Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Hirmuinen myrsky

mutta ei sentään hirmumyrsky. Kun kävin illansuussa kaupassa, jalkani tuskin koskettivat maata kun tuuli vei. On se aika ihmeellistä kun ajattelee, että tuuli on vain ilmaa. Ilmassa tuntui olevan runsaasti energiaa, vai liekö vain happea, joka sai ilman tuntumaan virkistävältä. Nyt kellon käydessä iltayhdeksää tuuli on laantunut. Vai mahdanko olla myrskyn silmässä? Oli miten oli, tuulen raivoa oli mukava kuunnella sisällä. Kovasta tuulesta huolimatta ilma on ollut koko päivän hyvin lämmin. Ihana elokuu! Lopuillaan jo, mokoma. Kesä tuli ja meni, mutta onneksi edessä on vielä ties kuinka pitkä ja ihana syksy.

Minun syksystäni tulee toisenlainen kuin luulin. Lääkäri soitti viikolla Tyksistä ja kertoi taannoisen TT-kuvauksen tulokset. Osa etäpesäkkeistä, eli ryyhelmä, on hävinnyt ja imusolmukkeet pienentyneet, mutta vatsasta löytyi uusi kasvain. Markkerikin on nousussa ja on nyt 150. Sytostaattikuuri siis jatkuu. Pyysin saada pitää ensin pari viikkoa taukoa, ja se suotiinkin. Syyskuun puolella sitten alan käydä viikoittain saamassa Taxolia. Kolme viikkoa peräkkäin ja sitten viikon paussi ja rumba jatkuu herraties kuinka kauan. Siis niin kauan kuin annan sen jatkua, jos tauti ei tokene.

En millään joutaisi sairastamaan nyt kun pikku kustantamoni on lähtenyt niin kivasti alkuun. Ensimmäiset kolme kirjaa tulevat ulos ihan pian. Haluan pysyä hengissä edes sen aikaa että näen, löytävätkö kirjat lukijansa. Kirjoissa riittää työtä tolkuttomasti, ja kaikki se on kivaa. Bilal’s Bread on nyt käännetty ja odottaa editoimista ja kantta. Sokeripuu-kirjaan tein loppujen lopuksi itse kannen. Taiteilija teki sitä varten upean kuvan, mutta se ei sopinutkaan kirjan sisältöön. Olin briiffannut hänet huonosti. Voin kyllä käyttää kuvaa jonkin toisen kirjan kantena. Kuva on niin ihana että se potkaisi jumissa ollutta mielikuvitustani persuksille niin että en saa nykyään nukuttua kun päässä jyllää tarinoita.
Ravista sokeripuuta Tämä on omatekemäni kansi. Perinteinen m/m-romanssin kansi. Omasta mielestäni tämä kuvaa hyvin kirjan hilpeää luonnetta. Tarinassa on vakavia teemoja, mutta kaikki esitetään hervottoman huulenheiton ryydittämänä.

Tähdenlentoja

Näin eilen illalla tähdenlennon, perseidin, nythän onkin niitten aika. Tähdenlennoissa ole mitään kummallista eikä mainitsemisen arvoista, normaalisti, mutta en ole nähnyt koskaan ennen niin suuren ja niin kirkkaan oranssin värisen tähden putoavan. Perseidi se tietysti oli, bolidi, mutta joskus on mukava herkistellä taivaankannen ilmiöitten ääressä ja miettiä, mikä alus sieltä putosi, heh.

