Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘terveys’

Lääkäri soitti Tyksistä ja kertoi, että verinäytteeni osoitti minulla olevan lievän tulehduksen, missä, sitä hän ei tietenkään osannut sanoa. Jossain päin kehkoja, varmaankin, arvelen itse. Hyvin lievä se kuitenkin on, CRP oli 40. Hän määräsi antibiootteja ja yskänlääkettä arvellen kuitenkin, että antibiooteista ei ehkä ole mitään hyötyä. Romuskan kaltaiseen virustautiin niistä ei olekaan kerrassaan mitään hyötyä, mutta voihan olla, että keuhkoissani riehuu jokin muukin ötiäinen. Kaiken kiireensä keskellä lähisiskoni ehti käyttää minua apteekissa. Sinne on matkaa noin puoli kilometriä, joten kuntoni romahtamisen voi päätellä hyvinkin vähäisillä älynlahjoilla. Itse vain en niin tajua sitä vieläkään. Minun älynlahjojeni tilan voi päätellä siitä.

Apteekkireissulla käväisin kirjastossa hakemassa pari varaamaani kirjaa. Kuulin, että varausmaksu poistuu kirjastolain muutoksen myötä. Se oli minulle uutinen, vieläpä hyvä. Lähisisko tiesi, että se on itse asiassa jo vanha uutinen, mutta koska en lue sanomalehtiä kiivaassa halussani varjella itseäni huonoilta uutisilta, tulen varjelleeksi itseäni hyviltäkin uutisilta. Voin kyllä kuvitella, että kirjastot eivät pidä siitä että menettävät keinon tiristää rahaa tavallisilta kirjastonkäyttäjiltä. Kirjastot eivät ole mitään kultakaivoksia, eikä niitten pidäkään olla. Kirjaston pitää saattaa informaatiota ja henkistä ylösrakennusta hauskuudesta puhumattakaan tavallisten ihmisten saataville. Kirjaston pitää lainata kirjoja. Sen sijaan sen ei tarvitse lainata polkupyöriä eikä sykemitareita eikä muuta sellaista lukemiseen mitenkään liittymätöntä rompetta.

Oveeni vaihdettiin tänään uusi lukko. Oli jo aikakin. Heti kun lukko oli vaihdettu, ovikelloa rimpautettiin arasti ja kun raahustin raottamaan ovea, sen takana seisoi kaksi mielistelevästi hymyilevää, vanhempaa pukumiestä salkkuineen. Vetäisin oven saman tien kiinni. Piruntorjuntayksikkö siinä oli toimeliaasti levittämässä herransa sanaa piruparalle. Toivotin heille ajatuksissani kaikkea hyvää. Minulta ei ole millään lailla pois se että jotkut kiertelevät eläkepäiviensä ratoksi ovelta ovelle. Oikeastaan säälin heitä, vaikka se on toki turhaa. He varmaan säälivät minunlaistani ihmistä, joka ei pelkää Harmageddonia eikä kuolemista eikä mitään. Kunnon pelkääminenhän antaa kummasti sisältöä päivään. Ja yöhön. Varsinkin yöhön.

Saa nähdä, selviänkö tästä taudista. Sairastelen oikein urakalla. Siinähän tämä talvisydän meneekin. Onneksi sain siirrettyä huomisen sytostaatin ensi viikoksi.

Read Full Post »

Äänettömyyttä

Olen mykistetty. Ihan oikeasti. En saa pientä pihinää kummempaa ääntä kurkustani. En olisi edes huomannut sitä, jos poikani ei olisi soittanut eilen. Mistä sitä tietääkään että ei voi puhua jos ei puhu kenenkään kanssa? No jaa, jos höpisee itsekseen ääneen, niin… mutta en ole tullut tehneeksi sitäkään viime aikoina. Kaikki kontaktini ulkomaailmaan ovat tapahtuneet tekstaamalla. Romuskani on pahimmassa vaiheessaan, tai sitäkin pahemmassa, sillä en muista sentään menettäneeni ääntäni aikaisemmilla kerroilla. Tai ehkä en vain muista.

