Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘yökkäily’

Tänään koin aikamoisen järkytyksen kun lähisisko käytti minua kaupassa. Nimittäin en ole lainkaan tajunnut, kuinka huonossa kunnossa olen. Kolmenkymmenen neliön yksiössä ei tarvitse ottaa montaakaan askelta päivän mittaan, joten todellinen kunto jää huomaamatta. En ole yli viikkoon astunut ulos parveketta kauemmaksi, etupäässä olen vain makailut selälläni sängyssä, osan ajasta tiputuksessa. Ei siinä kunto totisesti pääse ainakaan kohoamaan. Nyt kävimme ensin lihakaupassa ja sitten lähimmässä S-marketissa, kilometrin päässä. Ei matka mitään, autollahan se kuljettiin, mutta marketissa käveleminen oli tuskaisaa. Vaikka se ei olekaan edes kovin suuri, jouduin tarrautumaan ostoskärryn reunaan enimmän aikaa. Hädin tuskin jaksoin siirtää jalkaa toisen eteen. Yksin ei reissusta olisi tullutkaan mitään.

En ymmärrä, missä olisin ilman lähisiskoani. Hän jaksaa hyysätä minua, paitsi käyttämällä kaupassa myös niinkin epämiellyttävässä asiassa kuin askitespullon tyhjentämisessä. Itse nimittäin en kertakaikkiaan pysty siihen, se yökkäyttää niin kauheasti. En käsitä, miksi. Toisaalta kyllä vähän kaikki yökkäyttää. Voisi, luulla että sellainen kuiva yökkäily ei haittaa mitään, mutta se tekee himskatin kipeää vatsassa. Lähisisko auttoi vaihtamaan fentanyylilaastaritkin, nyt oli vaihtopäivä. Yökkäily johtuu juuri niistä, mutta minkäs teet. Vaihtoehtona ovat karmeat kivut. Nappailen pahoinvointiin Primperania joka tuntuukin auttavan, mutta ei täysin.

No, riittää valitus. Oikeastaan minulle kuuluu ihan hyvää sikäli, että oloni on huomattavasti parantunut viime viikosta. Tiputus auttoi, ja varmaan fentanyyliin siirtymisestäkin oli hyötyä eikä pelkästään haittaa. Hiukan minua uhkaa masentaa ajatus, että tehtäväni tästä lähin on pysytellä hengissä. Minulta ei odoteta mitään muuta. Suomi ei hyväksy eutanasiaa, mikä on hyvä asia, mutta itselleni hyväksyisin sen. Mahdollisimman nopea ja siisti lopetus olisi juuri nyt parasta mitä toivoa voisin. Mutta minulle on luvassa vain jatkuvasti lisääntyvä määrä kipulääkkeitä, sinne asti että, no, en tiedä, missä vaiheessa määrät ovat niin suuria että armo alkaa käydä oikeudesta. Vähemmästäkin voisi synkistyä, mutta en suostu antamaan periksi. Katsotaan tämä loppuun asti. Voihan olla että saan tulpan tai keuhkokuumeen tai jotain. Nyt olisi ainakin keuhkokuumeen synnylle otollinen sää. Hyisen kolea tuuli puhaltelee kuin Siperiassa ikään. Itse asiassa Siperiassa on nyt kuulemma oikein lämmin ja kesäinen sää.

Read Full Post »

Kaikenlaisten vaivojeni repertuaari on lisääntynyt erittäin epämiellyttävällä ilmiöllä, yökkäilyllä. Voisi luulla että mitä tuo nyt muka on, mutta uskokaa pois, kamalaa se on. Pelkkä mielikuva jostain epämiellyttävästä saa refleksin aikaan, ja siinähän sitten yökkäilet tuskankyynelet silmissä. Hampaitten harjaaminenkin on melkein mahdotonta. Tarkkailtuaan aikansa surkeaa yökkäilyäni jopa lähisisko myönsi varovaisesti, että ei olisi synti rukoilla pikaista loppua sellaisessa tilanteessa. Niin että, ystävät kalliit, lähestykää henkivaltojanne hartailla toiveilla, että kärsimykseni loppuisivat kohtuullisen pian. En toki halua olla itsekäs; jos niillä henkivalloilla on tähdellisempää tekemistä, jaksan kyllä odottaa vuoroani, toivoakseni ainakin jonkin aikaa. Oksentelun lisäksi ovat käteni alkaneet krampata. Ihan totta. Kyseessä ei oikeastaan ole suonenveto, ainakin luulen niin. Käsi vain alkaa vääntyä omituiseen asentoon, tai pelkkä peukalo, tai sormi tai pari. Se tekee pirullisen kipeää, ja kramppi on hyvin vaikea saada laukeamaan. Sitä jatkuu toisinaan tuntikausia, varsinkin illalla kun yritän nukkua. Jos jollakulla teistä tulee mieleen jokin apukonsti, niin ilomielin kuulisin siitä.

Noin yleensä olen oikein hyvässä hoidossa, ja siitä olen kiitollinen. Minun on pitänyt lopultakin ymmärtää omakohtaisesti, että ihminen on sosiaalinen olento, joka tarvitsee laumatovereitaan pärjätäkseen. On vain niin pirullisen vaikeaa olla vaivaksi toisille kun on tottunut itse olemaan se, jonka puoleen käännytään apua tarvitessa. Minun piti oppia tämä asia vielä ennen lähtöäni.

Pienen säikähdyksenkin koin kun kuulin Lontoon viimeisimmästä terroristihyökkäyksestä ja tajusin, että poikani on juuri siellä, Lontoossa. Ajattelevaisena miehenä hän olikin sitten pannut fb:hen tiedon, että on kunnossa. Helpotus oli suunnaton. Siitä sai taas uuden muistutuksen siitä, että elämästä pitää nauttia joka hetki niin täysillä kuin voi, sillä mikään ei ole niin hauraissa kantimissa ja epävarma kuin tulevaisuus nykyään. Toisaalta niinhän se on ollut aina…

Mietin kovasti, millä lailla saisin elämääni vielä nautinnollista sisältöä. Se täytyy löytää nyt pienistä asioista. Esimerkiksi siitä, kuinka hauskalta varpusten toimelias tirskutus kuulosti aamulla kun seisoin parvekkeella nuuskimassa raitista ilmaa. Varpunen on vaatimaton lintu ja kuitenkin niin täynnä elämää. Ja kun nostin katseeni ylemmäksi, tervapääskyt kieppuivat heti siinä silmieni edessä aineettoman keveinä kuin mitkäkin pienet sirpit. Ne nukkuvatkin lennossa, nousevat niin korkealle kuin voivat ja laskeutuvat sitten laajoissa kaarissa alaspäin nukkuen samalla. Vaisto herättää ne kun ne alkavat olla vaarallisen alhaalla. Minkälaisia uni mahtaa nähdä kun lentää nukkuessaan?

Read Full Post »