Edellisviikolla minulla oli mieluisa ja harvinainen vieras, Kajaanin-sisko, joka tuli ja meni melkein kuin tähdenlento hänkin. Voi sitä puheen määrää! Välillä meitä oli kolme lätisemässä kun lähisiskokin ehti mukaan. Sellainen sisarusten keskeinen rauhallinen jutustelu on yksi ikääntyvän naisen elämän suurista ihanuuksista. Meillä riittää puhuttavaa koska tapaamme harvoin. WhatsApit ja Facebookit sun muut sometukset eivät tyydytä pitemmän päälle. Juttujemme aiheet kiertelivät muinaisuudesta tulevaisuuteen rentoina ja hauskoina ja joskus surullisina silloin kun muisteltiin ikäviä asioita. Niitäkin mahtuu pitkään elämään. Sairauksia, kuolemia, kummallisia tapauksia, kaikenlaista, hyvät asiat kuitenkin päällimmäisinä. Kävelimme paljon, jaksamisemme mukaan, touhusimme kaikenlaista, innostuimme näpertämään koruja ja shoppailimme, kiersimme kirpputoreja ja nauroimme paljon. Vieraan lähtö pudotti minut moneksi päiväksi autioon tyhjyyteen, joka tuntui kummalliselta, olenhan tottunut elelemään yksin omassa kolossani kuin mikäkin tupajumi.

Vieraanjälkeinen tyhjyys on toki jo hellittänyt ja arkeni lähtenyt menemään omalla painollaan. Olenkin todennut eläväni nytky-elämää. Enimmäkseenhän ihmiset elävät sitku- ja mutkuelämää. Minä en sitkuile enkä mutkuile. Juttelin aiheesta lähisiskon kanssa pari päivää sitten ja totesin, että minulla ei edes ole minkäänlaista elämänsuunnitelmaa. Hänellä on, hyvinkin tarkka. Minä vain elän päivän kerrallaan, puuhailen mitä puuhailen ja nukun paljon. Voi miten ihanasti nukunkin! Sängystä ylös pääseminen aamuisin on pitkällinen prosessi, en millään malttaisi herätä. Kohtahan minun ei tarvitsekaan.

Kesälomakausi on näkynyt kustantamoni toiminnassa, nimittäin kirjailijaneuvottelut olivat viikkokausia jumissa, ja vasta nyt on taas alkanut tapahtua sillä rintamalla. Taiteilijalta on tulossa kansi Ravista sokeripuuta -kirjaan. Odotan ihanan jännityksen vallassa, millainen se on. Ko. taitelijalla on hämmästyttävä tyylitaju, joten olen varma että kannesta tulee upea. Itse käännän vimmattua vauhtia Bilal’s Breadia ja editoin muita käännöksiä ja — mutta eipäs mennä asioitten edelle.

Terveysrintamalta mainittakoon, että sain viime viikolla viimeisen Gemzar-tehosteen, ja ensi viikolla on vuorossa lopputarkastus eli TT-kuvaus. Mielenkiintoista. Leikkaushaavan arpeen on revennyt tyrä josta tunkee ohutsuolta, mutta se ei haittaa elämääni millään lailla. Elän jännittäviä, kiinnostavia ja antoisia aikoja. Syksykin on tulollaan, lempivuodenaikani. Pihlajanmarjat ovat jo aika punaisia.

Kyllä tämä tästä.

Hiukan hutera mutta muuten mukava päivä. Huteruus johtuu Zarzio-piikeistä, tai niitten jälkiseuraamuksista. Ne aiheuttavat kipuja joihin tepsii Panacod, joka puolestaan tekee olon sumeaksi mutta auttaa kyllä muuten. Onneksi on hyviä särkylääkkeitä. En valita.

Käväisin heti aamusta Yhteispalvelupisteellä vaihdattamassa Föli-korttini seniorikortiksi. Tottahan toki pitää hyödyntää eläkemuorisuuttaan. Yhdeksän ja yhden välillä mummelin Föli-matka maksaa alle puolitoista euroa, ja jos kuka niin mummeli joutaa liikkumaan siihen aikaan. Edes kortilla jäljellä olevat rahat eivät menneet hukkaan vaan ne siirtyivät uudelle kortille. Olin ymmärtänyt netistä että se ei käy vaan jos jotain on vanhalla kortilla, se menee omasta edestään. Olin taas ymmärtänyt väärin. Sitä tapahtuu merkillisen usein nykyään. Haitanneko tuo silti ketään kun ei tässä sentään olla ydinpomminapin vahti?

Muutakin mukavaa tapahtui, sain nimittäin postissa… mutta enpäs kerrokaan siitä julkiblogissa, sillä seuraukset voivat olla arvaamattoman ikäviä.