Koetan saada aikani kulumaan mahdollisimman nopeasti, sillä eihän tauti tokene muuten kuin ajan kanssa. En pysty asettumaan makuulle, koska saan silloin ankaran yskänkohtauksen. Siispä nukun istuallani. Yskänpuuskia tulee silti, mutta kun ihminen on tarpeeksi väsynyt, kyllä hän nukahtaa ainakin muutamaksi tunniksi vaikka missä asennossa.

Ei tässä silti ole mitään hätää. Näitä romuskoita tulee ja menee. Luin netistä, että flunssavirus saataa piillä ihmisessä vaikka kuinka kauan haittaamatta millään lailla, mutta sitten jokin saa sen laukeamaan taudiksi. Pieni vilustuminen, esimerkiksi, tai jokin ponnistus. Mietin, toimiko NaNoWriMo-urakka sellaisena liipaisimena? Sehän oli aika kova urakka, ainakin henkisellä tasolla. Ei kai sentään. Mutta vilustunut en kyllä ole kertaakaan koko talvena.

Read Full Post »

Homma hoidettu

nanowrimowinner2016 Nimittäin marraskuun NaNoWriMo-urakka. Olen kirjoittanut 50 000 sanaa ja saanut aikaan muistelmat, joita tuskin kukaan pääsee koskaan lukemaan. Ainakaan ennen kuin olen jättänyt maiset lihani. En ole aikonutkaan julkaista tekstiä. Kirjoitin vain itselleni. Oli yllätys, kuinka rankkaa muisteleminen oli. Saa nähdä, saanko ylipäätään ikinä aikaiseksi editoida tekstiä luettavaan kuntoon.

Minulla on kammottava romuska. Sellaista en olekaan sairastanut pariin vuoteen, enkä ymmärrä mistä sain sen nyt. Luultavasti Tyksistä. Olen joutunut tässä kuussa laukkaamaan siellä joka viikko, parhaimmillaan kolmena päivänä peräkkäin, ja vielä on jäljellä kaksi käyntikertaa. Romuska kestää kaksi viikkoa hoitamattomana ja hoidettuna 14 vuorokautta. Ei silti että siihen olisikaan mitään hoitoa. Kuume ja kolotus vielä menisivät, mutta yskä on tympeä. No, voisi olla pahemminkin.

Read Full Post »

Kuluneella viikolla on ollut kohokohtina syyslomaa kotitalossaan viettävän poikani tapailu. Oman aikuisen lapsen seuraa parempaa seuraa ei olekaan. Viime torstaina esimerkiksi kävimme viikinkiravintola Haraldissa syömässä. Minulla on ennestään paljon mukavia muistoja siitä paikasta, ja nyt syntyi taas uusi muisto. Söimme herkullista ruokaa, jutustelimme ja nautimme täysillä harvinaisesta tapahtumasta. Haraldia voin todella suositella jokaiselle, joka ymmärtää tunnelman ja hyvän ruoan päälle.

Noin muuten olen viettänyt hiljaiseloa sairastelemalla kaikessa hiljaisuudessa. Menossa on kolmas päivä lievän kuumeen vallassa. Se aiheutuu Taxolista. Lieväkin kuume tekee olon vetämättömäksi, joten on onni että minun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin olla vain. Sitä harrastankin koko persiellä. Kuuntelen potiessani äänikirjoja. Koin aikamoisen yllätyksen, kun yksi niistä osoittautui pohjautuvan kaukaisen esiäitini Maria Uutisen päiväkirjaan, josta olin kyllä kuullut mutta jota en ole koskaan nähnyt. Kuuntelin kirjan suurella mielenkiinnolla. Hiukan häiritsi se, että lukija ei hallinnut Oulun seudun murretta vaan takelteli Marian omien sanojen kohdalla. 1800-luvulla eläneen kansannaisen kirjoittama päiväkirja on äärettömän harvinainen. Onneksi kirjailija, joka on sukua Marialle, on käsittääkseni onnistunut oikein hyvin saattaessaan kirjan romaanin muotoon. Kirjassa kuuluu Marian oma ääni. Hänen elämänsä oli kovaa, mutta hän ei antanut periksi vaan jätti leskeksi jäätyään lapsensa vanhempiensa hoitoon ja matkusti Helsinkiin kätilöoppiin. Hän halusi päästä auttamaan kurjuudessa ja tietämättömyydessä eläviä kanssaihmisiään. Häntä sopii vielä nykyäänkin pitää esikuvanaan, jos on sellaisen tarpeessa.

