta seurapirtistä hetki, kun harras väki jyrähti laulamaan ”avaja porttis ovesi”. Tosin jatko ”käy Herraas vastaan nöyrästi” ei sovi pirtaani, enhän ymmärrä, miksi ihmisen pitäisi nöyristellä herransa edessä, on se sitten taivaallista tai maallista lajia. Toki syöpää voisi halutessaan luonnehtia vaikka herraksi, mutta en kuulu sillä lailla ajatteleviin. Portti toimi niin kuin pitikin, ja saatoi paneutua työntekoon, tiputusta kun kesti lähemmäs kuusi tuntia. IPad on mahtava kapine, ja olen hyvin kiitollinen että ostin simmillisen mallin erään taannoisen kortisonihuuman innoittama.

Jotta työ ei kävisi yksitoikkoiseksi, suomennan paraikaa myös Sitkas Vitin sadomasokistista Under Her Domain -kirjaa. Ruoska heilukoon! Mistä tulikin mieleeni, että luin hiljakkoin Chris Kylen kirjan American Sniper — USAn vaarallisimman tarkka-ampujan omaelämänkerta. Täytyy tunnustaa, että kulmakarvani singahtivat tuon tuostakin tukanrajaan sitä lukiessani. Ettäkö mistä syystä? Lukekaa se itse niin kenties arvaatte. Pidin kyllä kirjasta, se on kurkistus periamerikkalaisen punaniskan arvomaailmaan (Jumala, isänmaa, perhe) ja sen toteuttamiseen osoittaen paneutumista, joka on monelle käsittämätön. Kyle oli SEAL, ja erottuaan väestä hän perusti yrityksen ja opetti tarkka-ampujataitoja ja lisäksi auttoi veteraaneja vapaaehtoistyönä. Se maksoi hänen henkensä, sillä muuan postraumaattisesta oireyhtymästä kärsivä autettava ampui hänet. Muuten, kirjassa suomalaista hivelee makeasti se, että Kyle ampuu pisimmän laukauksensa, n. 1 900 m, .338 Lapua -tarkkuuskiväärillä. Salaisuus piilee patruunassa. Kirjasta on tehty elokuvakin, ei hassumpi.

Äh, taisin juuttua höpisemään joutavia. Työt eivät edisty sillä lailla. Tosin niitten ei tarvitsekaan edistyä. Kupletin juonihan onkin vain ja ainoastaan oma viihtymiseni. Siinä on elämänlaatua nokko eli kylliksi. Pankaa paremmaksi jos pystytte.

Read Full Post »