Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘uniapnea’

Ihmettelin kovasti aamulla, miksi en olisi millään jaksanut nousta sängystä. Aikani venyttyäni ja ihmeteltyäni muistin, että kävin eilen Tyksissä TT-kuvauksessa, taas kerran. Kuvauksen vaatima varjoaine se aiheutti aamuväsymykseni, mikäs muukaan. Olisi pitänyt muistaa juoda enemmän vettä kuvauksen jälkeen. Lähisisko tyyräsi minut Tyksiin, pahimpaan ruuhka-aikaan. Menomatkalla panin merkille, miten päivä on jo jatkunut. Kello oli neljä eikä ollut vielä lainkaan pimeää, harmaan sumuista vain. Ennen joulua neljältä oli ollut jo pitkään säkkipimeää. Kevättä kohti mennään siis hyvää vauhtia ja enimmäkseen hilpein mielin.

Elän toivossa, että kuvaus oli vihonviimeinen. Tämäkin oli minusta ihan turha; paljonko pyhittää nähdä kasvainten kasvaneen kun ei niille kuitenkaan voi tehdä mitään? No jaa, onhan se jännää nähdä, mitä sisuskaluissani on tapahtunut sitten viime kuvan, joka otettiin aika äskettäin. Odottelen nyt lääkärin soittoa, en yhtään jännittyneenä.

Mistä tuli mieleeni, että otattelin lähisiskolle paluumatkalla, mahtaako minussa olla jotain vikaa kun minulla ei ole mitään tunteita syöpää kohtaan. Se vain on mutta silti on aivan kuin sitä ei olisikaan. Totta puhuen minusta on kiinnostavaa seurata, miten se etenee, mitä sille tehdään ja millaista ylipäätään on olla syöpäläinen. Nyt kun en ole saanut sytostaatteja viikkokausiin, pääni alkaa pikkuhiljaa selvitä. Saa nähdä, toipuvatko aivoni enää myrkkyjen aiheuttamasta tuhosta. Se ei huolestuta kauheasti, pärjään kyllä tälläkin vähällä joka vielä on jäljellä. Toki monet asiat olisivat helpompia jos nuppi pelaisi nykimättä, mutta kannattaneeko tuota surra sellaista, mitä ei ole? Tekemisistäni selviää vähemmälläkin pähkäilemisellä.

Tiukka pakkanen on muuttunut vesikeliksi. Lumet sulavat pois hyvää vauhtia. Pitäisi lähteä ulos, mutta lamaannuttava uupumukseni ei osoita leppymisen merkkejä. En taida jaksaa raahata lihojani ulos tänään. Lukkoliike ilmoitti jo aikoja sitten, että tilaamani lisäavain on haettavissa, mutta se taitaa jäädä tältä päivältä hakematta. Eihän sillä ole kiirettä. Jääkaappi on täytetty, kävimme lähisiskon kanssa Itäharjun Prismassa palaillessamme Tyksistä. Siispä ei ole pelkoa nälkäkuolemastakaan vaikka läsisin koko loppuviikon punkan pohjalla. Tai paremminkin poutapilven päällä — makuukseni on juuri niin suloisen pehmoinen.

Nukkumisesta muistin uniapneakoneeni. Koska se kuivattaa nenän limakalvoja, hankin A- ja E-vitamiinipitoisen nenäsuihkeen apteekista ja sen lisäksi vielä nenänhuuhtelukannun. Tuntuu hassulta touhuta niin hartaasti tuulenhalkaisijansa kanssa, mutta minkäs teet. En halua uutta tolkutonta verenvuotoa nenästä. Onhan minulla sitäpaitsi aikaa näperrellä nokkani kimpussa. Mitään tähdellisempää minulla ei olekaan juuri nyt työn alla. En ole saanut vielä vastausta kirjailijalta, jonka kirjan olen suunnitellut julkaisevani seuraavaksi. Ai niin, Ranneliikkeessä kiinnostuttiin kirjoistani kun kerroin niistä, ja lähetin sinne arvostelijankappaleet. Mielenkiintoista nähdä, mitä kommentteja sieltäpäin kuuluu.

Kirjoista puheen ollen, Pitkä matka kotiin on noussut toiseksi heti BDSM-kirjan jälkeen myyntiluvuissa. Mahtavaa! Se on viihdyttävä kirja, ja sitähän juuri tavoittelen, että julkaisemani kirjat antavat nimen omaan viihtyisiä hetkiä lukijoilleen.