Huomasin, että Ravista sokeripuuta -kirja on saanut jo viisi ääntä. Tähtien määrä laskee, joten äänien antajat eivät ole pitäneet kirjasta kovin monen tähden verran. Arvelen, että miestenvälinen seksi (jota kirjassa ei juurikaan ole) saa jotkut närkästymään. Minusta on hauska seurata kirjan tilannetta. Ajattelen, että vain paheksuvat lukijat vaivautuvat antamaan ääniä, osoittaakseen paheksuntansa. Pääasia että antavat tähtiä, vaikka vain yhden. Minusta kirja on hyvä, ja se on tärkeintä minulle.

Olen paneutunut kansien tekoon kun en ole muutakaan jaksanut. Jokainen kirja tarvitsee kantensa, joten se urakka ei tule valmiiksi niin kauan kuin jonossa on yksikin kirja. Ensi viikolla tulee ulos Perheyksikkö, ja sen jälkeen Pitkä matka kotiin. Sen kansi on jo melkein valmis, vain fontteja pitää vielä hiukan viilailla. Kannenteko on vähän samanlaista kuin kääntäminen — koskaan ei tule niin valmista etteikö voisi viritellä vielä pikkuriikkisen.

Read Full Post »

Olen taas kotona viiden vuorokauden sairaalareissun jälkeen. Viime torstaina annoin lähisiskon heittää minut Tyksin yhteispäivystykseen. Aloin olla niin huonossa hapessa — kirjaimellisesti — että katsoin järkeväksi ajatuksen avun hakemisesta (varsinkin kun kyseinen sisko ehti vetäistä esiin järeän tykistön eli pyytää poikaani soittamaan jääräpäiselle äidilleen asian tiimoilta). Päivystyksessä ei ollut ruuhkaa, ihme kyllä, joten minut otettiin saman tien sisään ja alettiin tutkia. Jossain vaiheessa molemmista käsivarsistani kaiveltiin suonia esille yhtä aikaa, eikä niitä tahtonut millään löytyä. TT-kuvauksen varjoaineen sisään saamiseksi tarvittavalle kanyylille löytyi lopulta suoni ultralla. Vain valtimoverinäytteen ottaja löysi kohteensa yhdellä pistolla.

TT-kuvasta löytyi tuore embolia, mahdollisesti kaksikin — kuvaselostus on siinä suhteessa hiukan tulkinnanvarainen, sanoivat hoitajat myöhemmin asiaa tiedustellessani. Minut kärrättiin iltamyöhään sydänosastolle, jossa keuhkoemboliatapaukset kuulemma hoidetaan. Osasto osoittautui kerrassaan viihtyisäksi paikaksi. Minulla oli oma huone kylpyhuoneineen, ja henkilökunnassa oli pelkästään ihania ihmisiä.

Lääkäri kertoi, että ainoa hoito happiviiksien lisäksi on Klexane, jota alettiinkin pistää sairaalassa. Kotona hoito jatkuu Fragminilla, sillä sen Kela korvaa. Mitään muuta liuotinta ei voi käyttää syöpäpotilaalle verenvuotoriskin vuoksi. Voi olla että emboliaa ei olisi tullut jos olisin jatkanut Fragminilla kun Klexane-kuuri loppui viime jouluna. En kadu, tällä lailla sain kymmenen hyvää kuukautta ilman Klexanen aiheuttamia ikäviä sivuoireita. Nyt kyllä joudun piikittämään Fragminia niin kauan kuin haluan pysyä hengissä. Happisaturaationi laski varsinkin öisin niin alas, että jäljet johtavat orastavaan uniapneaani. Tai se mikään orastava ole, se on todettu jo kymmeniä vuosia sitten. Tiedossa on operointia silläkin rintamalla, ehkä koneen muodossa. Perästä kuuluu.

