Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Zarzio’

Hiukan hutera mutta muuten mukava päivä. Huteruus johtuu Zarzio-piikeistä, tai niitten jälkiseuraamuksista. Ne aiheuttavat kipuja joihin tepsii Panacod, joka puolestaan tekee olon sumeaksi mutta auttaa kyllä muuten. Onneksi on hyviä särkylääkkeitä. En valita.

Käväisin heti aamusta Yhteispalvelupisteellä vaihdattamassa Föli-korttini seniorikortiksi. Tottahan toki pitää hyödyntää eläkemuorisuuttaan. Yhdeksän ja yhden välillä mummelin Föli-matka maksaa alle puolitoista euroa, ja jos kuka niin mummeli joutaa liikkumaan siihen aikaan. Edes kortilla jäljellä olevat rahat eivät menneet hukkaan vaan ne siirtyivät uudelle kortille. Olin ymmärtänyt netistä että se ei käy vaan jos jotain on vanhalla kortilla, se menee omasta edestään. Olin taas ymmärtänyt väärin. Sitä tapahtuu merkillisen usein nykyään. Haitanneko tuo silti ketään kun ei tässä sentään olla ydinpomminapin vahti?

Muutakin mukavaa tapahtui, sain nimittäin postissa… mutta enpäs kerrokaan siitä julkiblogissa, sillä seuraukset voivat olla arvaamattoman ikäviä.

Odotan hartaasti mieluista vierasta huomiseksi. Toivottavasti tulija ei kupsahda järkytyksestä kun näkee pikku kämppäni tilan. En oikein jaksa siivota. Mutta seurustelu onkin pääasia, ja odotan että voimme hekumoida sydämen kyllyydestä sisarellisissa tunnustuksissa, niin kuin Anna ja Diana. Vai olivatko kyseessä Emilia ja Ilse? Vanhat tyttökirjat kumminkin.

Säätiedotus vielä näin elokuun ensimmäisen päivän kunniaksi: hiostavan kuuma, ropautti vettäkin, muuten oikein suloinen kesäilma.

Noin muuten käännän täydellä höyryllä Bilal-kirjaa ja se on niin hauskaa että en muistakaan kremppojani. Eikö olekin kumma, että niinkin rankan tarinan saattaminen omalle äidinkielelle voikin olla niin valtavan antoisaa?

Read Full Post »

Piipahdin apteekissa hakemassa eilen tilaamani Zarziopiikit, valkosolujen kasvun vauhdittajan siis. Ohittaessani paikallista piruntorjuntapatteria sain todistaa herttaista tapahtumaa. Nimittäin kirkon edessä oli linja-autoon nousemassa nuoria ihmisiä reppuineen ja kasseineen. Näin niin monta poninhännän huiskahdusta ja finniä ja huolekasta äitiä ja isää, että arvelin kyseessä olevan leirille lähdössä olevan rippikoululaisporukan. Ilman muuta nousi heti mieleeni etäisiä muistoja omasta rippileiristäni. Meidät vietiin jonnekin korpeen kuorma-auton lavalla. Paikan nimi oli Lapiosalmi, ja se on nykyään hieno eräkeskus. Silloin se oli joukko kakkosnelosista ja muovista rakennettuja hökkeleitä, ilmeisesti armeijalta hankittuja valtavia telttoja ja hupaisia kenttäkäymälöitä. Peseytyminen tapahtui viereisessä järvessä kylmällä vedellä. Saunakin oli mutta sinne en rohjennut mennä kertaakaan. En halua ajatella tämän enempää tuota epämiellyttävää aikaa. Voisin kyllä, niin monta ikävää muistoa nousee siitä helpostikin mieleeni. Ikävien muistojen kaivelussa vain ei ole mitään järkeä.

Aloin tänään suomentaa Bilal’s Breadia. Olin pelännyt että se olisi raskas kääntää, heti ensimmäisessä luvussa kun isoveli raiskaa pikkuveljen, mutta olin väärässä. Kirjailija osaa niin hienosti esittää muutamalla sanalla kaiken mitä lukijan pitääkin tietää heti alkuun. Perheen dynamiikan, perheenjäsenten luonteet, pakolaisperheen sopeutumisen tai sopeutumattomuuden täysin vieraaseen kulttuuriin, kaiken sellaisen. Lukija saa tunteen, että luvassa on vahva lukukomus. Tekstin saattaminen mahdollisimman hyvälle suomenkielelle on valtavan antoisaa ja jännittävää.

Kyseinen kirjailija muuten luuli että suomen- ja ruotsinkieli ovat sama asia. Nuhtelin häntä siitä lempeästi ja arvelin, että jos amerikkalaiset onnistuvat sekoittamaan kaksi niin erilaista kieltä keskenään, he ansaitsevatkin saada Trumpin presidentikseen. Hän vastasi nöyrästi olevansa tietoinen amerikkalaisten tietämättömyydestä ja että juuri siitä Trumpin menestyminen johtuukin.

Olen hiukan kortisonihuumassa ja tiedän sen. Siksi en lähtenyt tänään Turkuun askartelukauppaan kun minuun iski halu hankkia tykötarpeita korvakorujen tekemiseen. Olisin kuitenkin huumaannuksissani sortunut ostamaan kalliita tarvikkeita, joita en osaa enkä pysty käyttämään. Yritän uudestaan sitten kun pääni on selvinnyt. Löysin nimittäin kalupakistani korviskoukkuja, joihin olisi kiva väkertää jotain roikkumaan. Nykyään käytän isävainajan tekemiä malakiittikorviksia. Välillä oli vuosia että en juuri käyttänyt korvakoruja kuin aniharvoin. Nyt minusta tuntuu kivalta kun jotain heilahtelee korvalehdistä. Pieni turhamaisuus tekee elämän hauskemmaksi. Mistä tuli mieleeni, että tein Iltalehdessä olleen ihon ikä -testin. Sen mukaan minulla on alle kolmekymppisen iho. Hyvä että edes jokin kohta on vielä nuori.

Read Full Post »