Odotan hartaasti mieluista vierasta huomiseksi. Toivottavasti tulija ei kupsahda järkytyksestä kun näkee pikku kämppäni tilan. En oikein jaksa siivota. Mutta seurustelu onkin pääasia, ja odotan että voimme hekumoida sydämen kyllyydestä sisarellisissa tunnustuksissa, niin kuin Anna ja Diana. Vai olivatko kyseessä Emilia ja Ilse? Vanhat tyttökirjat kumminkin.

Säätiedotus vielä näin elokuun ensimmäisen päivän kunniaksi: hiostavan kuuma, ropautti vettäkin, muuten oikein suloinen kesäilma.

Noin muuten käännän täydellä höyryllä Bilal-kirjaa ja se on niin hauskaa että en muistakaan kremppojani. Eikö olekin kumma, että niinkin rankan tarinan saattaminen omalle äidinkielelle voikin olla niin valtavan antoisaa?

Piipahdin apteekissa hakemassa eilen tilaamani Zarziopiikit, valkosolujen kasvun vauhdittajan siis. Ohittaessani paikallista piruntorjuntapatteria sain todistaa herttaista tapahtumaa. Nimittäin kirkon edessä oli linja-autoon nousemassa nuoria ihmisiä reppuineen ja kasseineen. Näin niin monta poninhännän huiskahdusta ja finniä ja huolekasta äitiä ja isää, että arvelin kyseessä olevan leirille lähdössä olevan rippikoululaisporukan. Ilman muuta nousi heti mieleeni etäisiä muistoja omasta rippileiristäni. Meidät vietiin jonnekin korpeen kuorma-auton lavalla. Paikan nimi oli Lapiosalmi, ja se on nykyään hieno eräkeskus. Silloin se oli joukko kakkosnelosista ja muovista rakennettuja hökkeleitä, ilmeisesti armeijalta hankittuja valtavia telttoja ja hupaisia kenttäkäymälöitä. Peseytyminen tapahtui viereisessä järvessä kylmällä vedellä. Saunakin oli mutta sinne en rohjennut mennä kertaakaan. En halua ajatella tämän enempää tuota epämiellyttävää aikaa. Voisin kyllä, niin monta ikävää muistoa nousee siitä helpostikin mieleeni. Ikävien muistojen kaivelussa vain ei ole mitään järkeä.

Aloin tänään suomentaa Bilal’s Breadia. Olin pelännyt että se olisi raskas kääntää, heti ensimmäisessä luvussa kun isoveli raiskaa pikkuveljen, mutta olin väärässä. Kirjailija osaa niin hienosti esittää muutamalla sanalla kaiken mitä lukijan pitääkin tietää heti alkuun. Perheen dynamiikan, perheenjäsenten luonteet, pakolaisperheen sopeutumisen tai sopeutumattomuuden täysin vieraaseen kulttuuriin, kaiken sellaisen. Lukija saa tunteen, että luvassa on vahva lukukomus. Tekstin saattaminen mahdollisimman hyvälle suomenkielelle on valtavan antoisaa ja jännittävää.

Kyseinen kirjailija muuten luuli että suomen- ja ruotsinkieli ovat sama asia. Nuhtelin häntä siitä lempeästi ja arvelin, että jos amerikkalaiset onnistuvat sekoittamaan kaksi niin erilaista kieltä keskenään, he ansaitsevatkin saada Trumpin presidentikseen. Hän vastasi nöyrästi olevansa tietoinen amerikkalaisten tietämättömyydestä ja että juuri siitä Trumpin menestyminen johtuukin.

Olen hiukan kortisonihuumassa ja tiedän sen. Siksi en lähtenyt tänään Turkuun askartelukauppaan kun minuun iski halu hankkia tykötarpeita korvakorujen tekemiseen. Olisin kuitenkin huumaannuksissani sortunut ostamaan kalliita tarvikkeita, joita en osaa enkä pysty käyttämään. Yritän uudestaan sitten kun pääni on selvinnyt. Löysin nimittäin kalupakistani korviskoukkuja, joihin olisi kiva väkertää jotain roikkumaan. Nykyään käytän isävainajan tekemiä malakiittikorviksia. Välillä oli vuosia että en juuri käyttänyt korvakoruja kuin aniharvoin. Nyt minusta tuntuu kivalta kun jotain heilahtelee korvalehdistä. Pieni turhamaisuus tekee elämän hauskemmaksi. Mistä tuli mieleeni, että tein Iltalehdessä olleen ihon ikä -testin. Sen mukaan minulla on alle kolmekymppisen iho. Hyvä että edes jokin kohta on vielä nuori.

