Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘ulkoilu’

Hoipparointia

Tämä päivä oli hyvä – vaikka sellaisiahan päiväni enimmäkseen ovatkin. Sää oli niin ihana, että hoipparoin apteekkiin täydentämään lääkevarastoani. Kulkuni tosiaan on sivusta katsottuna huterahkoa; askeleni ovat lyhyitä ja menevät toisinaan ristiin, ja pysähdyn tämän tästä puuskuttamaan kun henki tuntuu kerta kaikkiaan loppuvan. Naamioin hengenvetotauot luonnonilmiöitten ihastelemiseksi. Tässä kevään ja kesän taitteen vaiheessa ihailtavaa riittääkin. Kaikenlaisia kukkia ja muuta kaunista tunkee esiin joka paikasta. Ei minuun toki kukaan kiinnitä mitään huomiota, mutta ikäluokkani ihmiset ovat kasvaneet olemaan mahdollisimman vähän huomiota herättäviä. Luulisin. Kukaan ei katso kahta kertaa mummelia, joka tuijottaa valaisintolppaan nojaten haavi ihastuksesta auki milloin mitäkin kukkivaa puskaa tai matoa jahtaavaa rastasta, tai vaikka koiranpaskaa.

Apteekissa tapasin sisarentyttäreni, jota tapaan harvoin, vaikka hän itse asiassa asuu niin lähellä, että näen hänen asuntonsa parvekkeeltani. Hän on työssäkäyvä nuori äiti omine kiireineen, emmekä me yleensäkään ole kauhean sosiaalisia ihmisiä. Tapaamme mieluiten juuri sillä lailla sattumalta. Emme ehtineet jutella apteekissa, mutta kun olin ehtinyt melkein kotiin ja asettunut huilaamaan asuintaloni viereisen talon päädyssä olevalle penkille, hän tulikin siihen kotimatkallaan ja pysähtyi juttelemaan kanssani hyvän tovin. Oli ihanaa päivittää kuulumiset, ja taisimme ehtiä hiukan filosofeeratakin maailman menoa siinä samalla. Kerrassaan ihana keskustelutuokio! Tulin ajatelleeksi myöhemmin, että varmaankaan nuoret sukulaiseni eivät lainkaan tiedä kuinka rakkaita ovat minulle, minä kun en ole sen tapainen ihminen, joka pitää jatkuvaa kontaktia oikein keneenkään. Varsinkaan nyt kun jaksamiseni kaari on äärettömän lyhyt. Mutta tietäkää, nuoret sukulaiseni, että täti/isotäti muistelee teitä usein ja lämmöllä; olette kaikki rakkaita minulle!

Apteekkireissun jälkeen nukkua turrasin tuntikausia, kuten arvata saattoikin. Illansuussa soitti poikani, ja se teki päivästäni entistäkin hienomman. Hän suunnittelee tulevansa käymään luonani erään yhteisen ystävämme kanssa, hänen, jota en jaksanut tavata kun olin sairaalassa. Ajatus on minusta hyvä, saa nähdä, milloin se toteutuu.

Kello lähestyy iltayhdeksää ja kas kummaa, minua väsyttää… Ihana pehmoinen poutapilveni kutsuu minua povelleen. Mietin, vieläkö saisin tälle kesälle aikaiseksi siirtää makuukseni parvekkeelle. En tänä iltana mutta joskus. Ulkoilmassa nukkuminen on ihanaa.

Read Full Post »

Katselin aamutuimaan kylppärin peilistä naamaani valmistautuessani lähtemään terveyskeskuksen labraan. Siksi olin ylhäällä jumalattomaan aikaan, ennen seitsemää. Naamani ei herättänyt minussa mitään tunteita, ei ainakaan positiivisia, mutta päälakeni kyllä. Tukkani on alkanut taas varovaisesti kasvaa ja on nyt noin sentin pituisella sängellä. Päälakeni tuo mieleen iäkkään, säikähtäneen hiiren, jolla on kaljumpia läikkiä siellä täällä harvakseltaan siirottavien harmaitten karvojen seassa. Hupaisa näky. Nauroin sille makeasti ennen kuin työnnyin hyytävään viimaan. Pakkasta oli vain yhdeksän astetta, mutta tuuli sai sen tuntumaan paljon ankarammalta. Tallustin oikeinkin reippaasti ja nautin suuresti talvisista maisemista. Lunta on maassa juuri sen verran, että maisema on valoisa, ainakin verrattuna jouluntienoon lumettomaan mustuuteen. Muistelin kävellessäni, miten hauskaa minusta oli ennen nousta aikaisin ja lähteä pitkälle aamukävelylle. Liian vähäinen liikkuminen on kauheaa, mutta minkäs teet. Kun ei jaksa niin ei jaksa. Siitä voi syyttää vain itseään. Kyllähän sitä pitäisi koettaa raahautua ulos lenkille vaikka mikä olisi. Mitäs se Kekkonenkin sanoi valtansa huipulla? Että jokainen syy joka estää liikkumasta on tekosyy. Myönnän nöyrästi että niin varmaan on.

Höpisen tässä joutavia. Mitään erikoista ei kuulu. Uniapneakone on mahtava, enää ei tarvitse laukata kaiken yötä vessassa. Arvelen varovaisesti olevani virkeämpi kuin ennen konetta, en tosin vielä läheskään entiselläni. Mutta kunhan päästään keväälle, ties kuinka kepsakka muori minusta vielä tulee.

Read Full Post »

Mustikassa

Mustikat ovat kypsiä! Raahauduin pururadan metsikköön sunnuntaikävelylläni ja ahmin niin paljon mustikoita kuin jaksoin vähääkään välittämättä marjansyöntikiellosta. Lupa olisi napsia kourallinen, mutta hei, ei kai kukaan ole niin onneton että jättää kouralliseen silloin kun marjat ovat syötävissä suoraan varvuista niin tuoreina kuin ikinä mahdollista. Jos sytostaatit tykkäävät kyttyrää niin siitä vaan. Viime kesänä mustikat maistuivat kammottavan pahalta, mutta tänä kesänä ihan siltä kuin pitääkin. Johtuu varmaankin siitä, että saan nyt erilaisia myrkkyjä kuin viime kesänä. Pusikoista pisti esiin useita persauksia; naisväkeä oli rynninyt poimureineen raatelemaan viimeisenkin marjan ämpäriinsä. Hyvä niin. Ilmananti pitää kerätä metsästä talteen heti kun suinkin ehtii. Pururadan metsä on niin pieni että kovin monelle sieltä ei riitä marjasaalista. Nopeus on valttia.

Ilma oli tukahduttavan kuuma kun haakuroin metsässä. Ihana kesä! Tuuli kuitenkin sen verran, että saatuin istua mietiskelemässä palo-poliisitalon yläpuolisella kalliolla tukehtumatta lopullisesti. Joku oli pystyttänyt siihen lähelle pressuista asunnon tapaisen. Partainen nuori kaveri näkyi olevan. Täällä on hyvä asustaa ulkona, sillä sääskiä ei näy ei kuulu. Kadehdin syvästi sitä heppua. En pääse enää teltan kanssa metsiin. Ei ole telttaakaan, annoin sen pojalleni. Ostan uuden sitten kun olen taas sen verran tukevasti tolpillani että jaksan kiivetä hyttysen pakaraa korkeammalle mäelle.

Read Full Post »