Toistaiseksi oloni ei ole juuri kummempi kuin ennenkään. Jaksan tallustaa hiljaksiin, mutta rivakampi toiminta hengästyttää niin että kulku tyssää siihen. Etenen siis pätkittäin. Pääseehän sitä niinkin. Poikani on lomailemassa täällä päin, joten olen saanut nauttia hänen seurastaan. Onneksi ilmat näyttävät suosivan hänen lomaansa. Juuri tällainen syyssään pitääkin olla, kuulas, kirkas, kuiva. Sairaalassa minun oli hyvä olla, mutta kyllä koti on sentään koti, vaikka onkin hiukan rähjäisessä kunnossa. En juuri jaksa siivota, mutta toisaalta en jaksa pahemmin sotkeakaan, niin että se puoli pysyy tasapainossa.

Nyt minulla on entistäkin tarkemmin pohdittava, mitä vielä ehdin tehdä loppuelämäni aikana. Onneksi minulla on Telum Saxum, se tarjoaa loputtomasti mielenvirkeyttä ja tekemistä. Sairaalassa tapasin mukavan hoitajan, jonka äidinkieli oli albania, ja sain kuulla, kuinka erikoinen ja harvinainen kieli se on. Innostuin heti ja aloin tutkia sitä netistä. Se on idoeurooppalainen kieli, mutta sillä ei ole omassa haarassaan lähisukulaisia. Se saattaa olla kehittynyt muinaisesta illyyrian kielestä tai traakiasta. Ajatus tuntuu kiehtovalta. Ikivanha kieli jotenkin tuo muinaishistorian lähemmäksi. Hoitaja, joka oli alunperin Kosovosta, puhui sujuvaa suomea ja sanoi, että molemmissa kielissä on samanlaista se, että ne luetaan niin kuin kirjoitetaan. Siitä on suurta apua kieltä opetellessa. Tuskin sentään alan sitä opetella, mutta tutkin kyllä tarkemmin.

Read Full Post »

eli pienkustamoni on syntynyt, voisi sanoa että viimeisillä hetkillä ennen kuin krematorion luukku kolahtaa. Kolahtaako se? Hmm, enpä tiedä. Oli miten oli, Telum Saxum on olemassa, kotisivukin pystyssä joskin vielä vaiheessa, ja neuvotteluja käydään kiivaasti kirjailijoitten ja heidän agenttiensa kanssa. Käydään… siis minä käyn. Pitäkää peukkuja! Oikeuksia kyllä saa, se ei ole ongelma eikä mikään, mutta välirahat voivat olla melleviä.

Aika on kiitänyt viime aikoina sellaista vauhtia, että tapahtumia ei ole millään ehtinyt hakata kiveen eli kirjoittaa blogiin säilyväksi ikiajat, tai ainakin niin kauan kuin netti on olemassa. Juhannuskin tuli ja meni ja oli sään suhteen merkillisen leppoisa, Suomen juhannukseksi. Ennen sitä sain Gemzar-tehosteen ja vieraitakin kävi, Kajaanin-sisko nuoremman tyttärensä kanssa. Niin harvinaiset ja rakkaat vieraat ovat elämän suuria nautintoja. Heidän vierailunsa oli lyhyt mutta antoisa. Puhuimme niin että kieltä pakotti, joskin oma ääneni oli ja on yhä melko kadoksissa, sytkyjen takia kai. Aina voi toki kuunnella kun toiset puhuvat. Virkistyin suuresti harvinaisesta sosiaalisesta tapauksesta. Normaalisti voi kulua päiviä kun en sano ainuttakaan sanaa.

Äänen katoamisen lisäksi toisessa korvassani on tunne kuin jokin yrittäisi tulla sieltä ulos mutta ei millään mahdu, siis kuin jokin painaisi korvakäytävän seinämiä, jokin lämmin mutta näkymätön. Lähisiskoni ehdotti, että se voisi olla jokin hyönteinen tai sen semmoinen, joka on työntäytynyt korvaani. Vaan ei ole, jostain muusta on kysymys. Mistäpä muusta kuin sytostaateista. Ne aiheuttavat merkillisiä oireita.