Myrkkyjä

sytkyt_pieni
Istun paraikaa Tyksin T-talossa, ja infuusioporttiini pistetyn neulan kautta valuu erilaisia enemmän ja vähemmän myrkyllisiä nesteitä suonistooni. Telineessä on jo neljä muovista pulloa. Kortisonia, Carboplatiinia, Gemzaria ja huuheluaineeksi Ringeriä. Tämä on viimeinen satsi, tai saan kyllä vielä Gemzarille tehosteen, mutta sitten homma on hoidettu tältä erää.

Ennen tiputukseen tulemista kävin lääkärin puheilla. Nauroimme hervottomina kun kerroin, miten olin tulkinnut taannoisen thorax-kuvan selostuksen. Basaalinen atelektisuus keuhkoissa ei tarkoita romahtanutta keuhkoa vaan huonoa hengitystä, sellaista, että keuhkot eivät täyty kunnolla. Minulla ei myöskään ole selkärankareumaa, vaan normaalia ikäkulumaa rintarangan nikamissa. Kaikkitietävän netin lääketieteelliset sanakirjat eivät ole niin luotettavia kuin voisi luulla. Syöpämarkkeri on alkanut nousta. Justiinsa. Askitesta ei kuitenkaan ole. Siitä olen iloinen. Parin viikon päästä otetaan koko raadosta TT-kuva josta näkee sitten kylmän totuuden taudin tilasta. Joudun pistämään itseeni valkosolujen kasvutekijää, vaikka neutrofiilit olivat kohonneet normaalille tasolle. No, pistämisestä minulla on runsaasti kokemusta. Piikkejä pitää tykittää vain viisi, kolme nyt ja loput Gemzar-tehosteen jälkeen.

En millään ehtisi sairastaa, sillä Telum Saxum teettää kaikenlaista kivaa puuhaa. Viimeksi sain neuvoteltua Nick Wilgusilta toisenkin kirjan käännösoikeudet. Kyseessä on Bilal’s Bread, joka on melkoisen voimallinen tarina hyväksikäytöstä, kulttuurien törmäyksestä ja oman äänen löytämisestä.

Hieno päivä

Tämä päivä on ollut hyvä aamusta alkaen. Sain itseni kammettua tietsikalle jo yhdeksältä, ja siellä olikin odottamassa viesti, että yksi käymistäni neuvotteluista on ratkennut onnellisesti. Kirjailija ilmoitti agenttinsa kautta, että tarjoamani sopimus kelpaa hänelle. Kirjailija on Nick Wilgus ja kirja on Shaking the Sugar Tree. Se on liikuttava, naurattava, hassu ja vakava kirja, kaikkea yhtä aikaa. Lähetin heti meilin ihmiselle, jonka uskon pystyvän tekemään siihen kannen paremmin kuin kukaan muu. Pitäkää peukkuja että hän suostuu!

Muutakin hauskaa tapahtui jo ennen puoltapäivää, posti nimittäin toi Kylmäluoman uudistila -kirjan, jonka ilmestymistä olen odotellut hartaasti. En ole vielä ehtinyt lukea sitä mutta sen verran selasin heti käsiin saatuani että näin, että se on kauniisti taitettu ja kaikin puolin mielenkiintoista tekstiä. Asetun kohta lukemaan sitä kunnolla.

Sataa tihuuttaa mutta tuskin huomasin sitä kun piipahdin kirjastossa. Tai mitään piipahdin, lontostin kuin lamainen lehmä, mutta kuitenkin. Kun mieli kuplii iloa, sitä ei huomaa kremppoja eikä mitään. Ihmisen mieli on ihmeellinen. Siitä kannattaa pitää hyvää huolta niin on keveämpi kantaa ajan taakkaa.