Read Full Post »

Katselin aamutuimaan kylppärin peilistä naamaani valmistautuessani lähtemään terveyskeskuksen labraan. Siksi olin ylhäällä jumalattomaan aikaan, ennen seitsemää. Naamani ei herättänyt minussa mitään tunteita, ei ainakaan positiivisia, mutta päälakeni kyllä. Tukkani on alkanut taas varovaisesti kasvaa ja on nyt noin sentin pituisella sängellä. Päälakeni tuo mieleen iäkkään, säikähtäneen hiiren, jolla on kaljumpia läikkiä siellä täällä harvakseltaan siirottavien harmaitten karvojen seassa. Hupaisa näky. Nauroin sille makeasti ennen kuin työnnyin hyytävään viimaan. Pakkasta oli vain yhdeksän astetta, mutta tuuli sai sen tuntumaan paljon ankarammalta. Tallustin oikeinkin reippaasti ja nautin suuresti talvisista maisemista. Lunta on maassa juuri sen verran, että maisema on valoisa, ainakin verrattuna jouluntienoon lumettomaan mustuuteen. Muistelin kävellessäni, miten hauskaa minusta oli ennen nousta aikaisin ja lähteä pitkälle aamukävelylle. Liian vähäinen liikkuminen on kauheaa, mutta minkäs teet. Kun ei jaksa niin ei jaksa. Siitä voi syyttää vain itseään. Kyllähän sitä pitäisi koettaa raahautua ulos lenkille vaikka mikä olisi. Mitäs se Kekkonenkin sanoi valtansa huipulla? Että jokainen syy joka estää liikkumasta on tekosyy. Myönnän nöyrästi että niin varmaan on.

Höpisen tässä joutavia. Mitään erikoista ei kuulu. Uniapneakone on mahtava, enää ei tarvitse laukata kaiken yötä vessassa. Arvelen varovaisesti olevani virkeämpi kuin ennen konetta, en tosin vielä läheskään entiselläni. Mutta kunhan päästään keväälle, ties kuinka kepsakka muori minusta vielä tulee.

Read Full Post »

Vuosi vetelee viimeisiään ja ulkona käy aikamoinen pauke ja rätinä. Lapset siellä ammuskelevat rakettejaan. Varmaan seassa on aikuisiakin, mutta ilta on vielä nuori. Varsinainen sota alkaa myöhemmin, puolilta öin. Kauniitahan kaikenmoiset ilotulitteet ovat räjähtäessään, ei siinä mitään, eikä niitten katseleminen omalta parvekkeelta käsin edes maksa mitään.

Olen nyt nukkunut muutaman yön CPAP-laitteen kanssa, ja olen virkistynyt vallan ihmeellisesti. Uniapnea tekee hallaa ihmisrievulle. Se aiheuttaa hivuttavaa uuvutusta, jota ei oikein itsekään huomaa. Ihmettelee vain, miksi on kuin nukkuneen rukous koko ajan. Nukahtelin istualleni kun luin tai tein jotain keskittymistä vaativaa hommaa. Kunpa olisin ymmärtänyt asian jo paljon aikaisemmin. Enhän minä nytkään sitä älynnyt itse, vaan lääkäri Tyksin sydänosastolla arveli olevan viisasta tutkia, johtuuko huono hapetustilanteeni uniapneasta.

Hauska nähdä, mitä vielä kerkiän puuhailla kun alan olla näin hyvässä kunnossa. En ole osannut kuvitellakaan, että yölliset vessareissutkin johtuivat hapenpuutteesta, mutta niin vain on. Uniapneakone on kohtuullisen vaivaton vempain, ja vielä automaattinen. Se ei pidä mitään ääntä. Nenämaski ei haittaa nukkumista yhtään. Aika näyttää, miten laitteen kanssa käy; menetänkö ehkä kokonaan kykyni nukkua ilman sitä.

Puuhailemisesta puheenollen, olen viime aikoina näperrellyt Saatanallisen Raamatun kimpussa. Mieleeni tuli tehdä siitä e-kirja, toki vain itselleni, sillä eihän minulla ole siihen oikeuksia enää, enkä ole ajatellut hankkiakaan. Olen käynyt läpi tekstiä ja korjaillut sitä hiukan. Esimerkiksi Eenokin avainten käännöksestäni löytyi muutama kohta, joka piti selventää. Kyllä se on edelleen hauska kirja, hyvin virkistävä kaiken enkelihuuhailun seassa. Reipas ja rento satanismi tekee ihmiselle hyvää, uskokaa pois.

Kirjoista puheen ollen, olen varovaisesti jaellut muisteluskirjaani lähisuvulle. Minusta on hauska ajatella, että joku saa siitä iloa tai ainakin jonkinlaista huvia. Mitään rietasta tai muuten sopimatonta siinä ei ole, vain selkosen keskellä eläneen hiukan sekopäisen tyttölapsen hajanaisia muisteluksia.