Tautien tullessa taas mieleeni merkitsen muistiin, että viimeisimmän keuhkoröntgenkuvani selostuksessa kerrotaan osan keuhkoistani romahtaneen ja rintarangassani näkyvän selkärankareuman aiheuttamia muutoksia. Että silleen. Saa nähdä, mikä tauti vielä löytyy. Onneksi minulla ei ole aikaa murehtia vaivojani, Telum Saxum pitää minut rullaamassa niin että olen kuin mikäkin Duracel-pupu, tosin ilman rumpua.

Jos joku ihmettelee, miksi firmallani on niin kummallinen nimi, sen tarina palautuu kauas muinaiseen fantasiamaailmaani Malanzariin. Siellä on majatalo, jonka nimi on Särkynyt keihäs, ja sen kyltissä on lohjenneen, obsidiaanista tehdyn keihäänkärjen kuva. Pala lohkesi kun keihäs osui erään minotaurin kylkeen, mistä tapauksesta seurasi kaunis rakkaustarina, jonka seurauksena syntyi majataloa isännöivä ruma mutta sydämellinen mies.

Äh, ajatukseni harhailevat taas missä milloinkin. Takaisin ruotuun, hus! No, itse asiassa minulle ei kuulu hirveämpiä. Minulle saa tarjota käsikirjoituksia, mutta niissä pitää olla munaa. Totta puhuen työstän juuri erästä public domain -klassikkoa (munatonta mutta traagista). Aion julkaista niitäkin, ne kun ovat ilmaisia. Ymmärrän kyllä rahan arvon vaikka en mammonasta niin kauheasti piittaakaan. Saa sitä olla, se helpottaa kummasti elämää yleensä ja varsinkin harrastuksia.

Read Full Post »

Aamu toi yllätyksen: maa oli valkoisena lumesta! Uusi lumi vanhan surma, sanotaan, mutta vanhaa ei kyllä ollut surmattavaksi. Heräsin yöllä jyrähtelyyn ja ajattelin että mahtavaa, kevään ensimmäinen ukonilma! Mutta lumimyrskystä en saanut havaintoa, koska en viitsinyt nousta ihailemaan salamointia, joka olikin melkoista räiskettä.

Eilen tein pitkän sunnuntaikävelylenkin ensimmäisen kerran niin pitkään aikaan etten muistakaan. Nautin suuresti ihanasta ilmasta ja tarmokkaasta ja monipuolisesta linnunlaulusta. Ojassa näkyi jo monta möykkyä sammakonkutua. Toivottavasti se ei paleltunut lumentulon takia. Ei kai sentään. Tuntui suorastaan kevyeltä askeltaa pitkin teitä. Kymmenen litraa askitesta valutettuna mahasta tietysti kevensi painoani kymmenellä kilolla. Kyllä se jo tuntuu jalannousussa. Tänään ei sitten olekaan menemistä liukkaaseen sohjoon.

Poikani tuomista peleistä asensin eilen ensimmäisen koneelleni, nimittäin Fallout III:n. Hiukan piti temppuilla ennen kuin Windows 10 suostui yhteistyöhön, mutta lopulta sain homman toimimaan. Ihana peli! Taitavat jäädä lähiaikoina monet muut tekemiset tekemättä pelaamisen tuiskeessa.

Olen saanut suomennettua kirjan, joka minulla oli työn alla, ja nyt mietin, mitä tekisin sen kanssa. Olisi hienoa saada se julkaistua, mutta tuskin saan ketään edes lukemaan sitä. M/M-romanssit ovat tuntemattomia Suomen kirjallisessa kentässä. Mietin puolitosissani, pitäisikö minun itse perustaa kustantamo niitä varten. Ajatus ei ole lainkaan niin mahdoton kuin miltä kuulostaa. Rahaa sellainen ei tuottaisi, mutta hupia kyllä runsain määrin. Voisi sitä hullumminkin täyttää viimeiset päivänsä. Mitähän kirjaa alkaisin kääntää seuraavaksi? Valinnanvaraa on.

Read Full Post »

« Newer Posts - Older Posts »