Veren lentoa

Tyksistä soitettiin ja ilmoitettiin, että huomiseksi määrätty sytostaattien tiputus on peruutettu. Jokin veriarvoistani on huono, liian matala. Aika nopeaa toimintaa, sillä kävin labrassa vasta tänä aamuna, vieläpä lähimmän terveyskeskuksen labrassa. Verinäytteet sinkoilevat huiman nopeasti kaupunkien välillä. Meni korvieni ohi, mistä arvosta on kysymys. Olen kyllä ihmetellytkin, miksi olen ollut viime aikoina huonossa hapessa, niin sanoakseni. Saamani Carbo-Gemzar-yhdistelmä kuulemma tuppaa laskemaan kyseistä veriarvoa, mikä se sitten liekin. Odotan nyt lääkärin soittavan ja kertovan, mitä asialle tehdään. Tai voihan olla että sytkyhoitsu soittaa kunhan lääkäri on päättänyt, miten homma etenee. Liekö tuolla väliä kuka soittaa kunhan vain asia selviää?

Tämä on aika jännää. Tarkoitan että hoitoni on edennyt vakaasti kuin juna, ilman pahempia komplikaatioita. Olenko nyt astunut ankarammalle taistelukentälle? En millään ehtisi kummitella tautien kanssa kun minulla on yritys pyöritettävänä. No, se kyllä pyörii ihan itse, ja minä vain huvittelen sen kanssa. Kukaan ei joudu puille paljaille vaikka homma heilahtaisi kiville ja minä itse krematorioon.

Olen neuvotellut kirjailijoitten agenttien kanssa ja nyt agentit neuvottelevat kirjailijoitten kanssa. Minua hykerryttää ajatus, että tuolla jossain maailmalla on ihmisiä, jotka pähkäilevät tarjousteni kanssa. Että olenko luotettava ja vakavastiotettava kustantaja, ja niin poispäin. Itse asiassa minulla on jo kaksi kirjaa valmiina julkaistavaksi, mutta toisen kanssa tapahtui pieni kämmi, siitä nimittäin yllättäen puuttuukin yksi luku. En ole itse kääntänyt sitä, mutta käännös on ollut minulla ainakin kymmenen vuotta, joten olisihan minulla ollut aikaa tarkistaa se. Tietenkin voi kysyä, ihan oikeutetusti, miksi en käännä itse puuttuvaa lukua. Hyvä kysymys… Ehkä selviytyisin siitä, mutta teksti on sata vuotta vanhaa ruotsia, eikä minulla edes ole ruotsin sanakirjaa. Ruotsi kun ei ole lempikielieni joukossa, ikävä kyllä. Nuivuuteni juuret ovat ruotsin pakkoluvussa. Onneksi minulla on kääntäjä tiedossa tekstinpätkälle, mutta näin kesälomakaudella homma ottaa aikansa. Eipä tässä ole mikään kiire. Hiljaa hyvä tulee, tiedättehän. Julkaisen molemmat kirjat yhtä aikaa sitten kun puuttuva palanen on saatu loksautettua kohdalleen.

Ai niin, parasta aikaa on menossa Smashwordsin kesäkampanja, ja minunkin kirjani ovat siinä mukana. Ehdottomasti suosituimmat näyttävät olevan His Master’s Hand ja High Caves of Um Na Sha. Tuskin ne kiinnnostavat suomalaisia, mutta voin suositella kevyeksi kesälukemiseksi blogikirjaani Kirjoituksia elämästä ja mysteereistä. Luen sitä itsekin toisinaan kun tarvitsen virkistystä elikkä hyvä naurut. Se on vielä pari viikkoa ilmainen, niin että siitä vaan lataamaan ja nauttimaan koko persiellä. Kirjan kannen piirsi nuori kroatialainen ystäväni Kristijan, ja se symboloi oivaltavasti jutusteluni rönsyilyä ja kieppumista sinne tänne kaiken maailman aiheissa.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.