Jos tässä nyt mietin loppumisillaan olevaa vuotta, se meni oikein hyvin ja sutjakkaasti. Enimmäkseen sairastelin koko ajan, ja olin reilun puoli vuotta yhtä soittoa sytostaattikuurilla, aika turhaan. Jos tautini tokenikin välillä sen verran että syöpämarkkeri laski alas, sitä iloa ei kestänyt pitkään. Nyt olen palliatiivisessa hoidossa, joskin ajatus tuntuu hiukan liioitellulta. Ehkä vielä löytyy jokin kokeilematon sytostaatti, joka panee kasvaimet kuriin ja Herran nuhteeseen. Toisaalta ei ole sanottua, suostunko enää ryhtymään myrkkykuurille. Tuntuu että hoito on rankempi kuin tauti, eikä sen tehosta ole takeita.

Yhdeksi vuoden parhaimmista teoistani osoittautui Telum Saxumin perustaminen. Olen saanut tehdä paljon kaikenlaista hauskaa sen puitteissa, ja uskokaa tai älkää, rahaakin on tullut, joskaan ei vielä läheskään kustannusten verran. Kaikki mitä tekee rakkaudesta koituu vauraudeksi, tavalla tai toisella. Vaurautta on paljon muutakin kuin raha. Minulla on hyvä mieli kaikesta. Uudesta vuodesta tulee jännä, olen siitä varma.

Read Full Post »

Uniapnea

Joulu on takanapäin! Mahtavaa! Jotenkin tuntuu siltä että pahimmasta on selvinnyt kun joulusta on selvinnyt. Ei silti että siitä olisi ollut varsinaista vaivaa, siis joulusta, mutta siltikin. Nyt on huojentunut olo. Vaikka edessä olisi millaisia pakkasia hyvänsä, talvi on voitettu kun joulusta on päästy.

Tänään oli taas Tyks-päivä. Lähisisko tyyräsi minut heti aamukahdeksalta T-sairaalaan. Minulla oli tapaaminen keuhkolääkärin kanssa. Ensin kävin labrassa ja sitten sairaanhoitajan suoritettua alustavan haastattelun ja täytettyäni kolmisivuisen merkillisiä kysymyksiä sisältäneen lomakkeen pääsin viimein nuoren mieslääkärin puheille. Oikein miellyttävä kaveri olikin. Hän esitteli yhteenvedon minulle tehdyistä tutkimuksista, mukaan luettuna rekisteröintilaitteen antamat lukemat. Diagnoosiksi tuli vaikea-asteinen hypopneapainotteinen uniapnea, ymmärrettävälle kielelle tulkittuna: muori on huonossa hapessa jokseenkin koko ajan, varsinkin yöllä. Justiinsa. Ilmankos tuppaan nukahtelemaan, ja olen ylenpalttisen vetämätön ja laiska. Lääkäri määräsi CPAP-laitteen, ja kun sitten sairaanhoitaja etsi minulle aikaa laitteen saamiselle, joka löytyi helmikuulta, kävi niin onnellisesti että löytyi peruutusaika tälle päivälle. Otin sen heti ja jäin sairaalaan odottelemaan aikaa, johon oli vielä kolmatta tuntia. Lähisiskon ei toki kannattanut jäädä enää odottelemaan minua, kohtuus sentään odotuttamisessakin. Odotellessani sitten pääsyä laitteen antavan henkilön puheille, hänelle olikin tullut toinenkin peruutus, joten hän kutsui minut sisään tuntia ennen sovittua aikaa. Eli minulla totisesti oli tuuria! Nyt minulla on sitten apuhengityslaite, ja kunhan tästä kömmin yöpuulle, virittelen sen toimimaan ja sitten toivottavasti alan virkistyä ihmiseksi kun saan kunnolla happea.

Minulla oli sikälikin ihana päivä tänään, että kotonaan lomailemassa oleva poikani haki minut sairaalasta, ja vietimme koko iltapäivän yhdessä. Hän laittoi uuden tiivisteen parvekkeeni oveen ja hyvä niin, itseltäni homma olisi jäänyt tekemättä. En uskalla enää nousta keittiötikkaille, olen niin kankea että todennäköisesti putoaisin jo alimmalta askelmalta. Juttelimme kaiken maailman asioista, varsinkin mahdollisen lähtöni aiheuttamista toimenpiteistä. Totesin kuitenkin aikani jaariteltuani, että stressaan kyllä turhaan sellaisesta, kyllähän aikuinen mies pystyy selvittämään yhden ihmisen jäämistön ilman tolkutonta briifaamistakin.

Read Full Post »